Täällä sitä ollaan, Ylitorniolla (yes, olen oppinut täkäläisen taivutuksen), vaikka postauksen kuvat ovatkin vielä omasta kotoani Helsingistä. Stella ja Jarno tiesivät, että palaan Norjasta Kilpisjärven kautta takaisin Suomeen, joten he tarjosivat rakkauden hirsitalonsa karanteenikäyttööni. Siksi olen täällä Lapin lumien äärellä.
Kerroin saapumiseni jälkeen Stellalle, kuinka pohdin sitä, miksi he ovat minulle niin kivoja. Hän vastasi:
Eihän me niin hyvin tunneta, mutta sä oot musta ihana. Tuntuu superkivalta että oot siellä tuomassa taloon vähän lämpöä ja elämää.”
Ihanuutta täällä vähän kaivataankin, maailmassa, joka on yhtäkkiä totaalisen eri paikka kuin vaikka kaksi viikkoa sitten. Ihan kaikenlainen ihanuus, ystävällisyys ja kivat teot ovat kyllä tarpeen, kun jokainen on enemmän tai vähemmän eristyksissä. Tarjosin oman Helsinki-kotini juuri karanteenikodiksi perheelle, jotka saapuvat ulkomailta takaisin Suomeen kriisin vuoksi ilman kotia täällä.
Tuntuu, että Koronan lisäksi ihmisiä on ajamassa pienesti raiteiltaan mielenterveyden haasteet. Kyllähän tällainen maailmantila nyt vaikuttaa jokaisen ihmisen ajatuksiin, arkeen ja elämään. Ainakin pitäisi vaikuttaa.
En itse kuulu riskiryhmään, eivätkä lähisukulaisenikaan, ja taloudellisestikin tulen pärjäämään. Silti mieli oli vaikka viikko sitten aika sumuinen ja harmaa – ajatuksista ei saanut kiinni, eikä olo ollut turvallinen. Heräsin vähän levottomana, olin vähän levoton, ja keskittyminen harhaili omia raiteitaan. Millaista sitten on sellaisella, joka oikeasti pelkää itsensä tai läheistensä puolesta, terveydellisesti tai taloudellisesti?
On ensisijaisen tärkeää, että pidämme toisistamme huolta.
Vähintään yhtä tärkeää kuin ihanuus, on kuitenkin kuri. Hertsin avajaiset (aaaaaarrrrr) on nyt kertakaikkiaan jätettävä väliin, jotta Koronakäyrä saadaan taivutettua loivemmaksi. Ottaa pannuun jokainen, joka luulee olevansa tässä nyt joku poikkeusyksilö.
Ihan sama, kuulutko itse riskiryhmään tai tunnetko ketään riskiryhmäläistä. Suositus ihmiskonktaktien rajaamisesta vain välttämättömiin koskee meitä ihan jokaista huolimatta siitä, millainen uskomaton ihmissielu olet (tai luulet olevasi).
Muistakaa myös muistutella läheisiänne kotoilun tärkeydestä. Useampi ystävä on lähipäivinä kertonut, ettei heidän isovanhempansa suostu jäämään neljän seinän sisälle ja kököttävät kahvilla ja lottokuponkien kanssa huoltoasemalla. Onhan se nyt aivan nurinkurista, että ne joita koitetaan suojella, eivät itse tottele ja näin riskeeraavat kaikki muutkin.
Ja ottaahan se hattuun sekin, että toiset eivät tottelevaisina pysty osallistumaan edes läheistensä hautajaisiin, kun taas toiset jatkavat ämpäreiden jonottelua kuin kaikkina muinakin päivinä. Tässä ei nyt puhuta vain omasta terveydestä, vaan koko Suomesta. Koko maailmasta. (Tuntuupa muuten aivan hullulta, etteivät kyseiset lauseet ole edes liioittelua.)
Äh. Pur. Möh. Nyt kaikki toimet saattaa tuntua ylireagoinnilta, mutta jälkikäteen alireagoinnilta. Kyllä me nyt pari kuukautta kestetään sohvalla pötköttelyä – on sitä rankempiakin oloja. Aika harva tässä kuitenkaan on todella järkyttävässä tilanteessa.
Takaisin välittömään ihanuuteen ja lohdullisuuteen. Eräs tuttuni jakoi Facebookissa eilen ihanan statuksen, jonka teidänkin on hyvä lukea:
”Haluaisin jakaa kaikille lohduksi kauniin tapahtuman eiliseltä. Opiskelemme yliopistossa. Etäseminaarin lopuksi kandiohjaajamme esitteli meille perheensä lemmikkikilpikonnan ja kertoi sen elintavoista.
Olo tuntuu pahalta monestakin syystä, mutta tuo inhimillinen lämmön hetki kilpikonnineen kannatteli mua puoli päivää. Toivottavasti teitäkin.”
Isovanhempiasi käskettiin jättämään kotinsa lopullisesti, sinua pyydetään pysymään kotona toistaiseksi. Kyl sie pärjäät.
-Henriikka
Kuvat: Dorit Salutskij
