Toukokuun lopussa koitti ilo, kun sain vihdoin paperit ulos koulusta. Valmis kulttuurituottaja, se olen minä. Ehdin jakaa ennen reissuun lähtöä muutaman juhlakuvan, mutta ajattelin palata vielä fiilistelmään touko-kesäkuun vaihdetta virallisten valmistujaiskuvien ja myöhemmin juhlakuvien muodossa. Selasin vasta äsken kekkeriviikonlopun kuvat läpi ja kameralle oli jälleen kerran tarttunut niin hyviä muistoja, että kyllä hymyilytti.

Valmistuin neljässä vuodessa eli määräajassa, mutta koska olin tehnyt jo yli vuoden täyspäiväisesti töitä, tuntui koko homma etukäteen aika absurdilta. Sitten valmistujaispäivänä kaikki alkoi tuntua niin hienolta. Janne teki valtavan herkkuaamiaisen, menin kampaajalle ystäväni Elinan käsiteltäväksi Yrjönkadun Napsiin (joka on heinäkuun alusta siirtynyt Töölönlahdenkatu 3:een) ja olipa koululla hieno juhlakin kaikille kulttuuri- ja taidealoilta valmistuville. Oli juhlapuheet ja kakkukahvit. Yhtäkkiä kaikesta tulikin ylevää ja juhlallista. Nautin päivästä todella.

Anni oli lupautunut ottamaan minusta muutaman virallisen epävirallisen valmistujaiskuvan. Mietimme sateisen päivän kuvauspaikkaa (vettä tuli koko kuvaushetken ajan, onneksi kirsikkapuiden alla oli suojaa) ja tuntui luontevalta olla Arabianrannassa. Täällä olen opiskellut ja täällä olen myös suurimman osan opiskeluajastani asunut. Paikasta on tullut minulle tärkeä, ensin opintojeni, sittemmin kotini vuoksi. Pakoilimme pisaroita Hämeentien päässä, puiden alla, minkä jälkeen jatkoimme Vanhan kaupungin koskelle.

Kauniista lettikampauksestani oli vastuussa Elina, ystäväni ja vakiokampaajani. Mimmi on jo aiemmin loihtinut minulle upeita kampauksia ja tästä taisi tulla kaikkien aikojen suosikki. Elina osaa lukea tilanteita ja tietää, mitä haluan. Hän ymmärsi kuvailuni ja jätti kampauksesta viimeistelystä huolimatta sopivan bohon. Ei haitannut, vaikka hiussuortuvat vähän tipahtelivat tanssin tiimellyksessä.

Etsin koko kevään sopivaa mekkoa. Tiesin voivani hyvin käyttää jotain vanhaa, mutta tällainen tilanne tuntui oikeuttavan jotain uutta. Kiertelin ja kaartelin kaikki oikeat ja virtuaaliset kaupat läpi, tuloksetta.

Lopulta käytin viimeisen oljenkorteni Zaraan, mikä toki vähän harmittaa, kun olisi voinut panostaa ja laittaa rahansa jonkun suomalaisen suunnittelijan pussiin. Parilla kympillä lyhennytin punaisen mekkoni työpaikkani läheisessä ompelimossa. Tiesin polven yläpuolelle ylettyvän mekon olevan niin paljon enemmän minua kuin puolisääressä roikkuva.

Kengät ovat Vagabondilta. Jos minulta kysytään, olisi korko voinut olla tuplat nykyisestä, vaan sellainen pelleily ei kuulema kuulu tähän sesonkiin. Nynnykoroilla siis, onnellisesti ja turvallisesti. Päkiät kiittivät juhlijaa.

Opiskelijakortissa on aikaa elokuun loppuun saakka. Mitä kannattaa vielä tehdä? Matkustaa junalla, käydä museoissa halvalla ja ahtaa itsensä täyteen opiskelijaruokaa? Opiskelijaelämä oli hyvää aikaa, mutta nyt maistuu työnteko. Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla.

– Henriikka

Kuvat: Anni Porrasmäki