Marraskuun lopulla tanssittiin yllätysjuhliani. Kirjoitin häkeltyneistä ajatuksistani jo aiemmin, mutta tänään loppumattoman, liian väsyttävän työpäivän jälkeen palasin yltiöonnellisiin kuviin.
Istuin eilenkin iltaa ystäväporukan kanssa. Torstai valui puoleen yöhön ja kotimatkalla silmät jo tipahtelivat. Lauloimme joululauluja, puhuimme menneistä ja tulevista, ihmettelimme milloin meistä on tullut niin kovin viisaita. Ja miten vuodet ovat kiitäneet sellaista vauhtia, että olemme yhtäkkiä tunteneet toisemme jo neljä vuotta. Keskustelun kulku oli ilmiömäistä ja keskinäinen luottamus aivan toisesta maailmasta. Tällaista on todellinen ystävyys, mietin.
Sellaisia todellisia ystäviä oli tupa täynnä myös syntymäpäiväjuhlilla. Odotan jo muuttoa ja tupaantuliaisia, jotta voin pian nähdä koko kööriä uudelleen. Silloin ehkä ymmärrän pukea ylle jotain kauniimpaa.
Uskoakseni juhlien ja hetkien henki välittyy kuvista läpi? Ei pitäisi kuunnella liian herkkää musiikkia ja muistella ystäviään yhtäaikaa. Ihan liikaa tällaiselle nuhjuiselle sydämelle.
Ja herkästä musiikista puheen ollen, kuvissa esiintyvä enkelikutrinen poikaduo on kaksi kolmasosaa bändistä nimeltä Lake Jons. He ovat The Døn ja MØ:n rinnalla lempibändini (joo, kyllä itseänikin naurattaa nuo Ø:t).
Mikä onni saada lempibändi soittamaan omille synttäreille. Tänään he julkaisivat taas kerran huikaisevan musiikkivideon, jonka suuresti suosittelen katsomaan musiikillisen ja visuaalisen annin vuoksi. Ja jos joskus pääsette juttusille niin menkää. Lupaan, ettette ymmärrä Jaskan jutuista puoliakaan ja toisesta puolesta ette saa selvää.
Tänään aion tehdä jotain radikaalia. En laita herätyskelloa soimaan.
Olenkohan tehnyt niin koko vuonna? Ehkä olen, mutten vain muista. Aion nukkua niin pitkään kuin huvittaa, kaiken viikon väsymyksen kauas pois. Vaikka vähän jännittää, ehdinkö jouluostoksille jos nukun iltapäivään saakka. En ole muistanut vielä lahjojakaan ostaa. Ehtiihän sitä.
Nautitaan viikonlopusta.
-Henriikka
