Mistä muistat vastaantulijat?

_MG_0660 kopio

Toisinaan minulla on hämmentäviä päähänpistoja siitä, millaisena haluaisin vastaantulijoiden ja puolituttujen minut näkevän ja muistavan. En suinkaan ajattele, että muistaisivatpa he minut nättinä tai hymyilevänä tai minulla olleen mahdollisimman sievä peppu tai kauniit käsivarret.

Sen sijaan mietin vaatteita: Kunpa he muistaisivat, että olen se punapipoinen tyttö. Kunpa he muistaisivat, että minulla on se keltainen sadetakki ja hatussa tupsu. Kunpa he muistaisivat minulla olevan maailman kauneimmat kumisaappaat.

Arvaatteko kuvista, mikä on uusi ajatukseni? Kunpa he muistaisivat minut tyttönä vihreässä takissa.

_MG_0830 kopio_MG_0640 kopio _MG_0702 kopio

Se on oikeastaan aika hassua. Kuvitella, että kukaan ylipäänsä muistaisi. Enhän minäkään koskaan muista ketään. Mutta jos joskus muistan, niin usein muistan nimenomaan värien ja yksityiskohtien kautta.

Muistan juuri toiseen kaupunkiin karanneen työkaverin keltaisen paidan ja graafiset metallikorvakorut. Muistan lukiotutun ketturepun värin ja kuinka taloyhtiön hallituksen varajäsenellä oli pallokuvioiset sukat.

Muistan lähikahvilan kassamiehen silmälasit ja monen voimistelukaverini jumppapuvun värin voimisteluryhmästäni, jossa kävin ennen kouluikää. Monia ystäviänikin ajatellessa minulle tulee joku heistä muistuttava vaate mieleen. Muistan toisen työkaverin kaulakorun, jossa roikkuu metallinen rengas ja ilmoittaudun jonossa ensimmäiseksi, kun siitä ollaan luopumassa.

_MG_0814 kopio_MG_0737 kopio _MG_0852 kopio

Ongelmani on ehkä se, etten ole ikinä montaa päivää samankaltainen. Vihreätakkinen tyttö on huomenna pilkkuhuivinen, ylihuomenna tyttö liian suurissa farkuissa ja valtavassa huopahatussa.

Isona minusta tulee kylähullu, joka muistetaan jostain tietystä piirteestä. Siihen mennessä on aikaa miettiä, onko se valtavat kultaiset korvarenkaat, retrot rullaluistimet vyölaukun kera vai leijonankeltainen flanellipaita.

-Henriikka

takki/Monki, kengät/Vagabond, t-paita/Samsoe&Samsoe, kaulakoru/& Other Stories, hame/second hand

Kaikki mikä naurattaa maanantaisin

_MG_2019 kopio

Olen nauranut tänään aivan laittoman paljon.

Nauroin lounaalla eräälle hauskalle kuvalle niin, että kiskaisin pään täysillä vieressä olevaan metallitolppaan. Tiedättehän sellaisen naurutyylin, jossa revetessä heilautetaan pää kunnolla taakse ja nauretaan taivasta kohti? Joo, se on minun tapani nauraa.

Voitte vain kuvitella millaisen hysteerisen naurukohtauksen tämä metallin kalahdus aiheutti. Ensin tosin tarkistin, onko päässäni sukulakun mentävä vekki.

_MG_1936 kopio_MG_1997 kopio

Ulvoin kuuta päin työkavereiden ympäröimänä jälleen, kun lähettimies toi yllätyspaketin toimiston ovelle. Epämääräisestä möykystä paljastui Turtles-reppu elokuviin pian tulevan Turtles-elokuvan kunniaksi. Eikä mikä tahansa reppu vaan vihreä kilpi! Kyllä kelpaa.

Repun sisältä löytyi pipo, johon oli ommeltu Turtles-naamio. Videomateriaalia on nähtävissä Snapchatissa (@aamukahvilla). Tämä on varmaankin myös teidän unelmienne pipo?

_MG_1921 kopio _MG_1981 kopio

Työpäivän jälkeen palautimme Jannen kanssa juhlia varten lainassa olleet 11 jakkaraa takaisin omistajalleen. Menimme tietysti raitiovaunulla. Janne kantoi tuolipinoa raavaasti käsivarsillaan ja minä kannoin viittä tuolia pääni päällä afrikkalaistyyliin. Nauratti taukoamatta.

Äsken palasin treeneistä. Kuusi mimmiä pyöri nurmikolla tehden vatsalihasrutistuksia, lankkuja, linkkareita, burpeita, loikkia ja syvääkin syvempiä syväkyykkyjä. Ei naurattanut.

Balanssi. Check.

-Henriikka

neulottu toppi/second hand, hame/Poola Kataryna, kengät/tuliainen Botswanasta, kaulakoru/& other stories

Kevät, minä ja Tommi Läntinen

_MG_2997 kopio

Naa-na-na-na-na-naa
Naa-naa-na-na-naa
Naa-na-na-na-na-naa
Naa-naa-na-na-naa

Naa-na-na-na-na-naa
Naa-naa-na-na-naa
Naa-na-na-na-na-naa
Naa-naa-na-na-naa

_MG_3032 kopio_MG_3014 kopio _MG_3054 kopio_MG_3080 kopio

Ei mikään oo niin ihanaa
kuin kulkea öisiä katuja,
mmmmm, kevätaikaan,
kun maa alkaa tuoksua.
Ja niin minä kävelen
kohti meren rantaa,
missä jäät alkaa lähteä
ja aalloilleen tilaa antaa.

On pimeys ohi, taas kuljetaan valoon päin.
Kevät ja minä, mikä pari, valon lapset käsikkäin.
On pimeys ohi, taas kuljetaan valoon päin.
Kevät ja minä, mikä pari, valon lapset käsikkäin.

——

Olen häkeltynyt keväisestä Helsingistä ja valon määrästä.
Eikös lierihattu ja Läntisen Tomppa sovi hetkeen kuin hetkeen?
Naa-na-na-na-na-naa….

-Henriikka

hattu/KN Collection (saatu), neule/second hand, kengät/Vagabond, tekoturkistakki/Twist & Tango (saatu), housut/Tiger of Sweden, huivi/Balmuir

Rakennusmiehet mielessä

_MG_0348 kopio

Herran jestas tätä kevättä! Sitä turstuilee ovista, ikkunoista, korvista ja suista. Olen yhtä hymyä vasemmalta ohimolta leukakuopan kautta oikealle ohimolle, eikä mikään tunnu pysäyttävän hyvää kevätrytmiä.

Ihailen jokaista vastaantulevaa lakaisukonetta, olihan lapsena yksi haaveammateistanikin kadunlakaisija. Tosin minä halusin käyttää työhöni kunnon varsiharjaa enkä mitään teknisiä vempaimia. Lakaisukoneet saavat kuitenkin sydämeni läpättämään. Jos mahdollista, yritän kävellä niiden tahtiin. Pölyä tarttuu hiuksiin ja vaatteisiin, mutta tunnelma on sen arvoista.

_MG_0394 kopio_MG_0258 kopio _MG_0329 kopio

Luulin myös, etten syty uniformuista. Kevättä taitaa kuitenkin olla rinnassa enemmän kun laki sallii, sillä jäin tänään itselleni kiinni itse teosta: ihailin työmatkallani julkisivuremonttia toteuttavia rakennusmiehiä oransseissa haalareissaan!

Onhan se nyt hienoa. Sitä voi itse maleksia kahvikuppi kädessä ymmärtämättä tuon taivaallista talon rakennuksesta tai remontoinnista. Samalla kaupunki kehittyy rakennustelineillä kiikkuvien miekkosten ansiosta; taloista tulee kuin upouusia ja kevät voi tulla alati kaunistuvaan kaupunkiin.

Pyydän anteeksi (etenkin mieheltäni) tämänpäiväisiä rakennusmiesvitsejäni Snapchatissa. Minkäs teet, kun kevät kuplii pinnan alla.

_MG_0407 kopio _MG_0339 kopio_MG_0391 kopio

Mutta mitä mitä mitä! Kurkkuani on sattunut eilisestä asti. En kyllä ole valmis ottamaan minkäänlaista maaliskuun flunssaa tähän väliin, joten nyt ryhdyn inkiväärin raastantaan ja teeveden keittoon. Näinkö se onnellisuus napsahtaa sitten omaan nilkkaan?

Tulta päin, vedet tulille ja kesää kohti.

-Henriikka

takki/Filippa K., farkut/Denham, reppu/Lumi Accessories (saatu), huivi/& other stories, kengät/Nike, muki/KeepCup, kangaskassi/Vallila

Kun naapurit ei saa päättää

_MG_0602 kopio

Meni aikansa, että lopetin odottamasta lunta tulevaksi. Valkoista iloa kesti hetken verran ja nyt on aika suunnata katse vaaleankeltaiseen, ruohonvihreään ja sellaisiin lempeisiin pääsiäisen väreihin.

Kuuntelen juuri Spotifystä Lucaksen Kauniita yhdessä ja hihittelen, miten laaduttomaksi musiikkimakuni välillä liitelee. Nykyisessä kodissamme seinät ovat entiseen verrattuna huomattavasti huokeammat, ja naapurit saavat osansa herkistä falsettipyrkimyksistäni: “Mä haluan niin, ottaa sust tiukasti kii-i-i ja viedä sut korkeille taivaisiin, mut mä en voi tehdä niin!

Tämän sunnuntai-illan soittolistaan on kuulunut lisäksi muun muassa Let it be -klassikon monenmoiset versiot ja Levottomat-elokuvan tunnusmusiikkina tuttu Se ei mee pois. Itsellään on hauskinta niissä korkeuksissa, johon ei aivan ääni riitä. Naapureilla kuulijan roolissa tuskin.

_MG_0640 kopio _MG_0616 kopio_MG_0649 kopio

Tämä viikonloppu on ollut niin selkeä ja tavallinen. Hyvällä tavalla arjenomainen. Ei ole tarvinnut lähteä reissuun yhtään mihinkään, vaan ystävät ovat tulleet kyläilemään meidän luoksemme. Mitään ei tarvitse kuvailla liiotelluin superlatiivein, vaan tasaisen tappava tyytyväisyys kulkee kaiken halki.

Eilen leivoin sämpylää aamulla, pyöräilin ympäri kaupunkiä päivällä ja istuin iltaa naapurikuppilassa, joka kokoaa koko korttelin yhteen. Juuri sellainen kantapaikka, jossa näkee kaikenlaista tepsuttelijaa: nuorempaa ja vanhaa, pitkää ja pätkää, laitapuolenkulkijaa ja vähän varakkaampaa. Toinen tilaa lasagnea, toinen lasin viiniä. Ja kaiken keskellä kuljeskelee pari koiraa.

Ja kun muutama tuntia istumista on takana, tuo talon emäntä jokaiseen pöytään kauniin sipsikulhon: “olettehan te varmasti jo väsyneitä kaikesta kuulumistenvaihdosta.”

_MG_0636 kopio_MG_0570 kopio _MG_0643 kopio

Polkupyörä kaipaisi keväthuoltoa, minun heleäni lauluääneni falsettiharjoitusta. Mut kaikki kaipaa lempee, eiks niin? Ota kädestä kiinni, mennään lempeemmin.

Reinon tahdissa kevättä kohti.

-Henriikka

polkupyörä/mummin vanha, takki/& other stories, huivi/Cos, kengät/Nike, farkut/Tiger of Sweden, pitsipaita/second hand, muki/Keep Cup

Maanantai on uusi perjantai

_MG_0008 kopio

Heräsin tänään äärimmäisen väsyneenä, totaalisessa koomatilassa. Siitäkin huolimatta heräsin ensimmäisen kerran kuukausin ilman torkutusta ja oloni on ollut aamusta saakka timanttinen. Pystyn tänään ihan mihin vaan!

Lähtiessäni töihin kurkkasin peiliin ja näytin kivalta. Vähän hassulta, mutta mukavan veikeältä. Niitä harvoja aamuja, kun ajattelen rehellisesti “tältä näytän mielläni.” Näitä lisää. Janne käveli kanssani töihin ja hän näytti käsikynkässäni mukavalta myös. Toivoin, että mahdollisimman moni vastaantulija huomaisi, miten mukavilta ja mukavan hassuilta näytimme.

Kukaan ei katsonut, mutta muutama yrmynaama tuli vastaan. Lähetin heitä kohti universumin kirkkainta säteilyä ja ajattelin: “Iloani ette vie!”

_MG_0085 kopio _MG_0067 kopio

Olen ollut jo muutaman päivän voittajan leirissä. Toisinaan päälle vaan kauhotaan timantteja, vaikka oikeus ja kohtuus olisi saada välillä vähän lantaakin. Olin koko lauantain yksin Messilässä lumilautailemassa, ja aurinko vain tuntui tulevan moikkaamaan rinnepäivääni. Tiedän totta kai, ettei se nyt aivan minua varten yksin tullut, mutta antakaa minun nyt hetken aikaa kuvitella niin. Teki mieli todeta hissijonon väelle: “ei kestä kiitellä.

Lisäksi sain rinnekahviosta kurkkusalaattia ilmaiseksi lounasleipäni päälle. Ilmainen kurkkusalaatti vasta todellista timanttisadetta onkin.

_MG_0077 kopio_MG_0083 kopio

Kun on hyvät jamit menossa, ei tohdi ajatella tulevia hyisiä ja kyisiä päiviä. Sitä vaan antaa elämän pyöritellä piruettia ja menee virran mukana. Nilkutan sitten joskus toiste, nyt kiidän kevyenä kirkkaankeltaisen sieluni kanssa kohti kevättä.

Äsken ostin kanariankeltaisen lasikulhon muistuttamaan minua hyvistä päivistä. Vaikka nyt tuntuu vahvasti siltä, että “happy days are here to stay.

-Henriikka

pipo/Samsoe & Samsoe, kuulokkeet/Sony (saatu), takki/& other stories, reppu/Lumi Accessories (saatu), paita/Minimum, farkut/Tiger of Sweden, lapaset/Vaiko (saatu), kengät/second hand

Tyyli huomiseen gaalaan?

tyyli3

Huomenna juhlitaan Some Awards -gaalaa Vanhalla ylioppilastalolla. Gaalassa palkitaan vuoden 2015 someonnistujat. Kutsussa luvattiin, että luvassa on kutkuttava ilta täynnä tiukkaa reaalimaailman läsnäoloa, laavaakin kuumempaa somepresenssiä ja riemukasta juhlafiilistä. Suuria lupauksia, sanoisinko. Saas nähdä kuinka kemut onnistuvat.

Tulin juuri kotiin ja tajusin, että nakupellenä tuskin pääsee sisään. Pukukoodi on rennon juhlava. Menin selailemaan tukholmalaisia tyylitaitureita ja tajusin, että kaikki näyttivät aika pelleiltä. Leveitä lahkeita ja värikkäitä printtejä. En tiedä miksi olen näin skeptisellä tuulella, mutta viuhahtaminen tuntuu tällä hetkellä parhaalta idealta. Se takaisi kutsun ensi vuodellekin! Luulen, että minut palkittaisiin viraalihitin vuoksi vuoden 2016 someonnistujana.

Jos totta puhutaan, löysin myös muutaman vallan mukavan tyylin. Tarkkaan ottaen kymmenen kappaletta, jotka tässä nyt kuvien muodossa teille tarjoilen.

tyyli10 tyyli9 tyyli8 tyyli7 tyyli6 tyyli5 tyyli4  tyyli2 tyyli1

Masennuin, kun selasin kuvat uudestaan läpi. Lähes kaikilla näistä mimmeistähän on takit päällä! Eihän minua päästetä narikasta eteenpäin, jos meinaan pyyhältää sisätiloihin joku kelsiturkki päällä. Näen itseni tivaamassa narikkaukkelin kanssa: “Kyllä, kyllä. Tämä villakangastakki on mun rennon juhlava gaala-asu. Ja joojoo, nämä villahousut myös. Ja myssy.

Ei ole onneksi niin vakavaa. Voihan olla, etten saa purkamattomista muuttolaatikoista kiskaistua mitään muuta kuin collegepaidan ja rikkinäiset farkut. Voi kuulkaa kuulkaa. Minä en halua pukea yhtään mittään. Nakupelle a.k.a nakke it is!

-Henriikka

Kuvat: Carolines Mode / Stockholm Street Style

Millekään ei mitään tarvetta

_MG_0028 kopio

Alennusmyynneissä on hurjan paljon kivempaa, kun ei ole kotikaupungissaan. Voi kulkea turistina ja kaikki näyttää uudelta ja hienommalta. Kahvi maistuu vieraassa kahvilassa kivemmalta, ja Helsingin ulkopuolella tunnutaan käyttävän myös vähemmän kyynerpäitä. Ei Helsingissäkään käytetä fyysisiä kyynerpäitä kuin Hulluilla päivillä, mutta henkiset kyynerpäät sojottavat uhkaavina kohti kilpaostajia.

Helsingissä joulunjälkeisinä päivinä kaupat ryysivät väkeä, aivan kuin yltäkylläisessä joulussa ei olisi tarpeeksi. Osoitan syyttävää sormea myös itseäni päin, sillä ilman mitään tarvetta millekään, lähdin minäkin aleihin. Olimme kuitenkin Helsingin sijasta Tampereella, jossa pyhien jälkeinen meno oli rauhallinen.

_MG_0084 kopio _MG_0047 kopio

Joululahjalahjakortit oli päästävä käyttämään, sillä olimme saaneet lahjakortit tamperelaiseen puljuun. Moni varmaan arvaakin, että kyseessä oli farkkukauppa Inch, jota olen useasti hehkutellut siellä sun täällä.

Janne osti superhienon harmaan parkatakin karvahupulla ja kaksi t-paitaa, itse lähdin harmaiden, korkeavyötäröisten farkkujen ja mustavalkoruutuisen paidan kanssa. Sitten lompakko visusti takataskuun, sillä uudet kaapit, sänky, ruokapöytä, seinähylly ja kenkälokero maksavat meidät muutenkin kipeiksi.

_MG_0091 kopio

Saanen suositella teille lopuksi maailman parasta pipoa? Ostin Kaapelitehtaan joulumarkkinoilta VAI-KØ:n mustan pipsan ja se on maailman lämpimin ja pehmein. Ekologiset merinovillapipot ovat reiluja ja hienoja.

U-u-uu. Aion ostaa toisenkin. Eikun juurihan vannotin, että nyt säästetään sisustukseen. Voin tehdä piposta vaikka sateenvarjotelineen.

-Henriikka

pipo/Vaiko, huivi/COS, kengät/Vagabond, takki/Zara, farkut/TOF, lapaset ystävän tekemät

Pysähdyn johonkin odottamaan sinua

_MG_0128 kopio

Olen lukenut joululomalla John Greenin kirjaa “Arvoitus nimeltä Margo“. Kyseessä on nuortenkirja, jonka kohderyhmä on varmasti ikääni matalampi enkä siksi ladannut kirjalle suuria odotuksia. Greeniltä ilmestyi kuitenkin vuoden 2014 nuortenkirja “Tähtiin kirjoitettu virhe“, mikä enteili vähintään keskinkertaista lukukokemusta. Lisäksi myös tästä uudesta kirjasta on ilmestynyt elokuva, jota tähdittää huippumalli Cara Develingne. Haluan kovasti nähdä roolisuorituksen, mutten voi millään katsoa leffaa, jos en ole lukenut kirjaa.

Kirja on ollut yllättävän mukaansatempaava, vaikka kielenkäyttö on aika tavallista, ja juoni sekä ajatukset selkeästi nuoremmalle väelle suunnattuja. Olisin varmasti 13-vuotiaana haukkonut henkeäni oivalluksille ja päähenkilöiden dialogille.

Todella isoksi myönteiseksi anniksi on noussut juonen seassa kulkeva Walt Whitmanin runo “Laulu itsestäni“. Runo-sitaatteihin olen uppoutunut pitkäksi aikaa ja tajunnut, että vuonna 2016 on kyllä luettava runoja. Kuinka rakastankaan niitä!

_MG_0179 kopio

– – kaikki nämä asiat vyöryvät kohti sisintäni ja minä vyöryn niitä kohden,
ja mitä ne ovat sitä olen minäkin, enemmän tai vähemmän,
ja jokaisesta niistä yhdessä ja erikseen punon laulun itsestäni.

– – Älä luovuta vaikka et heti löydä minua,
jos en ole täällä etsi tuolta:
pysähdyn johonkin odottamaan sinua.
  _MG_0223 kopio _MG_0227 kopio

– – Oikeastaan nämä ovat kaikkien ihmisten ajatuksia kaikkina aikoina ja
kaikissa maissa, eivät ne minusta ole lähtöisin,
elleivät ne ole sinun siinä kuin minunkin ne ovat yhtä tyhjän
kanssa tai ainakin melkein,
jos ne eivät ole arvoitus ja arvoituksen ratkaisu ne
ovat yhtä tyhjän kanssa,
jos ne eivät ole lähellä niin kuin kaukana ne ovat
yhtä tyhjän kanssa.

Tämä on ruohoa joka kasvaa siellä missä on maata
ja vettä,
tämä on yhteistä ilmaa jossa maa kylpee.

_MG_0196 kopio

– – Ja mitä sinuun tulee Kuolema ja lopullisuuden katkera syleily, minua
on turha pelotella.

– – Kaikki liikkuu eteenpäin ja pyrkii esiin, mikään ei luhistu,
ja kuoleminen on erilaista kuin kuvitellaan, ja
onnellisempaa.

Olen monesti miettinyt, miksi kirjan kaunis alkuperäisnimi “Paper Towns” on käännetty suomeksi kökösti “Arvoitus nimeltä Margo“? Paperikaupunki on niin kaunis sana, että jos joku harkitsee perustavansa blogin, niin suosittelen sitä nimeksi. Tulisin otsikon perusteella heti lukijaksi.

Luen kirjan tänään loppuun. Ehkä pääsen katsomaan elokuvan loppuviikosta. Ajamme juuri Helsinkiä ja arkea kohti. Mukava päästä loman jälkeen kotiin.

-Henriikka

(Runokatkelmat Walt Whitmanin runosta “Laulu itsestäni”)

pipo/omatekemä, kengät/Vagabond, ruutupaita/Zara, hihaton/Urban A, hame/second hand

Onkohan minulla tunnelukkoja?

_MG_0120 kopio

Lähipäivinä mieleni on vaellellut ja sielu heittelehtinyt. Parempi niin päin, sillä vaikka nämäkin ovat olleet varsin analyyttisia päiviä, niin sielunvaellus se vasta olisikin hard corea.

Tuntuu, ettei ihmisen päähän voi edes mahtua näin paljon ajatuksia kuin minulla nyt on ollut. Tavallisesti nukkumaanmenoa edeltävä juttutuokiomme on maksimissaan seitsemän minuuttia, kun nyt olemme keskustelleet asioista tuntitolkulla. Eikä aihepiiriä ole rajattu yhtään. Mielessäni liikkuu yksinkertaisesti normaali määrä ajatuksia potenssiin tuhat.

Tiedättehän lapset, joilla on kyselyvaihe? Äidit ja isät ovat uupuneita, kun eivät saa vastauksiltaan hetken rauhaa. Minulla on se vaihe nyt, mutta olen itse sekä kysyjä että vastaaja. Onkohan minulla tunnelukkoja? Mitenhän vahvoja nämä tunnelukot ovat? Mitähän vastapäisen talon toimistoissa tapahtuu? Onko muilla planeetoilla elämää? Tarvitaanko avaruudessa rintaliivejä? Entä jos kuolen nuorena? Entä jos en kuole?

Kyllä uuvuttaa.

_MG_0033 kopio _MG_0105 kopio _MG_0093 kopio_MG_0113 kopio_MG_0156 kopio

Lähetin ystävälle viestin kaiken syvän itseanalyysin ja maailmantutkimuksen keskellä kuin 12-vuotias konsanaan: “Sano, että mä oon ihan ok.”

Ystävä vastasi: “Oot super ok! Tietty. Mieli vain välillä huikentelee.”

On se hassua, että olisi sitten vauva tai mummo, niin aika pitkälle jaksaa,
kun tietää olevansa ok. Tai edes luulee.

-Henriikka

reppu/Lumi Accessories (saatu), takki/Twist & Tango, villapaita/H&M Trend, kengät, housut, pipo / second hand

Tiptaptiptaptipetipe

“Sulla on uusi villapaita”, huomasi ystävä. “Joo, niin on. Se on metsänvihreä, mun lempiväri!” vastasin innoissani ja lisäsin heti: “niin ja kirkkaankeltainen myös.” Tuntui, että keltaiselle voi tulla paha mieli, jos unohdan toisen suosikkini ja hehkutan vain vihreää.

Villapaita ei erikoisemmin imartele minua, ja olen muutenkin tainnut ottaa muutaman lisäkilon lämmikkeeksi. En ole moksiskaan, kummastakaan. Pärjätään nyt ensin talven yli.

Vihreä villapaita saa minut iloiseksi ja otin mielissäni ensilumen vastaan se päälläni. Ajoimme pikkujouluihin Vanajanlinnaan, kun lunta alkoi tippua. Olin nenä kiinni auton ikkunassa ja huokailin. Lumi on sellainen asia, jonka vuoksi harkitsen joka vuosi lähes tosissani muuttavani pohjoiseen. Voisi käyttää villapaitoja joka päivä.

On ollut sellaisia hurmaavia pikkujoulupäiviä ja sitten sellaisia päinvastaisia, täysin ränsistyneitä päiviä. Vuoronperään uskomatonta paistetta ja kunnolla loskaa. Koko viikonloppu meni tiptaptiptaptipetipen parissa ja maanantai läsähti naamalle kuin pään kokoinen nuoskakasa. Nyt hellalla kiehuu päästä pienesti pehmenneet porkkanat ja kukkakaalin loppu, kaukana on juhlailo.

Olen menossa huomenna luennoimaan Lahteen viestinnän ammattilaisille somesta ja blogeista. Helsingin yliopiston täydennyskoulutukseen kuuluvan luennon tekemiseen on mennyt tuhottomasti turhaa maanantaiaikaani. Sain kuitenkin jotain tehtyä lounaan syömisen lisäksi ja se tuntuu kivalta. Joskaan ei puoliksikaan yhtä kivalta kuin vihreä villapaitani.

Voin kertoa, että Vanajanlinna oli täydellinen lokaatio ensilumen vastaanottamiselle. Oli maaginen, satumainen fiilis koko ajan. Lunta tiputteli ja joulukuusi oli koristeltu. Kyllä näillä muistoilla mennään useampikin loskainen etelän päivä.

-Henriikka

villapaita/COS, farkut/Tiger of Sweden, kello/Daniel Wellington, kengät/Vagabond
Kampauksen on tehnyt Laura

Kuvat: Ida Hanhiniemi

Keltaista kahvia, vihreitä sydämiä

_MG_3918 kopio

On marraskuu ja ulkona on syyskuu. Pitäisi olla kaamos, mutta onkin väriä ja lämpöä enkä ole siitä lainkaan pahoillani.

Olen isänpäiväretkellä kehäkolmosen ulkopuolella. Olen kiitollinen siitä, että tänä syksynä olemme oikeasti jaksaneet tehdä asioita viikonloppuisin. Kotiin jääminen on aina se rentouttavin vaihtoehto, mutta usein lyhytkin reissu siirtää ajatuksia omasta elämästä vähän kauemmaksi. Sitä paitsi lapsuudenkoti on lataamo, ja perheet sellaisia vara-akkuja, ettei lainkaan kaduta käyttää aikaa heihin.

_MG_3843 kopio_MG_3927 kopio

Kävimme eilen Kouvolan keskustassa istumassa hetken iltaa. Tuntui paluulta 17-vuotiaaksi. Istuimme kävelykadun Coffee Housessa, jossa oli tapana istua lukioikäisenä ja pelata Uunoa. Kahvissa oli silloin vielä kaksi sokeripalaa ja puolet maitoa, mutta Cafe Mochaan ei ollut joka kerta varaa.

Istuin usein myös yksin keltaisen kahvini kanssa ja kirjoitin päiväkirjaa. Saatoin viettää samalla tuolilla helposti viisikin tuntia, kunnes kylmästä kahvista ei ollut jäljellä enää edes pohjia. Kahviloissa viruminen on aina ollut juttuni, luin YO-kirjoituksiinkin samassa paikassa. Pitkää saksaa kahdeksan tuntia päivässä, kyllä oli hyvää elämää.

_MG_3849 kopio _MG_3889 kopio

Tämä viikonloppu on isien juhlaa, villapaitoja ja vihreitä sydämiä. Suuria kahvikupillisia, jotka ovat ajan saatossa muuttuneet kermaisen keltaisista kunnon mustiksi. Isejä ja appiukkoja, veljiä, siskoja, kälyjä, anoppeja, äitejä ja lankomiehiä. Miten meitä onkin niin hirveästi?

Ja voi! Äiti leipoa raakasuklaata ihan minua varten, kun minä siitä niin pidän. Käperryn sydänkuvioisen villapaitani sisään ja otan evääksi ainakin kymmenen konvehtia.

-Henriikka

neule/Ivana Helsinki (saatu), farkut/Tiger of Sweden, kengät/Vagabond

Jaksan kävellä ihan itse paitsi silloin kun väsyttää


_MG_2649 kopio

Ethän korjaa minusta mitään,
ethän yritä mua pelastaa.
Ethän hio minusta mitään pois,
ei siinä onnistuneet toisetkaan.
Eikä minua tarvitse kantaa
eikä pitää kädestä.
Jaksan kävellä ihan itse
paitsi silloin kun väsyttää.

Sinä valitsit minut, minut, minut,
joo ja minut sinä sait.
Ota minut tällaisena kuin oon,
tällaisena kuin oon.

_MG_2560 kopio_MG_2685 kopio

Ethän luule et tarviin ketään minua kokoomaan?
Olen monista palasista kasannut itseni uudestaan.
Eikä minua tarvitse muuttaa
eikä tehdä musta parempaa.
Tiedäthän sen jo sinäkin,
ei musta täydellistä koskaan saa.

Sinä valitsit minut, minut, minut,
joo ja minut sinä sait.
Ota minut tällaisena kuin oon,
tällaisena kuin oon.

_MG_2632 kopio_MG_2718 kopio _MG_2705 kopio

Joo ota siis minut, minut, minut
juuri tällaisena kuin oon.

-Henriikka

Biisi: Anna Puu

hame, paita, reppu/second hand, villapaita/lahjaksi saatu, kengät/Vagabond

Taas kävelin ohi ja moikkasin

_MG_0919 kopio

Pidän lempeistä, sävyisistä ihmisistä. Pidän hymyilevistä ihmisistä. Mutta hymyilemättömyyskään ei haittaa, jos on lempeä. Päätetty lempeys riittää, eikä se katso persoonaa tai sitä, oletko synnynnäisesti jotenkin erityisen säyseä. Päätetty lempeys tarkoittaa halua käyttää sydäntään muihinkin kuin itseensä. Halua olla ystävällinen muillekin kuin lähimmilleen.

Vaikeinta on olla lempeä niille, joille ei haluisi. Helpointa niille, keistä oikeasti välittää. Hyvät käytöstavat ovat sellaiset, jotka ulottuvat myös ihmisiin, joista vähiten välittää. Kuka tahansa pystyy pitämään rakkaitaan kuin kukkaa kämmenelle, mutta lähikaupan kakanhajuinen näkkärinaamainen kassaneiti on kovempi haaste.

_MG_0932 kopio_MG_0901 kopio

Olen uinut tällä Turkissa tällaisissa syvissä jorpakoissa. Miettinyt naishenkilöä, jonka näen kerta toisensa jälkeen tallaavan Helsingin katuja. Kävelemme vastaan noin kaksi metriä leveää tietä. Hän kyllä tietää minut ja minä hänet. Olemme tehneet yhdessä töitä. Istumme samoissa palavereissa aina välillä. Katseemme kohtaavat ja minä tervehdin. Hän tuijottaa edelleen, mutta kävelee ohi sanaakaan sanomatta. Mietin, mitä hänen mielessään oikein liikkuu.

Mikä siinä on, että tilanteessa minä olen se, joka tunnen itseni tyhmäksi? Joka kerta sama juttu. Mitähän ylväänä astelevan neitosen mielessä oikein pyörii? En ilmeisesti ole hänen arvolleen sopivaa tervehtimis-seuraa. Hymyilen liikaa ja liian leveästi, en käyttäydy kuten Punavuoren kaduille ja hänen arvolleen sopii. Ehkä hän osoittaa mieltään, ehkä se on vain hänen tapansa toimia. Ehkä hänen maailmassaan ei vain tervehditä satunnaisia tuttuja. Suurin kysymykseni on, eikö hän pääsisi itsekin niin paljon helpommalla, jos vaan sanoisi vaikka moi?

Haluaisin tietää, mitä hän ajattelee minut ohittaessaan: ”Siinä se taas käveli ohi ja moikkasi.” Miten ihmeessä toimintamallimme tässä toistuneessa tilanteessa toimimisesta ovat niin päinvastaiset? Jos joku tervehtii minua kadulla, tervehdin takaisin vaikka en tuntisi koko tyyppiä. Saatan epäröidä ja näyttää kummastumiseni, mutta minun maailmaani ei mahdu ajatus ohi kävelemisestä, totaalisesti ignoraamisesta.

_MG_0950 kopio

Ja ihmetteleekö hän minun käytöstäni yhtä paljon kuin minä hänen? Ajatteleeko hän kohtaamisia tuntitolkulla niin kuin minä? Tuskin, on helppo ajatella. Mutta voihan olla, että olen yhtä kummajainen hänelle kuin hän minulle.

Turkoositakkinen tyttö lähettää terveisiä, että aion taas moikata hymyillen ensi kerrallakin.

– Henriikka

Ps. Huomenna takaisin Suomeen. Sitte kuvia plakkariin ja takaisin syysarkeen.

paita/Monki, takki/second hand, farkut/Levi’s

Nahkavaipoissa

_MG_0858 kopio

Kävin tänään ensimmäisen kerran Hotelli Tornin vessassa. Juuri siinä legendaarisessa lasikopissa, josta näkee Helsingin yli. Voi istua pissillä ihan rauhassa, ihailla kaupunkia ja miettiä, kuinka moni kiikaroi sinua samalla.

Tällainen spesiaalihetki kaipaa spesiaalihousuja. Olivat ne sitten nilkoissa tai eivät. Työkaverini kommentoi aamulla: “Aikamoiset nahkabyysat. Vaativat kyllä kantajansa.” Vakuutteli, että olen sellainen kantaja. Uskoin häntä, vaikkei työkaveri olisikaan ehkä kehdannut myöntää muuta.

Nahkaverkkarit tulivat vaatekaappiini jouluna 2012 ja ovat olleet siellä kohta kolme vuotta. Tiedän osan edelleen kauhistelevan, missä nahkavaipoissa elämääni elän, mutta minä hiippailen niissä tyytyväisenä.

_MG_0744 kopio _MG_0911 kopio_MG_0881 kopio _MG_0938 kopio

Syyskuu ei ole pettänyt. Tiesin sen olevan paras kaikista. Jo syyskuun ensimmäinen todisti, ettei hehkutukseni ole ollut turhaa: olin unohtanut ladata matkakorttiani, ja lipuntarkastaja antoi minulle sakot anteeksi, kun olin niin surullinen.

Muutama päivä sitten olin ystäväni kanssa Hietalahden kauppahallissa syömässä lounasta. Saimme ilmaiset minijälkkärimunkit. Ja kun ostin viikonloppuna auringonkukkia, kukkasia myyvä poika oli ystävällisin asiakaspalvelija, kenet olen koskaan kohdannut. Siitäkin huolimatta, että hän teki töitä pihalla katoksessa sateen ropistessa, tuulen tuivertaessa.

Syyskuun ansiota kaikki ihana, sanon minä.

– Henriikka

nahkahousut/H&M Studio, kengät/Bianco, paita/second hand, laukku/Lumi (saatu)

Riittävän fashion?

_MG_1804 kopio

Minulta jäi kerran eräs työkeikka saamatta, kun en ollut maksavan osapuolen mielestä riittävän fashion. Vaikka se on minusta toisaalta aika huojentavaakin (kuulostaa nimittäin raskaalta olla tarpeeksi fashion), niin nämä kuvat on minusta aika fashhhh. Ei välttämättä sellaiset että Vogueen kelpaisi, mutta ensimmäisen kuvan slaavikyykky voisi hyvinkin mennä läpi jossain kuppasemmassa indiejulkaisussa. Toisaalta indiejulkaisujen kuvien pitäisi olla vähän raffimpeja. Ehkä voisin olla kyykkypissalla?

Näin erikoiset housut ovat olleet tällaiselle tavallisen pukeutumisen kesälle jotain aivan spesiaalia. Olen kulkenut lähinnä farkuissa, lenkkareissa, t-paidassa ja nahkatakissa ja jättänyt erikoisemmat vaatekappaleet odottamaan erikoisempia päiviä. Heinäkuun työpäivät ovat olleet kivoja, ja helppo, huoleton pukeutuminen on saanut duuniviikotkin tuntumaan lomalta. Satunnainen vaatteilla irrottelu muistuttaa kuitenkin, että joskus mukavuusalueelta poistuminen tuottaa parhaita tuloksia.

_MG_1740 kopio _MG_1823 kopio _MG_1793 kopio

Niskani ja hartiani voivat paremmin, kiitos kysymästä (ja vinkeistä!). Sidoin ranteet eilen yhteen nukkumaan mennessäni hikinauhalla, mutta olin unissani kieputellut itseni irti tästä ansasta ja nukuin taas kerran onnellisesti kädet pään yläpuolella. Siitäkin huolimatta voin jo vähän paremmin, ja happi on päässyt jo kulkemaan aivoihin saakka. Taidan suunnata tyyny- ja tennispallo-ostoksille heti palkkapäivän jälkeen.

Mutta arvatkaa mitä tänään kävi? Kävelin töistä kotiin Putte’sin pitsabaarin edestä. Katson usein nopeasti ikkunoiden läpi, istuuko sisällä tuttuja, sillä paikkahan on miltei aina täynnä. Sattumalta huomasin vanhan kaverin muutaman vuoden takaa. Oikein mukava jantteri, jonka kanssa samassa porukassa vietimme erästä kesää. Ilahduin, leväytin koko naamani levyisen hymyn ja vilkutin vimmatusti. Kaveri katsoi minua, suoraan minua. Tajusin, ettei hänellä ole harmainta aavistusta kuka olen. Tuijotin tiukemmin “hei se olen minä“- ja “kamoon, vanha kaveri” -katseillani. Ei reaktiota. Poistuin paikalta. So long sucker!  

_MG_1755 kopio _MG_1826 kopio

Hän ei varmaan vain halunnut tunnistaa, koska en ole riittävän fashion. Ympyrän kaari sulkeutuu. Saatan vihoissani poistaa hänet facebook-kavereista. Heippa vaan sitten hei.

Haha, ei tosissaan. Laitoin hänelle perään viestiä, että tuntemattomasta naamastani huolimatta tunnistin kyllä raivokkaan vilkutukseni kohteen.

– Henriikka

laukku / Lumi (saatu), kengät / Urban Outfitters, korvikset / Kiinan tuliaiset, housut / Monki (saatu), paita / second hand