Homssuinen

Olen löytämässä askel askeleelta sisäistä intiaaniani. Sulat ja letit, sotkuinen tukka ja intiaanivärit vetävät minua puoleensa yhä enemmän. Olen kuitenkin saanut pidettyä itseni aisoissa ja hevoset tallissa. Pieniä vivahteita otin kuitenkin tähän asuun.
Rakastan lettejä. Kaikenmoisia. Valitettavasti taitoni riittävät vain sellaisiin, joiden rakentumisen pystyn hahmottamaan peilin kautta. Ei todellakaan mitään jakoa, jos takaraivolle pitäisi kieputtaa jotain. En osaa edes suoristaa takatukkaani raudalla. Etuhiusletistä olen kuitenkin ylpeä: tykkään punoa sen hiukan sotkuisesti ja tupeerata pään, jottei ponnaria tarvitse käyttää. Muihin hiuksiin hiuspuuteria ja pikkuisen tupeerausta tyvestä, niin kokonaisuudesta tulee mukavan homssuinen.
”Homssuinen” se taisi muutenkin olla taas päivän sana. Yritin silmämeikeistä saada rajoja pehmentämällä vähän utuiset ja jopa sottaiset. Joululahjapaita kulkee samaa linjaa, sillä kulutus luo nuhruisen tunnelman. Rakastan noita kuluneita saumoja ja paidan huolenta pesua! Myönnettäköön, etteivät henkselit nyt kuulu aivan ensimmäisenä niihin ”inkkarivinkkeihin”, mutta sammari materiaalina houkutteli. Ja ovathan henkselitkin maanläheisen ruskeat. 
Olkapäille heitin paksuraitaisen huivin. Tässä huivi, joka on kerrankin tarpeeksi muhkea. En käsitä, miksi tähän maahan on tehtävä miljoonittain lyhyitä ja kapeita huiveja ja sitten vain muutaman mukavan suuri ja pehmeä. Kiitos Hennalle, joka jaksoi tämän minulle kaupasta kiikuttaa. Pus! Korvissa killuivat Hannan tekeleet, ihanat sulkakorvikset. Hauska yhteensattuma oli, kun viimeksi fiilailin intiaanijuttuja täällä blogissani, niin Roosa vinkkaili, että tilaappa Hannan blogista hienot korvikset. Kappas kappas, ajatuksemme kulkee samaa rataa, sillä olin jo ehtinyt tilata niitä muutama viikko sitten. Kahdet.
Nyt tekisi mieli wingsejä. Niitä saa tuoda, jos kokee tarvetta. Muutakin saa tuoda, esim. irttareita. Vinkiksi valkkaajille, että sain viikonloppuna kuulla karun totuuden: minulla on irtokarkeissa ’lasten maku’.
Pus, Henriikka
housut ja paita/Zara, huivi/H&M, korvikset/rewind and play again -blogi, kengät/mummin perintöä

Kalapuikot

 Long time, no see. Oon hiihdelly Suomen länsirannikolla ihan tuulispäänä ja vietellyt viimeisiä lomapäiviä. Vasta keskiviikkona palaan takaisin koulunpenkkiin, mutta huomen takaisin kotiin. Reissuista myöhemmin, koska nyt haluan laittaa muutaman veikeän kuvan viimeviikkoisen löllön loma-aamun tunnelmista.

Saimme häälahjaksi kesällä pitkän haaveilumme jälkeen Mustaschmemon -hervottovan viiksimuistipelin. Muistipelithän on iha mielettömiä, eikö vaan? Tiedän, että viikset on so-last-season tai ainaki so-last-month, kun Movemberkin meni. Mutta minä se tykkään viiksistä, vaikka itselläni ei kasva kuin maitoviikset. Saan niistä kuitenkin pelin tiimellyksessä haaveilla.

Janne aloitti pelin rohkeasti. Olimme lätkineet muistipalat mukaviin riveihin, vaikkakin hieman epämatemaattisesti, sillä yksi jäi kyyhöttämään ypöyksin omaan riviinsä. Olin varma voitostani.

Mutta Janne sai ensimmäisen parin! Mitä tämä on. Onneksi oli aikas rumat ja liian tuuheat. Söpöt viiksenpuolikkaat jäivät odottelemaan mamiaan.

Peli oli tasaista. Janne nappasi irlantilaisen oranssit ja oksettavat viikset ja minä sain kokoelmiini kunnon harvat amikset. Ootteko samaa mieltä, että noi yllä olevat amikset istuu aika hyvin? To villapaita vielä, ai että mikä kombo.

Jannen viiksihymy ei hyytynyt, sillä tahti oli railakas. Myhäilin omien pappa-karvakasani takana ja luotin teoriaani. Vaistoni on pelannut muistipeleissä hiljaisesta alusta huolimatta. Mulla oli henkinen yliote.

Mutta kuinka kävi! Miten on mahdollista, että noin karseilla viiksillä Janne siloittelee voittonsa? Sain ehkä kolmasosan siitä mitä hän. Kertatuuria. Ensi kerralla pieksen. Janne piehtaroi voitonriemuissaan, minä heittelin viiksiä. Olen maailman surkein häviäjä. Tai ehkä toiseksi, sillä ystäväni Olga on surkein.

Vaikka olinkin suruni syövereissä, sain kerättyä itseni ja valitsimme kaikkein kauneimmat ja ne kaikista ällöttävimmät viikset. Onko mitään söpömpää kuin nuo valkoiset haivenent? Ja mitään kamalampaa kuin nuo oikeanpuoleiset kuvotukset?

Tähän suruvirteen loppuu tämänpäiväinen selontekoni. Iloisesti taas huomenna.
yours sincerely: Henriikka
Ps. Jos joku nyt halajaa tälläistä herttaista viiksipeliä, niin tilauksen voi tehdä täältä.

Tyylikkäitä pyjamapöksyjä!

Oon tässä nyt pohtinut kevättä ja lukenut muotilehdistä hehkutusta vaatekauppoihin saapuvasta väriloistosta. Ensiksi tuli mieleen, että eikö se ollut jo viime vuonna? Jotenkin tuntuu, että siitä kirjoitetaan aivan uutuden loistossa. Toisaalta taas puistattaa ajatus siitä, että juuri kun olen saanut karistettua 15-vuotiaan neonvärisen minäni niissä värikkäissä polvisukissa, niin lehtien mukaan pitäisikin pukeutua taas väripaletiksi. Oon ollut vähän skeptinen tulevan kevään trendien suhteen, vaikkakin tiedostaen, että aina on trendikästä pukeutua mustaan. Pidän kyllä väreistä, mutten kokovartalopinkistä yms.

Kirjoitin jo aikaisemmin Paul Smithin kuteista. Fiilistelin silloin boyfriend-juttuja. Nyt pari päivää sitten eksyin taas Paul Smithin hoodeille, tällä kertaa kyseessä oli tulevan kevään ympyrät. Ja nyt täytyy kyllä hehkutella, että onhan se kevät sittenkin ihan tyylikäs. Koin kovaa rakkautta tyylikkäitä löysiä housuja kohtaan, jotka toivat mieleen yöhousut. Skippailin edelleen ne väriläjät, mutta fiilailin värillisiä yksityiskohtia ja pikkuisia yksityiskohtia ylipäänsä: hatut, vyöt ja jeejee-kuosit.
Ehkä se kevät voi sittenkin tulla.

 
Katsokaa muuten tätä viimeistä jalkaa. Sitä elää illuusiossa, että malleilla on karvattomat sääret.
Kyllä tuolta kuitenkin selkeesti minisänki pilkistää. HAHAHAHAHAHA. moi.
Henriikka

Lähteet: vogue.com/collections/spring-2012-rtw/paul-smith