Nappaan teidät hetkeksi takaisin lähes kolmen kuukauden takaiseen Norjanmatkaan. On vielä niin paljon hienoja juttuja kertomatta ja valokuvia jakamatta siitäkin kiekasta, että henkeä ahdistaa. Mutta eikö näin hiljalleen jakaminen olekin ihan sopivaa? Pääsee aina uudestaan parin minuutin mittaisille reissuille. Ei sillä, että kaikkea tarvitsisi aina jakaakaan.
Janosimme kaiken autoilun vastapainoksi reissulle kunnon fyysistä tekemistä, jota Suomessa ei pääsisi kokemaan (melontaretkestämme kirjoitin jo aiemmin). Minä ja Janne päätimme kuitenkin seikkailla hieman myös kaksipyöräisten päällä, joten Googleen kirjoitettiin ”Geiranger mountain biking” (sanavalintani kuulostaa siltä kuin yksipyöräiset olisivat vaihtoehtona). Lopputuloksena vuokrasimme Geiranger Adventure -nimisestä yrityksestä menopelit ja kyydit vuonoa ympäröivien vuorten huipulle.
Oikeastaan emme tienneet, mitä alamäkipyöräily tulisi pitämään sisällään. Tietysti mielikuvissa ajoimme jo jyrkkiä hiekkapolkuja, väistelimme männiköitä ja hypimme puronuomien yli. Ihan sellaisesta ei ollut kyse, muttei todellisuus ollut erilaisuudesta huolimatta sen huonompi.
Ylhäällä pilvien yläpuolella saimme hienot maastofillarit alle, kypärät päähän ja eteemme pitkän asfalttitien kohti kylää. Kuvat hippasen hämäävät. Oikeasti laskimme lähes pelkkää asfalttitietä ja pidimme turvaliivejä päällä. Turvaliivit ja asfaltti vaihtui välillä off-roadiin omalla vastuulla, kun tahdoimme vähän irrotella tai ikuistaa henkeäsalpaavia maisemia.
Vaaran ja vauhdin tuntua oli siinäkin: pyörä kiihtyy todella pian sellaisiin nopeuksiin, että jarruja tarvitsee reitin varrella polkimia enemmän. Vaikka olemme luonteiltamme suht vähän pelkääviä, nousi syke välillä ihan kunnolla. Olimme tietysti allekirjoittaneet vastuuvapauslomakkeet, koska vauhti, tiukat mutkat, korkeat pudotukset ja vastaan harvakseltaan nousevat autot tekivät mäenlaskusta oikeasti jännittävää.
Noin puolentoista tunnin ajon ja valokuvaustaukojen jälkeen olimme takaisin tukikohdassa. Kaloreita tuskin kului kovin montaa alamäkeä kiitäessä, mutta maisemat olivat uskomattomia, ja vauhdintuntu niin upeaa, että suu levisi kovassakin vauhdissa väkisin virneeseen. Hintaa setillä oli 60 euroa, mutta pyöriä olisi saanut kyllä käyttää pidempäänkin kuin alamäen ajan.
Alhaalla leirissä odotti valmis hernerokka ja juhannusaaton juhlinta. Ja koska juhannuksesta on kyse, niin sille päivälle sattui tietysti reissun ainoa sadepäivä. Vettä tuli kaatamalla koko illan ja söimme uuden satsin hernekeittoa vielä illalliseksikin.
-Henriikka
Ps. Ulkoilusta ja retkistä puheen ollen: olimme eilen Nuuksiossa kaveriporukalla työpäivän jälkeen. Mieletön after-work-adventure, sienisaalis ja kotiin juuri ennen pimeää. Menkää ihmiset metsään. Se ei ihan oikeasti vaadi paljon. Mekin unohdimme kaiken muun paitsi kahvin ja silti pärjäsimme.
