Voi astiat! Rakastan niitä niin pinnallisen syvästi.
Tunnen jokaista astiaani kohtaan sellaista lämpöistä suojeluviettiä. Kunpa niille ei sattuisi mitään tämän maailman tiimellyksessä. Tosin Janne kyllä mursi voimillaan tänä aamuna yhden shampanjalasin rikki, valtava kaappimies kun on. Mutta keraamiset astiat ovat niitä suojeltavimpia, joten Jannen ei tarvitse nukkua sohvalla.
Ennen koin heikkoutta kauniiden koriste-esineiden edessä. En väitä, etteikö minullla edelleen olisi levottomat hetkeni niissäkin tilanteissa, mutta astiat vievät nykyisin vallan. Siinä missä koriste-esineiden ympärille on vaikea luoda mielikuvissaan tunnelmia, pystyy astiat näkemään heti ystävien lettukesteillä, rauhallisella aamiaisella tai kauniisti katetun illallispöydän koristeina. Astiat tuovat moneen arjen tilanteisiin paljon ja juuri sen takia ne ovat niin vastustamattomia.
Asuimme ennen Arabianrannassa, Arabian tehtaiden ja Iittalan Outletin vieressä. Kävin siellä haavekierroksellani lähes viikottain. En sentään aina kantanut mitään kotiin, mutta toisinaan kyllä.
Maanantaina kävin siellä suunnilla taas pitkästä aikaa ja piipahdin liikkeessä. Se oli juuri se maailman onnellisin päivä, josta kirjoitin. Ostin kirkkaankeltaisen kastehelmikulhon 30 prosentin alennuksesta, eikä se ainakaan laannuttanut iloani.
Sen lisäksi ostin kakkoslaatuisia Sarjaton-sarjan astioita: valkoisen ja vaaleansinisen lautasen ja lettikuvioisen kulhon. Meillä on joitain Sarjattoman astioita, mutta olen pitänyt tärkeänä, että ne oikeasti pysyvät sarjattomina. En halua ostaa enempää kuin yhden samanlaisen.
Kuinka pistävänä tunnenkaan äitini syyllistävät silmät astiaostosteni vuoksi. Hän kyllä tietää, miten polveni notkahtavat kauppojen astiahyllyjen välissä. Onneksi niissä silmissä on myös pilkettä, ei ole turhan köyhä äidinkään astiavalikoima.
Tulin itse asiassa juuri kotiin Iittalan liikkeestä. Olin Iittala X Issey Miyake -kokoelman lanseeraustilaisuudessa. Japani ja Suomi löivät ajattoman muotoilun ajatuksensa yhteen, ja lopputulos näytti erittäin kauniilta. Mutta kukkaronnyörit olivat umpisolmulla, vaikka teekupit kutsuivat suojelemaan.
Leikkokukkia ja kauniita astioita ei voi koskaan olla liikaa. Paitsi jossain vaiheessa.
-Henriikka
