Meni aikansa, että lopetin odottamasta lunta tulevaksi. Valkoista iloa kesti hetken verran ja nyt on aika suunnata katse vaaleankeltaiseen, ruohonvihreään ja sellaisiin lempeisiin pääsiäisen väreihin.

Kuuntelen juuri Spotifystä Lucaksen Kauniita yhdessä ja hihittelen, miten laaduttomaksi musiikkimakuni välillä liitelee. Nykyisessä kodissamme seinät ovat entiseen verrattuna huomattavasti huokeammat, ja naapurit saavat osansa herkistä falsettipyrkimyksistäni: ”Mä haluan niin, ottaa sust tiukasti kii-i-i ja viedä sut korkeille taivaisiin, mut mä en voi tehdä niin!”

Tämän sunnuntai-illan soittolistaan on kuulunut lisäksi muun muassa Let it be -klassikon monenmoiset versiot ja Levottomat-elokuvan tunnusmusiikkina tuttu Se ei mee pois. Itsellään on hauskinta niissä korkeuksissa, johon ei aivan ääni riitä. Naapureilla kuulijan roolissa tuskin.

Tämä viikonloppu on ollut niin selkeä ja tavallinen. Hyvällä tavalla arjenomainen. Ei ole tarvinnut lähteä reissuun yhtään mihinkään, vaan ystävät ovat tulleet kyläilemään meidän luoksemme. Mitään ei tarvitse kuvailla liiotelluin superlatiivein, vaan tasaisen tappava tyytyväisyys kulkee kaiken halki.

Eilen leivoin sämpylää aamulla, pyöräilin ympäri kaupunkiä päivällä ja istuin iltaa naapurikuppilassa, joka kokoaa koko korttelin yhteen. Juuri sellainen kantapaikka, jossa näkee kaikenlaista tepsuttelijaa: nuorempaa ja vanhaa, pitkää ja pätkää, laitapuolenkulkijaa ja vähän varakkaampaa. Toinen tilaa lasagnea, toinen lasin viiniä. Ja kaiken keskellä kuljeskelee pari koiraa.

Ja kun muutama tuntia istumista on takana, tuo talon emäntä jokaiseen pöytään kauniin sipsikulhon: ”olettehan te varmasti jo väsyneitä kaikesta kuulumistenvaihdosta.”

Polkupyörä kaipaisi keväthuoltoa, minun heleäni lauluääneni falsettiharjoitusta. Mut kaikki kaipaa lempee, eiks niin? Ota kädestä kiinni, mennään lempeemmin.

Reinon tahdissa kevättä kohti.

-Henriikka

polkupyörä/mummin vanha, takki/& other stories, huivi/Cos, kengät/Nike, farkut/Tiger of Sweden, pitsipaita/second hand, muki/Keep Cup