Tämä maanantai tunti tunnilta

10
–
elämä

Kotimaisen blogikentän ensitaipaleella, 2010-luvun taitteessa, oli tavanomaista jakaa omasta päivänkulustaan hyvin yksityiskohtaisesta. ”Kello 07:28 heräsin, join lasin vettä ja pesin hampaat Pepsodentillä.” Ajattelin kokeilla tänään jotain samankaltaista, vaikka kuvia ei hetkistä olekaan.

Klo 06:55 Kello soi ensimmäisen kerran. En muista hetkestä muuta kuin että painan torkkua. Myöhemmin aamulla Janne paljastaa, että olin lyönyt ihan väärää kelloa.

Klo 07:00 Toinen herätys ja torkku.

Klo 07:04 Ylös. Katson puhelimesta saapuneet viestit ja kaiken turhan. Hinaudun vessaan ja hoidon hampaidenpesun sähköhammasharjalla ja Sensodynellä. Käyn suihkussa ja annan tehohoidon vaikuttaa hiuksissa 5 minuuttia. Ohjeessa neuvottiin 10, mutta kuka nyt sellaista jaksaa odottaa. Laitan kasvorasvan. Olen päättänyt aloittaa tänään terveellisemmällä ruokavaliolla, taas kerran, joten starttaan päivän puolella litralla sitruunalla maustettua vettä. Puen, meikkaan, en tee hiuksille mitään. Vastaan pariin mailiin.

Klo 08:19 Lähden nälkäisenä ulos. Odotan ratikkapysäkillä seitsemän minuuttia ja körötän seiskalla Aleksanterinkadulle. Kävelen Kluuvikadun Fazer-kahvilaan, jonne olen varannut pöydän kolmelle.

Klo 08:43–10:35 Syön aamiaista kahden ystävän kanssa: Nellan ja Arnan. Olemme oikeastaan aika erilaisia, mutta aloitimme täyspäiväisinä yrittäjinä lähes samaan aikaan, ja kuin vahingossa syntyi tsemppirinki, jossa jaamme työelämän (ja vapaa-ajan) kuulumisia. Kiva nähdä pitkästä aikaa. Juon kolme kuppia kahvia, mutta jätän kakun syömättä uuden päätöksen vuoksi. Olen ylpeä itsestäni.

Klo 10:40 Käyn Suomalaisessa kirjakaupassa ostamassa hirveän määrän paperikasseja, joita tarvitsen PR-lähetyksiin, joita olen luvannut eräälle asiakkaalleni tehdä. Ostan kaupasta kaikki varteenotettavat kassit, yhteensä 30 kappaletta. Himoitsen kirjoja, kyniä, vihkoja ja askartelutarvikkeita, mutten osta mitään. Iloitsen, että Hannan uusi Kasvis ruokakirja on niin näyttävästi esillä.

(HUH, tämä on hidasta!)

Klo 11:00 Kävelen Asennemedian toimistolle. Hikoilen, koska kävelen aina niin kovaa. Ostin vasta kolme päivää sitten kautta matkakorttiini, enkä ole vielä tottunut siihen, että yksittäiset julkisen liikeneteen matkat eivät nyt maksa minulle erikseen.

Klo 11.00–15:15 Teen töitä Asennemedian toimistolla. Valmistelen PR-lähetyksiä, vastailen viesteihin, päivitän kalenteria. Höpöttelen toimiston väen kanssa ja häiritsen heitä alati mieleeni juolahtavilla asioilla (esimerkiksi: ”Viime yönä joku dubailainen lähestyi ja kysyi, haluaisinko muuttaa sinne. Hän lupasi olla sugardaddyni.”). Unohdan juoda kahvikupilliseni ja syödä lounasta.

Klo 15:40 Kävelen toimistolta Kalevankadun Gran Delicatoon ja tilaan lounaan matkaani: kasvissalaatti ilman leipää. Bringin lähetti soittaa, että hänellä olisi minulle lähetys. Hän lupaa tuoda sen kahvilaan. Vilkutan hänelle ikkunasta merkiksi, kun hän pyöräilee pihaan.

Klo 15:50 Yritän kuvata Instagram-stooria Glühwein-pulloni kanssa. Homma keskeytyy, kun saan terveyskeskukselta soiton, sillä olen jättänyt soittopyynnön. Tarkistan rokotustilanteeni ja tilailen kaikenmaailman rokotteita ja malarialääkkeitä syksyn reissujani varten. Varaan rokotusajan ja samalla luomien analysointiajan, koska minulla on reilusti luomia ja ne on varmasti hyvä välillä tsekata. Samalla kerron esitteleväni varatulla ajalla myös oikuttelevaa pohjettani. Puhumme hoitajan kanssa pitkään ja nauramme paljon. Puhelusta jää hyvä mieli.

Klo 16:15 Kuvaan jo kerran yritetyn IG-stoorin, jossa kulkuset helkkyy ja joulu tulee. Sen jälkeen syön pöydällä olevista vitamiinipurkeista C:tä ja D:tä ja suihkutan suuhuni B12-vitamiinia. Muistin vihdoin käydä apteekissa pari päivää sitten tankkaamassa vitamiinivarastoja täyteen.

Klo 16:30 Tajuan, ettei uuteen terveelliseen ruokavaliooni varmaankaan kuulu Glühwein. Jatkan töitä. Muistan syödä pöydälle unohtuneen lounaani, joka kyllä maistuu niin terveelliseltä, että tekisi mieli haukata kauraleivästä. En kuitenkaan haukkaa. Muutama kirppisostaja soittaa pihalta ja kiikutan heille ostettua tavaraa: tällä kertaa yhden nahkalaukun ja kaksi NHL-reppua. Teen töitä kaiken lomassa, sillä huomiseksi on useita deadlineja. Mietin, missä kohtaa ehtisin tänään päivittää blogin.

Klo 17:35 Vaihdan sporttikamat päälle ja poljen Hernesaareen Core Trainersille. Kanerva pitää Bootcamp-tunnin. En ole käynyt yli kuukauteen tunnilla ja hirvittää. Kaikki menee kuitenkin hyvin. Teen takakyykkyjä, askelkyykkyjä, boksille nousuja, lantiorutistuksia, vatsalihaksia, wall ballia ja kahvakuulaheilautuksia. Olo on hyvä, vaikka homma pyörryttää vähän ja sekoitan englanninkieliset liikenimet edelleen.

Klo 19:05 Treeni on loppu, juomapullo juotu tyhjäksi. Pyöräilen kauppaan, jossa lappaan korini täyteen terveellisiä asioita. Mielettömät ihanneostokset! Nyt otan niin paljon luomua kuin mahdollista, sillä lipsun siitä harmittavan usein. Toivon, että kaikki huomaavat miten ihanteelliset evääni ovat. Hyi minunkaltaisiani nykyihmisiä. Asettelen papuja, juureksia ja muita ihmeasioita ylpeydellä mustalle hihnalle. Lasku näyttää 58 euroa. Aivan sairas määrä rahaa. Ei koskaan saisi mennä nälkäisenä kauppaan. No, onneksi ruoka oli kuitenkin koko viikolle ja ehkä vähän pidemmäksikin aikaa. Ripustan ostokset pyöränsarviin ja poljen varovasti kotiin, ettei paperikassin hihnat katkea. Kuvittelen mitä tapahtuisi, jos ne katkeaisivat. Häpeän, ettei minulla ole pyörässä lamppua eikä vaatteissa heijastimia. Olen kuitenkin ylpeä kypärästä päässäni, vaikka se tuntuukin painavan. Mietin, voiko pää niin vain kasvaa.

Klo 19:25 Kurvaan kotipihaan. Jätän pyörän takapihalle ja soitan Jannelle, joka on soittanut. Hän kertoo saapuneensa juuri kotiin kaupan kautta. Voi nyt vitsi. Kerron tulevani ylös. Iloitsen, ettei hän ole ostanut kuin illallistarpeita tälle päivälle: kidneypapuja, salaattia ja kurkkua.

Klo 19:30 Istahdan kirjoittamaan blogijuttua ja tekemään viimeisiä työjuttuja tältä päivältä. Janne lupaa laittaa pakasteet ja jääkaappiruoat paikalleen. Kiitän, mutta en ehkä niin isosti ja ilahtuneesti kuin olisin voinut. Puhelin soi. Kirppisostaja käy ostamassa kaksi ruutupaitaa ja kahdet sukat. Hän on mukava vakioshoppailija. Oli kuulemma sukista pulaa ja viimeksikin ostanut sukkia minulta. Nauramme. Istun sohvalle ja uppoudun tekstiin.

—

Nyt olemme tässä hetkessä. Vielä aion: laittaa muutama mailin ja hoitaa pari nopeaa työasiaa. Syödä yhdessä ja katsoa vähän Mad Meniä. Haaveilla jäätelöstä. Laittaa muutaman uuden kirppisasian myyntiin. Käydä suihkussa. Haukotella. Pestä hampaat. Pestä kasvot ja laittaa yörasvaa – ehkä seerumiakin, jos jaksan. Laittaa herätyksen aamulle. Kiivetä korkeaan sänkyymme. Jutella päivästä. Käpertyä. Nukahtaa.

-Henriikka

Vihdoin uusia värejä IKEA-kasseihin: IKEA & HAY -yhteismallisto

6
–
sisustus, yhteistyöTags: , , ,

Kaupallinen yhteistyö: IKEA

Yksi eniten käyttämistäni tavaroista: IKEA-kassi. Kyllä, se huutavansininen, suurikokoinen ja norsun kestävä. Viralliselta nimeltään FRAKTA, kavereiden kesken ihan vaan ikeakassi.

Käytänkö niitä niiden ulkonäön vuoksi? En. En kummemmin välitä siitä sinisestä, vaikka ihmeen hyvinhän siihen on tottunut. (Eikä pelkästään tottunut, vaan suorastaan kiintynyt.) Käytän kasseja kuitenkin pääasiassa niitä niiden rajattomien käyttömahdollisuuksien vuoksi, silkan käytännöllisyyden takia.

Mutta minä niin iloitsen tietäessäni, että ensi perjantaina IKEA-tavarataloihin tulee HAY:n YPPERLIG-yhteismalliston myötä myyntiin oikeasti kauniita kestokasseja. Juuri niitä klassisia ja ikonisia, mutta kuudessa uudessa värityksessä.

Inhoan muovipusseja. Pyrin korvaamaan ne kesto- ja kangaskasseilla, sekä paperipusseilla. IKEA-kasseja olen käyttänyt teini-iästä saakka mitä moninaisimpiin asioihin (esim. pulkkana!).

Kannoinpa koulukirjojakin joskus tyyli-statementtina sinisessä kassissa. Siinä ei ollut kyllä käytännöstä kyse, kun kolme kirjaa vei murto-osan kassin tilavuudesta. Sainpa luultavasti hakemaani huomiota.

Toisaalta, näitä uusia kestokasseja voisin hyvin harkita taas tyyliini. Että taidan edelleen olla aivan yhtä nolo ja cool.

Tällä hetkellä meillä on kotona menossa kirpputoritalkoot. Pyrimme myymään puolet omaisuudestamme pois. Kaikki tavarat ovat IKEA-kasseissa ympäri kotiamme ja kanahäkkiä. Punavuori kierrättää -ryhmä on tukittu minun ilmoituksillani ja koko eilisen ja tämän päivän on rampannut iloisia ostajia ovella.

Sydämeltä tuntuu vierivän möykkyjä pois sitä mukaa, kun kauniit kestokassit puolittuvat ja ovat lopulta tyhjiä.

Kirpputoritavaroiden lisäksi säilytän kestokasseissa usein pyykkiä. Lakana- ja pyyhepyykki mahtuu harvoin pyykkikoreihin ja kiikutan kerääntyneet suoraan pyykkitupaan täydessä kassissa.

Vien kasseissa vaatteita pesulaan ja ompelijalle, haen tyhjällä valmiit kotiin. Kannan mökillä kassissa halkoja ja kotona lajiteltuja roskia roskakatokseen.

Otan usein päiväretkille IKEA-kassin mukaan, jos rinkan sadesuoja ei ole matkassa. Kassin päällä vaihtaa hyvin vaatteet ja siihen voi heittää tavaraa hetkeksi päälle, vaikka maa olisi märkä.

Roudaan samoissa, ryppyisissä, mutta ehjissä kestokasseissa sitä sun tätä, sinne sun tänne. Enkä yhtään pane pahakseni, kun ensi viikolla pääsen vaihtamaan vielä muutaman sinisen kassini näihin uusiin.

IKEA & HAY -yhteismallisto tulee myyntiin IKEA-tavarataloihin lokakuussa, ensi viikon perjantaina 6.10. Tanskalaisen huonekalubrändi HAY:n kanssa toteutetussa yhteistyömallistossa on peräti reilut 70 osaa.

Mallistossa löytyy huonekaluja (ruokapöytä, tuoleja, sohva…), sisustustyynyjä, ruukkuja, valaisimia, peilejä, rasioita, tarjottimia ja muita sisustustuotteita. Ja sitten nämä kuusi eri kestokassia, jotka nyt varmaan huomasitte suosikeikseni.

Veikkaan, että tavaratalojen ovilla on perjantaina ruuhkaa.

Käytättekö te näitä kasseja yhtä fanaattisesti ja aktiivisesti kuin minä? Istutteko tekin viikonlopun ratoksi kestokassissa rappukäytävässä? En minäkään tätä kertaa lukuun ottamatta. Janne kyllä haaveili, että voisi kanniskella minua tuossa lounaalle ja illanistujaisiin. (Vähän joutuu vielä punttaamaan, täytyy näin salassa todeta.)   

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa. Itse aloitan kolmanneksen vuosineljänneksen kirjanpitohommat. Onneksi on kahvia. Ja jos ei kerrota kellekään, niin voin paljastaa, että minä pidän kuittien järjestelystäkin.

-Henriikka

Älä yliarvioi kuvaa (et koskaan tiedä kaikkea)

7
–
blogit, elämä

Nauroin tänä aamuna Saran kirjoitukselle ”10 x totuus kuvan takaa…”, jossa puitiin valmiista kuvista kertomatta jätettyjä asioita.

Kirjoitus sai minut myös nauramaan, kun muistin yllä olevan kuvan: pidimme ystävieni kanssa piknikiä Vanhankaupunginkoskella. Raukkaparat joutuivat pitämään lakanaa auringon edessä, kun halusin saada kattauksesta kauniit kuvat. Kuvasta diskattiin etualan kivennäisvedet ja termarit, kuin myös visuaalisesti kuvaan sopimaton TV Mix -karkkipussi, jota ystävät nälissään ruokaa odotellen taka-alalla popsivat. Arvaatte varmaan, että tätä kuvaa ei julkaistu valmiiden kuvien kanssa. Siitäkään huolimatta, ettei tilanne vienyt illan tunnelmaa – meillä oli ihan oikeasti ihanaa.

Kuvahan on vain hetki, eikä koskaan kerro tilanteesta kaikkea. Lienee kuitenkin paikallaan toisinaan muistuttaa, millainen säätö valmiiden kuvien takana välillä on.

Koenko valehtelevani? En.

Koenko suodattavani? Usein. Lähes aina.

Vaikka stailaan kuviani verrattain kovin vähän, näkyvät niissä harvoin esimerkiksi sotkuinen koti tai murtunut mieli. En halua ikkunassa inisevää itikkaa kakun päälle ja saatan jälkikäteen poistaa kuvasta tipahtaneen hiussuortuvan, joka on unohtanut villapaitaan.

Osa matkakuvien nähtävyyksistä on täynnä turisteja. Toisinaan julkaisen koko totuuden, mutta useimmiten haluan itse nähtävyydelle tilaa. Usein näyttää niin paljon upeammalta, kun esimerkiksi vesiputous on kuvassa omineen, ilman kymmeniä turreja ja kameroita. Kyllä te tiedätte: keskittyneet kuvausnaamat eivät peittoa mielettömiä luonnonvoimia.

Toisaalta stailaan ilman kameraakin elämääni aika lailla. En jätä ruokia niiden alkuperäisiin astioihin, vaan kaadan mehut ja asettelen jugurtit astioihin. Asettelen vaatteet nätisti, vaikka ne olisivat likaisia. Huijaanko itseäni? Tietääkseni en. Pyrin kaunistelemaan asioita, jotta elämä olisi ihanampaa. (Jotta elämä olisi nautinnollisempaa, kuiskaisi Kaalimadon mainos.)

Toiset bloggaajat stailaavat reilusti, toiset vähemmän, toiset evät koskaan.

Uskon itse, että ulkomailla toiset bloggaajat käsikirjoittavat jo omaa ”elämäänsä”. Elävät oikeasti toisin, mutta tiputtelevat somemateriaalia fiktiivisen tarinan tavoin, antaen seuraajien ymmärtää sen olevan totta. Terveiset saattavat tulla Floridasta, vaikka totuus on, että he istuvat kotonaan Washingtonissa. Hurjaa ja varmasti mielipiteitä jakavaa, mutta hyvä ääripään esimerkki aiheesta.

Seuraavat kolme kuvaa hymyilyttävät varmasti hamaan tappiin saakka. Kirjoitin ystävänpäiväkukista elämäni naisille ja halusin juttuun kuvia meistä kolmesta: äidistä, siskosta ja minusta.

Oli helmikuu ja järkyttävän kylmä. Kun kameramies-Janne vihdoin näytti vihreää valoa sisäänpääsylle, kirmasimme kaikki oikopäätä lämpöön.

Ei, en julkaissut näitäkään kuvia valmiissa jutussa. Miksi? Ne eivät liittyneet aiheeseen tai vahvistaneet tekstiä. En siksi, ettenkö voisi kertoa totuutta tai että haluaisin salata sitä.

 Valehtelulla ja suodattamisella on minusta kuitenkin selkeä ero. Ja jos teitä esimerkiksi omalla kohdallani mietityttää joskus joku, niin rohkaisen kysymään suoraan. En ole vielä koskaan ollut hyväksymättä kommenttia ja vastaan kyllä kaikkeen.

Jos joskus kysytte joltain asiasta, ja hän ei vastaa, niin siitä voi ehkä jo epäillä jotain. Ei kuitenkaan aina ja on sitä paitsi ihan tervettä säilyttää tiettyjä asioita vain itsellään. Ja kyllä pitsit on ennenkin putsattu ja hapsut suoristettu, kun naapuripitäjän väki on tulossa käymään.

En valehtele, mutta suodatan kyllä. Vaikka kuvat välittäisivät erinomaisesti hetken ja tunnelman, et blogin tai kuvien perusteella pääse 100-prosenttisesti kyseiseen hetkeen. Usein kuvien voimaa aliarvioidaan, mutta myös vahva yliarvioinnin riski on olemassa.

Et koskaan tiedä kaikkea.

-Henriikka

1 … 193 194 195 196 197 198 199 … 818