
Viimeisiä päiviä viedään. Terveisiä Virosta. Nordic Blogger Experience on pian ohi ja palaan maanantaina takaisin Helsinkiin. Olen niin väsynyt, etten lähestulkoon tunne raajojani. Viikko on ollut äärimmäisen pitkä ja erittäin onnellinen. Lähdin viikko sitten lauantaina Ahvenenmaalle ja tuntuu, että siitä olisi ikuisuus. Host-bloggaajan rooli on ollut sellainen kokemus, johon aion änkeä itseni tulevanakin vuonna, jos minut vain huolitaan.
Odotan, että pääsen kotiin siivoamaan ja töihin lepämään. Että kaipaankin työkavereitani! Yhteisiä lounaita ja arjen rutiineita. Haluaisin tyhjentää työpöytäni työtehtävistä, palata takaisin kartalle. Mutta nautin vielä maanantaihin asti, sillä olemme kartanokylässä keskellä Viron maaseutua ja hetket ovat hienoja. Pienestä pilkkimsestä huolimatta täysikuu näyttää kauniilta ja virolainen vodka-tasting naurattaa.

Nämä kuvat ovat eiliseltä. Olimme koko satapäisen NBE-jengin kanssa Nuuksiossa nauttimassa kuumasta glögistä laavulla, lumikenkäilystä, hiihdosta ja metsämeditaatiosta. Oli hienoa nähdä, miten monen ulkomaisen ystävän leuka loksahti luonnon hiljaisuudesta ja kauneudesta. En turhan paljon ole ollut hiljaa itsekään lähiaikoina. Aika opetella sitäkin.
Viikon hektisyydestä kertoo minun ja veljeni mieletön WhatsApp-keskustelu:
Keskiviikko, Oskari: ”Mikä on teidän osoite nykyään?”
Torstai, Oskari: ”?”
Torstai, Henriikka: ”Ok!”
Torstai, Oskari: ”Ei toi vastannut kysymykseen *nauruitku-emojeita. Oot vissiin aiika hektinen. Vastaa kun ehdit. Kukkia työpöydälle *kukka-emojeita.”
Perjantai, Oskari: ”Haloo… Taitaaa olla aika tiukka viikko menossa?
Perjantai, Henriikka: ”Meinaan pyörtyä. Noi kukat oli ihanimmat.”
Perjantai, Oskari: ”Pystyisitkö pyörtymiseltäsi kertoo sen osoitteen kuitenki?”

Kun pääsen maanantaina kotiin, olen hetken hiljaa. Istuin vain, juon ehkä inkivääriteetä. Olen vain hiljaa ja vedän niin syvään henkeä, ettei niin syvää pitäisi ollakaan.
Vedän sisälleni kaiken sen hyvän, minkä olen viikon aikana saanut. Puhallan ulos kaiken sen valituksen, huonosti nukutut yöunet ja tilanteet, jotka olisin voinut hoitaa paremmin.
Tiistaina olen valmis toimistopäiviin ilman kaunista, pehmeää talvivaloa, kymmeniä kameroita ja ihmisiä ympäri maailmaa. Yritän muistaa, miten kauniina kaikki näkivät arkiset asiat ja miten korvapuustin kaltainen asia voi olla jonkun toisen silmissä uskomaton.
-Henriikka