Näissä kuvissa on niin selkeää tunnelmaa loppukesästä, että melkein pystyn haistamaan ja tuntemaan fyysisesti kuvien tilanteet ruudulta. Elokuu oli ja meni, mutta taikaviltti jäi. Sen suojaan voi piiloutua, vaikka olisi jo syyskuu.
Elokuun viimeisten päivien tuuli oli jo niin navakkaa, ettei T-paidassa pärjännyt kuin auringon paisteessa, pilvettömällä säällä. Tiedättekö sen tunteen, kun laittaa niin suuren villapaidan tai hupparin päälle, että tuntee itse kutistuvansa? Juuri sellainen olo minulla oli tuon viltin suojissa. Kääriydyin siihen, join kuumaa juomaani ja tunsin itseni pieneksi: sellaiseksi, josta voi hyvin pitää välillä vähän huolta.
Kesä oli niin hyvä. Miten paljon ehtikään tapahtua: olin minilomalla Tampereella, roadtripilla Norjassa, Näätämössä autokorjausta odotellessa, mökillä Kuhmossa, mökillä Valkealassa ja niin monessa muussa paikassa.
Eikä tärkeintä ole edes lähtö tai että ”on ollut jossain” tai ”lähtenyt jonnekin”. Nimittäin minulla oli hyvä olo myös kotona Helsingissä. Keskusta-asuminen on tuonut ravintolat ja jäätelökioskit ihan kulman taakse ja omaan kesäaikaani ihan uudenlaista virtaa.
Lähtiessäni aamuisille juoksulenkeille kaupunki jo heräili kesähyrinässään: Kirpputorimyyjät kasailivat toisella kädellä pöytiään ja joivat pahvimukista kahvia toisella. Lokit kiertelivät poutataivaalla mietiskellen, minkä turistin jäätelöpallo irtoaa tötteröstä nopeimmin.
(Välikysymys: onko se ”minkä turistin” vai ”kenen turistin”?)
Jos pitäisi valita seesteisen kesämökin ja kuplivan kesäkaupungin väliltä, niin en kyllä valitsisi. Koska tiedän, ettei tarvise. Voin yhtä lailla viettää aikaa molemmissa ja kerätä loppukesän muistoja kaikista miljöistä, kaikista olotiloista.
Mutta jos nyt pitäisi valita, mitä tekisin viime kesänä eri tavalla, niin söisin vielä enemmän kirsikoita.
Sen lisäksi etsisin käsiini sitä tummaakintummempaa tummasuklaajäätelöä ja tilaisin sitä vähintään litran. Se litra tulisi asetella pallokauhalla kauniisti kuppiin. Sitten ottaisin jäätelöpallot ja suuren lusikan mukaani, kävelisin Kaivarin rantaan kalliolle istumaan ja hitaasti nautiskellen söisin koko annoksen auringon laskiessa. Sen jälkeen sulkisin silmäni ja ottaisin jäätelönokoset.
Jos jotain muuta pitäisi muuttaa vielä jälkikäteen, niin ehkä olisin vielä vähän enemmän paljain jaloin. Etenkin nurmikolla, kuumalla kalliolla ja matalassa rantavedessä.
Varpaiden ja jalkojen kautta hahmottaa hyvin, missä vuodenajassa mennään. Olen kulkenut paljain nilkoin tähän saakka, mutta tänään aamulla meinasi palella. Taidan siirtyä samantien villasukkiin.
Syysrakkautta, syysrauhaa.
-Henriikka
Ps. Viltti on Baja Clothingin. Eräänä loppukesänä parhaana päivänä (juuri sellaisena, kun olo tuntuu voittamattomalta) tutustuin kyseisen lafkan yrittäjään. Meininki oli niin hyvä, että lupasin kuvata heille muutaman iloisen vilttikuvan ihan omasta tahdostani. Tässä niitä loppukesän tunnelmia sitten oli.
Vietin koko lauantaipäivän Nuuksiossa opetellen retkeilyn alkeita. Oma retkeilyni perustuu pitkälti sellaiseen hyväksi, mutta toisinaan kettumaiseksi todettuun ”learning by doing” -metodiin. Oppimisprosessit kulkevat monivaiheisen kokeilun ja hyvin usein myös kantapään kautta. Tänä kesänä olen todennut, että makaronin voi keittää kahvipannussakin ja ettei makuupussissa ole suinkaan lämpimintä ilkosillaan.
Tänä syksynä ajattelin kuitenkin olevan korkea aika kuulla, olenko tehnyt retkilläni edes jotain oikein: osallistuin 
Luvattu oli, että noin neljän tunnin kestoisen kierroksen jälkeen osallistujilla olisi valmiudet lähteä metsäretkelle yön yli. Omien aavistelujen mukaan moni oli sen varmasti jo tehnytkin ja haki vain minun ja Jannen lailla vähän lisävarmuutta ja pientä hiomista tekemiselleen. Mutta joukossa oli myös vasta-alkajia, joita retkeily oli alkanut kiinnostaa ja jotka eivät olleet saaneet omiin eräreppuihinsa vanhempien kullanarvoisia neuvoja.
Olisin kyllä toivonut näkeväni vielä enemmän nuoria ja nuoria aikuisia kurssilla. Missä olitte? Kynnys on matala ja meinininki leppoisa.
Olen tänä syksynä viettänyt ennätysajan metsässä. Sienien keksiminen herätteli primitiivisiä keräilijäihmisen tunteita esiin ja vei suppilovahveroiden luokse. On ollut myös todettava, ettei kahvi maistu missään muualla yhtä hyvältä kuin metsän siimeksessä.
