Vuorokauden deitit Tampereella

4
–
matkustus, ravintolat, ruoka ja juoma, yhteistyöTags: , , , , , , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere

Olimme muutama viikko sitten Tampereella fillaroimassa, mistä kirjoitinkin jo aiemmin oman juttunsa. Ettei kirjoitus olisi paisunut kuin pullataikina, erotin vuorokauden kaupunkiloman omaksi osuudekseen.

Päätimme, että parinsadan pyöräillyn kilometrin jälkeen haluamme jäädä vielä nauttimaan Tampereen kaupungista. Tampere on sellainen kaupunki, että vaikka sen luulee tuntevansa suht hyvin, aina on tapahtunut valtavasti uutta. Etenkin lähivuosina ja tällä hetkellä muutos on niin nopeaa ja monipuolista, ettei meinaa perässä pysyä.

Tässä meidän vuorokauden mittaisten kaupunkitreffiemme vinkit.

Lillan Hotel Café Butik

Lillan Hotel on Tampereen suosikkiasioitani. Hirsiseinien tunnelma, uniikit huoneet ja kaiken tekeminen vähän paremmin tekevät vaikutuksen. Aamiainen on aivan ihana, sen voi nauttia puutarhassa, ja kahvikin kannetaan aamiaisella pöytään pressopannussa. Viereen annetaan tiimalasi, ja hiekan valuttua loppuun, tulee nuppi painaa alas ja kahvi on valmista nautittavaksi.

Me poljimme Pyynikin näkötornilta Lillanille samantien retken päätteeksi. Kippistelimme appelsiinilimua hyvän reissun ja alkaneiden kaupunkitreffien kunniaksi. Luin Living oli yllärinä jättänyt hemmotelupaketin huoneeseen, joten moodin vaihto oli aika helppoa.

Meillä oli omat pyörät matkassa, mutta Lillaniltakin olisi saanut hotelli-jopot lainaksi. Halusimme ehdottomasti jatkaa pyöräilyä kaupungissakin, kun keli jatkui yhä vain hienona. Ennätimme juuri lämpöisillä vielä Tampereelle, kunnes heinäkuun ilmat laittoivat uuden vaihteen silmään.

(En tiedä kuinka moni muistaa, mutta täällä samassa boutique hotellissa olimme Nellan kanssa reilu pari vuotta sitten kesäretkellämme? Silloinkin yhdistimme Tampere-lomailuun luonnonhelmaa Seitsemisen kansallispuistossa.)

Saunaravintola Kuuma

Iltaa pääsimme viettämään Saunaravintola Kuumassa, joka on pari kesää sitten avattu saunan ja ravintolan yhdistelmä Laukontorilla. Vertaaminen on ehkä sopimatonta, mutta paikka on hyvin paljon Helsingin Löylyn henkinen: tyylikästä, modernia mutta perinteitä kunnioittavaa unisex-saunomista, ja rinnalla laadukas ravintola. Kuuma tosin on huomattavasti tamperelaisempi!

Saunoja on kaksi, moderni savusauna sekä perinteinen, puulämmitteinen sauna. Saunomisen hinta vaihtelee 8–15 euroon, riippuen viikonpäivästä ja kellonajasta.

Oli hauskaa, että saunaan sattui Kuuman vakkarikävijä, joka kuulemma käy useasti viikossa löylyissä ja uimassa. Hän kertoili meille paikasta, vinkkejä löylynheittoon ja pulahtamiseen, kunnes lähti hakemaan tyttöystäväänsä asemalta. Myöhemmin he istuivat taas ravintolassa, että paikan trua-faneja tosiaan!

Ruoka osoittautui myös erinomaiseksi, erityisesti alkuruokana syödyt kukkakaali-tacot olivat loistavia. Rentoa, tyylikästä ja yllättävän tamperelaista – sellainen on Kuuma.

Fillarointi

Tämä ei ole ehkä aivan samanlainen kaupunkivinkki kuin nämä muut, mutta kirjoitanpa silti! Nimittäin pyöränselästä näkee kaupungin aivan uudella tavalla ja vieläpä moninkertaisesti kävelyä nopeammin. Tampereen joukkoliikenne ei ole (ainakaan vielä, ennen raitiovaunun tulemista), mitenkään aivan uskomattoman helppo ja yksinkertainen, vaikka toimiikin moitteettomasti. Suosisin siis hyvällä säällä ehdottomasti pyörää.

Miten paljon uusia paikkoja näimmekään, kun vaan pomppasimme satulaan ja lähdimme vähän avartamaan maailmankuvaamme, Tampereenkuvaamme.

Ravintola Periscope

Lounaan söin itse asiassa omineni poikaystävän ollessa ystävää moikkaamassa. Paikaksi valikoitui Ratina-kauppakeskuksen Ravintola Periscope. Periscope on fancy, ylväs ja ikkunoista avautuu mielettömät Tampere- ja Pyhäjärvi-maisemat. Olen tottunut Tampereella enemmänkin sellaiseen pullantuoksuisiin, lämminhenkisiin pikkupaikkoihin, mutta tämä edustaa päinvastaista: maailmanmeininkiä, trendikkyyttä ja viimeisteltyä ruokaa.

Aivan liikaa en aamiaisen jälkeen jaksanut, mutta onneksi muutamia pieniä annoksia kuitenkin. Ruoka oli nimittäin taivaallisen hyvää. Makumaailma on kombo kotimaista ja maailmanmakuja, Aasia-vaikutteita oli ainakin selkeästi mukana. Tänne haluisin joskus tulla syömään myös pitkän menun.

Pelkästään maisemia ja juomaa kaipaavalle riittää sijaa myös loungebaarissa, millainen varsinaisen ravintolapuolen rinnalta löytyy.

Kanoottiretki Tapatoran saareen

Hiking Travel, Hit -niminen firma tarjoaa Tampereen seudulla laajasti erilaista outdoor-aktiviteettia, -puitteita ja -retkiä: retkiluistelua, hiihtoa, lumikenkäilyä, melontaa, SUP-lautailua, fatbike-pyäräilyä jne jne… Talvisin Näsijärvellä ylläpidetään suosittua retkiluistelurataa, mutta kesäisin samasta paikasta, Kaupinojalta, saa vuokrattua kajakkeja, kanootteja ja SUP-lautoja.

Me otimme tällä kertaa vähän hienomman kautta, kun lähdimme ihan opastetulle avokanoottiretkelle läheiseen Tapatoran saareen. Tuntuipa hauskalta ja mukavalta olla ilman minkäänlaista vastuuta ja nauttia melomisesta. Saimmepa saaressa muurinpohjalettujakin nokipannukahvillakin.

Tapatoran saari on puolen tunnin melonnan päässä vuokraamosta ja helppo lähikohde, jos haluaa itsenäisestikin lähteä päiväkahveille tai mikseipä vaikka yöksi telttailemaan.

Ravintola Puutarha

Ravintola Puutarha odotti ylitykset! Saapuessamme kattoterassille rakennettuun, kauniiseen ravintolaan, tuli sellainen olo, että ehkä trendikäs, viihtyisä tunnelma on kuitenkin täällä ruokaa tärkeämpää. Onneksemme ensiajatus osoittautui vääräksi: ruoka oli superhyvää! Kaikki annokset maistuivat, drinkit olivat hyviä, ja paikka oli parhaimmillaan ilta-auringon viipyessä taivaalla. Paikka oli selkeästi suosiossa, muutamat joutuivat kääntymään ovelta muualle.

Puutarhassa on tarjolla vieressä sijaitsevan Ravintola Muusan menu, joka sopii oikein hyvin myös vegaaneille ja kasvissyöjille. Annokset ovat kauniin värikkäitä, ja sopivat myös jaettavaksi. Tätä helppoa ja herkullista ruokaa söisin mielelläni vaikka heti uudestaan.

Pitkän ja ihanan illallisen jälkeen käänsimme ohjaustangot kohti Tampereen rautatieasemaa ja hyppäsimme lähijunan kyytiin kohti Helsinkiä. Tuttuun tapaan jäi olo, että monta, monta asiaa olisi vielä voinut nähdä ja kokea: eräs seuraaja vinkkasi, että Hatanpään Arboretumin ruusut olisivat olleet täydessä loistossa.

No, onpa taas kerran syitä palata. Tuntuisi oikeastaan aika ankealta ajatukselta, että lomalta lähtisi ajatellen: ”Täältä tuli koettua aivan kaikki. Ei tarvitse palata.”

Tampereelle tulemme takaisin tietysti myöhemmin. Onhan se yksi lempikaupungeistani. Ja onhan se sitä paitsi nähtävä, kun se ihme tapahtuu, että raitiovaunu on valmis, ja kuuma kaupunkijuoru muuttuu todellisuudeksi. Uros Livestä nyt puhumattakaan. Hih.

-Henriikka

Tavallisuudenpelko

9
–
elämäTags: ,

Ennen kaikkea tällä hetkellä kiinnostaa: realismi, elämä. Elämä juuri sellaisena kuin se on.

Tai niin ainakin luulen, mutta valehtelenko vain itselleni?

Minulla on taipumus alkaa koristella mielessäni vähän kaikkea. Kuvitella kaikesta vähän ihanampaa, kauniimpaa ja parempaa kuin se todellisuudessa onkaan. On tässä hyviäkin puolia, saan Ruotsin risteilyistä kaivettua ne parhaat puolet esiin ja blokattua ne ei-niin-mieleiset. Saatan nautiskella aivan tavallisesta aamiaisesta ylenpalttisesti ja hurmaantua aivan keskinkertaisista asioista. Löydän tunkiolta spektrin väreissä hohtavan lasinsirun, siirrän fokukseni kermavaahtoon unohtaen, että muu kakku on aika kuivaa.

Välillä kuitenkin huomaan, että karkaan mielessäni tavallisuuden rajapinnasta. En olekaan ihan-tavalliseen enää tyytyväinen, elämänhetkiin sellaisenaan, ja siinä piilee haaste. Tällainen romantisointi ja koristelu on erittäin ok, jos se oikea todellisuus ei pelota. Mutta jos koristelua tekee sen vuoksi, ettei totuus riitä, on se riskialtista.

Minä pelkään tavallisuutta.

Tänä kesänä olen yrittänyt opetella olemaan tavalliseen tyytyväinen. Nauttimaan keskinkertaisesti. Olemaan suorittamatta keskinkertaista vähän kivemmaksi ja tavallista joksikin tavallista hienommaksi.

Hirveän vaikeaa, etten sanoisi.

Hoen sellaista mantraa itselleni, että rakastan tavallisen mukavaa arkea ja haluan olla ihan tavallinen. Todellisuudessa haluan kaikkea muuta: jatkuvia elämyksiä ja ilotulitteita täynnä olevan elämän ja persoonan.

Tavallisuus on minulle vain sellainen turvasana, jota toistelen itselleni, vaikka todellisuudessa koen sen edessä riittämättömyyttä. Siis sillä tavalla, ettei tavallinen riitä minulle. Koen tavallisena olevani epäonnistunut.

En tiedä mistä se johtuu, tuo tavallisuuden ihasteleminen ja toisaalta karsastaminen. Olen kotoisin Kouvolasta, hyvin tavallisesta kaupungista.

Tiedän, että sosiaalisella medialla on oma osuutensa asiaan. Vaikka koenkin, että pystyn tosi hyvin filtteröimään asioita ja ymmärtämään taustoja kuvien takana, olen pikemminkin mahdollisuuksien koukussa. Tiedän, mitä kaikkea mahdollista maailma voisi minulle joka hetki tarjota. Voisin olla vuorikiipeilemässä, seikkailemassa jääluolassa, keramiikkakurssilla, saaristossa nautiskelemassa auringonlaskusta, kehittämässä itseäni tulevaisuudentutkijoiden luentopäivässä ja kokkaamassa kihernelimonelloa juuri sopivan natuviinilasillinen keittiönpöydän nurkalla.

Kyse ei ole kohdallani kateudesta, ei minua haittaa että muilla on ihanaa elämää. Yhtään. Olen hyvin harvoin kateellinen. Kyse on omasta elämänjanostani, jota myös ahneudeksi voisi kai kutsua: haluan elämältäni tuon kaiken! Ja enemmän.

Eikä some ole ainoa mahdollisuuksien muistuttaja. Yhtä lailla ympärillä kaikki huutaa, että täällä on vielä tämä ja tämäkin juttu koettavana. Tämäkin elämys kokeiltavana. Tämäkin vuori valloitettavana, ja harrastus haltuunotettavana.

Jo pelkästään tänään olen esimerkiksi eettisiä urheiluvaatteita googlatessani pohtinut, mitä kaikkea olisi ihana urheilla, kirjaa lukiessani muistanut maailman kolkat ja matkamahdollisuudet, pyykkituvassa miettinyt, olisiko ihana oppia ompelemaan ja lounassalaattia syödessäni kelaillut, miksi en kokkaa enempää. Sen lisäksi olen katsonut lautapelejä, joiden päällä läppärini on työpisteelläni vähän ergonomisemmassa asennossa, ja pohtinut kaihoisasti, että pelalilu jäi koronakevääseen. Ja matkustaminen se vasta turhauttavaa onkin: aina jää asioita näkemättä, hetkiä elämättä.

Elämänahneutta riittäisi, vaan ei aikaa. Kai minusta tuntuu, että tavallisuus tarkoittaisi sitä, että luovuttaisi sen faktan edessä. Tyytyisi siihen, mikä on realistista saavuttaa.

Minun unelmani on, että en kokisi sitä tyytymiseksi, vaan olevani siihen tyytyväinen.

Lähiaikoina olen kuullut aika monen sanovan: ”Oikeasti sellainen ihan tavallinen elämä on aivan parasta.”

Uskon harvoja heistä, en usko itseänikään.

Sillä minkä vimmatun vuoksi etsimme koko ajan jotain parempaa, enemmän, hienommin, nopeammin, jos ihan tavallinen on parasta?

Samaa aihetta sivuten luin jonkin aika sitten aivan loistavan Janne Saarikiven kolumnin. Kolumnin loppu oli niin kaunis, että melkein itkin.

On heitäkin, joiden sanoja uskon. Jotka oikeasti vaikuttavan nauttivan tavallisuudesta, oikeasta elämästä rajallisine resursseineen. Useimmiten he ovat yli 80-vuotiaita, mutta eivät aina. Ja heille minä olen aidosti kateellinen. Heistä huokuu yleensä tyytyväisyys ja rauha. Heillä ei ole kiire, eikä tarkoituksena koko ajan kuorruttaa päiviä toisenlaisiksi kuin ne ovat. Ehtiä yhtään enempää kuin on mahdollista. Ja levollekin jää usein aikansa.

Toivottavasti minusta tulee joskus sellainen. Ihan käytännön tasolla, eikä vain sanoina.

—

Oikeasti minun piti kirjoittaa näiden kuvien rinnalle muistoja siitä, kuinka sunnuntaina olimme ystävämme Juuson mökillä Porvoon edustalla. Kuinka saimme ahvenia syödäksemme, ja kuinka vedin iltakylmällä palmukuvioiset lainasukat polveen saakka, että sääret lämpenisivät. Kuinka mansikkakuvioisessa termarissa oli kahvia ja kolme keraamista kuppia, ja kuinka sää oli ihan tavallinen. Kuinka ilta oli ihan tavallinen.

Oikeasti ihan tavallinen ja siksi juuri hyvä.

-Henriikka

Pyöräretki Tampereen seudulla, PyhäNäsi – Järvien reitillä

6
–
matkustus, outdoor, urheilu, yhteistyöTags: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö:  Lakesperience & Visit Tampere

Tein pari viikkoa sitten aikuisiän ensimmäisen pyöräretkeni, kun olimme polkemassa Tampereen seudulla PyhäNäsi-reitistön Pyhä-reittejä.

Retki kesti kolme päivää ja kaksi yötä, jonka jälkeen otimme vielä vuorokauden kaupunkiloman Tampereella. Tässä kirjoituksessa keskityn kuitenkin nimenomaan tähän fillariretkeen Tampereelta Kangasalle sekä Valkeakoskelle ja sieltä Lempäälän ja Nokian kautta takaisin.

Järvien reitti oli upea kokemus. Kaiken lisäksi sää suosi aivan mielettömällä tuurilla, kun saimme lähes kaiken aikaa polkea sinisen kesätaivaan alla. Pyhä- ja Näsijärvi ovat reitistön keskiöjuttu, jonka ympäriltä Pirkanmaa avautuu niin luontokohteina, historiallisina kartanoina ja kulttuurina kuin maatilaelämänäkin.

Kokemuksen perusteella pyöräretkeily menee ihan heittämällä jatkoon!

Reitistä ja retkestä:

Kolmen päivän reissumme oli rento, mutta kuitenkin myös selkeästi fyysinen. Välipäivä oli rennompi, mutta erityisesti ensimmäisenä ja kolmantena päivänä sai jo ihan kunnolla polkea. Rentous tuli pikemminkin siitä, että nukuimme sisämajoituksissa, söimme hyvin ja pysähtelimme kuitenkin usein ihastelemaan paikkoja ja nauttimaan kesä-Suomesta.

Aivan jokaiseen stoppiin ei kuitenkaan ollut aikaa, joten vielä enemmän rentoutta kaipaava tai vähemmän sporttipyöräilystä nauttiva valitsee vieläkin löyhemmän aikataulun. Meille retki sopi tällaisenaan erinomaisesti, joten jos koet samaistuvasi minun ja poikaystävän meininkiin, voin suositella tätä tehtäväksi aivan tällaisenaan. Supersporttaaja lisää tietysti tähän kilometrejä vielä päälle.

PyhäNäsi-reitistön sivuilta (ja fyysisestä kartasta) pääsee suunnitelmaan haluamansa reitin aivan juuri sen mittaiseksi ja oloiseksi kun tahtoo. Myös päiväretkimahdollisuuksia on vaikka miten paljon ja suurin osa vastaantulijoistamme olivatkin juuri tällaisia päiväretkeilijöitä ilman fillarilaukkuja tai muita kantamuksia.

Kirjoitan nyt melko yksityiskohtaisesti oman reittimme, niin saatte vähän kiinni siitä, kuinka päivät rakentuivat. Lisään loppuun tietoa pyöristä, pyörälaukuista ynnä muusta ja kysyä saa vapaasti! Reitti oli vaihtelevasti hiekkatietä ja asvalttia, vaihtuvalla tunnelmalla ja maisemilla. Isomman tien laitaa tarvitsi onneksi polkea vain aivan pienen hetken.

PyhäNäsi – Järvien reitti
3 päivän pyöräretki Pyhä-reittiä pitkin (yhteensä noin 185 km)

—

Päivä 1:
Tampere-Kangasala-Valkeakoski (yhteensä noin 75 km)

~10.00  Saapuminen Tampereen rautatieasemalle ja lähtö reitille

Pyrähtelimme aina välillä vähän reitiltä ulos, sillä esimerkiksi Tampereen Nekalan siirtolapuutarha houkutti vierailemaan. Aivan supersuloinen paikka! Muutenkin suosittelen kyllä katselemaan karttaa avoimin silmin, sillä uimarannat ja muut ihanat stopit odottelevat käymään.

Reitti on kyltitetty katutolppiin pienillä sinisillä kylteillä, joita seuraten pääsee pitkälle, jopa perille. Rinnalla kannattaa kuitenkin olla kartta ja esimerkiksi puhelimen maasto-app, sillä luonnollisesti kyltit saattavat välillä joutua ilkivallan kohteeksi, peittyä kasvavaan heinikkoon tms. Välillä vauhdissa jonkun myös vain yksinkertaisesti missasi.

~12.30 Lounas Kahvila-Ravintola Kaivannon keitaassa

Hiilaritankkaus tuli tarpeeseen, joten otimme lounaan Kangasalan Kaivannon keitaassa. Poikaystävälle kasvisburgeria, minulle pestopastaa. Tien viereinen paikka on vähän meluisa, mutta Längelmäveden järvinäkymät antavat paljon anteeksi. Olin yllättynyt, miten suuri valikoima ravintolassa oli. Tällainen lihaton keliaakikkokin sai useamman mahdollisen vaihtoehdon keittiössä häärivältä kokilta. Anniskeluoikeudetkin olisi löytynyt, mutta siirsimme sellaiset nautiskelut suosiolla iltaan.

~13:30 Vehoniemen automuseo ja näkötorni

(Tampere – Vehoniemi, n. 30 km)

Kangasalla on aivan upeita harjumaisemia, joita pääsee ihastelemaan muun muassa söpöstä, punaisesta Vehoniemen näkötornista (pari sataa metriä Kaivannon keitaalta).  Itsehän huomasimme tornista reissun ensimmäiset ja ainoaksi jääneet sadepilvet, minkä jälkeen alkoikin pian sataa. Juoksimme sadetta pakoon kiertämään automuseon (vapaaehtoinen pääsymaksu), joka osoittautui yllättävän mukavaksi kohteeksi jopa tällaiselle ”ei-autoihmiselle”. Parasta oli kuitenkin kahvilan antimet, kahvit gelatoineen ja munkkeineen.

Kahvittelujen jälkeen sade jatkui edelleen pienen hetken. Emme olleet ottaneet hyvän sääennusteen vuoksi lainkaan vedenpitäviä jalkineita mukaan, joten sujautimme kengät muovipusseihin. Yllättävän toimiva ratkaisu, vaikka näyttikin varmaan vähän ääliömäiseltä.

~15:00 Vierailu Strutsitila Syrjysellä

(Vehoniemi – Strutsitila Syrjynen, n. 8 km)

Nämä ovat juuri sellaisia yrityksiä, jotka pitää vaan puskaradion tai muun sattuman kautta kuulla, että eksyy perille. Lähes jokaisessa pysähdyspaikassa kuulimmekin perin tutun lauseen ”Emme oikein markkinoi mitenkään..”

Ensinnäkin, yllä näette hienon esimerkin hyvin toimineista goretex-kengistäni.

Toiseksikin, strutsit ovat kyllä aivan älyttömiä eläimiä! Miten ne voivat olla niin huvittavia? Pitkän lipputangon päässä nököttää minipieni pää, ja lipputanko on kiinni höyhenpallurassa. Juokseva strutsi se vasta huvittava onkin! Ja nopea, se voi juosta jopa 65km/h-vauhdilla. Strutsien lisäksi muutaman euron pääsymaksulla voi nähdä kuusipeuroja, Ahvenanmaan lampaita, riikinkukkokyyhkyjä, kääpiökoch-kukkoja, vuohia, kanoja ja pupuja. Oman sydämeni veivät nuo kuusipeurat eli ”bambit”.

Kolmanneksi, fiilistelin suuresti Strutsitila Syrjysen slogania: ”Ei nyt ihan Afrikka mutta kuitenkin…”

~16:30 Pälkäneen Rauniokirkko

(Strutsitila Syrjynen – Pälkäneen Rauniokirkko, n. 3 km)

Täällä minun on pitänyt käydä pitkään, niin upealta ja omituiselta tämä katoton kivikirkko näyttää tielle saakka. Pälkäneen Rauniokirkko suunniteltiin ja rakennettiin todennäköisesti vuosien 1495 ja 1505 välisenä aikana. Kirkon katto sortui 1890 raivonneessa myrskyssä, mutta esimerkiksi vihkimisen tai muun perhejuhlan siellä voi järjestää edelleen, ja välillä siellä pidetään myös jumalanpalveluksia tai konsertteja.

(Pälkäneen Rauniokirkko – Valkeakoski, n. 32 km)

~19.00 Majoittuminen Haave Apartments (Valkeakoski)

Viimeisen pyöräilypätkän poljimme pysähtymättä, sillä iltahuili Valkeakoskella kuulosti ihanalta. Vietin lapsuudessa paljon aikaa Valkeakoskella, sillä serkkujen perhe asui siellä, ja oli hauska palata kaupunkiin tsekkaamaan, muistanko enää yhtään mitään. No, en muistanut.

Ensimmäisen yön majoitus oli kauniissa ja valoisassa Haave Apartments-yksiössä, joka on rakennettu ihan peruskerrostaloon kaupungin keskustaan. Haave Apartments on Tampereella toimivan Dream Hostel & Hotel majoitusliikkeen pikkusisko. Puhdasta, helppoa, tyylikästä. Check-in tehdään omatoimisesti netin välityksellä, joten säätökin on minimoitu.

~20:00 Illallinen Ravintola Rusticheria Stellassa

Ai että mikä fiilis oli päästä syömään! Loppupätkä Valkeakoskelle oli leppoisaa asvaltti-pyörätietä ison tien vierellä, mutta mäet alkoivat jo lopuksi tuntua reisissä, kun pidimme vauhtia yllä illallista ajatellen.

Ravintola Stella oli erittäin hyvä kokemus. Ehkä oma ennakkoluuloinen mieleni myös vähän yllättyi siitä, millaisen ruokaelämyksen Valkeakoski pystyi tarjoamaan. (Tyhmä minä.) Ruoka oli hyvää, ja palvelu erinomaista. Stella tarjoilee italialaisia makuja lähiruokaa kunnioittaen. Arki kun oli, ravintola oli melko tyhjillään, mutta kuulemma etenkin viikonloppuisin tosi suosittu.

Päivä 2:
Valkeakoski-Visavuori-Lempäälä (yhteensä noin 35 km)

~8.00 Huomenta!

Oltiin fiksuina käyty hakemassa aamiaistarpeet illallisen jälkeen jääkappiin odottamaan, niin saatiin luotua ihana kesäaamiainen asunnolle, sänkyyn saakka.

Toinen päivä oli selkeästi kahta muuta kevyempi, joten ei tarvinnut aivan kukonlaulunaikaan herätä, vaikka moni varmasti kauhistuu kahdeksastakin.

~9.00 Riippusiltojen reitti (3,3 km)

Päätimme ennen varsinaiselle reitille lähtöä käydä vielä kiertämässä Valkeakoskella kovasti kehutun Riippusiltojen reitin. Kävellen reitti olisi ollut ehkä vielä mukavampi, sillä pyörien roudaaminen useiden siltojen liuskoja pitkin oli paikoitellen haastavaa, mutta kiertämisen arvoinen se joka tapauksessa oli. Sitä paitsi oli kiva nähdä vähän enemmän Valkeakoskeakin, vaikka visiitti jäikin kovin lyhyeksi, niin kuin ne tuppaavat tällaisellä kiertely-taktiikalla aina jäämään.

~9.30 Lähtö Valkeakoskelta

~10.15 Vierailu ja lounas Ilolan maatilalla

(Valkeakoski – Ilolan maatila, 11 km)

Voi olla, että Ilolan maatilalla söimme koko reissun parhaan aterian. Lähiruokalounas nokkoslettuineen, salaatteineen, rieskasämpylöineen ja kaikkineen oli kotiruokaa rakastavan unelmapläjäys. (Ruoka kannattaa tilata etukäteen, vaikka myös spontaanisti paikalle pelmahtaneellekin löytyy kuulemma aina jotain.)

Ennen ruokaa pääsimme kuitenkin kiertämään maatilaa. Valtavat sonnit pelottivat yllättävän paljon, kun niitä pääsi vierestä ihailemaan. Parempaa pataa olin muun muassa Pipsa-koiran, pupujen ja lampaiden kanssa.

Ilolassa on myös majoitusmahdollisuuksia, ihana hirsitalo muun muassa, joten tämäkin olisi ollut oiva majoitusvaihtoehto.

~13.30 Visavuori

(Ilola – Visavuori, 19 km)

Visavuori oli taas yksi sellainen paikka, josta tuli olo, että miksen ollut ikinä käynyt tai juuri kuullutkaan?

Visavuori on kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijakoti ja ateljee. Lisäksi Visavuoresta löytyy Kari-paviljonki eli museo, jossa on esillä pilapiirtäjä Kari Suomalaisen töitä ja ajoittain vaihtuvia näyttelyitä. Näyttelyiden rinnalla toimii myös pieni museokahvila ja -putiikki. Itse miljöökin on erittäin kaunis ja idyllinen kallioineen, mäntyineen ja järvineen.

Kävimme ensin Kari-Palviljongissa, jossa ihailin ensin taiteilijan maalauksia ja muita töitä kuin sarjakuvia. Onneksi näin päin, sillä sarjakuviin päästyäni meni maku Suomalaisesta niin rajusti (uskomaton rasisti), etten ehkä olisi nauttinut muustakaan taiteesta tämän jälkeen yhtä lailla.

Myös taiteilijakoti ja ateljee salpauttivat hengen. Vanhan ajan tunnelma on aina niin käsinkosketeltavaa, ja valtavankokoiset patsaat loksauttavat kyllä suun auki. Täällä tuntui kuin ei olisi ollut Suomessa lainkaan.

15:00-17:20 Hopealinjoilla risteillen Visavuori – Lempäälän kanava

PyhäNäsi-reitistöä voi vähän soveltaa kulkien osan matkasta laivalla. Hopealinja kulkee Hämeenlinna-Tampere-välillä, mutta itse hyppäsimme kyytiin nimenomaan Visavuoren rannasta.

Laiva kulkee tällä reitillä kesäaikaan aina tiistaisin. Liput on hyvä hankkia netistä etukäteen, jotta varmistaa paikkansa paatissa. Pyöristä ei tarvinnut edes satulalaukkuja irrottaa, ja työntekijät kantoivat pyörät turvallisesti mukaan matkaan, kun me jo kiipesimme aurinkokannelle siemailemaan kahvia ja konjakkia. Classic.

Erityisesti tässä kohtaa kiitimme säänhaltijaa, että aurinko pysytteli visusti taivaalla.

~17.30 Majoittuminen, illallinen ja sauna Vaihmalan hovissa

(Lempäälän kanava – Vaihmalan Hovi, 4 km)

Toisena päivänä saimme kunnon pitkän illan hemmotteluineen Vaihmalan hovissa, Lempäälässä. Vanajaveden rannalla sijaitseva kaunis ja romanttinen kartano tarjoaa niin yöpymis-, ruoka- kuin hieronta- ja hoitomahdollisuuksia. Pihalla aitassa toimii soma putiikki, ja paikka on myös suosittu kokous- ja juhlatarkoituksiin.

Me majoituimme ruusukuvioisessa huoneessa ja nautimme mielettömän hyvän illallisen Vaihmalan hovin omassa ravintolassa.

Meille oli työmatkan puitteissa varattu ja lämmitetty valmiiksi rantasauna, ja ihmetys oli melkoinen kun ruoan jälkeen löysimme paikalle: ajanpatinoima, upea sauna porealtaineen ja rantalaitureineen on kuulemma yleensä polttari-, kokous- tai muussa ryhmäkäytössä. Se oli helppo uskoa, kun pötkötti ruhtinaallisesti parinkymmenen hengen saunassa. Saipa ainakin omaa tilaa.

Koska neroja olemme, olimme tilanneet ennen saunaa vielä yöpitsat huoneeseemme odottamaan. Parasta.

Päivä 3:
Lempäälä-Vesilahti-Nokia-Tampere (yhteensä noin 75 km)

10.00 Lähtö Vaihmalan Hovista

Ihanan aamiaisen (sai tilata annoksen listalta, tuntuu aina luksukselta!) ja rauhallisen aamun jälkeen lähdimme polkemaan viimeisen päivän etappeja. Oli kiva fiilis, että viimeisellekin päivälle riitti fillaroitavaa mutta myös intoa.

Löysimme Vesilahdelta aivan ihanan uimarannan maasto-appia tsekatessamme, joten emme voineet jättää aamupäiväuinteja väliin, vaan kurvasimme reitiltä hiekkatielle uimaranta-kyltin löydettyämme.

~12:00 Laukon kartano

(Vaihmalan Hovi – Laukon kartano, 30 km)

Yksi reissun yllättäjiä oli Laukon kartano. Olin paikasta kyllä kuullut, mutten koskaan vieraillut enkä tiennyt myöskään, mitä kaikkea se pitää sisällään.

Laukko on historiallinen kartano, joka avautui vieraille muutama vuosi sitten. Sen yhteydessä toimii puoti, kahvila, ravintola, iso kesäterassi ja sen lisäksi tiloissa on monia korkealaatuisia näyttelyitä (tänä kesänä Petri Ala-Maunuksen, Anni Leppälän, Viljami Heinosen, Erika Adamssonin, Virpi Kannon ja Tapani Kokon).

Söimme ison lounaan, kiersimme hartaudella näyttelyitä ja kuuntelimme puistossa kartanonrouvan kertomuksia Laukon historiasta. Olimme ihmetelleet alkuun, miten täällä saisi kulutettua pari, kolme tuntia, mutta se menikin aivan hujauksessa, ainakin tällaisella hyvällä säällä, kun puiston rantatuolissa pystyi siemailemaan kuohuvaa.

~16.30 Päiväkahvit ja evästauko Café Hinttalassa

(Laukon kartano – Nokia, 33 km)

Viimeinen pidempi etappi oli pitkä, mutta sujui vikkelästi maisemia ihaillen ja kaikesta nauttien. Ylipäänsä koko reissun ajan pyöräilystä oli sellainen olo, että kilometrit taittuivat ihmeen kepeästi. En usko, että olen koskaan pyöräillyt päivässä ennen yli 40 kilometriä, mutta nytpä tuli sekin muutettua. Iltaisin alkoi toki jaloissa painaa aina enemmän, kun yhtäkkiä tajusi fillarilaukkujen painon ja pyöräillyt kilometrit. Äkkiäkös väsymys kuitenkin aina talttui illallisen ja iltarauhan äärellä.

Nokialta löytyi aivan superkiva kahvittelupaikka, Café Hinttala. Vanhojen hirsirakennusten sisäpihalle tehty terassi ja kahvila palveli erinomaisesti ja myös vegaani- ja gluteenittomia vaihtoehtoja riitti. Museoalueen kauniissa miljöössä olisi istunut pidempäänkin.

~18:00 Perillä Pyynikin Munkkikahvilassa

(Nokia – Pyynikin munkkikahvila, 13km)

Hurraa hurraa! Perillä määränpäässä. Vajaa parisataa kilometria jaloissa tuntui yllättävän vähän, kun kipusimme portaita pitkin Pyynikin näkötornille ja munkkikahvilalle, vaikka vähän ennen loppua meinasinkin vähän uuvahtaa Tampereen Pispalan mäkiseen maastoon. Uuvahdus oli kuitenkin pikemminkin henkistä kuin fyysistä. Pyynikillä oli tällä kertaa niin pitkät jonot, että siirsimme munkittelut seuraavaan kertaan ja jatkoimme polkien Lillan Boutique Hotellille.

Oli huippu retki, jota uskallan kyllä lämpimästi suositella. Voisin itsekin hyvin kuvitella, että lähtisin reitistölle uudemmankin kerran, toisenlaista reittiä kokeilemaan.

Pyöristä ja pyörälaukuista:

Me olimme liikenteessä Pelagon retkipyörillä: minulla Airisto Outback ja poikaystävällä Hanko Outback. Reitti oli asvalttia ja hyväkuntoista hiekkatietä tai muuta metsätietä, ei siis mitään kovin maastoisaa. Meidän pyörissä ei ollut jousituksia, eikä sellaisia tarvittukaan, nämä olivat aivan erinomaiset juuri tällaiseen retkeilyyn, mutta tosi monenlaisella pyörällä varmasti pärjää. Aivan ohuenohuet renkaat saattavat olla hankalat hiekkateillä.

Pyörälaukkuina meillä oli vanhat ja edulliset, muutaman kympin laukut, joihin lyhyen sateen ajaksi viritimme sadesuojat päälle. Laukut toimivat oikein hyvin. Ehkä joskus panostamme arvokkaampiin ja laadukkaampiin, mutta näillä fillarointimäärillä ja tällä pyöräräretkikokemuksella sellaiselle ei ole vielä mitään tarvetta.

Pyörä junaan:

Intercityyn pyörälle tulee varata ennakkoon paikka. Hinta on 5€. Pyörän saa 50 sentin kolikolla lukittua telineeseen. Lähijunissa on pyörille omat paikkansa, joihin pyörän saa lukollaan omalla lukolla. Lähijuniin pyörien tuominen on ilmaista, eikä varausta tarvita etukäteen.

Mitäs sanotte? Houkuttelisiko lähteä kokeilemaan pyöräretkeilyä vaikka vielä tänä kesänä tai syksynä? Miksi, miksi ei?

Itse yllätyin kyllä isosti Pirkanmaasta ja Tampereen seudusta, sillä vaikka olen siellä paljon aikaani viettänytkin, on maaseutu itselleni tuntemattomampaa. Siinähän vierähti tunnit noin vain ohi, kun ihaili vanhoja hirsitaloja ja maalaistönöjä.

Yllättävän helpolta koko homma myös tuntui, eritoten nyt, kun telttaa eikä ruoka- tai makuukamppeita kantanut mukanaan. Tällainen vastaavanlainen fillarointireissailu voisi jatkossakin olla se oma juttu, vaikka joskus olisi toki kiva kokeilla myös ottaa teltta tarakalle matkaan.

Yllättävän vähän näkyi virtaviivaisia pyöräharrastajia lukuun ottamatta muita pyöräilijöitä reitillä. Taisimme myös olla ainoat retkipyöräilijät tienoolla. Joten ihan vinkkinä vaan, että teille kyllä mahtuu, ja kotimaa on täynnä löytämättömiä aarrepaikkoja.

-Henriikka

Lue lisää:
PyhäNäsi – Järvien Reitti
Visit Tampere

1 … 37 38 39 40 41 42 43 … 818