Pidin eilen etätyöpäivää kotona. Piti ottaa lounaan yhteydessä asukuvat voimapaidastani, jossa valkoiset linnut lentävät uljaina ja vapaina harmaata collegekangasta vasten. Sitten tuli puhelua puhelun perään, viestiä viestin perään. Uskollinen kuvaaja odotti, odotti ja lopulta turhautui. Syntyi kuvat minusta työn äärellä.

Hyvä puoli tietysti on, että linnut näkyvät. Paita tuli kuvatuksi. Huono puoli on, että työskentelyn luoma ilmapiiri ei ehkä tee oikeutta lintujen ylväälle vapaudelle. Olin ajatellut, että kuvaamme kallion kielekkeellä tuulen tuivertaessa hiuksissa ja viipyilevien ajatuksien leijaillessa alas kalliolta mereen.

Pakko se on myöntää, että olen huomattavan paljon useammin työntekotilanteessa kuin kallion kielekkeellä liehumassa. Ajatukset viipyilevät päässäni keskimäärin kolme sekuntia, osa sitäkin vähemmän aikaa.

Olen taas onnistunut täyttämään kalenteriani ihanilla jutuilla enkä valita. Maanantai-iltaisin käyn laulutunneilla haastamassa itseäni kauas, kauas mukavuusalueelta. Keskiviikkoisin on trampoliini- ja telinekurssi, jonne ilmoittauduimme siskoni kanssa. Pää alaspäin moni asia näyttää aivan erilaiselta.

Tiistaina pyrin Helsinki Core Trainersille treeneihin Kanervan rääkättäväksi ja jos suinkin löydän viikosta enemmänkin aikaa, pyrin sinne useammin. Seikkailukerho on aloittanut legendaariset racket ball -vuoronsa ja vakiojuoksukaverin kanssa on paiskattu kättä päälle, että vähintään kerran viikossa lenkille.

Sitten on tietysti brunssit, teatterit, kahvilat, taidenäyttelyt, kulttuuririennot, juhlat, illanistujaiset, konsertit ja laatuaika ystävien kanssa. Karkelot, hipat, ulkoilut, rentoilut ja könnäily kotona. Ja sitten on tietysti tämä blogi! Ainiin ja kokopäiväinen työ!

Kuviin on tallennettu puhelu, jonka ensilainit menivät aikalailla näin:

Soittaja: ”Moi. Onko ihan hyvä hetki?”
Minä: ”Moi. On on.”
Soittaja: ”Onko kiirettä?”
Minä: ”No ei oikeastaan. Tai siis, ei liikaa.”
Soittaja: ”Hyvä! Minä jo hetken luulin, ettei kiirettä lainkaan. Se kuulosti jo aika pelottavalta. Ihan kun olisit vaan sohvalla laiskottelemassa etkä tekisi mitään.”

Nyökyttelin soittajalle ymmärtävästi. Tiesin täsmälleen mitä hän tarkoitti. Jälkeenpäin palasin kuitenkin keskusteluun. Eihän se nyt hyvänen aika voi olla pelottavaa, jos ei ole yhtään kiire! Sehän on ideaalia. Sehän on tavoiteltavaa, sehän on ihanaa.

Niin kuin olen ennenkin kirjoittanut, niin siinä on vissi ero, että onko kiire vai ainoastaan paljon tekemistä.

-Henriikka

Ps. Ainiin se paita! Turhaan jemmasin kaapissa monta kuukautta ilman käyttöä. Se on säkä-ale-löytö Alexander McQueenilt, ihan lemppari.