Yhteistyössä Asennemedia ja If

Somelakkoni on ohi. Kuusi viikkoa olen ollut ilman puhelinta, konetta ja muita näyttöjä klo 22–07 välillä. Miltä haaste tuntui? Mitä jäi käteen? Mitä voi tehdä ennen nukkumaanmenoa, jos puhelin onkin odottamassa seuraavaa aamua?

Olennaisinta haasteraportissani: on ihanaa hellittää otetta puhelimesta. On ihanaa tajuta, ettei se olekaan kädenjatke tai happilaite, jota ilman ei pärjää. Että sitä voi istua monta tuntia ravintolassa ystävien kanssa puhelin visusti laukussa tai viettää monta ihan tuikitavallista arki-iltaa miehen kanssa ilman sinistä valoa.

Tiedän, että If:n Offlineaika-kampanjan keskiössä oli nimenomaan unenlaatu ja sen paraneminen, kun laitteet sulkee tuntia ennen nukkumaanmenoa. Itse näin haasteen vaikutukset kuitenkin paljon laajemmin, myös vahvasti riippuvuuteen ja elämänhallintaan liitoksissa.

Sen lisäksi, että nukumme paremmin, kun rajoitamme ruudun tuijottelua, elämästämme tulee huomattavasti vapaampaa ilman ainaista vilkuilua. En siedä sitä vilkuilua! En kestä, kuinka minäkin sorrun siihen niin usein! Puhelimen ruutua ei tarvitse tuijottaa joka kolmas minuutti. Siellä ei yksinkertaisesti tapahdu mitään niin usein. Ja vielä vähemmän tapahtuu aivoissa, jos niille ei anna aikaa ajatella muuta.

Unenlaadussani ei ole ollut valittamista, joten tyydyn vain toteamaan, että nukun edelleen hyvin. Heräämisestä on kuitenkin tullut aktiivisempaa, kun en jää sänkyyn makoilemaan puhelin kourassa, vaan hyppään ylös ja otan luurin käteen vasta seitsemän jälkeen.

Haluan jättää rajoja puhelin- ja läppärikäytökselleni. Puhelimen ainaisen halailun ja vilkuilun haluaisin vaihtaa harkittuun asioiden tarkistamiseen ja informaation löytämiseen. Haluan löytää viihteeni muualta kuin mobiilista.

Läppärihommat haluaisin saada alta pois ennen yhdeksää, viimeistään ennen kymmentä. Joskus työpäivät venyvät, mutta pitkät keskustelut Jannen kanssa ovat korvaamattomia ja vaihdan työnteon mielelläni iltahämyiseen, lempeään teehetkeen.

Ennen kaikkea kehottaisin, että pidetään huolta toisistamme. Ystäväporukan tai perheen puhelin- tai someriippuvaisen kyllä tunnistaa. Omat ystäväni ovat ojentaneet minua, kun puhelin on meinannut viedä mennessään, ja perheenjäsenet pitäneet nuhteessa suorin sanoin. Ainaista laitteilla roikkumista ei voi loputtomiin selittää sillä, että ”tämä nyt on vaan mun työtä, pitää pysyä ajassa kiinni”.

Niin moni on nykyisin someriippuvainen, että se on yhteisön hiljainen yhteinen pahe. Pidetään huolta itsestämme, toisistamme, unestamme, vapaudestamme.

Teit sitten päivä- tai vuorotyötä, käytetään tunti ennen nukkumaanmenoa mieluummin tuhannella muulla tavalla kuin roikkumalla näyttöpäätteillä.

Kuitti.
-Henriikka

Lue haasteen lähtötilanne täältä ja väliraportti täältä.