Talvi on jees, mutta ulkovaate-pukeutuminen suhteellisen tylsää. Kaappeihin ei mahdu miljoonittain talvitakkeja ja muutenkin sitä usein turvautuu heittämään se lämpimimmän toppiksen päälle ja that’s it. Sitten sitä valitellaan kylmän kauden läpi, kun joutuu ain käyttämään sitä samaa takkia. Se on ehkä suomalaisten pukeutujien ongelmakin: kevät- ja syksytakkeja löytyy hurumykke! Ehkä kymmenittäin. Ja niiden lisäksi kaapista löytyy se yksi, parhaimmassa tapauksessa jopa kaksi, takkia koko pitkän talven ajaksi: ”koska talvi on se ohimenevä vuodenaika, kyllähän sen vääntää yhdellä hyvällä läpi.”

Mutta hyvänen aika, talvihan kestää huh huh melkein puolet koko vuodesta. Vaikuttaisi ilmastonmuutos tai ei, niin talvea on sitkeästi ainakin se neljä kuukautta. En tarkoita, että sitä tarvitsisi hamstrata syyttä suotta kilopäittäin talvirättiä kaapin pohjalle. Ei, ei ei, mutta jos se kerran saa mielen matalaksi, että joutuu aina vetäisemään niskaan sen tutun takin, niin kannattaahan sille vaikka alennusmyynneistä hankkia muutama kiva kaveri. Ja säästää vaikka sitten niissä kevät- ja syksytakkien ostossa sen sijaan.

Olen iloinnut suuresti takkiuutuudestani. Se on ollut lämmin ja sopivan pitkä. Kaikki huivit tuntuvat sopivan ja mustien villakangastakkien sijaan tämä on luonut päivääni riemua pelkällä värillään. Huppuhuivini on myös ollut oiva kaverini nyt pimeinä ja kylminä aikoina. Lumisateen pyryttäessä pääsen aina turvaan huivini suojiin. Takin alle voi rakennella vaikka minkämoisia kerroksia: Tällä kertaa mentiin merimies-meiningeissä, kun Porin kirpputorilta löytynyt raitapaita sai ensiesiintymisensä sinisen villatakin kanssa.

Viikonlopun viettoon ystäväni Alinan vanhassa mekossa. Todellisuudessa se taitaapi olla paita, mutta kun olen häntä 15 senttiä lyhyempi, niin päätin sen olevan mekko. Eläimellisiä kuoseja, tosin en oikein saa selvää minkä eläimen. Tavoitteena oli kuitenkin saada hiuksia astetta lähemmäs leijonanharjaa. Luonnontaipuisaan tukkaani se vaati ainoastaan hiukset märkinä nukkumista ja hiuslakkaa.

Pidän massiivisista koruista. Ranteitani painoivatkin isot käsirenkaat: vasenta suuri ja puinen ja oikeaa kaksi metallista. Kirjoittaminen ja dataaminen on tosin hankalampaa, kun ranteissa kolisee. Tuleepa ehk nördäiltyä vähemmän. Pidän tästä asusta. Pienellä fiksaamisella sen saa muokattua arkeen ja juhlaan. Kuulun muutenkin niihin ihmisiin, jotka eivät tahtoisi erotella juhla- ja arkivaatteitaan. Sain juuri Jannelta nimipäivälahjaksi toissapäivänä nahkamekon ja se on täydellinen esimerkki siitä, kuinka asusteilla ja meikillä voi muokata asun kekkereille ja koulupäiviin.

Ja olen lähipäivinä huomannut, että meikit on aina parhaimmat päivän puolessa välissä. Jo hitusen pehmenneet ja nuhjaantuneet, sellaiset inhimilliset. Nämä kuvat on kyllä otettu aivan illalla, mutta väsyneet meikit ja kasvot ovat jollain lailla kiehtovia. Ei tipu kolmea kiloa painosta, kun kolauttaa takaraivoon.

Ihanaa viikonloppua teille immeiset! Olkaa kiltisti ja arvostakaa väsyneitä naamojanne.

Henriikka

mekko ja metalliset käsikorut/ystävän vanhoja, sukkahousut/Lindex, kengät/Bianco Footwear, puinen käsikoru/Vila