Olemme etsineet poikaystävän kanssa yhteistä taloa nyt joitain kuukausia. Aloitimme keväällä kotien katsomisen vähän vitsillä, kesällä vitsi muuttui todeksi ja nyt syksyn tullen jopa paikoitellen totiseksi.
Miten kukaan on ikinä onnistunut löytämään itselleen sopivan omakotitalon?
Kriteerimme ovat olleet seuraavat:
– Parin tunnin päässä Helsingistä, mieluummin itään kuin länteen (esim. Porvoo, Orimattila, Lahti, Nastola, Kotka, Kouvola, Nastola…)
– Vanha ja mieluusti hirsinen
– Rantatontti (eikä mitään hikistä levälampea, josta on enemmän haittaa kuin hyötyä)
– Luonnonläheinen, mieluiten maaseudulla ja reilusti omaa rauhaa
– Omannäköinen. Pommikunto ei haittaa, jos perusasiat ovat kunnossa.
– Hinta alle 500 000, mieluummin 300.
Tiesimme, että kriteerit olivat suht tiukat, mutta toisaalta tiesimme näitä kohteita olevan. Päätimme myös, että syyskuun lopussa vaihdamme kriteerit laajemmiksi, mikäli sopivaa kotia ei ole osunut kohdalle.
No, kriteereiden mukaista taloa ei ole kävellyt vastaan. Eikä kovalla etsinnälläkään löytynyt. Olemme selailleet miltei päivittäin ilmoitukset (tai siis, poikaystävä on selannut ja esitellyt mahdollisia minulle kuratoidusti…) ja käyneet katsomassakin joitain kohteita.
Joistain kohteista pyydetään tunnearvolisää parisataa tonnia tai vaaditaan, että saa myöhemminkin tulla käyttämään rantaa joka-aamuisella aamu-uinnilla. Eräs kohde oli upea, mutta vanhaa hirsitaloa arvostavan remontin sijasta oli kodin vuotavia putkia korjailtu muun muassa elmukelmulla. Vähän liikaa sellaista ”teenpä tämän tästä nokkelasti ja vikkelästi ja halvalla itse” -mentaliteettia. Useampi on ollut vain ankea. Eräs täydellinen löytyi, aivan täydellinen (joka omistajat olivat maailman ihanimpia), mutta sijainti oli tosi vaikea. Julkisia ei kulkenut, ja kohde oli hyvin kaukana kaikesta. En kuitenkaan halua olla täysin eristyksissä tuntien päässä, vaikka koti olisi aivan nappi.
On vaikeaa tehdä reissutyötä ja etsiä kotia. Parhaat myydään päivässä tai päivissä, pitäisi olla paikan päällä vahtaamassa ja spekuloimassa. Lisäksi koronan vuoksi moni muukin on ollut etsimässä kotia maaseudulta. Toissapäivänä eräs sopivanoloinen kohde myytiin, kun olimme Lapissa.
Parahdin ääneen, että tulemme varmaan kuolemaankin Helsingin keskustassa. Että emme koskaan löydä sopivaa kotia.
Siihen saakka olin onnistunut pitämään myönteistä spirittiä yllä, mutta silloin hetkeksi napsahti. Myöhemmin palasin uomiini. Onhan se ylipäänsä älytöntä valittaa Helsingin keskustakodista.
Tiedän vain, ettei se tällä hetkellä ole se, mitä kaipaan. Mitä kaipaamme. Ei ollenkaan.
Otimme pienen varaslähdön, vaikka ei ole aivan vielä syyskuun loppu ja päivitimme kriteerimme uudestaan.
Tällä hetkellä kriteerimme ovat seuraavat:
– Parin tunnin päässä Helsingistä, mieluummin itään kuin länteen (esim. Porvoo, Orimattila, Lahti, Nastola, Kotka, Kouvola, Nastola…)
– Luonnonläheinen, mieluiten maaseudulla ja reilusti omaa rauhaa
– Omannäköinen. Pommikunto ei haittaa, jos perusasiat ovat kunnossa.
– Hinta alle 500 000, mieluummin 200.
Lähden taas uudella tsempillä metsästykseen, kun sain kerättyä itseni hetken kuopastani. Onneksi poikaystävä totesi, että kyllä me vielä sopivan löydämme.
Tiedänhän minä, että kyllä sopiva vielä löytyy. Vaikka sitten joku sellainen, jossa voi etsiä seuraavaa, vielä sopivampaa.
Välillä tuntuu, etten malta odottaa, että saan olla kyläyhteisöaktiivi, että voin laittaa uutta kotia, että voin lähteä lähimetsään puolukkaan, ja että retkivarusteemme mahtuvat hyvin varastoomme.
Onneksi välillä tuntuu siltäkin, että nyt on ihan hyvä. Olen yrittänyt ajatella, että kaupunkielämästä kannattaa nyt ottaa kaikki irti. Sillä vaikka sinne voi aina palata, voi olla etten palaa kuin vierailijana. Ainakaan Helsinkiin.
-Henriikka
Valokuvat: Joanna Suomalainen
paita / North Outdoor (sunnuntaina tästä lisää ja alekoodia!), housut / Makia Clothing, nuttura / Nokonen, kengät / second hand
