Eilen oli huippu päivä. Olin viettämässä mahtavan ja äänekkään naisjoukon kanssa rakkaan ystävän, Anun polttareita. Päivänsankari sädehtii alla olevassa kuvassa.
Päivä alkoi rauhallisesti aamujoogan ja shamppanjan merkeissä, mutta sen jälkeen taksi kääntyikin yllättävään suuntaan ja kuljetti seurueen Nurmijärvelle, Myllykosken sillalle. ”Kaikki halukkaat saavat kiskaista sillalta alas!”
Mikäs sen parempaa. Emmi-Liia ikuisti tuonelan hetket.
Voin kertoa, ettei päivänsankari ollut parhaassa hapessa tehtävän kuultuaan. Ystäväni tärisi kauttaaltaan ja oli lakananvalkoinen. Mordor-henkeä mukaili vallinnut säätila: taivaalta tippui vettä niskaan.
Anu itse kuvaili tänä aamuna tapahtunutta näin: ”Minulla on maailman parhaimmat ystävät. Sellaiset, että kun niille sanoo, että ei muita rajoituksia paitsi että mulla on järkyttävä korkean paikan kammo ja benjiä en hyppäisi ikinä, ne vie mut Myllykosken sillalle ja sanoo, että nyt sä hyppäät. Parikymmentä ystävää huutaa sekopäänä ohjeita, kun minä tärisen pelosta: ”Älä kato alas!” ”Kato alas!” ”Älä hengitä!” ”Hengitä!” ”Laske viiteen!” ”Älä missään tapauksessa laske mitään!” ”Usko mua!”
Ja sitten minä hyppään, ja jotenkin ne ovat kaikki yhtä tajuttoman fiiliksissä siitä kuin minä.”
Itse morsiamen lisäksi hyppyvalmiuteen ilmoittautui neljä mimmiä. ”Pakkohan se on hypätä, jos kerran ilmaiseksi kerrankin pääsee tekemään jotain näin typerää!”, kuvailin ystävälleni, jota yllytin mukaan.
En ollut itse ajatellut varustusta ihan loppuun saakka, mutta näemmä nahkahousuissa ja herrainkengissäkin onnistuu temppuilla oikein hyvin. Sydän takoi hyppyhetkellä tuhatta ja sataa, mutta kun jalat irtosivat sillalta, tuli hommasta ihan mahtavaa. Mikä fiilis!
Hyppyjen varmistajat antoivat täriseville leideille kullanarvoisia ohjeita: ”Anna mennä vaan! Tämä on vähän niin kuin lasten keinu.” Täytyy sanoa, etten omaa lastani laittaisi tähän keinuun.
Kun isoveljeni kuuli, mitä oltiin tehty, hän laittoi mulle viestiä:
”Polttareiden järjestäjille pisteet: ei suppailua eikä piknikkiä.”
– Henriikka
Kuvat: Suuri kiitos Emmi-Liia Sjöholm, oot niin taitava.
