13.2.2015

Jenny from the Block

–

Väitän olevani aika sinut itseni kanssa ja etenkin kameran kanssa. Olen tottunut näiden vaatehommien myötä olemaan niin paljon kuvattavana, että tietokoneen ruudulta on tullut nähtyä itsestä jos jonkinmoista kuvaa. En ole mallinpituinen, -levyinen saati -oloinen (jos heidät näin tökerösti niputtaa), mutta kameran edessä kekkuloin useita kertoja viikossa. Silti se fakta toisinaan lävähtää päin naamaa, että en todella ole still-kuva.

Nämä kuvat ovat vallan ok. Mutta valitsin ne sellaisesta kuvaryppäästä, jota selatessani pohdin useaan kertaan ”tuoltako todella näytän nauraessani?” tai ”miten mun naama vääntyy noin kun selitän?” Ja totuushan on, että näytin kuvissa aivan itseltäni. Siltä todella näytän kun nauran, naamani vääntyy varmasti juuri niin kuin puhun. Emme ole pysähtyineitä, harkittuja still-kuvia, vaan eläviä, ilmeikkäitä ihmisolentoja. Onneksi.

Kuvasin puolestani Doraa viime viikonloppuna tuulen tuivertaessa ja pakkasen kiristyessä. Olin lumoissani kameran takana. Miten ihana nauru, valkoinen ja leveä hammasrivi, tuuheat kulmakarvat ja ilmeikkäät kasvot. Oli ihana ottaa kuvia, kun kameran edessä oli eloa ja energiaa.

Nähdessään ottamani kuvat Dora järkyttyi: ”Toltako mä näytän?”. Aika alastomalta tuntui katsoa kaikkia omia ”virheitään” suoraan silmiin” (hän kirjoittaa kuvista ja aiheesta täällä). Ja siltähän hän todella näyttää. En voinut kieltääkään. Mutta siinä missä hän näki virheitä, olin aivan ihmeissäni. Minä näin aitoutta, iloa ja persoonallisuutta. En silmäpusseja, ihohuokosia tai nyppimättömiä kulmakarvoja. Ja ihan tosi, ne harvoin kiinnostavat yhtään ketään.

Olen kirjoittanut tästä samasta asiasta sadasti. Ja silti riittää sanottavaa. Ja silti julkaisen nämä kuvat, joissa näytän omasta mielestäni ihan mukavalta. En niitä, jotka olivat kuvaajan mielestä onnistuneita ja aitoja, mutta joita itse kavahdin. En ehkä olekaan sujut itseni kanssa, vaikka kuinka väitän. Olen itseni kanssa sinut, kun olen parhaimmillani, eikä sitä kyllä lasketa alkuunkaan.

Tässä kirjoittaessani sen oivalsin. Olen itseni kanssa sujut kun olen parhaimmillani. Niin ulkonäöllisesti kuin persoonani kanssa. Parhaimmillani olen nauravainen, eloisa ja aikaansaava, pahimmillani temperamenttinen, tuittuileva tinttara. Ensimmäisestä minästäni pidän, toisen kanssa en ole sujut alkuunkaan.

Kuinka oppia hyväksymään itsestään kaikki puolet? Nauraessa muodostuvan kaksoisleuan, hymyilystä johtuvat silmän- ja suunympärysrypyt, hyvistä kakkupaloista johtuvat pikkupehmeydet ja arvaamattoman sielun, joka on toisinaan tulta ja tappuraa. Siinäpä pulmapeli ratkottavaksi.

– Henriikka

Ps. Uskoni Samujiin palautui laadukkaan reklamointiprosessin ja uuden neuletakin myötä. Löytyi -70% alennuksesta, viimeinen kipale. Nice.

neuletakki/Samuji, farkut/Levi’s, korvis, hattu & kengät/second hand

Kuvat: Dora Dalila / Blogi / Tumblr / Instagram

12.2.2015

Ennenaikainen ystävänpäivä

–

kaverit, yhteistyö

Jos ystävä kertoo lähtevänsä koko loppuvuodeksi maailmalle, ei sitä sovi pistää hanttiin. Ei sovi kiukutella ja hokea, etten pärjää niin pitkään ilman. Ei kannata syyllistää ja ladella latteuksia siitä, kuinka tiet sitten kuitenkin eroavat kaikkien erossaoltujen kuukausien jälkeen. Ei pidä anella tai vollottaa, ei tihrustaa pieniä tai suurempiakaan kyyneleitä. Ei kannata vaipua alhoon tai viillellä ruumiinosia, eikä hypätä korkealta tai matalaltakaan sillalta. Vaikka välillä tekisi mieli rutistaa ja vaatia jäämään.

Sen sijaan kannattaa viettää ennenaikaista ystävänpäivää, jos 14.2. menee jo matkalaukun pakkauksen huumassa. Kannattaa varata vaaleanpunaiset kukat, vaaleanpunaiset karkit ja vaaleanpunaista kuohuvaa (ja unohtaa etikettivirheet lasien kanssa, jos kyseessä on vain kympin skumppa, ja kristalli on niin ylevää). Kannattaa kilistellä, vaikka olisi keskiviikko. Korkki kannattaa poksauttaa auki näyttävästi ja jälkiruoaksi mutustaa maitokahvinmakuista jäätelöä.

Kannattaa puhua yömyöhään, vaikka olisi keskiviikko ja aikainen herätys. Kannattaa nauttia kunnolla, kun vielä voi. Sitä sopii suunnitella karkaamista ystävän perään ja tehdä listaus siitä, millä kaikilla keinoilla yhteydenpito sujuu välillä Helsinki-Tansania-Helsinki-Botswana-Helsinki-Australia. Ja sitä kannattaa olla ihan tyytyväinen elämäänsä, vaikka tajuaa itse olevansa aina vain se ”Helsinki”.

Suosittelen keskustelemaan vielä kerran pojista ja joistain miehistäkin. Analyyttisesti, ilman hihitystä. Tai juuri päinvastoin, jos mieli tekee. Suositan kysymään neuvoa vielä kaikkiin askarruttaviin kysymyksiin, niihin tyhmiinkin, sillä hetkeen ei ole yhtä laadukasta keittiöpsykologiaa tarjolla.

Luulen, että on paras valvoa vähän liian myöhään, jotta saa varastoon toisen läsnäoloa ja nasevia kommentteja niin paljon kuin loppuvuodelle tarvitsee. Kannattaa muistaa, että illalla hankittu väsymys tuntuu vasta seuraavana aamuna ja se on sitten tulevaisuuden ongelma. Eihän parhaita pyjamakekkereitä kannata koskaan jättää kesken, paras on odottaa pilkkua.

Ja sitten jos oikein herkistyy, niin saa lievennetyin sanavalinnoin paljastaa, että pienesti saattaa tulla ikävä. Tai ehkä keskinkertaisesti. Tai että tulevien kuukausien aikana sen ikävän alle saattaa vaikka musertua.

Mutta sitten pitää taas muistaa, ettei sitä sovi ajatella omaa etuaan, jos ystävällä on seikkailujen ja unelmien vuosi käsillä. Sopiihan sitä muserruksen kynnyksellä lähteä perään.

– Henriikka

Huom! Ystävänpäiväkuohari on KWV Sparkling Rosé Dry (Alkosta)
Yhteistyössä Suomen Blogimedia ja Arvid Nordquist

10.2.2015

Ystävänpäivän surkeat suunnitelmat

–

juhlat, kaverit

Ystävänpäivä on ihan mahtava päivä, mutta ignoraan sen joka vuosi kaikesta innokkuudesta huolimatta. Unohdan, skippaan kiireeltä, en piittaa riittävästi. Yritän keksiä spesiaalia, vannon lähettäväni lahjoja ja sitten vain istun kotona ja kaivan nenää. Tai teen ehkä jotain pientä ja sievää, mutten koskaan mitään mielikuvitusteni yllätysten ja ystävänpäiväideoiden kaltaista.

Toissavuonna lähetin postikortteja, viime vuonna taisin unohtaa. Toissavuonna pidimme ystävänpäiväpiknikkiä Kauppatorilla, oli jäätävä pakkanen ja jokainen ihosolu jään peitossa, mutta olipa sentään jotain järjestetty ystävyyden kunniaksi. Viime vuonna oli mainiot ystävät aamupalalla, mutta ilta muistaakseni kulahti kaiken riemun jälkeen.

Mitä tänä vuonna? En tiedä. Olisi ystävänpäivä-klubi, joka kiinnostaa, mutta muuta ei ole mielessä. Voi voisinpa kerätä kaikki kaiffarit kainaloon, juhlia ja riekkua yömyöhään. Mutta ei ole helppo koota kasaan porukkaa, joka levittäytyy Ouluun, Turkuun ja Malesiaan, ja on jopa osittain perheellinen tai raskaana.

Postikortteja haluaisin ainakin lähettää. Minulla on ainakin Nukkumatti, spagettipariskunta ja ransiksilla koristeltu pisamanaama valmiina ystävänpäivämatkalle. Pitäisi kai lähettää sydämiä ja tuoksuvia kirjepapereita, mutta uskon näiden kertovan ystävilleni syvimmästä suhteemme olemuksesta paremmin kuin kerubit ja satakielet.

Vinkkejä ystävänpäiväksi? Missä meinaatte viilettää, miten ajattelitte juhlistaa?

– Henriikka

Ps. Salainen viesti kanssaeläjälle: Ota onkeesi ja ymmärrä, että tämä kirjoitus on vinkki siitä, että sinun tulee suunnitella koko päivä. Kokonaisvaltaisesti, virheettömästi, timanttisesti.

← edelliset 1 … 446 447 448 449 450 451 452 … 818 seuraavat →