Merinovillaa joka tilanteeseen (+North Outdoor All day -arvonta)

Kaupallinen yhteistyö: North Outdoor

Pliiiiis, mitä kledjuja! Voin kertoa, että olin melkoisessa hurmostilassa näitä vaatteita ensi kerran sovitellessani. Erityisesti tuo metsänvihreä, tahallisesti suurikokoisena hankittu huppari vei sydämeni niin, että fiuuuuu.

Suosikkimateriaalini kesät talvet: merinovilla. Moni ajattelee, että villa kuuluu vain talvisesonkiin, mutta höpö höpö. Riittävän ohuet merinovillakerrokset hengittävät kesällä hyvin, eivät hiosta tai kerää hajuja, mutta lämmittävät kuitenkin päivän taittuessa viileämpään iltaan. (Kyllä te tiedätte ne hetket, kun istua töpsöttää vielä kalliolla, kun aurinko laskee. Tekisi mieli jäädä, mutta vähän hiostuneessa puuvillapaidassa alkaa tulla vilu.)

Minulla on varsin kivoja uutisia kerrottavana.

Olen tehnyt North Outdoorin kanssa yhteistyötä jo usean vuoden ajan. Esimerkiksi ikisuosikkini, Suomessa valmistettu KASKI-villapaitahan on päällä ihan perusarjessa, kaupungissa, missä tahansa, mutta suurin osa NO:n vaatteista on kuitenkin ollut minulla selkeästi retki- ja reissukäytössä. Kerrastopukeutuminen ei ole kuitenkaan vielä yltänyt Helsingin keskustaelooni, vaikka pitkät kalsarit ovatkin mukavin vaate ikinä.

Kivat uutiset ovat kalsarihehkutuksen sijaan kuitenkin se, että North Outdoor on julkaissut uuden ALL DAY -malliston, joka on keskittynyt nimenomaan monipuolisiin vapaa-ajan vaatteisiin. Mallistoon kuuluu muun muassa kevyitä huppareita, pitkähihaisia, shortseja, mekkoja sekä henkäyksen ohuita t-paitoja ja toppeja. Kaikki nämä kuvien vaatteet ovat nimenomaan ALL DAY:stä. Materiaalina merinovillan lisäksi käytetään bambua, joka tekee vaatteista iholle lempeämpiä, ja vaatteesta yhä laskeutuvamman.

Itse arvostan vaatteissa niiden monipuolisuutta. Tietysti näissä vaatteissa voi hyvin lähteä kaupungin sijaan myös spontaanille retkelle tai ulkoilemaan (tai ei tarvitse olla spontaanikaan, hah). Yhtä lailla tulen käyttämään vaikka noita hihattomia, t-paitoja ja esimerkiksi sortseja retkilläni, ja osaa malliston vaatteista myös välikerroksena kokonaisuudessa, mutta sen lisäksi nämä näyttävät siltä, että sujahdan vetimissä kaupunkimassankin sekaan mutkattomasti.

Näitä kuvia otimme Joannan kanssa viime torstaina iltakahdeksan jälkeen. Oli ollut aivan uskomaton hellepäivä, joten siirsimme pari kertaa aloitusaikaa. Aivan ensimmäiseksi haimme jäätelöä ja kahvia Eiranrannasta, joiden avulla sitten porhalsimme Hernesaarta ympäri kauniita vaatteita kameralle ikuistaen. Vanhat teollisuusalueet ja -rakennukset ovat kyllä aina vaikuttavia, karussa kauneudessaan. Ja tietysti keltaiset traktorit myös.

Oli kiva huomata, ettei vaatteissa tullut tuskaisen kuuma, vaikka todellisuudessa pitkähihaista paitaa ei olisikaan tuossa hetkessä tarvittu. Merinokuitu reagoi kehon lämpötilaan, minkä vuoksi se on omiaan myös kesävaatteissa.

Merinovillan kuidut ovat myös huomattavasti ohuempia kuin perinteisen lampaanvillan ja kuitu on pitkää, minkä vuoksi merinolangasta voidaan valmistaa hyvin myös ohuempia ja kevyempiä neuloksia. Monelle saattaa edelleenkin tulla villa sanasta mieleen sellainen paksu Islanti-neule, mutta todellisuudessa merinolanka voi olla myös sellaista hiuksenhienoa.

Näiden kuvien merinovilla-bambu-sekoitussuhde vaihtelee: esimerkiksi hupparissa ja tuossa tummansinisessä collegemaisessa neuleessä ulkopinta on merinovillaa ja sisäpinta bambukuitua, kun taas topeissa ja t-paidoissa on merino-bambulankaa 70/30-suhteessa. North Outdoor käyttää vain eettisesti tuotettua, mulesing-vapaata merinovillaa.

Kuvissa päällä:

ALL DAY huppari, vihreä (koko miehet M)
ALL DAY 260 paita, sininen (koko miehet M)
ALL DAY housut, musta (koko M)
ALL DAY toppi NIA (selästä avoin), salmon (koko M)
ALL DAY t-paita, t.sin (koko S)
ALL DAY shortsit musta (koko M)
ALL DAY ROS vihreä (koko M)
ALL DAY toppi DAY musta (koko M)
ALL DAY long-t salmon (koko S)

Olen itse lähes aina kokoa M/38 ja vaatteet istuivat, mutta niihin jäi kuitenkin juuri sopivasti pientä väljyyttä. Hupparista ja sinisestä ”collegepaidasta” otin tahallisesti miestenmallit, vaikka naistenkin olisi ollut, ja vieläpä koossa M, sillä niihin halusin reilusti rentoutta. T-paidasta ja selästä avoimesta, lohenvärisestä hihattomasta on koot S, muista naistenmalliston M-kokoa.

Helpot, kauniit, monikäyttöiset vaatteet. Sellaisista itse pidän.

Kaukana on ne ajat, kun nyhdin liian lyhyitä farkunlahkeita vähän väliä alemmas reittä ja yritin saada kilkuteltua epäkäytännöllisen korkeilla koroilla Punavuoren mukulakivikatuja. Toisaalta ne ajat olivat lyhyet, ja hetket silloinkin harvassa. Jos saa pukeutua maailman mukavimmin, pehmeimmin ja vieläpä vastuullisesti, miksi pukeutua kurjuutta itselle tai muille luoviin tekeleisiin?

Alennuskoodi:

Minulla on taas teille tuttuun tapaan North Outdoorin alennuskoodi. On ollut hauska huomata, että useampi on sellaisen perään jo ennättänyt kysellä. Koodilla ”henriikka15” saa alennusta koko valikoimasta heinäkuun loppuun saakka.

Arvonta:

Yhtä teistä onni kuitenkin suosii spesiaalisti. Jättämällä vapaavalintaiset terkut kommenttipoksiin sunnuntai 5.7. mennessä, osallistuu arvontaan, jonka voittaja saa valita itselleen tahtomansa yläosan + alaosan tai mekon ALL DAY -mallistosta. I-ha-naa. Jos haluaa tuplata voittomahdollisuutensa, voi käydä kommentoimassa myös Instagram-kuvaani, jossa suoritetaan identtinen arvonta (julkaisen kuvan su-illalla).

Iloa jokaisen sunnuntaihin ja tulevaan viikkoon. Itse suuntaan vihdoin odotetulle reissulla kohti Lappia ja pohjoisen seikkailuja. Auto liikkuu kohti Lappia, ja mieli on tyyni ja odottava. Okei, ei niin tyyni, mutta odottava ainakin.

-Henriikka

Täältä tsekkailemaan lisää North Outdoorin sivuille

Kuvat: Joanna Suomalainen (pliis mikä likka!)

Musta tuntuu, että mä oon kaunis.

Kävin ystäväni kanssa seuraavan keskustelun viime viikolla, kesken ihan tavallisen illanvieton:

Minä: ”Musta on alkanut tuntua, että mä oon kaunis.”
Ystävä: ”Totta kai sä oot. Hyvä, että ymmärrät sen.”
Minä: ”Mutta entäs, jos luulen vaan niin? Jos luulenkin väärin. Eikös se ole aika noloa, että mä vaan elän onnellisena tätä elämää luullen itseäni kauniiksi, jos ympärillä olijat on oikeesti ihan eri mieltä?”
Ystävä: ”Mitä ihmettä!? Eihän kauneus ole mikään muotti, mitkään tietyt ominaisuudet. Eikös se nyt ole vaan ihan parasta, jos tunnet niin, ajattelee muut mitä tahansa?”

Suoraan sanoen en ymmärrä itsekään ajatustani. Oli jopa hivenen nöyryyttävää jäädä itse itselleen kiinni ajattelumallista, johon ei haluaisi tukeutua: että kauneus olisi joku tietty universaali totuus, joku tietynlainen ihanne, jonka saavuttaessaan ihminen on kaunis.

On ihan hullun rasittavaa tajuta, että vaikka puhuu mitä, niin takaraivossa kolkuttaa, että tulisi olla klassinen, länsimaalainen malli – juuri tietynlainen, tietynkokoinen, tietynnäköinen.

En missään tapauksessa haluaisi ajatella näin.

En ole koskaan tuntenut itseäni niin kauniiksi kuin nykyisin. On ollut siistiä tajuta, ettei tässä ole kyse ulkonäöstä, vaan olosta. Olen kauimpana sitä ”klassista-jotain-ihme-mallimuottia” kuin olen koskaan ollut.

Sen sijaan minusta tuntuu hyvältä. Yritän tehdä valintoja, jotka tukevat hyvinvointiani. Niitä valintoja on sadottain päivässä ja kunhan noin 80 prosenttia menee suht järkevästi, niin vaikutan pysyvän tyytyväisenä. Näitä kuvia edelsi rantasauna ja näiden jälkeen nautimme mökki-illallista raclettejuustopannun kanssa. Hyvinvointia edistäviä valintoja molemmat. Arvostan itseäni ja elettyä elämääni, ajatuksia pääni sisällä ja kroppaa, joka on kuljettanut tänne saakka. 

Huvittavan konkreettisesti muutos kiteytyy toiseksi suurimpiin varpaisiini, jotka ovat sen muotoiset (kenkävalinnasta huolimatta), että ovat vuosien varrella kerryttäneet sellaiset kovettumat varpaan puoliväliin. Ne ovat ainoastaan esteettinen haitta, joita pitkään katsoin inhoten. Eräs kaverini jopa kommentoi niitä kerran sanoen: ”Onneksi mulla on kauniit varpaat, eikä tuollaisia.” (Mitä vitsiä?) Nykyisin katson outoja kovettumapalleroita ja tuumin itsekseni, että on kannattanut kulkea ja seikkailla. Etten vaihtaisi ainoatakaan reissua kauniimpiin varpaisiin. Varpaille kiitos hyvästä työstä.

Näissä kuvissa olen minä. Minunnäköisenä. Kauniina.

Siellä te ruudun toisella puolella luette tätä juttua. Teidännäköisinänne. Kauniina.

Totta hemmetissä haluan elää tätä elämää mieluummin niin, että koen itseni kauniiksi. Aivan sama, jos joku muu ajattelee toisin, minä saan tuntea näin.

Juuri aamulla kirjoitinkin Instagramiinkin muutaman vuoden takaisin ajatukseni, jonka haluan teillekin jakaa:

Ulkoista rumuutta ei ole olemassakaan.

Sitä paitsi minulla on teille salaisuus: kukaan, ei siis yhtään kukaan, sovi siihen ihmeelliseen kauneusihannemuottiin, joka takaraivossa kolkuttelee. Päästetään se menemään.

-Henriikka

Pppst! Tänään julkaistu podcast-jakso käsittelee kauneutta, jos syvempi teemaan sukeltaminen kiinnostaa.

Mitä ikävöin Ylläkseltä?

Kaupallinen yhteistyö: Visit Ylläs 

Tällä hetkellä minulla on vähän koditon olo. Tuntuu, että Helsingin keskustaelämä vetelee kohdaltani viimeisiä hengenvetojaan tässä muodossa.

Hetkonen, muutan heti ajatustani. Ehkä minulla onkin koteja vähän useampi, ei vain yhtä päämajaa. Minulle on nimittäin syntynyt tässä vuosien saatossa sellaisia kodinomaisia paikkoja vähän sinne sun tänne.

Yksi tällainen on Ylläs.

Mietin tänään aamukahvia juodessani, miten edes ensi kerran päädyin sinne lapsuuden jälkeen, enkä meinannut muistaa. Sitten havahduin muistoon, että 3,5 vuotta sitten tein viestintätyötä Messukeskuksen GoExpo Winter -tapahtuman kanssa ja päädyin sitä kautta Ylläkselle ensimmäistä kertaa aikuisiälläni. Olin juuri aloittanut täyspäiväisesti yrittäjänä ja puhkuin virtaa ja rutiinittoman arjen ikeestä irrottautumisen tuomaa vapaudenhuumaa.

Oli maaliskuu, hurjat kinokset lunta ja koko ajan odottava mieli. En ollut nähnyt kunnon revontulia vielä koskaan, ja joka ilta oli olo, että ehkä ne ovat pian täällä. Taisi olla toiseksi viimeinen ilta, kun Ylläksellä jo silloin talveaan viettänyt Eetu laittoi viestin: ”Nyt leiskuu!” Otin pyörän alle, poljin pari kilometria Kuerkievarin majapaikalta Äkäslompolo-järven jään reunalle ja tarpoin lumen läpi aukealla. Taivas lähti tanssimaan kirkkaan vihreänä ja vähän violettinakin. Tönötin toppatakissani keskellä jäätynyttä järveä ja nautin. Hiljaa ja kaikessa rauhassa, taivaan iloitessa ympärillä omiaan.

Ylläs on muuttunut kolmessa ja puolessa vuodessa. Siitä on noussut yhä selkeämmin yksi Lapin suosikkikohteista, ja erityisesti Äkäslompolon kylä kehittyy ja monipuolistuu.

Tänä vuonna Ylläs palkittiin Pohjoismaiden parhaana ulkoilukohteena (viesti meni tosin varmasti monelta ohi, kun yhtäkkiä eräs pandemia pisti pakan sekaisin), eikä syyttä: onhan täällä nyt niin hyvät puitteet olla ja tehdä.

Pötköttää reporankana ja olla aktiivinen.

Olen seurannut sivusta muutosta ja kehitystä sekä toivonut sormet ristissä parasta: ettei puhtaasta, rauhallisesta ja kauniista tehtäisi ruuhkaista ja levotonta. Eikä niin ole onneksi käynytkään.

Edelleen Ylläksellä on sama tuttu rauha kaikkialla.

Rauha ei tosin tarkoita sitä, ettenkö välillä rälläisi sallituilla luontopoluilla maastopyörällä tuhatta ja sataa, tai etten innostuisi välillä ottamaan paria olutta paikallisessa kuppilassa. Tämä rauha on sellaista toisenlaista, tyyneyttä ja tyytyväisyyttä. Ja erityisesti sitä, että aitoa ja alkuperäistä kunnioitetaan, mutta uutta ei pelätä.

Siinäpä sen vahingossa sanoitinkin: olen iloinnut Ylläksestä sen vuoksi, että näkisin kaikkialla kotimaassa mahdollisuudet samanlaiseen kehitykseen. Alkuperäistä kunnioittaen, uusi vastaanottaen. Menneisyys on arvokas, ja tulevaisuus toivon mukaan kirkas.

Mitä muuta ikävöin Ylläksen tunturimaisemista?

No, niitä tuntureita. Sitä, että voi kivuta tunturinlaelle tai vaikka puoleen väliin vaan, kaataa kahvia termasti kuksaan ja katsella aavaa maisemaa. Talvella tykkypuita, kevättalvella kantavaa hankea, josta kimpoilee aurinko takaisin taivaalle, kesällä kirkkaita järviä ja syksyllä lämmintä sävymaailmaa maaruskan keskellä kellahtaneena. Tuntureilla on lähellä taivasta, mutta jalat visusti kiinni maassa. Syke tasaantuu pitkällä aikavälillä, vaikka todellisuudessa kiihtyisikin kivutessa.

Ikävöin kirkkaita vesiä. Viime elokuussa olimme pikkusiskoni Roosaliinan kanssa vajaa viikkoinen tutuissa maisemissa. Majoituimme 7fellsin silloin juuri avautuneessa boutique hostellissa, josta teimme aarteenetsintää sinne sun tänne, etsien uusia ihmeellisiä luontopaikkoja Ylläkseltä. Yksi löytynyt aarre oli kirkasvetinen Saivojärvi/-lampi, jonka laguunimainen olemus turkoosin veden kanssa teki vaikutuksen. Yhtä lailla Kuerlinkkojen kosket ja Pakasaivon rotkojärvi kutkuttavat mielessä. On oikeastaan perin kummallista, että minä, joka en ole koskaan hahmottanut karttojen tai sijaintien päälle, edes tunnen jotain näennäisesti kaukana sijaitsevaa aluetta näin hyvin.

Kaipaan toki myös Eväskorin pitsaa ja kunnon pitkää illallista Aurora Estatessa. Kaikkia latukahviloita, etenkin niitä jonne ei välttämättä tarvitse hiihtää. Ikävöin Kesänginkeitaan gluteenitonta porkkanakakkua.

Ikävöin sitä ettei ole kiire. Että on aina aikaa jäädä jutulle.

Toissatalvena pötkin karkuun elämääni Ylläkselle. Nyt jo leikilläni ja välillä vähän tosissani mietin, jos ottaisin elämäni mukaan sinne. Kaiken tämän. Rinkan, teltan ja keltaisen pakettiauton. Kauneimmat kupit ja lusikat, oranssin anorakkini. Ehkä retkituolin.

Näitä varmaan taas pohdin, kun viikonloppuna suuntaan koti pohjoista. Tuntuupa kivalta, että ajatus siitä on tuttu eikä tuntematon. Tuntuu kivalta myös tukea kotimaista matkailua tällaisen kevään jälkeen – sitä kokee olevansa niin paljosta velkaa, kun on saanut niin paljon.

Kohteita on tulevalla reissulla useita, mutta myös Ylläs on mukana. Spesiaalia on sekin, etten ole ennen ollut siellä keskikesällä. Koko Lapissakin olen itse asiassa ollut keskikesän aikaan vain yhden ainoan kerran! Vai kahdesti? No joka tapauksessa paljon on vielä koettavissa. (Joojoojoo, hyttyset, niitä on etelässäkin nyt miljoonittain niin en välitä. Ainakaan vielä. Sitä paitsi silloin viime kerralla niitä oli pohjoisessa paljon vähemmän kuin täällä.)

Yötön yö, täältä tullaan ihan juuri.

-Henriikka

Suuri osa kuvista: Eetu Leikas / Musko Visuals