Lumilomalla Vuokatissa

Vihdoin Vuokatti-kuvia!

Kun reilu viikko sitten vietin läksiäisaamiaistani entisessä työpaikassani, iloitsin siitä, että tiesin pääseväni jo samana päivänä reissuun. Oli huippu sattuma, että jo ennen irtisanoutumistani sovittu miniloma sattui juuri ensimmäiselle viikonlopulleni yrittäjänä. Ikään kuin palkintona uudesta.

Hyppäsimme aamiaisen jälkeen laina-autoon, ja Janne ajoi meidät kahden pysähdyksen taktiikalla turvallisesti perille Vuokattiin.

Oli hauska palata heinäkuun jälkeen vähän erinäköiseen Vuokattiin ja Vuokatin urheiluopistoon. Kesällä Chalets-asuntomme ikkunasta näkyi valtava järvi, hiekkarannan pätkä ja laiturilta veteen pomppivat ihmiset. Nyt tilalla oli lumenpeittämä alue, jossa kulki komea hiihtolatu ja moottorikelkat.

Kesällä ohjelmassa oli kiipeilypuistoa, mäkiautoilua ja wakeboardausta, tällä kertaa vuorossa oli kunnon lumiloma: vuoden ensimmäistä kertaa laudan päälle ja vauhdilla alamäkeen. Parasta.

Onhan se aina jännittävää – päästä vuoden jälkeen takaisin rinteeseen (tai niiden ulkopuolelle). Totutella tunteeseen, että jalat ovat sitkeästi kiinni laudassa, ja muistaa lopulta, että se tuntuu oikeastaan aika luonnolliselta.

Viime talvikauteni luisui käsistä, ja lopulta pääsin rinteeseen kerran: yksinäni Skibussilla Kampista Messilään. Sen muistaen riemuitsinkin jokaisesta laskusta Vuokatissa vielä vähän enemmän.

(Puhumattakaan siitä riemusta, jonka koin rinneravintolan kaakota juodessani.)

Ensimmäisen mäkipäivän jälkeen korkattiin proseccopullo uuden yrittäjänalun ja elämänvaiheen kunniaksi. Mietin juomaa siemaillessani, miten minä näytän rinne-elämän jälkeen nuutuneelta lättätukalta, kun taas Sara näyttää aluskerrasto päällään supermallilta. Tärkeintä kuitenkin, että yhtä hyvä fiilis varmasti kummallakin.

Kippisten jälkeen suuntasimme Katinkullan kylpylään. Luulimme nauttivamme poreista, mutta makoilimmekin lähes koko ajan savusaunassa, höyrysaunassa, normisaunassa ja jo-unohtuneissa-saunoissa.

Kylpylän jälkeen nautimme O’Learysin välittömästä tunnelmasta ja valtavista nachomääristä saunanraikkaina. Lähes nukahdin pöytään aktiivipäivän jälkeen, vaikkei kello ollut lähtiessämme edes yhdeksää.

Säästin puolet kuvista vielä toiseen juttuun, sillä valkoisia hankia ja tutusta asuinympäristöstä poikkeavia, venytettyjä viikonloppuja voisi hehkuttaa vaikka millä mitalla.

Ehkä jollekin teistä Vuokatti on tosi tuttu? Itse olen päässyt vierailemaan siellä muutamia kertoja, mutta vasta viimekesäisen ja toissaviikkoisten vierailujen jälkeen paikka alkaa kunnolla avautua.

Suomi-lomailu on lomailun aatelia.

-Henriikka

Huom! Olimme reissulla VuokattiSportin kutsumina, emmekä vastanneet kustannuksista itse.

Ennen kahdeksaa maanantaiaamuna

Uskomatonta! Heräsin tänään kellon soittoon klo 06.00 enkä ollut väsynyt. Ensimmäistä kertaa varmaan elokuun jälkeen en ollut väsynyt herätessäni herätyskelloon. Pötkötin silmät pyöreinä hykerrellen autuasta olotilaani, heiluttelin sormiani ja varpaitani ja kävin mielessäni läpi tulevaa päivää ja nähtyjä unia.

(Näin aivan todella outoa unta, taas kerran. Tapasin Timo Wildernessin ollessani tulevien rakennusmiesten orientoitumistilaisuudessa. Hän huomasi minut, tuli viereeni ja näytti padilta millaisen uuden videon hän oli laittanut Youtubeen: videolla hän hyppi sähkölangoilta etu- ja takaperinvoltteja suoraan tiheään kuusimetsään.)

Lähden harvoin kotoa aamuisin ennen kahdeksaa, mutta tänään olin pihalla jo ennen puolta, sillä aamujooga odotteli. Aamuihmetyksieni sarja ei suinkaan ollut lopussa: pihalla oli valoa! Odotin Jätkäsaaresta kaartavaa raitiovaunua luonnonvalossa, jonka en tiennyt kuuluvan vielä maaliskuun alun aamuseitsemään.

Tajusin, että tästä alkaa aika, jolloin valo lisääntyy niin rankasti, ettei muisti meinaa pysyä mukana. Aamupalan kahvikupillisen voi tallentaa kameranmuistille ilman, että se on valaistu kymmenillä kirkasvalolampuilla, eikä viideltä ole vielä tuomiopäivän mustaa.

Raitiovaunu kuljetti minut Roots Helsinkiin, jonne Sara oli järjestänyt Peak Performancen aamujoogan. Olisi voinut kuvitella, että olisin aurinkoenergioissani valinnut hattaranväriset housut, vaan mustaan päädyin kuitenkin.

Tunnin verran availtiin kehon ja mielen solmuja ja hengiteltiin menemään. Olen juossut lähiviikkoina niin paljon, että kehonhuollolle on niin paljon tarvetta kuin vain on aikaa antaa.

Tunnin jälkeisen värikkään aamiaisen aikana iloitsin erityisesti tunnilla mukana olleesta ystävästä. Tietämättämäni paikalle tupsahtanut Tuija toi sellaisia ilontunteita aamuun, ettei olisi tehnyt mieli nousta pöydästä ollenkaan.

Kuvitella, että mekin olemme tunteneet jo kolme vuotta. Facebook muistutti juuri merkkipäivästämme ja heitti ruudulle kuvan, jossa juoksemme yhdessä adidasheimon treeneissä keväällä 2014.

Koonti kirjoituksesta: viikko on startannut erinomaisesti.

Tapasin kuulla valituksia siitä, miten kliseistä on, että allekirjoitan sähköpostini usein: ”Aurinkoa! Terveisin, Henriikka” En kuitenkaan keksi, mikä muu voisi olla yhtä ilahduttavaa kuin valo ja aurinko.

Siis aurinkoa!

-Henriikka

Kaikki kuluneen viikon kahvihetket

Kaupallinen yhteistyö: Moccamaster

Maanantai

Aamukahvit kotona klo 08.00 (2 kuppia, koska on maanantai)
Päiväkahvikupillinen kotona klo 14.00 (töiden lomassa)
Yökahvi (täydellinen konsepti) klo 21.30

Kirjoitin kuluneella viikolla ylös kaikki kahvihetkeni. Voi, niitähän riitti! Miten kiva on nyt sunnuntaina lukea kaikista ihanista tuokioista ja tajuta, että kahvin äärellä tapahtuu kuin tapahtuukin paljon kaikkea erityisen hyvää.

Miksi ryhdyin yllättäen yksityiskohtaiseen kahvien kirjaamiseen? Moccamaster laittoi yhden kultaisen keittimensä kiertämään maalis–huhtikuun ajan bloggaajalta toiselle. Keittimen mukana kulkee myös ihkaensimmäinen Moccamaster-kahvipöytäkirja, joka on lopulta kierroksensa jälkeen kaikkien nähtävillä Helsinki Coffee Festival -tapahtumassa.

Minun jälkeeni keitin ja kirja jatkavat matkaansa Liemessä-blogin Jennille, mutta minua ennen ei ollut kukaan. Oli tabula rasa ja valkoiset sivut. Ja luokattomat paineet tietenkin! Käyttää nyt ylipäänsä mustekynää läppärien täyteisessä maailmassa, saati jonon ensimmäisenä.

Ei vaan. Nautin oikeasti, kun sain uppoutua tyhjän aukeaman ääreen.

Torstai

Aamukahvi Arabianrannassa klo 08:08 (kyytipoikana vihreä kuula, suotta parjattu herkku)
Warrior voikahvi (jaiks!) klo 08:40
Aamupäiväkahvi klo 10.10
Päiväkahvi klo 13.00
Yökahvi kotona kaikessa rauhassa klo 22:15 (ilta-/yökahvit tuntuvat aina palkinnolta koko päivästä)

Minua pyydettiin ikuistamaan pöytäkirjaan hyviä kahvihetkiä ja niiden jättämiä jälkiä. Tajusin kuitenkin heti, ettei minulla ole kuin hyviä kahvihetkiä. Jätin muutama vuosi sitten huonot ja keskinkertaiset kahvihetket, pahan kahvin ja tottumuksesta ryystetyt kitkerät kupilliset.

Niinpä pystyin hyvällä omatunnolla kirjaamaan kirjaan jokaisen juomani kupillisen. Yleensä kupillisia on päivässä 3–4, joskus harvoin enemmän tai vähemmän. En ole mikään litrahuuli, vaan juon mieluummin useamman pienen, herkullisen kupillisen kuin valtavan mukillisen.

Oma hopeinen Moccamasterimme on palvellut meitä noin kuusi vuotta. Välillä tulee hinku hankkia värikäs malli, mutta vielä koskaan ei ole tullut samanlaista keitinkateutta kuin tästä kiertävästä kultaisesta. Kulta on Moccamasterin uusi vanha väri ja sointuu isovanhempien perintökärryyn saumattomasti.

Mutta vanhassa vara parempi. Ainakin tässä tapauksessa, kun tutulla keittimellämme on vielä monta vuotta edessään.

Sunnuntai

Aamukahvia monta, monta kuppia klo 08:30–18.00
(seurana ystäviä, jäätelöä ynnä muuta kivaa)

Pöytäkirja-aukeaman viimeiset rivit ovat vielä kirjoittamatta. Luulen nimittäin, että iltakävelyn jälkeen teemme vielä isot salaatit ja juomme jälkiruoaksi somat kupit kahvia.

Huomenna keitin jatkaa kulkuaan Jennille. Jätinkin aukeamani kulmaan hänelle pienen haasteen: ”Juo ainakin yhdet ensi viikon kahvit luonnossa – tai vähintään pihamaalla. Nauti keväästä.”

Jätän saman haasteen myös teille kaikille.
-Henriikka