Vastaa kun ehdit. Kukkia työpöydälle.

Viimeisiä päiviä viedään. Terveisiä Virosta. Nordic Blogger Experience on pian ohi ja palaan maanantaina takaisin Helsinkiin. Olen niin väsynyt, etten lähestulkoon tunne raajojani. Viikko on ollut äärimmäisen pitkä ja erittäin onnellinen. Lähdin viikko sitten lauantaina Ahvenenmaalle ja tuntuu, että siitä olisi ikuisuus. Host-bloggaajan rooli on ollut sellainen kokemus, johon aion änkeä itseni tulevanakin vuonna, jos minut vain huolitaan.

Odotan, että pääsen kotiin siivoamaan ja töihin lepämään. Että kaipaankin työkavereitani! Yhteisiä lounaita ja arjen rutiineita. Haluaisin tyhjentää työpöytäni työtehtävistä, palata takaisin kartalle. Mutta nautin vielä maanantaihin asti, sillä olemme kartanokylässä keskellä Viron maaseutua ja hetket ovat hienoja. Pienestä pilkkimsestä huolimatta täysikuu näyttää kauniilta ja virolainen vodka-tasting naurattaa.

Nämä kuvat ovat eiliseltä. Olimme koko satapäisen NBE-jengin kanssa Nuuksiossa nauttimassa kuumasta glögistä laavulla, lumikenkäilystä, hiihdosta ja metsämeditaatiosta. Oli hienoa nähdä, miten monen ulkomaisen ystävän leuka loksahti luonnon hiljaisuudesta ja kauneudesta. En turhan paljon ole ollut hiljaa itsekään lähiaikoina. Aika opetella sitäkin.

Viikon hektisyydestä kertoo minun ja veljeni mieletön WhatsApp-keskustelu:

Keskiviikko, Oskari: ”Mikä on teidän osoite nykyään?”
Torstai, Oskari: ”?”
Torstai, Henriikka: ”Ok!”
Torstai, Oskari: ”Ei toi vastannut kysymykseen *nauruitku-emojeita. Oot vissiin aiika hektinen. Vastaa kun ehdit. Kukkia työpöydälle *kukka-emojeita.”
Perjantai, Oskari: ”Haloo… Taitaaa olla aika tiukka viikko menossa?
Perjantai, Henriikka: ”Meinaan pyörtyä. Noi kukat oli ihanimmat.”
Perjantai, Oskari: ”Pystyisitkö pyörtymiseltäsi kertoo sen osoitteen kuitenki?”

Kun pääsen maanantaina kotiin, olen hetken hiljaa. Istuin vain, juon ehkä inkivääriteetä. Olen vain hiljaa ja vedän niin syvään henkeä, ettei niin syvää pitäisi ollakaan.

Vedän sisälleni kaiken sen hyvän, minkä olen viikon aikana saanut. Puhallan ulos kaiken sen valituksen, huonosti nukutut yöunet ja tilanteet, jotka olisin voinut hoitaa paremmin.

Tiistaina olen valmis toimistopäiviin ilman kaunista, pehmeää talvivaloa, kymmeniä kameroita ja ihmisiä ympäri maailmaa. Yritän muistaa, miten kauniina kaikki näkivät arkiset asiat ja miten korvapuustin kaltainen asia voi olla jonkun toisen silmissä uskomaton.

-Henriikka

Messuhurmiossa: MATKA 2016

IMG_8462

Sori kaverit, on vähän kehnoja päiviä bloggaamisen suhteen. Ensi viikolla näyttää kirkkaalta, mutta nyt kuljen suuressa messuhurmiossa. Huulet maalattuina ja ajatukset matkoissa. Kainalossa mukava malesialainen (terveisiä kotiin, no ei sentään kuin pienen ohimenevän hetken).

Helsingissä on alkanut MATKA, suuret matkamessut. Matkakuume viilettää jossain miljoonalukemissa. Ei pysty keskittymään kunnolla yhteen kohteeseen, kun aidan takana jo vihertää vihreämpi nurmi. Turun saariston ständi kiinnostaa ja toisaalta lähellä siintävät Espanjan prosyyrit. Turkin matkailu esiintyy isosti ja kotikaupunki Kouvola kiinnostaa. ”Myydään meidän uusi asunto, muutetaan pakettiautoon ja kierretään maailmaa hamaan tappiin saakka!” Tuntuu kuin kulkisi minimatkan koko maailman halki, joskin tässä maassa Suomi on suhteessa suhteettoman suuri.

Messuilla minuun iskee aina sekoaminen. Olen työskennellyt messuilla monta vuotta tietääkseni mitä on sietämätön messukäyttäytyminen (julmettu karkin hamstraus vaivihkaisesti, puhuen samalla aiheesta muka kiinnostuneena, kuulakärkikynien anastaminen luvatta…), en sentään mene niin pitkälle. Mutta menen sellaiseen tilaan, että oikeasti osallistun moniin arvontoihin ja vieläpä uskon voittavani. Jokaisen. Kaikki ympärillä vaikuttaa kiinnostavalta ja keräilen infolehdyköitä, joita sitten kotimatkalla luen kuin romaania.

Onneksi en käy usein messuilla, eivät selkeästi tee hyvää sydämelleni.
Kuvan malesialainenkin hekotteli yhtä lailla: You crazy Finnish people.

-Henriikka

Mitä on matkustus?

IMG_8326 kopio

Olen Ruotsin laivalla. Silti tuntuu, että olen lähdössä reissuun, ”ihan oikealle matkalle”. Aion viipyä pois kotoa neljä yötä. Eikun kolme! Olen poissa kolme vaivaista yötä ja silti tuntuu, että nyt pakataan reppu ja lähdetään. Eihän niin lyhyellä matkalla edes tarvitse juuri mitään! Minulla on vain pieni reppu pakattuna täyteen asioita, joita en edes välttämättä tarvitsisi.

Ahvenanmaa on tuossa ihan kulman takana. Sinnehän polkisi vaikka pyörällä, jos sille päälle sattuisi. Mutta ehkä matkustamisessa onkin paljon enemmän kyse asenteesta ja kulttuureista kuin välimatkoista. Joskus tuntuu, että yhden yön telttaretki lähimetsään on uskomaton reissu. Toisaalta taas parin päivän työmatka Amsterdamiin ei välttämättä ole reissu eikä mikään.

Kun on lähdössä reissuun, kytkee usein löytöretkeilijän vaistot päälle ja tarkkailee kaikkea paljon tarkemmin. Pää pyörii kuin pöllöllä ja kotisuomen saaristokin muuttuu kiehtovaksi paikaksi jota tarkkailla. Ja olen monesti tänne kirjoittanut haaveesta hypätä joku kesäinen vapaapäivä Helsingin hop on hop off -bussin kyytiin viilettämään. Aivan varmasti tuntuisi matkustukselta, etenkin jos yöpyisi kodin ulkopuolella ja pakkaisi reppuun eväitä.

Videobloggaaja Timo Wilderness (ainoa videobloggaaja, jonka videoita oikeasti odotan innolla) teki videon inspiraationaan kysymys ”kuinka lähelle pystyy matkustamaan?”. Aivan mielettömän hyvä pätkä. Olen jo päättänyt toteuttaa videon naapurihaasteen jossain muodossa, mutta vielä en ole uskaltanut. Tarvitsen muutaman rohkaisun viikon ja uunista juuri tulleet korvapuustit.

Ehkä matkustus on mielentila. Ehkä matkustus on uuteen ympäristöön tai kulttuuriin astuminen. Tai vaihtoehtoisesti vanhaan ympäristöön tai kulttuuriin astuminen uudella asenteella.

Vanha kunnon Ahvenanmaa avautuu varmasti uusin, vähän vajain silmin huomenna, kun saavumme satamaan klo 04:25. Nyt nukkumaan.

-Henriikka