Löysinpä kadonneen kansion tietokoneeltani: kuinka olen saattanut unohtaa epäonnistuneiden kuvien kokoelman? Herttaisia kaksoisleukoja, silmiä ja housuja puolitangossa, maanisia vaanimisia… Tämähän on valokuvien aatelistoa.
Siitä on jo yli puoli vuotta, kun viimeksi julkaisin epäonnistuneita otoksia. Voin vakuuttaa, että kauniimmaksi en ole muuttunut. Filtterit, kuvankäsittelyohjelmat ja barbien näköiseksi tekevät appit lisääntyvät, vaan minun silmäni ja ruumiinjäseneni kiemurtavat milloin missäkin. Annetaan kaikkien kukkien kukkia!
Tämä viimeinen taitaa olla all time -inhokkikuvani. Näytän viinasta pöhöttyneeltä, huonovointiselta ja väsyneeltä. Talvi on karistanut kaiken värin kasvoiltani ja mielessä ei näytä pyörivän juuri mitään.
Mutta tuolta minä vain näytän. Tuoltakin. Jälleen kerran iloitsen siitä, ettemme ole still-kuvia. Ja että pönötyksen ja harjoitellun hammashymyn rinnalla voi olla jotain vähemmän siloteltua. Että on vapaus olla, mennä ja koheltaa.
-Henriikka
Ps. Aiemmin julkaistut ”Kun kamera ei rakasta”-kirjoitukset: osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5
