Maailman paras äitienpäivälahja

3
–
juhlapyhät, lahjatTags: , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö: Toisenlainen lahja

Viikon päästä on äitienpäivä. Ajattelin hankkia äidille vuohen, pari koulupukua tai ammattikoulutuksen. Tai ehkä sittenkin rauhaa! Jos saan muut sisarukset mukaan lahjaan, niin hankimme ehkä tuhannen hengen aterian. Tai vähän vaatimattomammin; huussin.

Mistä näissä eriskummallisen kuuloisissa lahjaideoissa on kyse? Kyse on Toisenlaisista lahjoista, eettisistä lahjoista, joiden avulla lahjanantaja voi lahjansaajan ilahduttamisen lisäksi tehdä hankinnallaan ihmeitä siellä, missä sitä eniten tarvitaan. Pienenkin rahasumman lahja muuttaa vaatimattomammissa oloissa elävien perheiden arkea kehitysmaissa.

Meidän perheessä Toisenlainen lahja on ollut jo yli 10 vuotta klassikkolahjatavaraa – aina toimiva, aina mieluinen. Muistan myös, kuinka sain 10 ja puoli vuotta sitten kavereiltani 18-vuotislahjaksi 100 euron arvoisen Toisenlaisen lahjan, joka sisälsi kaikkea puhdasta vedestä kanoihin ja koulupukuihin. Vaikka olin silloin mielissäni myös lahjakortin rinnalla saaduista kultaisista Converseista, niin muistan olleeni erittäin otettu, että ystäväni hankkivat minulle juuri sellaisen lahjan.

Olemme vieneet Toisenlaisia lahjoja perheenjäsenien ja ystävien kanssa myös ihan uudelle levelille: siemenlajitelman rinnalla voi antaa pussin jonkun ihanan kevätkukan siemeniä valmiiksi ruukkuun kylvettynä, tai jos lahjoittaa avustuskohteeseen kasvimaan, voi lahjansaajalle antaa lahjakortin rinnalla vaikka sadonkorjuukasviksia. Lahja ei toki ole silloin enää yhtä aineeton, mutta itse pidän vieläkin merkityksellisempänä sitä, että se on tarpeellinen. Turhaa materiaa ja nopeasti, tavan vuoksi kaupan hyllyltä kiskottuja lahjoja on kodit jo pullollaan.

Toisenlainen Lahja on ekologinen ja aineeton lahja, jonka avulla voi ilon tuottamisen lisäksi tukea kaikista vaikeimmissa oloissa elävien ihmisten toimeentuloa. Kirkon ulkomaanavun avustuskohteisiin lahjoitetaan esimerkiksi vuohia, koulupukuja ja puuntaimia, joiden avulla köyhyyden kierre voidaan katkaista. Työtä tehdään kaikkein köyhimpien ihmisten kanssa uskontoon, etniseen taustaan tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta.

Itseäni koskettavat erityisesti naisten ja tyttöjen koulutusta edistävät lahjat, niin kuin kokonainen ammattikoulutus, jonka voi hankkia 30 eurolla. Yrittäjyyskoulutuksen saa 50 eurolla ja lukutaidon satasella.

Toisenlaisen lahjan nettisivuilla on paljon koskettavia ja informatiivisia esimerkkitarinoita siitä, kuinka lahjat ovat auttaneet ympäri maailmaa, esimerkiksi Myanmarissa, Nepalissa ja Somaliassa.

Yllä olevassa kuvassa on 32-vuotias Dirinaw. Hän sai miehensä Jobin kanssa konkreettisen avun hädän hetkellä lahjana saaduista vuohista, joista yhtä hän pitää kuvassa sylissään:

”Vuohista on hyötyä. Kun saamme kilejä, myymme niitä eteenpäin. Näin saamme rahaa koulumaksuihin”, Dirinaw kertoo.

Ennen heillä oli paljon isompi vuohikatras. Eräänä täysin tavanomaisena päivänä Dirinawin puoliso, Job, oli vuohien kanssa käyskentelemässä niityllä. Yllättäen aseistetut hyökkääjät tulivat ja ryöstivät kaikki vuohet. Yhdessä hetkessä perheen koko toimeentulo katosi.

Nyt elämä on hiljalleen palaamassa takaisin vanhoihin uomiinsa. Dirinawin perhe sai Kirkon Ulkomaanavulta kolme vuohta ja tulevaisuus näyttää taas valoisalta. Vuohenmaidosta saamillaan tuloilla he ovat jo saaneet ostettua neljännen vuohen. Tuloista riittää myös lasten koulumaksuihin.

”On tärkeää, että lapset käyvät koulua. Olisi hyvä, jos lapset saisivat paremman elämän, ettei heidän tarvitsisi kestää samoja ongelmia kuin mitä minulla on. Ehkä he saavat hyvän työn ja elävät onnellisesti perheensä kanssa”, Job pohtii.

Toinen konkreettinen tarina koskee ugandalaista Agnesta, 50v, joka hymyilee ikioman ruokakojunsa takana.

Vielä muutama vuosi sitten perheen elämä oli äärimmäisen raskasta: lasten isä kuoli yllättäen ja pohjattoman surun keskellä äiti oli huolissaan myös perheen toimeentulosta.
Ahdinko helpottui, kun Agnes sai KUA:lta siemeniä ja työkaluja, joilla hän pystyi aloittamaan viljelyn. Nyt urhean äidin kasvattamat tuotteet päätyvät perheen ruoaksi ja myyntiin asti. Köyhyys on vihdoin päättynyt ja äiti ja lapset voivat hyvin!

Naurattaa ja hellyyttää Toisenlaisen lahjan äitienpäivä slogan:

”Ilahduta äitiä vuohi-lahjalla!”

Vaikka noin se juuri on. Oma äitini ainakin riemastuu paperisesta lahjakortista tai sähköisestä kortista, jossa kerrotaan lahjan ja siihen käytettyjen rahojen menevän perille sinne, missä niitä eniten tarvitaan.

Jos te harkitsette äidillenne lahjaksi esimerkiksi ompelukonetta Nepalista tai ruoka-avustusta Ugandan orpolapsille, niin vielä ehtii hyvin. Aina ehtii auttaa. Pahviset lahjakortit pitäisi ennättää perjantaiksi postissa perille, jos ne tilaa viimeistään ylihuomenna, tiistaina 7.5. klo 13.00 mennessä. Sähköisesti toimitetut lahjat löytävät tietysti perille vaikka vasta äitienpäivänä hankittuna.

Vähemmän, tarpeellisempaa, ajatuksella.
Ennen kaikkea rakkaudella.

-Henriikka

Kuvat avustuskohteista: Toisenlainen lahja / Kirkon ulkomaanapu

Maailmassa on kuitenkin vielä kastematomummoja

2
–
elämä

Kävelin torstaina verkkaisesti lounaalta kohti kotia. Satoi vettä, nahkakenkäni narisivat uhkaavasti. Että pitääkin kävellä niissä aina sateella. Olin ollut Bea-ystävän kanssa lounaalla, joskin lounas oli aamiaislautanen, suosikkini (Vihdoin sitä saa koko Cargon aukioloajan, ei tarvi kiirehtiä ehtiäkseen nimenomaan aamiaiselle.)

Erään kapean tien keskellä oli seisahtuneena muuan mummo. Hän oli hassusti kaksinkerroin, pää kohti polvia. Oletin itkun yllättäneen hänet, sillä olen lähiaikoina itse itkeskellyt sen verran, että tunnistin tyypillisen itkuasennon. Kiirehdin askeleita, jotta voisin kysyä, voisinko auttaa jotenkin. Teki mieli sännätä rinnalle ja laskea käsi olalle.

Mutta lähemmäs päästessäni ymmärsin, että ei ollut kyynelten aika. Paitsi ehkä omien liikutustenkyynelten. Mummo siirsi vähän tärisevin, mutta silti vakain ottein kastematoa keskeltä tietä turvaan tien laitaan. Apuna oli pari paperinpalaa, homma otti aikansa. Näennäisesti mitättömillä lieroillakin on suuri merkitys, ja mummo muisti sen. Hidastin tahtia nähdäkseni tilannetta pidempään, hymyilin ja niiskaisin salaa, jatkoin matkaa.

Vaikka välillä itkettää kaksinkerroin, on hyvä muistaa, että samaan aikaan jossain on kastematomummoja, jotka kantavat heikompia turvaan.

-Henriikka

Kuva: Toni Eskelinen

Vielä joskus matkustan jonnekin, mutten vielä

2
–
matkustus

Avasin tänään varovasti valokuvakansion läppärin työpöydältä. Kansiossa oli kuvia heinäkuisesta Italiasta. Kuvien hetkistä on nyt yhdeksän kuukautta, ja silloin olen myös ollut viimeksi lentokoneessa. Syksyllä kävin päivän Tallinnassa ja maaliskuussa ajoimme päiväksi Kilpisjärveltä Norjaan, mutta muuten olen pysynyt kotimaassa.

Katsoin kuvia ja mietin, että miten saattaa olla, että

tässä kauniissa maailmassa matkustin melkein itseni hengiltä.

Minä matkustin ja matkustin. Aina vain uusiin paikkoihin, joskus takaisin vanhoihinkin, niin kuin Kööpenhaminaan, Reykjavikiin ja Pariisiin.

Nautin täysillä maailmasta, otin kiitollisena vastaan pienten kujien salaisuudet ja Jäämeren hyiset aallot. Matkustin lentäen, junalla, bussilla, kävellen, autolla, pyörällä, ratikalla ja joskus kamelillakin. Nukuin teltassa Saharan reunalla ja viiden tähden hotellissa Wienissä. Tanssin botswanalaisessa yökerhossa ja ostin merinokalsarit telttayötä varten kanadalaisessa luonnonpuistossa.

Minä rakastin maailmaa, sen ihmisiä, rakastin elämää kaikkinensa. Janosin paikallisten hymyjä, yllättäviä kohtaamisia ja Limoncelloa onnellisen illallisen päätteeksi.

Matkustin niin maan vietävästi, koko ajan ja joka paikkaan. Olin menossa enemmän kuin kukaan, aina jossain enkä koskaan täällä. Olin sentään aina siellä, missä jalat olivat.

Mutta Edinburgissa marraskuussa 2017 istuin kahvilassa juoden kiusallisen hitaasti toista kaakaota kermavaahdolla, tuijottaen naapuripöydän tuntematonta ja mietin, että olisin niin paljon mieluummin kotona.

Sen jälkeen matkustin vielä Tansaniaan, Nepaliin, kahdesti Venäjälle, Viroon, Mongoliaan ja Sveitsiin. Nauttien jokaisesta matkasta.

Sitten tuli heinäkuu ja lähdimme ystävien häihin Italiaan. Sieltä ovat nämä kuvatkin. Ennen reissua katsoin Jannea ja kysyin: ”Voinko sitten vaan olla siellä hotellihuoneessa, jos en jaksa mitään muuta?”

Ketä minä tästä saan syyttää? Itseäni vain. Ei se kaunis maailma minulta mitään ole vaatinut, päinvastoin. Minä olen vaatinut siltä ja kuluttanut sitä laittoman paljon.

Kesän jälkeen olen keskittynyt kaiken uskomattoman jälkeen kaikkeen vähän vähempään. Minulle ovat riittäneet vähän vähemmän turkoosit järvet, vuorien sijasta tunturit ja hienojen jäähilejuomien sijasta ihan vain hanavesi. On tuntunut helpottavalta, ettei tarvitse lähteä. Ettei tarvitse avata matkaoppaita, kirjoittaa matkajuttuja, miettiä kuinka lentokentältä pääsee hostellille helposti ja turvallisesti. Enkä ole harmitellut yhtään, etten ole viettänyt aikaani enää Helsinki-Vantaalla. Aloin toden teolla inhota sitä paikkaa.

Koulun vuoksi olen kyllä joutunut pakkaamaan ja purkamaan, aina uudestaan ja uudestaan, mutta se on ollut erilaista. Se on tuntunut arjelta, kivan toistuvalta. Suomi-matkoista on tullut yhtä lailla osa elämääni. Sellaisia tavallisia hetkiä, jotka riittävät. Sopivan hiljaisia huoltoasemia ja epämääräisen satunnaisesti auki olevia kirpputoreja.

Ainaisen matkustuksen lopetti ilmastoahdistus. Maailma kiittää, mutta niin kiittää sydän ja kehokin. Tiedä sitten, olisiko sellaista raatoa voinut enää minnekään viedäkään, joka minusta oli maailmanlaitojen kautta jäänyt jäljelle.

Mutta tiedättekös? Tänään minulle tuli olo, että vielä joskus matkustan jonnekin. Ja sitten kun matkustan, nautin niin kuin silloin nautin, kun lähdin 18-vuotiaana Etiopiaan, ja pelon rinnalla oli valtava uteliaisuus, pyöreät silmät, avoin sydän ja tyhjä päiväkirja. Ja halu maksaa maailmalle kaikesta, mitä on itse saanut.

 -Henriikka

1 … 88 89 90 91 92 93 94 … 818