Tänään on juhlapäivä, sillä armas Aamukahvilla-blogini täyttää viisi vuotta.
Tämähän on taas hieno syy juhlille, totesi herkästi juhlatuulelle pyrkivä mieleni viime viikolla. Maanantai sopi päiväksi ja niinpä kutsuin muutaman olennaisen henkilön pöydän ympärille ilakoimaan. Olimme tietysti pari päivää etuajassa, mutta eihän syntymäpäiviä vietetäkään aina oikeana päivänä.
Tällä kertaa pitäydyin simppeleissä tarjoiluissa. Pöydällä oli suuri salaatti, jossa oli salaatti-pinaattipohjan lisäksi kurkkua, vuohenjuustoa, pinjansiemeniä, pensasmustikoita ja karhunvatukoita. Ihanan sininen salaatti!
Jälkiruoan olin jättänyt viime tinkaan ja käynyt ostamassa Stockan herkkutiskiltä raakakakkupaloja. Olisi ollut ehkä fiinimpää ottaa kaikki samaa makua, mutta halusin maistaa kaikkea. Synttäreinä saa tehdä mitä lystää.
Bea toi vielä ison kulhon kirsikoita, suosikkejani.
Se on kyllä iso onni, kun saa ystäviä kylään. Kuuntelimme pitkään ranskalaista soittolistaa, mutta sen loputtua vaihdoimme blogin alkutaipaleen kunniaksi vuoden 2011 hittilistaan. Luin myös ääneen kirjaa ”12 000 syytä olla onnellinen”, sillä se oli kovaa valuuttaa tuolloin viisi vuotta sitten.
Yllättävän harva asia ehtii muuttua viidessä vuodessa, toisaalta niin moni. Kun ajattelen itseäni vuonna 2011, ajattelen olleeni suht samanlainen kuin nytkin. Mutta kun luen ajatuksiani tai katson asukuviani niiltä ajoilta (tsekkaa myös tämä. Tai tämä!), saattaa välillä naurattaa. Jotain muutosta on mahdollisesti tapahtunut.
Bea toi minulle kahvipensaan lahjaksi teeman mukaisesti. Kuinka kauan meni, että edes hoksasin yhteyden? Liian kauan. Molemmat miehet kantoivat kukkia tupaan: neilikoita molemmat, olenhan hehkuttanut niitä vähintään sen viisi vuotta.
Pisimmän korren veti kuitenkin Mira. Voitteko uskoa, että mimmi oli pukeutunut kiireestä kantapäähän Aamukahvilla-nostalgisiin kledjuihin! Asukokonaisuus oli todellakin univormuni muutaman vuoden takaa.
Päällä oli mitäs muuta kuin 2011–2012-suurin hitti: matonkudepaita. Voi jummi kuinka oli hieno! Jalassa 501:set, joita oli metsästetty kirppiksiltä useamman päivän ajan. Ranteessa DW:n kello, hiuksissa donitsi. Korvissa roikkuivat viininpullokorkkikorvikset, joiden DIY-ohje on edelleen blogihistorian suosituimpia kirjoituksia.
Kengät olivat tuottaneet hankaluuksia, kun valkoisia Air Maxeja ei meinannut löytyä keneltäkään lainaan. Onneksi ajatus kulki valonnopeudella ja jalassa kimalsivat Mira omat kultakengät, joiden kateudesta jouduin tänä keväänä kimaltavien kenkien kierteeseen.
Kirsikkana kakun päällä sanomalehtikynnet, joiden tekoon opetin marraskuussa 2011. Hullu panostus! Ainiin, hän toi myös kettukarkkeja mukanaan. Kaikkea oli ajateltu.
On outoa sanoa ääneen, että blogin aloittaminen ja kirjoittaminen on ollut suurena syynä, että olen ajautunut ja pyrkinyt nykyiseen elämäntilanteeseeni. Työni viestintäalalla on suureksi osaksi blogin syytä ja ansiota, ja bloggaamisesta itsestään on tullut minulle tonen ammatti. Kaikkein tärkeimpänä pidän sitä, että blogin kautta olen taas ymmärtänyt lapsuuden ja teini-iän päiväkirjavuosien jälkeen, että ymmärrän asioita parhaiten kirjoittamalla. Kirjoittaminen on minun juttuni.
Onko siellä joitain, jotka ovat lukeneet jo vuodesta 2011 lähtien? Jos on, niin laittakaahan maililla postiosoitteenne. Laitan teille mieluusti postikortit tulevan syksyn aikana tulemaan. Kiitokseksi siitä, että olette, ehkä keskustelette ja opetatte.
-Henriikka
