Valkolakkisten juhlaa!

Minä rakastan hautausmaita
mullantuoksuista hämärää
sadepäiviä joutilaita
heinäsirkkojen sirinää
Minä rakastan tätä elämää
elämää kaikkineen
pimeitä polkuja, aurinkoteitä
raakoja omppuja, rinkeleitä
iloa, surua, ikävää
minä rakastan elämää
– Johanna Kurkela

Kun siskoni oli tekosyy hankkia uusi mekko

Lauantaina juhlittiin myös minun perheessäni, kun siskoni sai hassun hatun päähänsä. Niin kovin paljon onnea uusille ylioppilaille ja muillekin valmistuneille. Mutta nämä oppisaavutuksethan ovat pientä kaikkien juhlarientojen rinnalla! Juhlien pääpointtinahan on ostaa uusia hienoja vaatteita, tai kerätä mielikuvituksensa ja muokata tai asustaa vanhoista uudenlaisia. Tämä päivä tuntui sopivan merkitykselliseltä uudelle mekolle ja kengille. 
Vappuna Kouvolan reissullani kiertelin siskoni ja ystäväni kanssa kauppoja. Haalean vaaleanpunaisten kukkien peittämä maksimekko kiinnitti huomioni mallinuken päällä. Jätin ennakkoluuloni omasta kropastani tähän mekkoon yhdistettynä ja painelin sovituskoppiin. Jouduin varvistelemaan mekon pitkän helman kanssa, mutta olin myyty. Muka-järkevänä ihmisenä kuitenkin jätin mekon vielä varaukseen, sillä eihän sitä koskaan tiedä. Ja tämä muka-harkinta-aika osoittautuikin onnenajaksi, kun muutaman tunnin poissaoloni aikana myyjät olivat huomanneet valitsemani mekon olevan entistä sesonkia: 50 euron hinta tipahtikin 15 euroon! Eräs myyjäkin varasi sitten omansa mekkojen joukosta.
Olin suunnitellut juhlakampaukseksi rentoa etulettiä ja lopuille hiuksille suurta nutturaa sivuniskassa. Toisin kuitenkin kävi, kun kaikesta väännöstä huolimatta hiuksenlatvat eivät taipuneet minkäänlaiselle nutturalle, edes pienelle säälittävälle. Päätin sitten jättää hiukset poninhännälle, valkoisen ponnarin piilotin kuitenkin hiusosiolla peittäen. Vielä on harjoiteltavaa kampausten kanssa, mutta paljon on tultu eteenpäin siitä, kun ensi kerran puolitoista vuotta sitten treenasin hiuksiini lettiä.
Ja kengät. Niin kuin pari juttua sitten julkaistussa haastattelussa kerroinkin, niin kenkiin olen alkanut panostamaan pikkuisen entistä enemmän. Yliliikkuvat nivelet ovat tehneet temppujaan polville ja muulle jalalle, ja tarkoitus olisi kuitenkin pitää jaloista hyvää huolta. Niinpä parahinta on kai lohkaista budjetista vähän enemmän kengille ja sitä kautta myös jaloilleni. Samalla olen myös hoksannut lankkaamisen ja suojaamisen idean. Toivon, että mahdollisimman monet nykyiset kenkäni ovat käytössäni vielä viiden vuoden päästäkin.
Juhlakenkäni löysin Nilson Shoesista, Forumista. Puupohjaiset kengät ovat kutkutelleet jo kauan mielessä ja nämä Bronxit pistivät heti silmään hyllyltä. Korkoa on riittävästi, muttei kuitenkaan liikaa. Voisin kuvitella sipsuttelevani näissä ihan normaalinakin kesäpäivänä, ilman juhlatunnelmia. Ja niin varmasti teenkin. 

Vaaleasta puusta tehtyjä koruja metsästin ympäri Helsinkiä viikon alussa, vaan eipä löytynyt kelpuutettavia. Tummapuisia kyllä löytyi, mutta minne ovat karanneet kaikki kenkieni sävyiset? Aloin myös kaivata nahkaisia koruja, mistähän sellaisia löytyisi? Helmiäiskorut ovat kuitenkin aina toimivia, ja  kynnetkin lakkasin mekon kukkien värisiksi. Mitä luultavimmin minut nähdään tässä mekossa vielä kesän muissakin juhlissa.
Ensi juttuun yritän kerätä parhaimpia kuvia lauantailta, oi ihanat juhlat oi!
Henriikka

Kuvan Kevät 2012

Minulla on erittäin hyvä menovinkki niille, jotka pyörivät viikonloppunsa pääkaupunkiseudulla. Kerroinkin joskus duunistani Kuvataideakatemialla: hääräilin tuottajaharjoittelijana Kuvan Kevät -näyttelyn parissa koko kevään. Näyttely sai avajaisensa toukokuun puolessa välissä ja päättyy huomenna, sunnuntaina 3.6. Vielä ehtisi käydä katsomassa laajan ja mielenkiintoisen näyttelyn, tai ainakin jonkun kolmesta näyttelypaikasta.

”Kuvan Kevät – Kuvataideakatemian lopputyönäyttely vuonna 2012: 36 opiskelijaa, 4 koulutusohjelmaa, 2 suuntautumisvaihtoehtoa. Osallistujista 10 esittelee maalauksia, 9 installoi videoteoksen, 2 näyttää puupiirroksen, 1 tekee performanssin, 5 ilmaisee itseään installaation keinoin,2 suuntautuu valokuvaan, 3 sijoittaa näyttelytilaan veistoksen, 1 laittaa esille lyijykynäpii- rustuksia, 1 tekee yhteisötaidetta, 1 laittaa esille serigrafiaa ja 1 valmistaa näyttelyyn nuken, jonka tavanomaista suuremmasta lapsenomaisesta päästä lähtee lankoja, joihin on kietoutunut lintuja. Teoksissa tarkastellaan kolmiulotteista tilaa, elokuvallisia hetkiä ja visualisoidaan neuvottelujen julkilausumia. Joissakin teoksissa oleellista on ihmisten välinen läsnäolo tai kohtaaminen ihmisen ja eläimen välillä. Joillekin keskeisintä on näkyvän ja näkymättömän ero, junan ja elokuvan jaettu historia tai esimerkiksi sanonta ”hauki on kala”. 

taiteilija: Anastasia Lobkovski
taiteilija: Elina Rantasuo
taiteilijat: Elina Autio, Satu Nenonen
taiteilijat: Antti Eskelinen, Filippo Zambon

taiteilijat: Mari Hallapuro, Pauliina Kaasalainen
taiteilija: Sara Basta
Näyttely sijaitsee kolmessa näyttelypaikassa:
Kuvataideakatemia ja Kaiku-galleria, Kaikukatu 4, 00530 Helsinki (Hakaniemen ja Sörnäisten välissä)
Kuvataideakatemian galleria, Kasarmikatu 44, 00130 Helsinki 
Galleria FAFA, Lönnrotinkatu 35, 00180 Helsinki 
Avoinna vielä sekä tänään, että huomenna klo 11-18.

taiteilija: Pia Männikkö

Oma lempparini on Elina Rantasuon teos, jossa hän käyttää unissapuhumisnahoituksiaan:
”Where are you jolie jolie? -Kysyit kerran, ja samaa ihmettelin itsekin.”
-Henriikka