Messuhurmiossa: MATKA 2016

IMG_8462

Sori kaverit, on vähän kehnoja päiviä bloggaamisen suhteen. Ensi viikolla näyttää kirkkaalta, mutta nyt kuljen suuressa messuhurmiossa. Huulet maalattuina ja ajatukset matkoissa. Kainalossa mukava malesialainen (terveisiä kotiin, no ei sentään kuin pienen ohimenevän hetken).

Helsingissä on alkanut MATKA, suuret matkamessut. Matkakuume viilettää jossain miljoonalukemissa. Ei pysty keskittymään kunnolla yhteen kohteeseen, kun aidan takana jo vihertää vihreämpi nurmi. Turun saariston ständi kiinnostaa ja toisaalta lähellä siintävät Espanjan prosyyrit. Turkin matkailu esiintyy isosti ja kotikaupunki Kouvola kiinnostaa. ”Myydään meidän uusi asunto, muutetaan pakettiautoon ja kierretään maailmaa hamaan tappiin saakka!” Tuntuu kuin kulkisi minimatkan koko maailman halki, joskin tässä maassa Suomi on suhteessa suhteettoman suuri.

Messuilla minuun iskee aina sekoaminen. Olen työskennellyt messuilla monta vuotta tietääkseni mitä on sietämätön messukäyttäytyminen (julmettu karkin hamstraus vaivihkaisesti, puhuen samalla aiheesta muka kiinnostuneena, kuulakärkikynien anastaminen luvatta…), en sentään mene niin pitkälle. Mutta menen sellaiseen tilaan, että oikeasti osallistun moniin arvontoihin ja vieläpä uskon voittavani. Jokaisen. Kaikki ympärillä vaikuttaa kiinnostavalta ja keräilen infolehdyköitä, joita sitten kotimatkalla luen kuin romaania.

Onneksi en käy usein messuilla, eivät selkeästi tee hyvää sydämelleni.
Kuvan malesialainenkin hekotteli yhtä lailla: You crazy Finnish people.

-Henriikka

Talvinen Ahvenanmaa, check!

Voi katsokaa tuota abborre-maata! Siellä se pieni ja sitkeä saari sitkuttelee.

Mietin lähtiessäni, että Ahvenanmaa on kyllä omassa mielessäni jotenkin upea ja eksoottinen, kuitenkin tuttu ja lähellä. En ole edes tajunnut miten arkista nimeä se kantaa. On se onni, ettei meillä Hauenmaata, Siianmaata tai Kuhanmaata, vaikka olisihan niihinkin nimiin varmasti yhtä lailla tottunut. Ahvenanmaa kuulosta niin mukavalta suussa.

Palasimme tänään aamulla takaisin satamaan. Kymmenhenkinen, kansainvälinen ryhmämme vaikutti aika väsyneeltä. Osasyy voi olla kaksipäiväinen, pitkälti ulkona tapahtunut talviähellys. Toisena syynä nostaisin ehkä Viking Linen tanssilattian, jonka rytmit vei eilisyönä mennessään.

Kolme yötä reissussa tuntui pitkältä, kun tekemistä riitti aamusta iltaan. Eikä oikeastaan niinkään tekemistä vaan näkemistä ja kokemista. Yhdeksään uuteen ihmiseen tutustuminen ottaa aikansa. Omalta osaltaan haastetta tuo, että vain yksi joukosta puhuu natiivista englantia ja muut omalla, uniikilla tavallaan. Kaikki puhuivat tosin erittäin hyvin, joten sinänsä ongelmaa ei ollut, mutta äidinkieli on aina äidinkieli.

En ollut ennen hypännyt pois laivasta Maarianhaminassa aamuyöllä! Klo 04:25 riitti väsynyttä porukkaa silloinkin. Näiden väsyneiden hetkien väliin mahtuu nyt kuitenkin monta muistoa, joista laitan kuvia ja tekstiä satamaan myöhemmin.

Oli niin kaunista. Sellaista satumaailmaa, jota esittelee mielellään ulkomaisille vieraille. Seilasimme lautoilla ja kuuntelimme ratisevaa, nitisevää jäätä rannalla. Kaikki näytti kovin siniseltä ja vasta muiden ihmetellessä ymmärtää itsekin, miten vähän valoa Suomeen oikeasti joulu-tammikuussa tipahtaa.

Seikkailin kaikenkattavassa nuhassa koko kolme päivää. Aamulla kotiin palatessani peilistä katsoi kasvot, joiden keskellä, nenän ympärillä paistoi punainen alue. Loppuu niistetty naama on saanut nyt rasvaa viitisen tuntia putkeen, alkaa hiljalleen helpottaa. Voitte kuvitella millaista huumoriarvoa kerää suomalainen, joka aivastelee alvariinsa ja kiskoo nenäsumutetta salaa pöydän alla.

Vitsailivat, että olen niin tottunut 20 asteen pakkasiin, että leudompaan saaristoon mentäessä iskee vieroitusoireet päälle. Tämä tarina kuulostaa kivemmalta kuin liian pitkä flunssa. Olkoon siis niin.

-Henriikka