Hyppy uuteen ja tuntemattomaan

Tänään alkoi uusi luku elämässäni: minusta tuli täysipäiväinen yrittäjä. Tunteita on kerroksittain, samanaikaisesti niin paljon, ettei niitä osaa edes kuvailla.

Eilen pakkasin turvallisella toimistolla työpöytäni tavarat paperikasseihin ja sanoin heipat viestintätoimistoarjelle. Tänään söimme kollegoiden kanssa vielä yhteisen läksiäisaamiaisen, sain ihanan lahjankin ja halasin kaikki. Vastasin viimeisiin maileihin, palautin avaimen ja jätin automaattisen viestin sähköpostiin: en ole enää töissä täällä.

Viimeisen kahden vuoden aikana minulla on ollut kaksi intohimotyötä. Olen tehnyt töitä viestintäkonsulttina Manifestossa. Sukeltanut viestinnän, ja erityisesti b2c-maailman syvyyksiin, ja saanut olla mukana hienoissa projekteissa. Olen kirjoittanut, tiedottanut, haastatellut, videoinut, käsikirjoittanut, tuottanut, konseptoinut, suunnitellut, ideoinut, stailannut, promonnut…

Toisaalta olen koko ajan kirjoittanut rinnalla tätä blogia ja huomannut, että haluan kehittyä lisää ja lisää. Kirjoittaa parempia, ilahduttavampia ja seuraajia hyödyttävämpiä tekstejä, oppia valo- ja videokuvauksesta ja antaa aikaani ja sydäntäni sisällön tuottamiseen. Haluan vaikuttaa vielä enemmän siihen, millaista yhteistyötä teen ja millaisten tahojen kanssa. Lisäksi kaikenlaiset blogiin liittymättömät projektit vetävät puoleensa.

Sanomattakin selvää, että vapaa-aikaa ei ole ollut ruhtinaallisesti. Ja koska arvostan ja haluan myös vapautta, halusin valita näiden kahden työn välillä. Viime kuun lopussa irtisanouduin vakituisesta työstäni katsoakseni tämän kortin: huomisesta lähtien olen bloggaaja ja viestinnän ja sosiaalisen median yrittäjä.

Kaikki on mielessä vielä sekaisin. Mitä tulen tekemään, miten tulen pärjäämään? Jannekin opiskelee vielä, ja asuntolaina lepäilee harteilla.

Blogi on varmasti pohja kaikelle tekemiselle, mutta jatkan kyllä esimerkiksi viestintä- ja someprojekteja oman yritykseni kautta. Toiminimi minulla on ollut jo parin vuoden ajan kaiken ohella, mikä helpottaa uuden edessä.

Takaraivossa jyskyttää tajuton jännitys, mutta päällimmäisenä tunteena on sellainen selittämätön taika ja tarmo. Nyt on kokeiltava. En usko suljettuihin oviin. Takalukittuihin ainakaan.

-Henriikka

Viuhahdus jääköön ensi vuoteen

_MG_0607 kopio

Kuinka monta kertaa Robinin levyn voi kuunnella läpi yhden lauantaiaamun aikana? Ystävä oli aamiaisella, ja sen aikaa kuuntelin vielä jotain ikäisilleni suunnatumpaa. Heti oven pamahdettua kiinni vaihdoin Robbarin leiriin. Bileet pystyyn. Toisaalta Robinhan vaihtoi uuden sinkkunsa kautta ikäryhmäänsäkin, joten voin varmasti tulla ulos kaapista (ikään kuin siellä koskaan olisin ollutkaan).

Torstaina juhlittiin Some Awards -gaalaa ja nämä kuvat otettiin muutamaa minuuttia ennen kuin hilpaisen pihalle. Räppiletit kiinnosti ja pitäydyin visiossa. Ystäväni Laura testasi aamulla Hiushuone Dandyssa hiottuja kampaajantaitojaan leijonanharjaani, ja lopputulos oli käsittämättömän hieno. Kunpa voisin kulkea tällaisessa tukassa joka päivä!

_MG_0511 kopio _MG_0584 kopio

Harkitsin killerikorkoja, mutta pyh pyh pyh! Eihän sellaiset ole itselleni ominta maaperää. Valitsin lopulta fläteista fläteimmät adidas Gazellet sinisillä raidoilla. Enkä valehtele, kun kerron kuulleeni yli 10 kertaa juhlissa: “Ootko sä noin lyhyt! En mä tiennyt, että sä olet noin lyhykäinen?”

Mekoksi nappasin vajaa viisi vuotta sitten ostetun alerekin löydön. Nahka on aina nahka. Kokonaisuus ei ehkä ollut imartelevuudeltaan sellainen, jota naistenlehdet olisivat minulle suositelleet, mutta minulla oli vaatteissa mukava olla. Ei ihme, että jaksoin sosialisoida reippaasti yli puolenyön.

_MG_0554 kopio _MG_0520 kopio

Virallinen nahka-asu eli uhkailemani viuhahdus jääköön ensi vuoden gaalaan.

-Henriikka

mekko / Gina Tricot, kengät / adidas, kaulakoru / & Other Stories, käsikoru / Syster P.