Turkki 3: Lycian Way -patikointi ja paikallista elämää

Kolilta ja Vaarojen Maratonilta palattu kotiin, woop woop. Kahden kirjoituksen verran olisi kuitenkin vielä Turkki-ajatuksia ja rustaan vasta myöhemmin juoksujuttuja.

Venettä ja sydäntä hyppyyttäneen purjehduksen jälkeen illastimme koko reissuporukalla ja vaihdoimme toisen tiimin kanssa rooleja: Ensin vaeltaneet kiipesivät yöksi veneeseen ja me veneilijät majoituimme villaan odottamaan seikkailuja mantereella.

Paikallisen oppaan ja autokuskin kanssa ei tarvinnut yhtä lailla järjestää ja stressata asioita, joskaan emme olleet aina aivan varmoja, menikö sanomamme perille. Sitä saattoi puhua vartin verran vedestä ennen kuin hahmotti vastapuolen puhuvan valokuvauksesta hahha. Niin tai näin, mantereella vietetyt päivät olivat yhtä lailla nautittavia kuin laineilla keikutut. Kahteen kokonaiseen päivään mahtui kaksi lyhyttä vaellusta, hyvää turkkilaista ruokaa, nähtävyyksiä ja paljon paikallista elämää.

Aloitimme ensimmäisenä aamuna aamupalan jälkeen legendaarisella Lycian Way-reitillä lyhyellä vaelluksella. Antiikin aikainen kauppareitti kulkee pitkin aurinkoista Välimeren rannikkoa halki hienojen maisemien, antiikin ajan nähtävyyksien, kylien ja hiekkarantojen. Kuumottavin reitin kohta oli, kun askeleemme nousivat korkealle muinaisen akvaduktin päälle. Vaikka yritin kuinka pinnistää, on se silti haastavaa sisäistää, että ympärillä ja lenkkareiden alla olevat kivenmöllykät ovat antiikkikamaa.

Köpelösti meinasi käydä, kun opas oli astua valtavan käärmeen päälle. Onneksi hän ehti väistää, sillä tiellä odotellut käärme kuuluu Euroopan top 10 myrkyllisimpiin käärmeisiin.

Keskipäivän kuumuuden jälkeen jatkoimme muinaisia reittejä amfiteatterille. Raunioissa otettiin hääpotretteja ja heitimmepä pienet esitykset itsekin historiallisen miljöön (ja ihmettelevien turistien) kuunnellessa. Amfiteatterin näkeminen toi asiat jollain tapaa lähemmäs: hätkähdyttää ajatella, että samalla paikalla on joskus käyty gladiaattoritaistoja orjien ja eläinten välillä yleisön hurratessa ja viihtyessä.

Sitten mereen, hien ja hiekan peitossa. En itse ole erityisen hyvä kuumuuden kanssa ja virkistys oli sanoinkuvailematon, kun pitkän päivän jälkeen pääsi veteen ilakoimaan. Vaahtopäät pyyhkäisivät pään yli ja aurinko laski samalla. Seitsemältä ranta piti sääntöjen takia vapauttaa luonnon ja kilppareiden käyttöön ja halusimme kunnioittaa rantavahtien sääntöjä ja äiti-maan tarpeita. Uni tuli kilpikonnien lisäksi myös meille ihmisille. Ei tarvinnut montaa hetkeä odottaa, kun uni jo tainnutti täysin.

Toisen vaelluspäivän aamiainen oli vertaansa vailla. Turkin ruoka teki vaikutuksen, vaikka pitkälti menimmekin ihan perusruoalla: oliiveilla, juustolla, lihalla ja kasviksilla. Pienissä erissä kahvin kanssa pöytään kannettu aamupala veti suupielet extra-hymyyn: hilloja, leipiä, kasviksia, munakasta, hedelmiä… Lisää sai silmää vinkkaamalla ja santsikuppi kahviakin tarjoiltiin auliisti.

Vaikkei vaellus nyt mitään purjehdusta olekaan, nautin suuresti metsässä käppäilystä. Keskustelumme kulkivat mitä erilaisimmissa aiheissa ja välillä tielle sattui jättikokoinen koppakuoriainen, välillä vuohi ja välillä uskomattoman söpö mummo, niin sanottu kolmannen asteen babushka. Keskellä metsää, meren rannasta löytyi myös ihana beachbaari, jonka ukrainalainen, lyhythiuksinen tarjoilijatyttö kertoi uskomattoman tarinan itsestään: baarin viereisessä majassa nukuessaan muurahaiset olivat syöneet hänen pitkät hiuksensa aivan kynityiksi. Creepy! Liian creepy!

Mielenkiintoisin asia maissa vietetyistä päivistä oli jätetty viimeiseksi. Tosin uskon, ettei kuskin ja oppaan mielessä käynyt, että rakastuisimme yli hienojen nähtävyyksien ja antiikkisten kivien ihan siihen tavalliseen, paikalliseen arkeen.

Kaikista kiintoisimmaksi nousi turkkilainen rantakylä, jossa ihmiset häärivät omiaan ja elämä vaikutti sopivan tempoiselta: nainen paistoi risti-istunnassa suolaisia pannukakkuja koko köörille lounaaksi, lapset ja koiranpennut leikkivät ympärillä. Maailman hellyyttävimmät ja ruttuisimmat mummot myivät koruja matkamuistoiksi (30 senttiä kipale), ja kulkukissat kuljeskelivat missä lystäsivät. Mattokauppiaalla oli paljon mattoja, mutta putiikki tyhjänä ja ravintoloissa turkkilaiset ihmettelivät keskuuteensa saapuneita pellavapäitä.

Hajaannuimme hetkeksi omillemmekin, sillä usein yksinään löytää juuri parhaimmat salapaikat. Näin kävi tälläkin kertaa. Poikkesin kadulta kuvaamaan erään rakennuksen kauniita seinäkaakeleita. Eräs mies viittilöi minua ovensuulle. Jätin kengät jaloistani ennen kynnysmattoa ja kurkkasin sisään: Pieni teehuone, minimoskeija tai vastaava. En tietenkään päässyt sisään, nainen kun olen, mutta viittilöinyt mies otti kameran ja kävi kuvaamassa minulle sisätilat. Pääsin virtuaalikierrokselle islamilaisten miesten maailmaan.

Mutkittelevien vuoristoreittien päässä odotti viimeisen yön majapaikka. Tosin hotellille saavuttuamme emme vielä tienneet, ettei kyseessä olekaan viimeinen yö eikä oikeastaan edes tulevan yön majapaikkakaan. Tästä lisää seuraavassa, viimeisessä Turkki-kirjoituksessa.

Oli miten oli, ulkoaltaassa riitti lämmintä vettä ja jatkoimme pulikoimista siitä, mihin sen merellä jätimme. Taivaalla möllötti superkuu, jonka oli määrä värjäytyä yöllä punaiseksi verikuuksi ja sen lisäksi vielä pimentyä. Taianomaisia hetkiä käsillä.

– Henriikka

Ps. Huomasin, että kaikki yrittävät etsiä snapchatista minua nickillä “aamukahvilla”, niinpä vaihdoin nimeä. Poista siis @henriikkasi ja lisää tilalle @aamukahvilla.

Kuvat 1 & 3: Laura Santanen / Urbaani viidakkoseikkailijatar

Huom! Sail for Good -matka toteutettiin yhteistyössä Turkin valtion matkailutoimiston ja Turkish Airlinesin kanssa, enkä vastannut kustannuksista itse.

Mukana olivat lisäkseni: @juusohd@kpunkkaLapsiperheen matkatTimoWildernessCocoa etsimässäOtto Izakaya, Katja Pantzar, Fitness FührerUrbaani viidakkoseikkailijatar ja Sail for Good.

Aamukahvilla osaksi Asennemediaa

asennemedia-elokuu2015-4992 kopio

Isoja uutisia minulle, kertomisen arvoisia teillekin. Vaikka blogin osoite pysyy, niin taustavoimat vähän muuttuvat.

Piti hieroa kerran jos toisenkin silmiäni, kun aamulla töihin tullessani Markkinointi&Mainonnan nettisivuilla komeili iso kuva minusta ja kahdesta bloggaajakollegastani: “Asennemedia nappasi kolme eturivin bloggaajaa”.

Uutisessa kerrottiin, että blogini siirtyy 1.12. lähtien Suomen Blogimedian riveistä Asennemedian blogiyhteisöön. Ja tämä uutinen on siis luonnollisesti täyttä totta. Lokakuussa samaan blogimediaan siirtyy myös Pupulandia ja kanssani joulukuussa 365 Days With Ida. En voisi olla enemmän innoissani, että saan Jennin ja Idan mukaani.

asennemedia-elokuu2015-5070 kopio

Aloitin bloggaamisen heinäkuussa 2011 muutaman pitkän harkinnan vuoden jälkeen. Bloggasin omillani reilu kaksi vuotta, kunnes siirryin joulukuussa 2013 Bella-blogeille. Yrittäjäluonteeni vuoksi vastasin siitä vuoden päästä myönteisesti Suomen Blogimedian kutsuun tulla heidän yhteisöönsä bloggaamaan ja siksi aloitin joulukuussa 2014 bloggaamaan omilla sivuillani yrittäjänä. Nyt ollaan tässä pisteessä, jolloin siirryn joulukuun 2015 alusta Asennemediaan.

Olen huomannut, että yrittäjyys ja omat sivut ovat itselleni tärkeitä. Haluan päättää asioista ja keskittyä bloggaamiseen (tämä on mun intohimo). En kuitenkaan halua tehdä tätä(kään) työtä yksin ja lisäksi aikani ei riitä viestintäkonsultin päivätyöni lisäksi blogille lähellekään täyspäiväisesti, joten kaipaan taustalle voimia. Käytännön voimia, jotka hoitavat mainos- ja myyntijuttuja, kun en itse ehdi tai halua. Ja henkisiä voimia, jotka tsemppaavat ja kannustavat tuottamaan yhä parempaa sisältöä. Uskon taustavoimien vapauttavan minulta aikaa ja käsiä olennaiseen: kirjoittamiseen ja juttujen tuottamiseen.

asennemedia-elokuu2015-4908 kopio

Uskon Asennemedialta löytyvän ideaalin blogiporukan itselleni tähän hetkeen. Suomen Blogimedia on ollut enemmän kuin äärimmäisen hyvä blogiyhteisö, olen ollut tyytyväinen ja paljon enemmän. Mutta välillä on availtava uusia ovia, kokeiltava omia ja sosiaalisen median rajoja. Bloggaajamäärältään pieni, lukijamääriltään iso Asennemedia tuntuu oivalta vaihtoehdolta: määrän sijasta laatua.

Sitä paitsi haluan availla ja sulkea ovia joskus vähän liiankin rohkeasti. Elämässä on nimittäin suurempiakin vaaranpaikkoja kuin blogiyhteisön vaihto. Haha.

Ja miten te lukijat tämän muutoksen huomaatte? Ette ehkä mitenkään. Tarkkasilmäiset mahdollisesti jotenkin: uusina yhteistyökumppaneina tai esimerkiksi mainospaikkojen muutoksina. Yritän panostaa sisältöyhteistöiden laatuun ja pitää niiden määrän kohtuullisena niin kuin ennenkin. Yritän pitää huolen, että mahdolliset bannerimainokset ovat soveliaita. Mutta periaatteessa teidän näkökulmastanne asiat pysyvät hyvin paljon entisellään: blogin osoite säilyy ja sama meininki säilyy.

Koitan olla edelleen hyvän asenteen mimmi.

– Henriikka

Kuvat: Sami Jämsen