1.9.2016

Mistä muistat vastaantulijat?

–

muoti, oma tyyliTags: aw16, blogger, fashion, monki green coat, monki vihreä takki, style

Toisinaan minulla on hämmentäviä päähänpistoja siitä, millaisena haluaisin vastaantulijoiden ja puolituttujen minut näkevän ja muistavan. En suinkaan ajattele, että muistaisivatpa he minut nättinä tai hymyilevänä tai minulla olleen mahdollisimman sievä peppu tai kauniit käsivarret.

Sen sijaan mietin vaatteita: Kunpa he muistaisivat, että olen se punapipoinen tyttö. Kunpa he muistaisivat, että minulla on se keltainen sadetakki ja hatussa tupsu. Kunpa he muistaisivat minulla olevan maailman kauneimmat kumisaappaat.

Arvaatteko kuvista, mikä on uusi ajatukseni? Kunpa he muistaisivat minut tyttönä vihreässä takissa.

Se on oikeastaan aika hassua. Kuvitella, että kukaan ylipäänsä muistaisi. Enhän minäkään koskaan muista ketään. Mutta jos joskus muistan, niin usein muistan nimenomaan värien ja yksityiskohtien kautta.

Muistan juuri toiseen kaupunkiin karanneen työkaverin keltaisen paidan ja graafiset metallikorvakorut. Muistan lukiotutun ketturepun värin ja kuinka taloyhtiön hallituksen varajäsenellä oli pallokuvioiset sukat.

Muistan lähikahvilan kassamiehen silmälasit ja monen voimistelukaverini jumppapuvun värin voimisteluryhmästäni, jossa kävin ennen kouluikää. Monia ystäviänikin ajatellessa minulle tulee joku heistä muistuttava vaate mieleen. Muistan toisen työkaverin kaulakorun, jossa roikkuu metallinen rengas ja ilmoittaudun jonossa ensimmäiseksi, kun siitä ollaan luopumassa.

Ongelmani on ehkä se, etten ole ikinä montaa päivää samankaltainen. Vihreätakkinen tyttö on huomenna pilkkuhuivinen, ylihuomenna tyttö liian suurissa farkuissa ja valtavassa huopahatussa.

Isona minusta tulee kylähullu, joka muistetaan jostain tietystä piirteestä. Siihen mennessä on aikaa miettiä, onko se valtavat kultaiset korvarenkaat, retrot rullaluistimet vyölaukun kera vai leijonankeltainen flanellipaita.

-Henriikka

takki/Monki, kengät/Vagabond, t-paita/Samsoe&Samsoe, kaulakoru/& Other Stories, hame/second hand

4.7.2016

Kun kamera ei rakasta (osa 6)

–

huumoriTags: bloggaaja, blogger, epäonnistuneet kuvat, epäonnistunut, fail, kun kamera ei rakasta

Löysinpä kadonneen kansion tietokoneeltani: kuinka olen saattanut unohtaa epäonnistuneiden kuvien kokoelman? Herttaisia kaksoisleukoja, silmiä ja housuja puolitangossa, maanisia vaanimisia… Tämähän on valokuvien aatelistoa.

Siitä on jo yli puoli vuotta, kun viimeksi julkaisin epäonnistuneita otoksia. Voin vakuuttaa, että kauniimmaksi en ole muuttunut. Filtterit, kuvankäsittelyohjelmat ja barbien näköiseksi tekevät appit lisääntyvät, vaan minun silmäni ja ruumiinjäseneni kiemurtavat milloin missäkin. Annetaan kaikkien kukkien kukkia!

Tämä viimeinen taitaa olla all time -inhokkikuvani. Näytän viinasta pöhöttyneeltä, huonovointiselta ja väsyneeltä. Talvi on karistanut kaiken värin kasvoiltani ja mielessä ei näytä pyörivän juuri mitään.

Mutta tuolta minä vain näytän. Tuoltakin. Jälleen kerran iloitsen siitä, ettemme ole still-kuvia. Ja että pönötyksen ja harjoitellun hammashymyn rinnalla voi olla jotain vähemmän siloteltua. Että on vapaus olla, mennä ja koheltaa.

-Henriikka

Ps. Aiemmin julkaistut ”Kun kamera ei rakasta”-kirjoitukset: osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5

5.6.2016

Etätöitä ihanien, äänekkäiden naisten keskellä

–

blogit, kaverit, ruoka ja juoma, yhteistyöTags: asennemedia, bloggaajat, blogger, blogiagentuuri, proteiinirahka, rahka, valio lumo, välipala, villa kataya

Yhteistyössä Asennemedia ja Valio

Pari viikkoa sitten vietettiin Asennemedian kuvauspäivää. Uutta kuva- ja videosatoa oli saatava kasvaneen blogiagentuurin jengistä, joten kokoonnuimme Lauttasaareen, Villa Katayaan ammattikuvaajan ohjeistettavaksi.

Mistä näitä mieluisia tehtäviä oikein tipahtelee? Kameran edessä kököttämisen lisäksi olin saanut päivän ajaksi myös toisen tehtävän: tutustua uuteen Valio Lumo- proteiiniherkkuun, jotta osaan kirjoittaa teille uutuudesta enemmän.

Tein koko päivän etätöitä Lauttasaaresta käsin ja päivään mahtui niin puhelinpalaveria, kutsujen lähettelyä kuin tiedotteen kirjoittamistakin. Välillä hyppäsin kameran eteen, jonka jälkeen jatkoin taas töitä. Ehdin työpäivän aikana kuitenkin taidokkaasti maistelemaan kaikkia kolmea rahkamakua.

Mikä on Valio Lumo? Terveelliselle välipalaherkuttelijalle suunnattu rahkauutuus, joka sisältää runsaasti proteiinia, muttei lainkaan lisättyä sokeria tai rasvaa. Tuotteet ovat laktoosittomia, ja lusikka on mukana kannen alla.

Tuote on tosi täyteläistä ja makua on runsaasti. Purkillinen vie ainakin oman nälkäni kunnolla, mikä on tärkeää välipalojeni kohdalla, sillä toisinaan välipalat korvaavat työpäivieni keskellä lounaan kokonaan. Ei tietenkään ole ideaalia korvata lounasta välipalalla ja onneksi tämä on itsellenikin harvinaista. Välipalat tukevat parhaassa tapauksessa aterioita ja on mukava, että niissäkin on variaatiota: välillä rahkaa, välillä välipalapatukoita, välillä hedelmiä…

Uutuutta on saatavilla kolmessa maussa: kuningatar, vanilja ja mandariini-juustokakku. Itse pidän ylivoimaisesti eniten kuningattaresta, joka maistuu aidosti marjoille. Bloggaajista tästä tuoteuutuudesta ovat kirjoittaneet ainakin Noorat, Alisa, Jonna ja Stella, jos haluatte lukea muidenkin mielipiteitä tuotteesta.

Asennemedian kuvauspäivä meni vauhdilla. Miten paljon ääntä voi lähteä verrattain pienestä porukasta? Kolmella bloggaajalla oli sylivauvatkin mukanaan, mutta he jokeltelivat nätisti, kun aikuiset ihmiset pitivät mekkalaa.

Kuvaajan rauhan säilyttämiseksi kaikki ohjattiin iltapäivästä pihamaalle, mikä ei tehnyt varmasti kenellekään yhtään hassumpaa. Istuin laiturin nokassa ja kuuntelin kauempaa kuuluvaa kaupunkia. Tuntui siltä kuin olisin istunut luonnon ja kaupungin risteysasemalla.

Siitä olen iloinen, että Asennemedian hyvä meininki on jatkunut. Yhteisö on kasvanut 17 blogin agentuuriksi. Karsastan sisäsiittoista blogiryhmäytymistä, mutta nostan jäntevät peukalot yhdessä tekemiselle ja toisten tsemppaamiselle. On mukava saada jakaa ajatuksia kirjoittamisen ja video- sekä valokuvaamisen lisäksi esimerkiksi nettikiusaamisesta ja -vainosta sekä vuorovaikutuksesta tuntemattomien ihmisten kanssa.

Ihanaa sunnuntaita kaikille. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme!

-Henriikka

Ps. Tiedän, että lukijoitteni joukossa on oikeita mökkifaneja. Lumoavan hetken instaan jakaneiden kesken arvotaan lumoava mökkiviikonloppu. Lue lisää täältä.

Kuvat: Sami Jämsén

30.5.2016

Kaikki mikä naurattaa maanantaisin

–

muoti, oma tyyliTags: bloggaaja, blogger, fashion, floral skirt, outfit of the day, poola kataryna hame, style

Olen nauranut tänään aivan laittoman paljon.

Nauroin lounaalla eräälle hauskalle kuvalle niin, että kiskaisin pään täysillä vieressä olevaan metallitolppaan. Tiedättehän sellaisen naurutyylin, jossa revetessä heilautetaan pää kunnolla taakse ja nauretaan taivasta kohti? Joo, se on minun tapani nauraa.

Voitte vain kuvitella millaisen hysteerisen naurukohtauksen tämä metallin kalahdus aiheutti. Ensin tosin tarkistin, onko päässäni sukulakun mentävä vekki.

Ulvoin kuuta päin työkavereiden ympäröimänä jälleen, kun lähettimies toi yllätyspaketin toimiston ovelle. Epämääräisestä möykystä paljastui Turtles-reppu elokuviin pian tulevan Turtles-elokuvan kunniaksi. Eikä mikä tahansa reppu vaan vihreä kilpi! Kyllä kelpaa.

Repun sisältä löytyi pipo, johon oli ommeltu Turtles-naamio. Videomateriaalia on nähtävissä Snapchatissa (@aamukahvilla). Tämä on varmaankin myös teidän unelmienne pipo?

Työpäivän jälkeen palautimme Jannen kanssa juhlia varten lainassa olleet 11 jakkaraa takaisin omistajalleen. Menimme tietysti raitiovaunulla. Janne kantoi tuolipinoa raavaasti käsivarsillaan ja minä kannoin viittä tuolia pääni päällä afrikkalaistyyliin. Nauratti taukoamatta.

Äsken palasin treeneistä. Kuusi mimmiä pyöri nurmikolla tehden vatsalihasrutistuksia, lankkuja, linkkareita, burpeita, loikkia ja syvääkin syvempiä syväkyykkyjä. Ei naurattanut.

Balanssi. Check.

-Henriikka

neulottu toppi/second hand, hame/Poola Kataryna, kengät/tuliainen Botswanasta, kaulakoru/& other stories

14.4.2016

Kevät, minä ja Tommi Läntinen

–

muoti, oma tyyliTags: bloggaaja, blogger, fashion, style, tommi läntinen

Naa-na-na-na-na-naa
Naa-naa-na-na-naa
Naa-na-na-na-na-naa
Naa-naa-na-na-naa

Ei mikään oo niin ihanaa
kuin kulkea öisiä katuja,
mmmmm, kevätaikaan,
kun maa alkaa tuoksua.
Ja niin minä kävelen
kohti meren rantaa,
missä jäät alkaa lähteä
ja aalloilleen tilaa antaa.

On pimeys ohi, taas kuljetaan valoon päin.
Kevät ja minä, mikä pari, valon lapset käsikkäin.
On pimeys ohi, taas kuljetaan valoon päin.
Kevät ja minä, mikä pari, valon lapset käsikkäin.

——

Olen häkeltynyt keväisestä Helsingistä ja valon määrästä.
Eikös lierihattu ja Läntisen Tomppa sovi hetkeen kuin hetkeen?
Naa-na-na-na-na-naa….

-Henriikka

hattu/KN Collection (saatu), neule/second hand, kengät/Vagabond, tekoturkistakki/Twist & Tango (saatu), housut/Tiger of Sweden, huivi/Balmuir

17.3.2016

Rakennusmiehet mielessä

–

muoti, oma tyyliTags: & other stories, bloggaaja, blogger, fashion, filippa k, keep cup, KeepCup, nike, style, tyyli

Herran jestas tätä kevättä! Sitä turstuilee ovista, ikkunoista, korvista ja suista. Olen yhtä hymyä vasemmalta ohimolta leukakuopan kautta oikealle ohimolle, eikä mikään tunnu pysäyttävän hyvää kevätrytmiä.

Ihailen jokaista vastaantulevaa lakaisukonetta, olihan lapsena yksi haaveammateistanikin kadunlakaisija. Tosin minä halusin käyttää työhöni kunnon varsiharjaa enkä mitään teknisiä vempaimia. Lakaisukoneet saavat kuitenkin sydämeni läpättämään. Jos mahdollista, yritän kävellä niiden tahtiin. Pölyä tarttuu hiuksiin ja vaatteisiin, mutta tunnelma on sen arvoista.

Luulin myös, etten syty uniformuista. Kevättä taitaa kuitenkin olla rinnassa enemmän kun laki sallii, sillä jäin tänään itselleni kiinni itse teosta: ihailin työmatkallani julkisivuremonttia toteuttavia rakennusmiehiä oransseissa haalareissaan!

Onhan se nyt hienoa. Sitä voi itse maleksia kahvikuppi kädessä ymmärtämättä tuon taivaallista talon rakennuksesta tai remontoinnista. Samalla kaupunki kehittyy rakennustelineillä kiikkuvien miekkosten ansiosta; taloista tulee kuin upouusia ja kevät voi tulla alati kaunistuvaan kaupunkiin.

Pyydän anteeksi (etenkin mieheltäni) tämänpäiväisiä rakennusmiesvitsejäni Snapchatissa. Minkäs teet, kun kevät kuplii pinnan alla.

Mutta mitä mitä mitä! Kurkkuani on sattunut eilisestä asti. En kyllä ole valmis ottamaan minkäänlaista maaliskuun flunssaa tähän väliin, joten nyt ryhdyn inkiväärin raastantaan ja teeveden keittoon. Näinkö se onnellisuus napsahtaa sitten omaan nilkkaan?

Tulta päin, vedet tulille ja kesää kohti.

-Henriikka

takki/Filippa K., farkut/Denham, reppu/Lumi Accessories (saatu), huivi/& other stories, kengät/Nike, muki/KeepCup, kangaskassi/Vallila

6.3.2016

Kun naapurit ei saa päättää

–

muoti, oma tyyliTags: bloggaaja, blogger, fashion, keep cup, mummopyörä, nike, polkupyörä, pyörä, sniikkerit, style, take away muki, tyyli, valkoiset lenkkarit

Meni aikansa, että lopetin odottamasta lunta tulevaksi. Valkoista iloa kesti hetken verran ja nyt on aika suunnata katse vaaleankeltaiseen, ruohonvihreään ja sellaisiin lempeisiin pääsiäisen väreihin.

Kuuntelen juuri Spotifystä Lucaksen Kauniita yhdessä ja hihittelen, miten laaduttomaksi musiikkimakuni välillä liitelee. Nykyisessä kodissamme seinät ovat entiseen verrattuna huomattavasti huokeammat, ja naapurit saavat osansa herkistä falsettipyrkimyksistäni: ”Mä haluan niin, ottaa sust tiukasti kii-i-i ja viedä sut korkeille taivaisiin, mut mä en voi tehdä niin!”

Tämän sunnuntai-illan soittolistaan on kuulunut lisäksi muun muassa Let it be -klassikon monenmoiset versiot ja Levottomat-elokuvan tunnusmusiikkina tuttu Se ei mee pois. Itsellään on hauskinta niissä korkeuksissa, johon ei aivan ääni riitä. Naapureilla kuulijan roolissa tuskin.

Tämä viikonloppu on ollut niin selkeä ja tavallinen. Hyvällä tavalla arjenomainen. Ei ole tarvinnut lähteä reissuun yhtään mihinkään, vaan ystävät ovat tulleet kyläilemään meidän luoksemme. Mitään ei tarvitse kuvailla liiotelluin superlatiivein, vaan tasaisen tappava tyytyväisyys kulkee kaiken halki.

Eilen leivoin sämpylää aamulla, pyöräilin ympäri kaupunkiä päivällä ja istuin iltaa naapurikuppilassa, joka kokoaa koko korttelin yhteen. Juuri sellainen kantapaikka, jossa näkee kaikenlaista tepsuttelijaa: nuorempaa ja vanhaa, pitkää ja pätkää, laitapuolenkulkijaa ja vähän varakkaampaa. Toinen tilaa lasagnea, toinen lasin viiniä. Ja kaiken keskellä kuljeskelee pari koiraa.

Ja kun muutama tuntia istumista on takana, tuo talon emäntä jokaiseen pöytään kauniin sipsikulhon: ”olettehan te varmasti jo väsyneitä kaikesta kuulumistenvaihdosta.”

Polkupyörä kaipaisi keväthuoltoa, minun heleäni lauluääneni falsettiharjoitusta. Mut kaikki kaipaa lempee, eiks niin? Ota kädestä kiinni, mennään lempeemmin.

Reinon tahdissa kevättä kohti.

-Henriikka

polkupyörä/mummin vanha, takki/& other stories, huivi/Cos, kengät/Nike, farkut/Tiger of Sweden, pitsipaita/second hand, muki/Keep Cup

15.2.2016

Maanantai on uusi perjantai

–

muoti, oma tyyliTags: & other stories, backpack, blogger, fashion, h.ear on, harmaa pipo, headphones, hear on, kuulokkeet, lumi, lumi accessories, markus, markus backpack, Markus Tablet Backpack Black, pipo, samsoe & samsoe, sony, style

Heräsin tänään äärimmäisen väsyneenä, totaalisessa koomatilassa. Siitäkin huolimatta heräsin ensimmäisen kerran kuukausin ilman torkutusta ja oloni on ollut aamusta saakka timanttinen. Pystyn tänään ihan mihin vaan!

Lähtiessäni töihin kurkkasin peiliin ja näytin kivalta. Vähän hassulta, mutta mukavan veikeältä. Niitä harvoja aamuja, kun ajattelen rehellisesti ”tältä näytän mielläni.” Näitä lisää. Janne käveli kanssani töihin ja hän näytti käsikynkässäni mukavalta myös. Toivoin, että mahdollisimman moni vastaantulija huomaisi, miten mukavilta ja mukavan hassuilta näytimme.

Kukaan ei katsonut, mutta muutama yrmynaama tuli vastaan. Lähetin heitä kohti universumin kirkkainta säteilyä ja ajattelin: ”Iloani ette vie!”

Olen ollut jo muutaman päivän voittajan leirissä. Toisinaan päälle vaan kauhotaan timantteja, vaikka oikeus ja kohtuus olisi saada välillä vähän lantaakin. Olin koko lauantain yksin Messilässä lumilautailemassa, ja aurinko vain tuntui tulevan moikkaamaan rinnepäivääni. Tiedän totta kai, ettei se nyt aivan minua varten yksin tullut, mutta antakaa minun nyt hetken aikaa kuvitella niin. Teki mieli todeta hissijonon väelle: ”ei kestä kiitellä.”

Lisäksi sain rinnekahviosta kurkkusalaattia ilmaiseksi lounasleipäni päälle. Ilmainen kurkkusalaatti vasta todellista timanttisadetta onkin.

Kun on hyvät jamit menossa, ei tohdi ajatella tulevia hyisiä ja kyisiä päiviä. Sitä vaan antaa elämän pyöritellä piruettia ja menee virran mukana. Nilkutan sitten joskus toiste, nyt kiidän kevyenä kirkkaankeltaisen sieluni kanssa kohti kevättä.

Äsken ostin kanariankeltaisen lasikulhon muistuttamaan minua hyvistä päivistä. Vaikka nyt tuntuu vahvasti siltä, että ”happy days are here to stay.”

-Henriikka

pipo/Samsoe & Samsoe, kuulokkeet/Sony (saatu), takki/& other stories, reppu/Lumi Accessories (saatu), paita/Minimum, farkut/Tiger of Sweden, lapaset/Vaiko (saatu), kengät/second hand

6.2.2016

Viuhahdus jääköön ensi vuoteen

–

muoti, oma tyyli, tapahtumatTags: blogger, gaala, leather, leather dress, some awards, someawardsfi, sosiaalinen media, style, tyyli, vanha ylioppilastalo

Kuinka monta kertaa Robinin levyn voi kuunnella läpi yhden lauantaiaamun aikana? Ystävä oli aamiaisella, ja sen aikaa kuuntelin vielä jotain ikäisilleni suunnatumpaa. Heti oven pamahdettua kiinni vaihdoin Robbarin leiriin. Bileet pystyyn. Toisaalta Robinhan vaihtoi uuden sinkkunsa kautta ikäryhmäänsäkin, joten voin varmasti tulla ulos kaapista (ikään kuin siellä koskaan olisin ollutkaan).

Torstaina juhlittiin Some Awards -gaalaa ja nämä kuvat otettiin muutamaa minuuttia ennen kuin hilpaisen pihalle. Räppiletit kiinnosti ja pitäydyin visiossa. Ystäväni Laura testasi aamulla Hiushuone Dandyssa hiottuja kampaajantaitojaan leijonanharjaani, ja lopputulos oli käsittämättömän hieno. Kunpa voisin kulkea tällaisessa tukassa joka päivä!

Harkitsin killerikorkoja, mutta pyh pyh pyh! Eihän sellaiset ole itselleni ominta maaperää. Valitsin lopulta fläteista fläteimmät adidas Gazellet sinisillä raidoilla. Enkä valehtele, kun kerron kuulleeni yli 10 kertaa juhlissa: ”Ootko sä noin lyhyt! En mä tiennyt, että sä olet noin lyhykäinen?”

Mekoksi nappasin vajaa viisi vuotta sitten ostetun alerekin löydön. Nahka on aina nahka. Kokonaisuus ei ehkä ollut imartelevuudeltaan sellainen, jota naistenlehdet olisivat minulle suositelleet, mutta minulla oli vaatteissa mukava olla. Ei ihme, että jaksoin sosialisoida reippaasti yli puolenyön.

Virallinen nahka-asu eli uhkailemani viuhahdus jääköön ensi vuoden gaalaan.

-Henriikka

mekko / Gina Tricot, kengät / adidas, kaulakoru / & Other Stories, käsikoru / Syster P.

15.1.2016

Nordic Blogger Experince // Welcome to Finland!

–

blogit, elämä, HelsinkiTags: blog conference, blogger, finland, finnish, international, nbe, nordic blogger experience

Lumimyrskylle ei olisi voinut olla parempaa hetkeä. Ensi viikolla täällä Helsingissä järjestetään matkamessut, joiden yhteydessä Suomessa järjestetään myös iso, kansainvälinen matkablogitapahtuma, Nordic Blogger Experience. Olen itse mukana NBE:ssä suomalaisena host-bloggaajana ja mikä olisikaan parempi tapa toivottaa kaikki 55 bloggaajaa tervetulleeksi kuin tällainen määrä lunta.

NBE:n tavoitteena on saada kansainväliset matkabloggaajat ja sosiaalisen median vaikuttajat tapaamaan toisiaan ja kiinnostavia yhteistyökumppaneita ja kiinnostumaan Suomen matkailusta. Varsinainen ohjelma järjestetään MATKA-matkamessujen yhteydessä: on luentoja, workshopeja, erilaisia tapaamisia, saunomista ja illastamista. Messuja edeltävänä ja seuraavana viikonloppuina on kuitenkin erikseen järjestetyt teemalliset tutustumiskierrokset Suomen ja parin lähimaan eri elämyksiin ja paikkoihin.

Itse suuntaan huomenna Ahvenanmaalle yhdeksän bloggaajan kanssa:

”Archipelago experience in the Åland Islands. We will explore the nature and meet locals during your pre tour to Åland. You will be able to try sauna, cross-country skiing, island hopping, nature life and good local food.”

Jännittää. Olen ainoa suomenkielinen, vaikka host-bloggaajaparini Hendrik ymmärtää kyllä suomea. Mutta ennen kaikkea on äärimmäisen kivaa. Huomenna keikumme Ruotsin laivalla ja toivon sydämeni pohjassa, ettei kukaan nuku pommiin, kun aamuyöllä pitää hypätä maihin. Olen käynyt Ahvenanmaalla monia kertoja kesällä, mutta talvinen versio on jotain täysin uutta.

Ensi viikko meneekin messujen hälinässä ja etätoimiston paikkaa vaihtaessa. Viikon päästä launtaina suuntaan esittelemään ylpeydellä naapurimaata, Viroa:

”Come and allow yourself a little bit of luxury in the Estonian countryside. We offer you relaxation and spa treatments in a centuries old historic manor, delicious local organic gourmet food and memorable moments in beautiful Estonian nature. It is the best way to get an overview of the Estonian history, culture and life-style. Welcome!”

Miten kivaa! Niin kivaa. Lupaan päivittää blogia, instaa ja snäppiä (@aamukahvilla) niin usein, että pääsette reissuille ja riennoille mukaan.

Rentoa viikonloppua ja welcome international social media influencers!

-Henriikka

5.1.2016

Millekään ei mitään tarvetta

–

muoti, oma tyyliTags: bloggaaja, blogger, fashion, style

Alennusmyynneissä on hurjan paljon kivempaa, kun ei ole kotikaupungissaan. Voi kulkea turistina ja kaikki näyttää uudelta ja hienommalta. Kahvi maistuu vieraassa kahvilassa kivemmalta, ja Helsingin ulkopuolella tunnutaan käyttävän myös vähemmän kyynerpäitä. Ei Helsingissäkään käytetä fyysisiä kyynerpäitä kuin Hulluilla päivillä, mutta henkiset kyynerpäät sojottavat uhkaavina kohti kilpaostajia.

Helsingissä joulunjälkeisinä päivinä kaupat ryysivät väkeä, aivan kuin yltäkylläisessä joulussa ei olisi tarpeeksi. Osoitan syyttävää sormea myös itseäni päin, sillä ilman mitään tarvetta millekään, lähdin minäkin aleihin. Olimme kuitenkin Helsingin sijasta Tampereella, jossa pyhien jälkeinen meno oli rauhallinen.

Joululahjalahjakortit oli päästävä käyttämään, sillä olimme saaneet lahjakortit tamperelaiseen puljuun. Moni varmaan arvaakin, että kyseessä oli farkkukauppa Inch, jota olen useasti hehkutellut siellä sun täällä.

Janne osti superhienon harmaan parkatakin karvahupulla ja kaksi t-paitaa, itse lähdin harmaiden, korkeavyötäröisten farkkujen ja mustavalkoruutuisen paidan kanssa. Sitten lompakko visusti takataskuun, sillä uudet kaapit, sänky, ruokapöytä, seinähylly ja kenkälokero maksavat meidät muutenkin kipeiksi.

Saanen suositella teille lopuksi maailman parasta pipoa? Ostin Kaapelitehtaan joulumarkkinoilta VAI-KØ:n mustan pipsan ja se on maailman lämpimin ja pehmein. Ekologiset merinovillapipot ovat reiluja ja hienoja.

U-u-uu. Aion ostaa toisenkin. Eikun juurihan vannotin, että nyt säästetään sisustukseen. Voin tehdä piposta vaikka sateenvarjotelineen.

-Henriikka

pipo/Vaiko, huivi/COS, kengät/Vagabond, takki/Zara, farkut/TOF, lapaset ystävän tekemät

28.12.2015

Pysähdyn johonkin odottamaan sinua

–

muoti, oma tyyliTags: bloggaaja, blogger, fashion, style, tyyli, vaatteet

Olen lukenut joululomalla John Greenin kirjaa ”Arvoitus nimeltä Margo”. Kyseessä on nuortenkirja, jonka kohderyhmä on varmasti ikääni matalampi enkä siksi ladannut kirjalle suuria odotuksia. Greeniltä ilmestyi kuitenkin vuoden 2014 nuortenkirja ”Tähtiin kirjoitettu virhe”, mikä enteili vähintään keskinkertaista lukukokemusta. Lisäksi myös tästä uudesta kirjasta on ilmestynyt elokuva, jota tähdittää huippumalli Cara Develingne. Haluan kovasti nähdä roolisuorituksen, mutten voi millään katsoa leffaa, jos en ole lukenut kirjaa.

Kirja on ollut yllättävän mukaansatempaava, vaikka kielenkäyttö on aika tavallista, ja juoni sekä ajatukset selkeästi nuoremmalle väelle suunnattuja. Olisin varmasti 13-vuotiaana haukkonut henkeäni oivalluksille ja päähenkilöiden dialogille.

Todella isoksi myönteiseksi anniksi on noussut juonen seassa kulkeva Walt Whitmanin runo ”Laulu itsestäni”. Runo-sitaatteihin olen uppoutunut pitkäksi aikaa ja tajunnut, että vuonna 2016 on kyllä luettava runoja. Kuinka rakastankaan niitä!

– – kaikki nämä asiat vyöryvät kohti sisintäni ja minä vyöryn niitä kohden,
ja mitä ne ovat sitä olen minäkin, enemmän tai vähemmän,
ja jokaisesta niistä yhdessä ja erikseen punon laulun itsestäni.

– – Älä luovuta vaikka et heti löydä minua,
jos en ole täällä etsi tuolta:
pysähdyn johonkin odottamaan sinua.

– – Oikeastaan nämä ovat kaikkien ihmisten ajatuksia kaikkina aikoina ja
kaikissa maissa, eivät ne minusta ole lähtöisin,
elleivät ne ole sinun siinä kuin minunkin ne ovat yhtä tyhjän
kanssa tai ainakin melkein,
jos ne eivät ole arvoitus ja arvoituksen ratkaisu ne
ovat yhtä tyhjän kanssa,
jos ne eivät ole lähellä niin kuin kaukana ne ovat
yhtä tyhjän kanssa.

Tämä on ruohoa joka kasvaa siellä missä on maata
ja vettä,
tämä on yhteistä ilmaa jossa maa kylpee.

– – Ja mitä sinuun tulee Kuolema ja lopullisuuden katkera syleily, minua
on turha pelotella.

– – Kaikki liikkuu eteenpäin ja pyrkii esiin, mikään ei luhistu,
ja kuoleminen on erilaista kuin kuvitellaan, ja
onnellisempaa.

Olen monesti miettinyt, miksi kirjan kaunis alkuperäisnimi ”Paper Towns” on käännetty suomeksi kökösti ”Arvoitus nimeltä Margo”? Paperikaupunki on niin kaunis sana, että jos joku harkitsee perustavansa blogin, niin suosittelen sitä nimeksi. Tulisin otsikon perusteella heti lukijaksi.

Luen kirjan tänään loppuun. Ehkä pääsen katsomaan elokuvan loppuviikosta. Ajamme juuri Helsinkiä ja arkea kohti. Mukava päästä loman jälkeen kotiin.

-Henriikka

(Runokatkelmat Walt Whitmanin runosta ”Laulu itsestäni”)

pipo/omatekemä, kengät/Vagabond, ruutupaita/Zara, hihaton/Urban A, hame/second hand

7.12.2015

Onkohan minulla tunnelukkoja?

–

randomTags: bloggaaja, blogger, fashion, muoti, oma tyyli, style, twist & tango, tyyli

Lähipäivinä mieleni on vaellellut ja sielu heittelehtinyt. Parempi niin päin, sillä vaikka nämäkin ovat olleet varsin analyyttisia päiviä, niin sielunvaellus se vasta olisikin hard corea.

Tuntuu, ettei ihmisen päähän voi edes mahtua näin paljon ajatuksia kuin minulla nyt on ollut. Tavallisesti nukkumaanmenoa edeltävä juttutuokiomme on maksimissaan seitsemän minuuttia, kun nyt olemme keskustelleet asioista tuntitolkulla. Eikä aihepiiriä ole rajattu yhtään. Mielessäni liikkuu yksinkertaisesti normaali määrä ajatuksia potenssiin tuhat.

Tiedättehän lapset, joilla on kyselyvaihe? Äidit ja isät ovat uupuneita, kun eivät saa vastauksiltaan hetken rauhaa. Minulla on se vaihe nyt, mutta olen itse sekä kysyjä että vastaaja. Onkohan minulla tunnelukkoja? Mitenhän vahvoja nämä tunnelukot ovat? Mitähän vastapäisen talon toimistoissa tapahtuu? Onko muilla planeetoilla elämää? Tarvitaanko avaruudessa rintaliivejä? Entä jos kuolen nuorena? Entä jos en kuole?

Kyllä uuvuttaa.

Lähetin ystävälle viestin kaiken syvän itseanalyysin ja maailmantutkimuksen keskellä kuin 12-vuotias konsanaan: ”Sano, että mä oon ihan ok.”

Ystävä vastasi: ”Oot super ok! Tietty. Mieli vain välillä huikentelee.”

On se hassua, että olisi sitten vauva tai mummo, niin aika pitkälle jaksaa,
kun tietää olevansa ok. Tai edes luulee.

-Henriikka

reppu/Lumi Accessories (saatu), takki/Twist & Tango, villapaita/H&M Trend, kengät, housut, pipo / second hand

23.11.2015

Tiptaptiptaptipetipe

–

muoti, oma tyyliTags: blogger, fashion, hämeenlinna, muoti, oma tyyli, style, vanajanlinna

”Sulla on uusi villapaita”, huomasi ystävä. ”Joo, niin on. Se on metsänvihreä, mun lempiväri!” vastasin innoissani ja lisäsin heti: ”niin ja kirkkaankeltainen myös.” Tuntui, että keltaiselle voi tulla paha mieli, jos unohdan toisen suosikkini ja hehkutan vain vihreää.

Villapaita ei erikoisemmin imartele minua, ja olen muutenkin tainnut ottaa muutaman lisäkilon lämmikkeeksi. En ole moksiskaan, kummastakaan. Pärjätään nyt ensin talven yli.

Vihreä villapaita saa minut iloiseksi ja otin mielissäni ensilumen vastaan se päälläni. Ajoimme pikkujouluihin Vanajanlinnaan, kun lunta alkoi tippua. Olin nenä kiinni auton ikkunassa ja huokailin. Lumi on sellainen asia, jonka vuoksi harkitsen joka vuosi lähes tosissani muuttavani pohjoiseen. Voisi käyttää villapaitoja joka päivä.

On ollut sellaisia hurmaavia pikkujoulupäiviä ja sitten sellaisia päinvastaisia, täysin ränsistyneitä päiviä. Vuoronperään uskomatonta paistetta ja kunnolla loskaa. Koko viikonloppu meni tiptaptiptaptipetipen parissa ja maanantai läsähti naamalle kuin pään kokoinen nuoskakasa. Nyt hellalla kiehuu päästä pienesti pehmenneet porkkanat ja kukkakaalin loppu, kaukana on juhlailo.

Olen menossa huomenna luennoimaan Lahteen viestinnän ammattilaisille somesta ja blogeista. Helsingin yliopiston täydennyskoulutukseen kuuluvan luennon tekemiseen on mennyt tuhottomasti turhaa maanantaiaikaani. Sain kuitenkin jotain tehtyä lounaan syömisen lisäksi ja se tuntuu kivalta. Joskaan ei puoliksikaan yhtä kivalta kuin vihreä villapaitani.

Voin kertoa, että Vanajanlinna oli täydellinen lokaatio ensilumen vastaanottamiselle. Oli maaginen, satumainen fiilis koko ajan. Lunta tiputteli ja joulukuusi oli koristeltu. Kyllä näillä muistoilla mennään useampikin loskainen etelän päivä.

-Henriikka

villapaita/COS, farkut/Tiger of Sweden, kello/Daniel Wellington, kengät/Vagabond
Kampauksen on tehnyt Laura

Kuvat: Ida Hanhiniemi

14.11.2015

Kun kamera ei rakasta (osa 5)

–

elämä, huumoriTags: bloggaaja, blogger, epäonnistuneet kuvat, epäonnistunut, fail, kun kamera ei rakasta

Olin tiistaina muutaman lukijan kanssa Johan & Nyströmillä cupping-koulutuksessa. Katsoin tilaisuuden loputtua kameran satoa läpi ja järkytyin: mikä maaninen juoppo se tuossa ylimmässä kuvassa haistelee liimaa? Seuraavaksi lävähtää totuus tiskiin: tuolta minä todella näytän.

Reality-chekkinä taas annos vähän vähemmän onnistuneita kuvia, joita kamerasta löytyy usein onnistuneita enemmän. Vääntyneitä jalkoja, väsyneitä silmiä, väärään suuntaan törröttäviä ruumiinosia ja joskus käsi housuissa. Ei ole kaikki inkkarit kanootissa.

Tämä viimeinen kuva on minusta harvinaisen hirveä. Hikinen, punainen ja kaikkea muuta kamalaa.

Lähiaikoina sosiaalisen median paineet ovat puhuttaneet paljon australaismimmin tempauksen jälkeen. Vaikka keskustelussa oli paljon hyvääkin, päällimmäisenä jäi mieleen ajatus, että kyllähän ihmiset tekevät somen. Jos Instagram-kuviaan alkaa lavastaa ja elää tykkäysten määrästä, kasvaa varmasti kieroon ja kadottaa itsensä. Itse jätän jälkeeni mieluummin tukun tällaisia kuvia kuin sarjan täysin lavastettuja ja maksettuja.

Enkä nyt tarkoita, että rumat kuvat on kauniita parempia. Itsekin pidän huomattavan paljon enemmän jälkimmäisistä. Kyse onkin valinnoista, mitä haluaa rajata ulos ja mitä ei, eikä siitä miten hyvin pystyy lavastamaan. Aito voi olla aitoa, vaikka osa asioista haluttaisiinkin pitää vain itsellä.

Olkoon tämä kuvasarja teille iloksi surunpäivään.
Kun maailmalla vihataan, rakastetaan yhä enemmän.

-Henriikka

Ps. Aiemmin julkaistut ”Kun kamera ei rakasta”-kirjoitukset: osa 1, osa 2, osa 3, osa 4

7.11.2015

Keltaista kahvia, vihreitä sydämiä

kommentoi

–

muoti, oma tyyliTags: bloggaaja, blogger, fashion, heart, heart knit, ivana helsinki, muoti, neule, oma tyyli, style, tyyli, villapaita

On marraskuu ja ulkona on syyskuu. Pitäisi olla kaamos, mutta onkin väriä ja lämpöä enkä ole siitä lainkaan pahoillani.

Olen isänpäiväretkellä kehäkolmosen ulkopuolella. Olen kiitollinen siitä, että tänä syksynä olemme oikeasti jaksaneet tehdä asioita viikonloppuisin. Kotiin jääminen on aina se rentouttavin vaihtoehto, mutta usein lyhytkin reissu siirtää ajatuksia omasta elämästä vähän kauemmaksi. Sitä paitsi lapsuudenkoti on lataamo, ja perheet sellaisia vara-akkuja, ettei lainkaan kaduta käyttää aikaa heihin.

Kävimme eilen Kouvolan keskustassa istumassa hetken iltaa. Tuntui paluulta 17-vuotiaaksi. Istuimme kävelykadun Coffee Housessa, jossa oli tapana istua lukioikäisenä ja pelata Uunoa. Kahvissa oli silloin vielä kaksi sokeripalaa ja puolet maitoa, mutta Cafe Mochaan ei ollut joka kerta varaa.

Istuin usein myös yksin keltaisen kahvini kanssa ja kirjoitin päiväkirjaa. Saatoin viettää samalla tuolilla helposti viisikin tuntia, kunnes kylmästä kahvista ei ollut jäljellä enää edes pohjia. Kahviloissa viruminen on aina ollut juttuni, luin YO-kirjoituksiinkin samassa paikassa. Pitkää saksaa kahdeksan tuntia päivässä, kyllä oli hyvää elämää.

Tämä viikonloppu on isien juhlaa, villapaitoja ja vihreitä sydämiä. Suuria kahvikupillisia, jotka ovat ajan saatossa muuttuneet kermaisen keltaisista kunnon mustiksi. Isejä ja appiukkoja, veljiä, siskoja, kälyjä, anoppeja, äitejä ja lankomiehiä. Miten meitä onkin niin hirveästi?

Ja voi! Äiti leipoa raakasuklaata ihan minua varten, kun minä siitä niin pidän. Käperryn sydänkuvioisen villapaitani sisään ja otan evääksi ainakin kymmenen konvehtia.

-Henriikka

neule/Ivana Helsinki (saatu), farkut/Tiger of Sweden, kengät/Vagabond

9.9.2015

Nahkavaipoissa

–

Helsinki, muoti, oma tyyliTags: bloggaaja, blogger, fashion, lumi, lumi acessories, muoti, nahkahousut, nahkaverkkarit, style, syyskuu, torikorttelit, tyyli, vaatteet

Kävin tänään ensimmäisen kerran Hotelli Tornin vessassa. Juuri siinä legendaarisessa lasikopissa, josta näkee Helsingin yli. Voi istua pissillä ihan rauhassa, ihailla kaupunkia ja miettiä, kuinka moni kiikaroi sinua samalla.

Tällainen spesiaalihetki kaipaa spesiaalihousuja. Olivat ne sitten nilkoissa tai eivät. Työkaverini kommentoi aamulla: ”Aikamoiset nahkabyysat. Vaativat kyllä kantajansa.” Vakuutteli, että olen sellainen kantaja. Uskoin häntä, vaikkei työkaveri olisikaan ehkä kehdannut myöntää muuta.

Nahkaverkkarit tulivat vaatekaappiini jouluna 2012 ja ovat olleet siellä kohta kolme vuotta. Tiedän osan edelleen kauhistelevan, missä nahkavaipoissa elämääni elän, mutta minä hiippailen niissä tyytyväisenä.

Syyskuu ei ole pettänyt. Tiesin sen olevan paras kaikista. Jo syyskuun ensimmäinen todisti, ettei hehkutukseni ole ollut turhaa: olin unohtanut ladata matkakorttiani, ja lipuntarkastaja antoi minulle sakot anteeksi, kun olin niin surullinen.

Muutama päivä sitten olin ystäväni kanssa Hietalahden kauppahallissa syömässä lounasta. Saimme ilmaiset minijälkkärimunkit. Ja kun ostin viikonloppuna auringonkukkia, kukkasia myyvä poika oli ystävällisin asiakaspalvelija, kenet olen koskaan kohdannut. Siitäkin huolimatta, että hän teki töitä pihalla katoksessa sateen ropistessa, tuulen tuivertaessa.

Syyskuun ansiota kaikki ihana, sanon minä.

– Henriikka

nahkahousut/H&M Studio, kengät/Bianco, paita/second hand, laukku/Lumi (saatu)