Pukeuduin lähes tasan kaksi vuotta sitten kissamekkoon. Se oli musta, jossa oli valkoisia kissoja. Enää minulla ei ole sitä, tuttuni piti siitä paljon ja myin sen hänelle parista lantista.

Oli kissamekon kokoinen aukko vaatekaapissa. Mikä neuvoksi? Kissamekko kakkonen. Kermanvalkoinen ja kellohameinen. Ilahduttava ja vähän liian söpö. Poola Katarynan uusinta mallistoa.

Pyörähtelin eilen kissamekossa elokuun toiseksi viimeistä päivää. Lähdimme Jannen kanssa treffeille konserttia kuulemaan ja Janne poimi minulle kadulta vaalenpunaisen, vähän kulahtaneen kukan asusteeksi. Polvet olivat mustelmilla ja jalkaterät sujautettu vikkelästi puukenkiin, huoletonta ja helppoa.

Hameen alla oli piilossa lyhyet pyöräilysortsit, sillä mikään ei ole rasittavampaa kuin varoa vilauttelua.

Herra ratikkakuski katsoi pitkään ja tuimasti, kun otimme kuvia raitiovaunukiskojen päällä. Mutta varmistimme oikealta, vasemmalta ja vielä kerran vasemmalta ja oikealta, etteivät lapset nää ja ota meistä mallia. Toivoin vaaleanpunaisen pallokukan olevan jättitikkari, mutta toiveistani huolimatta se pysyi pensaastaan pudonneena kukkaisoksana.

Minusta tämä toinen kissamekko on entistä parempi. Ja alkusyksyinen ja loppukesäinen minä alkukesäistä ehdampi. On päässyt jotenkin mieli virkistymään ja hipiä ottamaan muutaman pisaman.

Olen saanut itseni muutamana päivänä kiinni itse teosta: en ole juuri lainkaan skeptinen juuri millekään, vaikka uskokaa tai älkää, suhtaudun moniin asiohin pienellä varauksella. Ilmeisesti kohti valuva syksy saa minusta parhaat puolet esiin.

Dippadappadaa ja sitä rataa.

– Henriikka

mekko / Poola Kataryna, takki & kengät / second hand