Lettuhetki ihan itselleni vain: Suolaiset ja makeat, gluteenittomat tattariletut

Kaupallinen yhteistyö: Vuohelan Herkku & Asennemedia

Rakastan yksinoloa. Sellaisia itsemäärättyjä ja -päätettyjä hetkiä ylhäisessä yksinäisyydessä, kun kukaan ei päätä, mitä kuuluisi tehdä, eikä kenenkään kanssa tarvitse hetkeen keskustella ratkaisuista.

Vietin sellaista hetkeä viime viikonloppuna lettujen ääressä. Janne kyllä hääräili omiaan makuuhuoneessa, mutta minä olin vallannut olkkari-keittiön tattarilettujeni kanssa ja otin sellaista rauhallista turhaa aikaa – eli ihan hullun tärkeää aikaa, jos totta puhutaan.

Olen tajunnut kuluneen opiskeluvuoden aikana, että olen oikeastaan aika huono ruoanlaittaja. Syksyn ja alkuvuoden olin ympäröity kämppiksillä, jotka tekivät ihania ruokia, ja minä sen sijaan huomasin tekeväni aamiaista itselleni vuorokaudenajasta huolimatta. Munakokkeli, bravuurini!

Nyt yksin mökillä arkipäivät eläessäni en yksinkertaisesti keksi, mitä ruokaa voisin edes tehdä. Noin kolmesti viikossa teen pastaa ja tomaattikastiketta, johon lisään joskus kalaa. Resepteistä osaan tehdä ruokia, mutta se onkin ihan eri game. Eihän siinä juuri mitään tarvitse osatakaan, kun kerrotaan suoraan, mitä pitää seuraavaksi tehdä. Joskus innostun jostain spesiaalista, mutta turhan paljon aikaa opiskelujen ja töiden oheen ei ole jäänyt, jotta voisin harjoitella kokkitaitojani.

Siksi viikonloppuisin Helsingissä on välillä ollut ihana tehdä jotain kunnolla itse. Tattariletut nyt ovat maailman yksinkertaisin asia valmistaa, mutta joka tapauksessa: tein ne ihan itse.

Gluteenittomat tattariletut

(15–20 pientä lettua)

1 ps Vuohelan Tattarilettujauhoseosta (150g)
5 dl maitoa tai vettä (myös kasvimaidolla onnistuu!)
2 kananmunaa

Sekoita ainekset hyvin keskenään. Anna turvota noin 30 minuuttia ennen paistoa.

Täytteinä suolaisissa: härkis, herkkusieni ja porkkana paistettuna reilussa öljyssä pannulla. Päälle ranskankermaa, juustoraastetta, tacokastiketta sekä basilikanlehtiä. Käytimme pitkälti mitä kaapista löytyi, suolaisten lettujen täytteet voi aika usein soveltaa hävikkiruoan pohjalta.

Täytteinä makeissa: mustikkahillo, soijakerma, vadelmat, vaahterasiirappi ja mintunlehdet. Nom nom nom.

En ollut koskaan aiemmin kokeillut tuota Vuohelan tattarijauhoseosta. Se osoittautui aivan erinomaiseksi!

Yleensä lettujen paisto ei suju ekoilla letuilla lainkaan, nyt näette ekan letun tuossa yllä olevassa kuvassa. Taikinasta tuli mukavan, muttei liian paksua. Sellaista, että se ikään kuin imeytyi reunoista takaisin kiinni lettuun, eikä lettu lähtenyt karkailemaan tai repeleimään pannussa. Aika usein letunpaiston romantisoi etukäteen, ja sitten se on kuitenkin hullun aikaavievää ja turhauttavaa. Saattoi olla ensi kerta, kun ei jäänyt sellainen olo.

Minä hyppäsin kunnolla tattarikelkkaan kesällä 2015, kun olimme reissussa Venäjällä. Ostin Trans-Siperian junaan tattaripuuroa, ja se oli aivan ihanaa. Siitä lähtien olen ollut tattarifani.

Vuohelan Herkulla käytetty tattari on kotimaista ja varmasti puhdasta, siitä 2015 vuoden junaversiosta en olisi aivan niin varma. Vuohelan Herkku panostaa monen muun yrityksen lailla tänä vuonna vastuullisuuteen ja sen kehittämiseen, ja kehittämistyö ulottuu luonnollisesti raaka-aineisiin saakka: Vuohelan Herkulla on sopimusviljelijät ja tiivis, vuosia kestänyt yhteistyö Keskisen Myllyn kanssa.

Vastuullisuus näkyy vahvasti myös pakkaamisessa: tuplapakkaaminen on jäänyt Vuohelan Herkun jauhoilta historiaan. Aikaisemmin esimerkiksi näissä lettujauhoissa oli kartonki-muovi-yhdistelmä, nyt pakkaukset voi polttaa tai laittaa paperinkeräykseen.

Olen innoissani myös siitä, että tiiviit pakkaukset vievät nyt myös paljon vähemmän tilaa kuivakaapista. Jossain vaiheessa tuntui, että yritykset pakkasivat tuotteitaan aivan valtaviin pakkauksiin, jotta näkyisivät näyttävämmin kaupanhyllyllä. Toivon mukaan tämän päivän asiakkaat etsivät enemmänkin jotain fiksua kuin näyttävää.

Kaikkien Vuohelan pakkausten visuaalinen ilme on muuten muuttunut pakkausuudistusten myötä. Nimiä on samalla selkeytetty ja pakkauskokoja muutettu. Jos ihmettelette, missä vanha suosikkipakkaus on, niin himppasen erilaista boksia saapi nyt etsiä.

Kun nyt, totaalisen aamuväsymyksen saartelemana, katsoo tuota yllä olevaa kuvaa itsestäni, on kiva muistaa etten suinkaan aina ole tällainen aamunaama. Kyllä se päivä sieltä taas tulee, vaikkakin ilmeisesti tänään itselleni paljon tavallista myöhemmin.

Ei voi kuitenkaan tulla huono päivä, kun peipot laulelevat pihalla niin iloisesti, ja minä ensimmäistä kertaa elämässäni tunnistan laulun peipoiksi. Ja kun vanhemmat tulevat tänään mökilleni yökylään!

Nautinnollista, voimauttavaa viikonloppua kaikille. Suosittelen ottamaan oman ylhäisen hetken johonkin väliin, vaikka ihan lyhyen vain.

-Henriikka

Kesän helppo lempidrinkki: Tyrni Gin & Tonic

Tyrni Gin & Tonic rosmariininoksalla – suosikkijuomani tulevalle kesälle.

Jaoin kuvan tekemistäni aurinkodrinkeistä vappuhulinoissa Instagram Storyyn, ja koska niin moni kyseli sen perään, jaan helpon ja yksinkertaisen ohjeen ilolla teille.

Aurinkoinen tyrni Gin & Tonic

–          4cl giniä (käytin itse Monkey 47)
–          10-12cl Tonic-vettä (käytin itse Muteman Premium)
–          Mausteeksi 1-2cl tyrnimehutiivistettä
–          Koristeeksi tyrnimarjoja ja rosmariininoksa
–          Sokeria halutessaan

Idealtahan juoman dna on ihan klassinen GT, mutta muutamaa elementtiä muuttamalla saadaan juomasta hieman erilainen.

Tämä drinkki tehtiin itse asiassa alunperin kouluporukkamme metsämökki-pikkujouluihin. Silloin juoma kulki ”Metsäinen #luopas22 -nimikkodrinkkinä”. 

Haimme juomaan koristeeksi kaikkea metsäistä, puolukkaa, mustikkaa, karpaloita, timjamia, havuja ja muuta sopivaa. Joulukuu ei ollut parasta villiyrttien aikaa, toisin kuin nyt. Tyrnivariantin lisäksi juomakärrystä löytyi Gin & Toniceja varten muitakin mehutiivisteitä, joilla juomia oli mahdollista muokata: puolukkaa, mustikkaa ja karpaloa.

Perinteisen India Tonicin sijasta juomassa voisi hyvin käyttää myös maustettua tonicia (esim. Fever Tree Aromatic Tonic). Ylipäänsä fiilistelen sitä, että tähän drinkkiin voi aika hyvin hyötykäyttää niitä raaka-aineita, mitä nyt milloinkin on saatavilla. Jos ei nyt aivan kaneliketsuppilinjalle haksahda, niin aika hyvin voi miksailla ja testailla sitten, mikä maistuu itselle hyvältä.

Vaikka juon drinkkejä kovin harvoin, olen uskollinen GT-mimmi. Kylmät, äklömakeat juomat eivät saa minua useinkaan innostumaan (toisin kuin kaikki muu äklömakea), joten tällaiset rajummat litkut ovat itselleni juuri sopivia. Sokerin jätin suosiolla omasta drinkistä veke, vaikka tyrni onkin kovin hapanta.

(Ja voi juku, oli niin hyvää! Saispa yhden tällaisen nyt, voisin mennä tuohon pihalle aurinkoon nautiskelemaan kesken työpäivän ja palata sitten taas tähän tuoliin nököttämään.)

Tällaisen simppelin juomanhan tekee vaikka rantakallioilla kylmälaukusta, kun ei tarvitse kuin ainekset ja vaikka jonkun heinänkorren sekoitukseen. Ehkä tällaiset, ei-niin-justiinsa-drinkit ovat myös minun makuuni. En näe itseäni vatkuttelemassa valkuaisia ja siivilöimässä milloin mitäkin.

Vaikka puinen apina päätyikin näihin kuviin somisteeksi Monkey 47 -ginin nimen vuoksi (please, vähän glooriaa ideasta…), niin sillä on muuten ihana tarinakin. Kun kävimme Jannen kanssa katsomassa tätä asuntoa, josta sittemmin tuli ensiasuntomme, oli silloisella omistajalla tuollainen puuapina keikkumassa kodissaan. Päätimme, että jos saamme kyseisen kaksion itsellemme, hankimme sinne samanlaisen. Ja niin Janne sitten ostin sen minulle lahjaksi, kun tarjous oli hyväksytty.

Ikkunat kaipaavat todella kipeästi puunausta, saapi nähdä kumpi sen tänä keväänä hoitaa. No, ei ole niin justiinsa. Etenkään kun keskittyy siihen, miten upeita varjoja noista kirppislaseista muodostuu ikkunalautaan.

-Henriikka

Ps. Gin saatu alunperin pikkujouluihin Juomavinkiltä.

Reissu, joka muutti elämäni

Kesälomareissu Norjaan vuonna 1991. Se oli hieno reissu se. 

Vaikka olin tietysti ollut demokratian hengessä päättämässä kohteeksi Norjan Jotunheimenin kansallispuiston, en sillä kertaa vastannut reittisuunnitelmista, enkä oikeastaan juuri mistään muustakaan valmisteluista. Sain ottaa rennosti ja sukeltaa tunnelmaan.

Osasin kerrankin olla stressaamatta. Otin nokoset, kun teki mieli. En yrittänyt haukata liian suurta palaa kakkua kerralla. Jälkikäteen olen miettinyt, olikohan Galdhöpiggenin 2496 metrin huiputus välttämättä järkevin ratkaisu, mutta mukana olleet vanhempani pitivät päänsä reittisuunnitelman kanssa. (Kuva alla.)

Tämä reissu muutti elämäni. Kipinä kansallispuistoihin, kohiseviin vesiputouksiin, uniikkien pohjoismaiden kauneuteen ja luontoon jäi. Olin viikon matkan jälkeen muuttunut mimmi.

Joitain vuosia reissun jälkeen, noin 12 vuotta tarkalleen, haaveilin Teneriffasta ja muista ihanista hiekkarantakohteista, joissa käyneet ystävät tulivat takaisin nenä söpösti karrelle palaneena ja herttaiset pikkuletit sinne tänne sojottaen. Ajattelin silloin, että Teneriffan on oltava paratiisi.

Nyt, aika tarkalleen 28 vuoden vuoden jälkeen, koen suurta kiitollisuutta, että olen saanut lomailla juuri tällaisissa maisemissa. Koskien kuohuessa, vuorten ympäröidessä, purojen solistessa ja karhujen jossain kaukaa lempeästi muristessa. Takapaksista löytyi aina monenmonta kerroseväsleipää sekä haitarikurkkua ja vanhempien syliin sai aina kavuta, jos ei nähnyt tai jos väsytti.

Nämä retkethän tekivät minusta minun; vähän sellaisen, noh, metsäisen.

-Henriikka