”Walking with a friend in the dark is better than walking alone in the light.”
Helen Keller
Kuva: unitedbyblue.com
Festari-iltojen tunnelmasta tehdään aivan liian vähän lauluja. Ylipäänsä kaikesta, mikä ei suoraan liity rakkauteen, tehdään liian vähän lauluja. Kaipaisin suomalaisia lauluja, jotka pukisivat ajatuksiani sanoiksi. Ja niiden seassa pitäisi olla myös ilottelua eikä sitä iankaikkista melankoliaa, josta myös totisesti pidän ja jota saisi kyllä heittämällä olla enemmistö.
Luulen, että festivaalien iltahämyistä saisi hyviä lauseita. Saisi sellaisia ajatuksia, jotka muistuttavat monen kuulijan mielestä jotakin tuttua ja tunnelmallista, kuitenkin jokaisen mielessä vähän erilaista. Onhan siinä vissi ero, onko festareiden jälkitunnelmat Pori Jazzeilta, Ilosaarirockista vai Tuska-festivaaleilta.
Rakastan konserttien jälkeistä kotimatkaa. Kun on vähän liian väsynyt ja hereillä sellaiseen aikaan, jota ei tiennyt edes olevan olemassa. Joskus jalat tanssista toipuneet, joskus alaselkä piknik-viltillä pussailusta kiemuralla. Joskus kaveri kainalossa, joskus ihan yksikseen. Mutta mieli seilaa arvatenkin syvissä vesissä.
Nämä kuvat ovat Porista perjantailta, arviolta kahdelta yöllä. Kävelimme Kirjurinluodosta kohti majapaikkaa viimeisen keikan jälkeen. Nauroimme mielikuvaa Flowsta tai H2Ö:stä, jossa samanlaista lamppukujaa olisi ikuistamassa noin kaikki sitä pitkin kävelevät. Nyt saimme napata muutamat hetken valokuvat ihan keskenämme ja ohi lipuvat jazzilaiset lähinnä katsoivat kummissaan. Nurisivat ehkä jotai nykyajan nuorista ja jatkoivat illasta nauttimista.
Pakko kai ruveta itse kirjoittamaan sellaisia biisejä. Sillähän se selviää. Ja pimenevät illat ovat varmasti muutaman laulun kyhäämisen arvoisia.
Seuraavaksi laitan vähän lisää festarikuvia (ja pienen videonkin!), mutta tämän illan nautin Tampereesta ja Idan seurasta.
– Henriikka
Joskus juhlat ei tarvitse sen kummempia. Omat valmistujais-valmisteluni jäivät minimiin. Leivottiin kaksi kakkua ja imuroitiin talo, ostettiin kuohuvaa niin että kaikille riittää kippistellä. Siinäpä se sitten olikin. Käytettin nolo nyyttärikortti ja jätettiin ikkunatkin pesemättä.
Ja tiedättekö, meidän ystävät onkin siitä parhaita, että ne tuli silti. Ne tuli niin kauniina ja iloisina ja kantoivat vieläpä ihan mielettömät ruoat mukanaan. Sain ainakin kymmenen kakkua, voitteko kuvitella? Ja puolet niistä oli kaiken kukkuraksi miehiltä. Millaiset ystävät jaksavat leipoa toisen valmistujaisiin ihan himona? No, parhaat.
Piti olla pihalla, mutta sateen vuoksi kaikki arviolta 60 vierasta ahtautuivat meille. Onneksi oli parveke-lounge viltteineen. Illasta alkoi paistaa aurinko ja se laski ikkunoista sisään. Oli kauniin punaista sekä keltaista ja nauru herkässä. En ehtinyt jutella kenellekään, mutta ehdin pyöriä ympäri taloa ja ihailla väkeä. Ihailla päivää ja tulevaa kesää.
Kiitos mahtavien naapureiden, juhlamme saivat jatkua pitkälle yli puolen yön. Monien aikataulut menivät uusiksi, kun oli hersyvää kansaa ja paljon kakkua. Kahden maissa viimeiset hinasivat itsensä eteiseen.
Mitä ystäviä. I looooooooove them all.
– Henriikka