5 himotuinta matkakohdetta juuri nyt

matka2

Hello there! Terveisiä matkamessuilta.

On vähän hälinää, mutta kirjoitus-flow löytyy joskus yllättävästä paikasta. Vaikka koen olevani todella monissa tilanteissa myös yllättävän introvertti, voisin allekirjoittaa kyllä omalla kohdallani ”extroverttiuden” täysin sillä perusteella, että he pystyvät yleensä keskittymään täysin omiin tekemisiinsä miljöön häiriöistä huolimatta.

Olisi muutama himottu matkakohde jakaa. Nämä viisi ovat nousseet juuri nyt kiinnostavimpien kohteiden listalle.

1. Suomi/ Nuorgam

Kävin juuri juttelemassa lempeän naisen kanssa Nuorgamin lomakylän tiskillä. Näin kuvia aavasta, rauhallisesta pohjoisesta ja totesin, että sinne pitää päästä ensi kesänä. Ja syksynä. Ja talvena. Ja kaamosaikana. Ja juhannuksena.

Ehkä muutan sinne. Sinnekin.

matka6 matka4

2. Suomi / Kuhmo

Voi Kuhmo! Kainuu! Miksi olen viettänyt aikaa vain keskustassa ja kesämökin läheisyydessä? Aion myydä itseni uistimilla veljeni seuraksi kanoottiretkelle kalastamaan ja kelailemaan muutenkin (hehe).

3. Japani

Haluaisin tietää, onko Japani yhtä seesteisen toimiva ja rauhallinen kuin luulen. Haluaisin tietää, koenko yhtä vahvaa yhteyttä paikallisiin kuin koen täällä Helsingissä asuviin japanilaisiin. Haluaisin myös ehkä tuoda kotiin mukavan design-kipon ja -kupon.

matka7 matka3

4. Marokko

Tämä on joku yleinen villitys. Jostain syystä tietyt maat nousevat jostain mystisestä syystä kaikkien ajatuksiin. Sitä luulee olevansa ainoa uniikin kohteensa kanssa ja sitten kun kerrot suunnitelmistasi, huomaat kaikkien aikovan samaa. Kun kerroin Marokko-haaveestani ystäville, kaksi pariskuntaa heistä oli jo varannut lennot. Median aivopesu? Visuaaliset trendit? En tiedä, mistä moinen ilmiö johtuu.

5. Turkki

Voi Turkki, kuinka sinua kaipaan. Syksyllä jäi niin monta ystävällistä ihmistä tapaamatta ja monta asiaa tekemättä. Haluaisin sporttailla, vaeltaa, nähdä lisää merta. Syödä hyvin ja nukkua kauniin taivaan alla. Aktiivista, mutta samalla seesteistä Turkkia ikävöiden.

matka1

Voi tosin olla, että huomenna lista on taas täysin uusi. Ei pysy nyt pää ihan mukana tämän messumaailman menossa.

Sain kotoa viestin: Oon iloinen kun diggaat elää ja tehdä töitä. Ja kun suhun on purrut matkakärpänen!

Vastasin, että kohta on lopetettava kaikki työnteko, että ehdin vain matkustaa. Sain vastaukseksi niitä legendaarisia itku-nauru-emojeita.

Luotan siihen, että kotona jollain on järki tallella.

-Henriikka

Kuvat: Alina & Juuso / Gipsy Hearts

Trans-Siperia aasta ööhön: käytännön ohjeet junamatkalle

_MG_0416 kopio

Janne tässä moi. Nyt on luvassa raakaa faktaa, Henriikka nimittäin pyysi minua kirjoittamaan Trans-Siperian junamatkasta kattavan infopaketin vastaavaa reissua miettiville.

Jos ja kun olet lukenut kesäkuussa taiteillun 11-osaisen matkakertomuksemme (alkaa tästä) tämä kirjoitus on varmasti osittain kertausta. Selvää on myös, että vastaavan reissun suunnittelijat ovat blogin lukijoissa todennäköisesti marginaalissa, mutta osalle juttu on toivon mukaan avuksi.

Venäjällä junailusta on tullut koko ajan suositumpaa, eikä ihme: askeettinen junakokemus tutussa mutta niin vieraassa naapurimaassamme on tylsyydessään ihmeellisen kiehtova. On todella mukava tunne nostaa kirja nenälle omalla punkallaan ja antaa kiskojen kolinan rauhoittaa usean päivän ajaksi.

Listaa tullaan päivittämään vinkkien ja kommenttien perusteella, lisäksi kaikkiin kysymyksiin vastataan kykyjen puitteissa, joten avatkaa sanaiset arkkunne!

_MG_0062 2 kopio

Reitin suunnittelu

Reitin pohtiminen on varmaan monille se ensimmäinen juttu. Vaikka Trans-Siperian rata kulkee virallisesi tiettyä reittiä pitkin Moskovan ja Vladivostokin välillä, kohdetta voi vaihaa ja matkan varrelta voi poiketa syrjäkyliin ja metropoleihin useammassa kohtaa. Stopit reitin varrella ovatkin iso osa matkakokemusta, joten suuri suositus niille. Ensin kannattaa kuitenkin miettiä matkan päämäärä, sillä se määrittää paljon: jatkuuko matka kohdekaupungista vielä eteenpäin, miten jatkoyhteydet toimivat ja niin edespäin. Kun päämäärä on selvä, perehtyminen radanvarsikaupunkeihin voi alkaa.

Moskova-Peking:
Meidän reittimme kulki Moskovasta Mongolian kautta Pekingiin. Tämä reitti on erinäisten lähteiden mukaan kaikista suosituin turistireitti, ja varsin ymmärrettävästi: matkalle mahtuu kolme valtiota ja Pekingistä on helppo jatkaa mihin suuntaan tahansa kulkuvälineellä jos toisella. Suoria junia kulkee tällä välillä vain yksi viikossa per suunta (ja sekin on todella usein loppuunvarattu), mutta harvemmin koko matkaa painellaankaan täysin suoraan. Moskovasta katsottuna risteyskohta sijaitsee vasta neljän vuorokauden matkustamisen jälkeen Ulan Uden kaupungissa, jossa tämä rata kääntyy kohti etelää perinteisen Trans-Siperian radan posottaessa kohti itää. Ulan Udeen asti voi siis rauhassa matkustaa millä junavuorolla tahansa.

Moskova-Vladivostok:
Toinen todella suosittu väli on se varsinainen Trans-Siperian rata, eli reissu Moskovasta Vladivostokiin. Matkaa tulee tällä reitillä yhtä monta päivää, mutta päämääränä on Kiinan järkyttävän kokoisen pääkaupungin sijaan neuvostohenkinen teollisuuskaupunki Japaninmeren rannalla, Koreoiden pohjoispuolella. (Tätä kirjoittaessa totesin, että onpahan siinäkin aikamoista mystiikkaa. Pitäisi varmaan vielä sekin testata.)

Suosittuihin pysähdyspaikkoihin kuuluu esimerkiksi Baikaljärven rannalla sijaitseva Irkutsk, sekä Kazan, jonka kautta perusreitti ei edes kulje, mutta jota ympäröivää Tatarstanin tasavaltaa monet pitävät hyvin kauniina ja näkemisen arvoisena kohteena. Under the radar -vaihtoehto on myös esimerkiksi Trans-Mantsurian rata, joka päätyy Pekingiin, mutta ei suhaakaan Mongolian läpi vaan kiertää sen itäpuolelta.

Muista myös, että jos et aio kulkea edestakaisin, reitin voi kulkea kumpaan tahansa suuntaan. Länsi-itä –suunta on käytännössä aina suositumpi, etenkin länsimaalaisten keskuudessa. Aidon venäläisseuran varmistamiseksi suositellaan siis idästä kohti Moskovaa matkaamista. Varsinaista turistungosta tuskin on kummallakaan suunnalla.

_MG_0203 2 kopio

LIPUN OSTAMINEN JA MATKUSTUSLUOKAT

Lippujen hankinta:
Lipun ostamiseen on muutama eri vaihtoehtoinen tapa. Itse ostimme lippumme Venäjän rautateiden omilta verkkosivuilta, mikä oman kokemuksen ja muutamien lähteiden perusteella on kaikista halvin tie. Selaaminen on yksinkertaista, mutta varsinainen ostotapahtuma vaatii rekisteröitymistä, joka kuitenkin käy melko kivuttomasti. Huomaa, että kaikki juna-aikataulut näytetään Moskovan ajassa, kaupungin aikavyöhykkeestä riippumatta.

Toinen tapa on rynniä Moskovassa (tai muussa lähtöpaikassa) lippukioskille tikettien toivossa. Näillä tiskeillä lippujen hinnat ovat samaa luokkaa kuin yllämainituilla verkkosivuilla, mutta palvelua voi olla hankala saada ilman venäjänkielen taitoa. Paikalliset sanovat, että etenkin suoriin Moskova-Peking -juniin tämä on melko toivotonta, mutta muihin voi löytyäkin paikkoja etenkin, jos ei matkusta aivan pahimpana lomakautena. Lippuluukulta ostaminen on todellisen fiilismatkustajan tapa, kun suunnitelmia ei haluta tehdä etukäteen.

Kolmas tapa hankkia matkalippunsa on erinäisten matkatoimistojen kautta. Matkatoimiston kautta voit hoitaa kaikkien lippujen (ja viisumien) hankkimisen simppelisti ja vaivattomasti, mutta huomattavasti kalliimmin. Paitsi että firmat tietysti ottavat välistä, suurin osa matkatoimistoista ei tarjoa mahdollisuutta ostaa halvimman luokan, eli kolmosluokan matkalippuja. Kyseessä on siis ennen kaikkea budjetti vs. vaivattomuus -kysymys.

Huomioi, että minkäänlaista sarjalippua Venäjän juniin ei voi ostaa. Jos siis päätät stoppailla matkan varrella ahkerasti, ostat lipun jokaiselle välille erikseen. Tämä tulee tietysti jonkin verran kalliimmaksi, muttei mitenkään mainittavasti.

Lisäksi on sanottava, että lähes kaikkia suosittuja reittejä liikennöidään myös linja-autoilla tai muilla kulkupeleillä. Ei ole epätavallista, että jonkin välimatkan liput onkin myyty jo parin päivän ajalta loppuun. Silloin 15 tunnin bussimatka tai minivankyyti on myös varteenotettava vaihtoehto.

_MG_0273 2 kopio

Matkustusluokat:
Lipunoston suhteen olennainen kysymys on, missä luokassa haluaa matkustaa. Valintaan vaikuttaa oma matkabudjetti (josta seuraavassa kappaleessa), mutta myös omat tavoitteet ja vaatimukset matkan puitteista. Venäjän junissa on pääsääntöisesti kolme matkustusluokkaa:

Luokista hintavimman, eli ykkösluokan valitseva löytää itsensä kahden hengen hytistä, jossa saattaa junasta riippuen olla erilaisia mukavuuksia, kuten pehmeämmät sängyt. Hyvällä tuurilla high-seasonin aikaan ykkösluokkalainen saa jopa oman pienen privavessan. Jos matkaat kahdestaan, etuna on mukava määrä yksityisyyttä. Jos taas matkustat yksin, tilanteesta saattaa hyttikaverista riippuen tulla hyvin mukava tai todella kiusallinen. Huomaa, että tätä luokkaa ei todellakaan löydy kaikista junista ja henkilökohtaisesti ajattelen, ettei se kovin järkevä rahareikä olekaan – Venäjän juniin ei ylipäätään kannata mennä luksusta etsimään.

Toinen luokka eli kupé löytyy kaikista junista. Kupét ovat neljän hengen hyttejä, joista varaat yhden sängyn. Sängyt ovat laadultaan aikalailla samanlaisia kuin muissakin luokissa, vaikka tämäkin riippuu hieman junasta. Jos arvostaa yksityisyyttä ja matkustaa neljän hengen porukassa, kakkosluokan edut ovat selvät: ovet saa lukkoon, jalkatilaa on enemmän, eikä huono lotto-onni voi tuoda epämääräisesti tuijottavaa keski-ikäistä venäläismiestä viereiseen punkkaan. Toisaalta kakkosluokan makuupaikka on lähes tuplat kolmosta kalliimpi, eikä tasoero ole yksityisyyttä lukuunottamatta kovin merkittävä.

Kastin pohjalta löytyy kolmosluokka eli karjavaunu, venäläisille plastkartny. Vaunu koostuu ikään kuin yhdeksästä kuuden sängyn kokonaisuudesta yhden käytävän varrella. Avotilassa on siis yhteensä 54 petipaikkaa. Karjavaunun etuihin lukeutuvat sen edullinen hinta ja sosiaaliset puolet: käytävän varrella kohtaa varmasti monenlaista kulkijaa. Meille karjavaunu oli budjettimatkaajina ja ”autenttisten kokemusten” etsijöinä luonnollinen valinta, emmekä pettyneet.

_MG_0080 2 kopio

Budjetti

Iso lohko matkabudjetissa kuluu ylläesiteltyihin junalippuihin. Se on myös se osuus, jota on vaikea tarkkaan arvioida, sillä muuttujaan vaikuttaa junatyyppi, matkustusluokka, ostopaikka ja se, kuinka paljon matkan varrella aikoo pysähdellä. Suoran matkan edullisimmassa luokassa Moskovasta Vladivostokiin saa noin 300 eurolla. Me starttasimme Helsingistä ja pysähtelimme muutaman kerran matkan varrella, jolloin matkojen yhteishinnaksi tuli noin 500-600 euroa. Sen pitäisi riittää sekä Helsinki-Peking -reitille, että Helsinki-Vladivostok -välille kolmosluokassa. Jos sen sijaan ostaa liput matkatoimistosta, pysähtelee paljon ja nukkuu kakkosluokan hytissä, rahaa kuluu tuhat euroa enemmän. Suosittelen tsekkailemaan hintoja tuolta Venäjän rautateiden verkkosivuilta, esimerkiksi täällä esitellystä taulukosta ja kyselemään erinäisiltä matkatoimistoilta.

Viisumeiden osto on toinen pakollinen rahareikä. Suomalainen saa viisumit sekä Kiinaan että Venäjälle hyvin helposti täyttämällä muutamia lomakkeita. Rahaa ne syövät Venäjän osalta mukavat 84 euroa, Kiinan osalta taasen noin 70 euroa. Mongolia on poistanut viisumivaatimuksensa Suomen kansalaisilta muutama vuosi sitten. (EDIT: Mongoliaan tarvitsee taas viisumin!) Muista hankkia viisumit hyvissä ajoin!

Majoitusbudjetti riippuu täysin pysähdysten määrästä ja kestosta. Hostelliasuminen ei ole mainittavasti Suomea halvempaa, mutta varmasti edullisiakin majataloja löytyy. Referenssinä, me nukuimme Irkutskissa 20 € / yö (sisälsi lounaan) ja Mongolian pääkaupungissa Ulan Batorissa 13 € / yö. Ruoan suhteen löydät kätevän taulukon esimerkiksi täältä. Pääasiallisesti ruoka on hieman Suomen hintoja halvempaa Moskovaa lukuunottamatta, joka on hyvin kallis.

_MG_0323 kopio

Pakkaaminen

Tässä kätevä pakkauslista, joka kyllä oikeastaan sopii checklistina reissulle kuin reissulle. Ei sitä tarvi orjallisesti noudattaa, mutta ainakin vinkkejä tästä saa:

• Bikinit • Maitohappobakteerit • Pyyhkeet (ohuet!) • Vaatteet • Kevyt juomapullo • Aurinkorasva • Lenkkarit • Huivi • Lippis • Hygieniatuotteet • Shampoot ja pesuaineet • Omat lääkkeet • Muki • Passi • Rahapussi / käteistä • Korvatulpat Pelikortit • Purkkaa • Vihko • Kyniä • Kirjat • Laturit / reissu-akku-laturi • Rakkolaastarit/normilaastarit • (Kuivashampoo) Muovipusseja • Vessapaperi • Aurinkolasit • Narua • Jeesusteippi• Pieni peili • Eväät (erityisruokavaliot) • Meikit • Lukko • Puukko • Yleistyökalu • Silkkimakuupussit• Harja • Opaskirja (padilla?) • Kertakäyttösadetakit • Sandaalit • Sateenvarjo • Hihnoja • Ohut ja kevyt takki • Antibioottikuuri • Laktoosipillerit • Otsalamppu • Usbikaapelit sun muut (hubi?) • Muistikortit • Kamera • Kameran laturi • Tussi • Passikopiot ja kaikki muut tositteet • Opiskelijakortit / muut kortit • Kuulokkeet ja soitin • Kangaskassi • Päiväreppu

Muutamia nostoja:
Kenkäpuolella ehdoton suositus helposti jalkaan sujautettaville sandaaleille / släbäreille / flip flopeille. Lattiaa kyllä siivotaan kerran päivässä, joten se ei sinänsä ole törkyinen, mutta kunnon varvastossut tekevät käytävillä liikkumisen huomattavasti kivemmaksi – puhumattakaan vessakäynneistä. Sitä paitsi venäläisiltä löytyy vastaava varustus jaloista.

Vessakäynneistä puheenollen – varaa mukaan wc-paperia. Meidän matkallamme sitä oli aina toileteissa, mutta aivan kaikilla ei ole ollut yhtä hyvä tuuri.

Gadgettidiggareille kätevänä vinkkinä USB-hubi, eli –jakorasia. Uudemmista vaunuista löytyy ruhtinaallisesti yksi pistorasia per kuusi punkkaa, mutta vanhemmissa niitä on koko vaunulle vain kaksi. Tuskin junassa tulee turhan paljon tarvettakaan laitteiston lataamiselle, mutta on aina kohteliaampaa ja nopeampaa ladata kaikki vipstaakelinsa kerralla. Ja tietysti ylimääräisiä laturipaikkoja voi tarjota myös matkakumppaneille.

Omia astioita ei välttämättä tarvitse mukaan, sillä junasta voi lunastaa panttia vastaan teemukin. Tämä tuntui olevan tavallinen käytäntö paikallisten keskuudessa. Meillä oli omat ruokailuvälineet (kuppi, kippo, lusikka-haarukka) mukana, minkä koimme varsin mukavaksi aamupuuroa keitellessämme.

Sanottakoon nyt vielä, että kuten reppureissulle yleensäkin, pakkaa maltilla! Yleensä tavaraa tulee otettua aina liikaa. Toki perusreppureissuun verrattuna on otettava huomioon, ettei pyykkääminen (saati suihkussa käyminen) junassa onnistu, eli jos aiot matkata koko seitsemän päivän junaradan yhteen pötköön, ota mukaan useampi paita ja alushousut – sinun ja matkatovereidesi iloksi.

Itsellämme oli matkalaukkuina hyväksi todetut 50-60 -litraiset rinkat. Junaolosuhteissahan matkakassin tyypillä ei ole periaatteessa suurempaa merkitystä. Jos siis olet tottunut käyttämään vetolaukkua tai kiekkokassia, etkä aio kulkea väliasemilla tai kohteessa pidempiä matkoja tee mitä lystäät.

_MG_0002 2 kopio_MG_0459 kopio

Ruokailu junassa

Käytännössä erityisruokavalioista kärsimättömän ei tarvitse kantaa ruoanmurustakaan mukaan junaan. Jokaiselta asemalta löytyy kioskeja, kauppoja ja mummoja, jotka tarjoavat antimiaan. Kioskeista löytää elintärkeää kylmää vettä ja muita juomia, nuudeliannoksia, jäätelöä, hedelmiä ja kiskan koosta riippuen melko laajallakin valikoimalla muuta syötävää. Mummoilla myynnissä on kalaa, täytettyjä piiraita mysteerisisällöillä, lihamöykkyjä ja pottuja. Hinnat eivät päätä huimaa, joskaan hintataso ei myöskään ole aivan maan tasalla. Jäätelöpuikko oli laiturin kioskista euron verran, kaalipiiras ehkä 50 senttiä.

Koska samovaarista saa mielin määrin kiehuvaa vettä, kätevintä on suunnitella ruoka-annoksensa sen ehdoilla. Nuudeleita saa kioskeilta ja esimerkiksi pussikeittoja ja kaurahiutaleita voi ostaa moskovasta tai matkan varrelta isommista kaupoista.

Junista löytyy myös ravintolavaunut. Niiden taso kuulopuheiden perusteella vaihtelee paljon, joten on tuurista kiinni, sattuuko junaasi gourmet-ravintola vai räkälä. Myös junayhtiö vaikuttaa ravintoloihin, sillä kiinalaisten operoimissa junissa menyy on luonnollisesti kiinalaisempi. Se on kuitenkin varmaa, että ravintolavaunujen antimet ovat melkoisen hintavia. Me emme omalla reissullamme junaravintolassa ruokailleet, joten kirjoitahan ihmeessä kommentteihin niistä omia kokemuksiasi!

_MG_0191 2 kopio

Junaolosuhteet & Turvallisuus

Lopuksi vielä pari sanaa junaolosuhteista. Mitään luksustahan ei ole tiedossa, muttei kauhutarinoita jätöksistä vessojen seinillä ja vodkapäissään riehuvista miehistäkään kannata uskoa. Jokainen saa oman sänkynsä, jokaiselle annetaan muovipussitetut puhtaat lakanat ja toisia matkustajia arvostetaan. WC:t (joita on kaksi per vaunu) ja muut tilat ovat melko siistejä, ja kaksi junaemäntää siivoavat niitä päivittäin. Kanssamatkustajina on todennäköisimmin vanhuksia, pieniä perheitä ja pitkiä työmatkoja taittavia miehiä. Vodkan lipittäminenkin on lain kirjaimen mukaan kiellettyä, eli jos sitä tapahtuu, sen ei luultavasti sinua pitäisi häiritä.

Sosiaalisuus voi olla junassa hankalaa, sillä kielimuuri on luultavasti venäjää taitamattomalle matkaajalle suuri. Venäläiset tuntuvat silti sosiaaliselta väeltä, eli hymyjä vaihdetaan ja yläsänkyläiset saavat tulla ventovieraan alasängylle istumaan. Myös ruokaa on usein tapana jakaa, joten pienet herkut (tai jopa tuliaiset Suomesta!) voivat olla hauskoja tapoja ottaa paikallisiin kontaktia.

Matkatavaroiden puolesta pelkääville meillä ei ole tarjota rötöstilastoja, mutta ainakin oma kokomuksemme oli hyvin turvallinen. Varmuus on tietenkin aina kiva, siksi välitön suositus lähtee alasängyn valinnalle nukkumapaikaksi. Sänkyosa lepää metallisen laatikon päällä, jonne matkamies tai -nainen voi sujauttaa arvotavaransa piiloon. Nukkua voi siis hyvillä mielin. Ja tämä laatikko on siis oikeasti iso: yhteen sai tungettua melko mukavasti kaksi rinkkaa ja kameralaukun.

_MG_0001 kopio

 Loppuun voisi vielä lainata Henriikkaa reissuraporttimme kolmannesta jutusta:

Kun kulki usean päivän ajan junalla, ajantaju hävisi. Omasta punkasta muodostui pieni pesä, josta seuraili ohikiitäviä maisemia ja kyliä ja syventyi kirjoihin. Avoimesta ikkunasta pieksi pientä tuulenpuuskaa. Ei ollut mihinkään kiire eikä mikään velvoittanut. Nukahtaa sai kun siltä tuntui ja aktivoitua taas kun koki tarpeelliseksi. Välillä joku paikallinen istui sängylläsi, ihan noin vaan lupaa kysymättä. Ensijärkytyksen jälkeen tajusimme, että niin se homma toimii. Sittemmin valtasimme itsekin monien mummojen jalkopäitä. Samalla aika kuitenkin kiihtyi valtavan nopeasti. Tunteja saattoi kulua sekunneissa ja kumma kyllä, neljän yön jälkeen oli sellainen tunne kuin ei olisi vielä ehtinyt kyllästyä ihan tarpeeksi.”

Kommentoithan, jos koet jonkin kohdan kaipaavan muutosta tai täydennystä!
Hyvää Trans-Siperian matkaa!

– Janne & Henriikka

Lue koko Helsinki-Siperia-Mongolia-Peking-matkakertomus:

Trans-Siperia 1: Moskova
Trans-Siperia 2: Junamatka Moskovasta Irkutskiin
Trans-Siperia 3: Kolisevan junan kiskoilla
Trans-Siperia 4: Kohti Baikalia
Trans-Siperia 5: Talviturkki jäi Baikal-järveen
Trans-Siperia 6: Olkhonin saarella
Trans-Siperia 7: Venäjän yli Mongoliaan
Trans-Siperia 8: Uskomattoman kaunis Mongolia
Trans-Siperia 9: Mongolialaista elämää Ulan Batorissa
Trans-Siperia 10: Pahuksen Peking
Trans-Siperia 11: Kiinan muurille ja kotiin

Trans-Siperia 11: Kiinan muurille ja kotiin

_MG_1553 kopio

Viimeistä viedään kaverit. Samalla käsitellään vihoviimeinen kokonainen matkapäivä, joka oli todellinen loppuhuipennus upealle matkalle: Kiinan muurin katsastus.

Kiinan muuria on alettu rakentaa jo 700-luvulla ekr., mutta miljoonista kivenmurikoista koostuva pötkö oli nykyisessä muodossaan valmis vasta pari vuosituhatta myöhemmin. Muuria voi käydä ihailemassa todella monessa eri paikassa, joista itse valitsimme Mutianyu-nimisen spotin. Se on reittinä melko jyrkkä ja tunnettu useista vartiotorneistaan. Matkaa Pekingistä on noin 70 kilometriä, eli suurin piirtein saman verran kuin huomattavasti turistoidumpana mainostettuun Badalingiin.

_MG_1433 kopio_MG_1455 kopio_MG_1503 kopio_MG_1468 kopio_MG_1518 kopio_MG_1511 kopio

Kaikki sanoivat, että muurille kannattaa lähteä aamuvarhain. Näin säästyy isoimmilta ruuhkilta ja samalla välttää kävelemästä pitkiä matkoja hirveässä helteessä. Heräsimme kuudelta aamulla ja suuntasimme rankka-sateessa bussiasemalle. Oli onni, että juuri muuripäivälle sattui sadetta. Toisinaan tukalankin kuuma säätila olisi vienyt muurilla tarpoessa energiat täysin. Olimme ottaneet selville matkan taittuvan parhaiten yhdellä linja-autolla läheiseen pikkukaupunkiin, josta jatko taittuisi taksilla. Kokonaismittaa yhdensuuntaiselle taipaleella olisi puolitoista tuntia.

Kaikki ei mennyt taaskaan ihan niin kuin suunniteltiin, vaan tutuksi tullut asioiden lievä hankaluus iski taas silmille. Bussiasemalla virka-asussa häärinyt nainen kertoi googlaamamme bussin olevan ehdottomasti hölmömpi vaihtoehto ja ohjasi meidät toiseen. Autoon tungettiin taas kovalla kyynerpäätaktiikalla ja se täyttyi äärimmilleen. No, lopulta tämä reitti tuli tietysti kalliimmaksi, sillä vaikka matka taittui nopeammin, vei linja-auto meidät selvästi aiottua kauemmas, mikä taas nosti taksimatkan hintaa. Olisi vain pitänyt uskoa omia ennakkosuunnitelmiaan. Mutta minkäs teet, kun paikallinen täti melkein kantaa bussinpenkkiin istumaan.

Perille kuitenkin päästiin, vieläpä iloisesti laulavan (ja harvinaisen karvaisen) miekkosen kyydissä. Kuski kertoi odottavansa meitä noin kolmen tunnin jälkeen ja katosi ravintolaan.

Oli jännää saapua muurille, kun ei tiennyt yhtään mitä odottaa. Olisiko paikka täysi turistikarnevaali vai olisiko jäljellä lainkaan autenttista tunnelmaa? Vuoren juurella sijaitseva ala-asema oli suhteellisen rakennettu. Lipunmyynti, turistihintaisia kioskeja ja muutamia ravintoloita (tietysti Burger King ja Subway muiden joukossa). Itse muuri siinsi jonona vuoren päällä. Vaihtoehtona oli kivuta ylös jalan tai ottaa ilmeisen suosittu vaihtoehto nousta tuolihissillä. Meitä peloteltiin yli tunnin rankalla kävelymatkalla. Kustannussyistä valitsimme kuitenkin omien jalkalihasten käytön ja lopulta matka taittui verrattain kevyesti, 20 minuutissa.

_MG_1683 kopio
_MG_1636 kopio_MG_1530 kopio _MG_1544 kopio
_MG_1606 kopio_MG_1534 kopio

Muurille saavuttua kiinnitti ensimmäisenä huomiota sen kokoon. En tiedä näkyykö kivinen rivistö todella kuuhun asti, mutta se oli valtava. Kaiken lisäksi me tietysti näimme vain murto-osan koko rakennelman massiivisuudesta. Tuollaisen rakentamiseen on kulunut järkyttävä määrä kiveä ja miestyötunteja, etenkin kun miettii Ming-dynastian aikaista rakennustekniikkaa (josta minä en siis tiedä todellisuudessa mitään, kunhan googlasin päteäkseni).

Lisäksi muuri oli yksinkertaisesti hyvin kaunis. Sellainen käsittämätön rakennelma upean luonnon keskellä. Vaelsimme muutaman kilometrin lenkin pitkin sen kivisiä käytäviä. Muita kävijöitä oli melkoisesti, muttei riesaksi asti. Kuvia sai ottaa kenenkään tunkematta ruutuun. Itse maksoin reilusti ylihintaa kahvista, mutta totta kai oli käytettävä mahdollisuus kuljeskella aamukahvilla pitkin yhtä maailman ihmeistä.

Hauska matkalla oppimamme nippelitieto oli, etteivät mongolialaiset käytä Kiinan muurista perinteistä englantilaista käännöstä ”The Great Wall”. Ilmeisesti heillä päin muuria ei pidetä rakennussyynsä vuoksi niin ”upeana”, vaan muuria kutsutaan astetta arkisemmin nimellä. ”The White Wall”.

_MG_1549 kopio
_MG_1677 kopio_MG_1554 kopio _MG_1568 kopio _MG_1580 kopio _MG_1585 kopio

Muurilla saimme huomata saman ilmiön kuin Pekingissäkin: kiinalaiset halusivat väkisin päästä kanssamme yhteiskuvaan. Olin unohtanut vuoden 2011 Taiwanin matkan jälkeen tämän käytöksen kokonaan.

Olo oli kuin julkkiksella, kun ujo mustatukka liukui luvan kysyttyään viereeni ja nosti ilmaan rauhanmerkin sekä selfiekepin. Välillä käteen tungettiin jopa Kiinan lippu. Tuttu juttu varmasti muillekin kiinankävijöille. Kadulla kävellessä saattoi huomata myös monen salakuvaavan (hyvin vähän salassa).

Onkohan niin, etteivät vähän kauempana periferiassa asuvat kiinalaiset oikeasti ole nähneet meitä länkkäreitä livenä? Vai mikä homman nimi oikein on? Länkkäri ei ollut Kiinassa edes mikään harvinainen näky. Etenkin Pekingissä länsimaalaisia näkyi reilusti, arviolta saman verran kuin Helsingissä tummaihoisia. Hauskaa olisi ollut itse tehdä paikallisten kanssa samaa – tiedustella yhteiskuvan mahdollisuutta, tarjota suomenlippu käteen ja nostaa kamera ilmaan. Please, kertokaa mikä tämä kuvausjuttu on?

_MG_1593 kopio _MG_1641 kopio _MG_1669 kopio _MG_1691 kopio _MG_1705 kopio

Palattuamme Pekingiin aika valui nopeasti loppuun. Kului viimeinen ilta jäähyväis-illallisineen ja pakkauksineen ja saapui viimeinen aamu: reissumme päätepiste. Hyvästelimme matkatoverimme absurdin tiiviin yhteiselon jälkeen. Alina ja Juuso jatkoivat vielä kuukaudeksi Vietnamiin ja Thaimaahan (heidän matkablogiaan voi lukea täältä). Pieniä kateuden hiukkasia oli ilmassa, mutta tuntui myös erittäin kivalta palata omaan kotiin.

Lentokone nousi ilmaan Pekingin lentokentältä yhdentoista aikaan aamulla ja saapui kahdeksalta illalla Helsinki-Vantaalle. Välissä vietettiin raukea nelituntinen Moskovassa. Nyt ei lähdetty piipahtamaan sipulikirkolla. Kertasimme sen sijaan matkan vaiheita, junamatkaa Venäjällä, Baikalin jääkylmää vettä, heppakyytiä Mongoliassa ja fillarointia Pekingin pyörämeressä. Tällaisten kokemusten jälkeen tuntui hienolta palata Suomeen.

_MG_0760 kopio_MG_0767 kopio_MG_0775 kopio
_MG_0769 kopio

Toivottavasti olette jaksaneet matkustaa näiden juttujen kanssa. Tiedän, että asukuviin tottuneille tämä on voinut olla raskas tie, haha. Toivottavasti olen kuitenkin voinut sanojen ja kuvien kautta välittää teille jotain siitä fiiliksestä, jota matkalla koimme.

Näin tänään Helsingin kaivopuistossa ystävän, jota en ollut nähnyt pitkään aikaan. Hän kertoi lukeneensa kaikki matkaraportit. ”Aina aamulla töissä tsekkasin nopeasti, eihän ole tullut sähköpostia ja sitten aloin lukemaan uutta juttua.” Tuntui tosi kivalta. Kun etsimme itse tällaisesta matkasta tietoa, etenkin Venäjän junista ja valitsemastamme junaluokasta löytyi vähän tietoa. Päätimme jo ennen matkaan lähtöä, että pitää sitten itse kirjoittaa, jotta joku voi hyötyä kokemuksistamme, jos on itse lähdössä samantyyppiselle seikkailulle.

Tämä oli todella yksi elämäni hienoimmista matkoista tähän asti, oli niin paljon koettavaa ja nähtävää. Kaiken ohella tuli oltua paljon omien ajatusten kanssa: pohdin paljon itseäni ja elämääni, pohdin millainen olen ja millainen haluaisin olla. Analysoin ihmissuhteita ja elämäni arvoja ja prioriteetteja. Sain ehkä koottua sellaisia tuntoja kokoon, jotka Suomessa tuntuvat leviävän kaiken kiireen keskellä. Omien ajatusten lisäksi sain kuitenkin nauttia myös huikean hyvästä matkaseurasta. Tuntui tärkeältä, että sai jakaa tähtihetkiä kolmen huippuystävän kanssa.

Kiitos matka, kiitos maailma. Kiitos teille, kun jaoitte kanssani nämäkin hetket.

– Henriikka

Trans-Siperia 10: Pahuksen Peking

_MG_0939 kopio

Jaksattekos roikkua vielä siellä ruudun toisella puolella? Matkajuttuja on vielä kaksi jäljellä – nyt tullaan jo Kiinaan. Olin kuullut ennakkoon Kiinasta pelkkää huonoa. Siis Peking on yksi niistä harvoista paikoista, joista olen kuullut lähinnä pelkkää kehnoa. Olimme käyneet Jannen kanssa molemmat Taiwanissa ja Hong Kongia moni on kehunut, varsinaisen Kiinan ennakko-oletukset olivat kuitenkin niin alhaalla kuin olla ja saattaa.

Matka Mongoliasta Kiinan pääkaupunkiin oli hyvin uuvuttava: ensin yöjunalla pitkin Gobin autiomaan itäreunaa Kiinan puolelle rajaa, josta epäilyttävien elekielineuvottelujen jälkeen pikkubussilla eteenpäin. Meitä kyllä hieman varoitettiin pikkubussin ottamisesta, sillä näiden ”mustien taksien” kuskit ovat kuulemma usein melkoisia kaahaajia. Vaihtoehtona olisi ollut virallinen makuupaikoilla varusteltu linja-auto rajalta Pekingiin. Minivan vei voiton, koska se oli sekä hieman halvempi että nopeampi. Toki matkustusmukavuudesta piti vähän tinkiä auton ollessa viimeistä paikkaa myöten täysi (plus yksi ylimääräinenkin) koko 11 tunnin ajan.

_MG_0664 kopio_MG_0676 kopio _MG_0689 kopio _MG_0696 kopio _MG_0698 kopio

Puuduttavan istumisen ja muutaman nihkeähkön wc-kokemuksen päätteeksi saavuimme Pekingiin. Kello pyöri puolenyön paikkeilla, kun kuljettajamme lopulta löysi hostellimme. 365 Innin respa oli auki ympäri vuorokauden ja siellä meitä odotti leveästi hymyilevät kiinalaiset kasvot. Puhelias respamies jaksoi puhua vielä puolisen tuntia ennen kuin päästi meidät sänkyyn. Oli ihanaa olla tervetullut, vaikka parasta oli kun kaveri lopetti stoorinsa ja päästi pötköksi puhtaisiin lakanoihin.

_MG_1229 kopio _MG_1232 kopio_MG_0755 kopio 2 _MG_0720 kopio_MG_0772 kopio 2 _MG_0776 kopio 2 _MG_0925 kopio _MG_0845 kopio

Aamun valjetessa pääsimme tutkimaan aurinkoista Pekingiä kaikkine puolineen. Hostellimme sijaitsi todella hyvällä paikalla tutkimusretkien näkökulmasta. Otimme hostellin viereisestä pyörävuokraamosta pyörät ja lähdimme huristamaan ympäriinsä. Aika äkkiä sitä ymmärsi, että kartalla minimaaliselta näyttävä matka saattoikin olla usean kilometrin pyrähdys. Ihmisiä oli plivin pimein ja paikkoihin sai jonottaa. Mikäs siinä auringon porotellessa rullailla kiinalaisia katuja.

Pekingin pakollisista nähtävyyksistä suurin osa osoittautui hieman pettymyksiksi. Taivaallisen rauhan aukio oli vain aukio ja Maon jättitaulun olisi voinut tsekata netistäkin. Tietäähän sen, että usein nähtävyydet ovat vain paikkoja, joilla on ollut joku spesiaalimerkitys. Pekingissä pakkaa sekoitti kuitenkin vielä miljoonat ihmiset. Kun on ensin jonottanut tunnin turvatarkastukseen tai kävellyt pari kilometriä ylipäänsä päästäkseen jonnekkin, haluaisi nähdä jotain spesiaalia.

Vaikka otimmekin  reissun viimeiset kolme päivää  koko reissun aika lungilla asenteella, Kiinassa meinasi hermo välillä kiristyä. Kulttuuri on niin erilainen ja ulkopuolelta vaikea ymmärtää, että länsimaiseen ajatteluun tottunut tippuu usein kärryiltä. Yksi haasteista oli, että kiinalaiset eivät mielellään kerro, etteivät tiedä jotain asiaa, vaan neuvovat mieluummin vaikka väärin. Suuntaa kysyessä neuvoja saattoi osoittaa aivan iloisesti täysin väärään suuntaan. Yritä siinä sitten pohtia, kuka oikeasti tietää ja kuka ei. Väentungoksessa pekingiläiset ovat ilmeisesti myös tottuneet pitämään puoliaan. Bussiin tai turvatarkastukseen sai rynniä kyynerpäätaktiikalla, jos halusi päästä etenemään.

_MG_0949 kopio _MG_0983 kopio _MG_1014 kopio _MG_1049 kopio _MG_1240 kopio _MG_1059 kopio _MG_1257 kopio _MG_1265 kopio _MG_1291 kopio _MG_1270 kopio _MG_1275 kopio _MG_1067 kopio _MG_1113 kopio_MG_1399 kopio _MG_1429 kopio _MG_1424 kopio

Vuoden 2008 olympialakisoja varten rakennettu Olympiapuisto oli must see –kohteista hienoin. Linnunpesäksi nimetty stadion oli kauniisti valaistu ja myös uimastadion, Water Cube, oli arkkitehtuurisesti mielenkiintoinen. Puiston alueella oli myös paljon muuta elämää ja tapahtumaa.

Me päädyimme olympiapuistoon itse asiassa hieman vahingossa. Olimme googlailleet Pekingin vesipuistoja ja päätyneet valitsemaan alla näkyvän vesikuution sisään olympialaisten jälkeen rakennettuun Happy Magic Water Parkin. Puiston kehuttiin olevan paitsi äärimmäisen viihdyttävä temmellyspaikka, myös todella visuaalinen kylpykokemus. Monissa netistä löytämissämme listoissa paikkaa kehuttiin maailman parhaaksi sisävesipuistoksi.

Jouduimme porteilla kuitenkin taas toteamaan joidenkin asioiden olevan niin kummallisen vaikeita. Onneksi osasimme nauraa. Ensimmäinen myyjä kielsi koko puiston olemassaolon. Toinen myönsi sen olevan kuution sisällä, mutta valitettavasti juuri silloin suljettuna. Kolmannelta saimme tietää sen olevan vielä kolmisen tuntia auki, niin kuin olimme lukeneetkin. Hinta sen sijaan oli tuplat siitä, mitä nettilähteet antoivat ymmärtää. Ja kaikki nämä kolme henkilöä olivat töissä kyseisen paikan lipunmyynnissä.

Suolaisen hinnan edessä nöyryimme ja vain pojat menivät sisään erillisillä vierailulipuilla. Onneksi emme menneet, puistoa saattoi kuulemma kutsua lähinnä kämäseksi versioksi Turun Karibiasta. Peking, mitä ihmettä?

_MG_1386 kopio_MG_1320 kopio_MG_1315 kopio_MG_1310 kopio_MG_0753 kopio_MG_0879 kopio_MG_0870 kopio_MG_0876 kopio_MG_0908 kopio
_MG_1039 kopio

Ruokakulttuuri Pekingissä oli suomalaisiin kinkkilöihin tottuneelle outo. Suomalaisten kiinalaisten ravintoloiden ruokahan on aika kaukana siitä, mitä tarjonta oikeasti on. Ruokapaikkoja oli kyllä joka nurkassa ja tarjonta oli laajaa, mutta tilaaminen oli vähän arpapeliä, kiinankieliseltä listalta tai hyvässä tapauksessa annosten kuvista osoitettiin sormella yhtä ja toivottiin parasta. Muutaman kerran onnisti iloisesti.

Iltaisin kaduille ilmestyi hedelmä- ja jäätelömyyjiä ja muita ruokakojuja. Tämä oli mieluinen ilmiö kaupungin ruokaskenessä. Keliakian vuoksi jätin usein paikallisten ravintoloiden yllätyslounaat syömättä ja siksi oli ihana löytää yömarketeilta hedelmäkojuja. Vesimeloonia, ananasta, cantalopea, aprikoosia ja kirsikoita. Varmasti gluteenitonta.

Pekingin parhaaksi muistoksi ja fillarilla seikkailu halki suurten teiden ja pikkukujien. Uskomattoman hienon Kiinan muurin lisäksi pyöräily oli maan parasta antia. Paikalliset pyöräilevät niin paljon, että pyöräteitä on paljon ja ne pidetään hyvässä kunnossa. Suhaaminen paikallisten seassa toi myös hyvän kokonaiskuvan kaupungista ja sen ilmapiiristä, siksi vuokrasimme polkupyörät jokaisena kokonaisena päivänä. Hinta oli vaivaiset kolmisen euroa päivältä per naama. Peking on sitä paitsi niin valtava, että kävellen liikkuminen veisi hurjasti aikaa ja vaihtoehtoisista kulkupeleistä taksit köröttelivät etenkin päiväsaikaan melkoisissa ruuhkissa huomattavasti fillareita hitaammin. Metroverkko oli kyllä kattava, edullinen ja erittäin nopea ja näppärä, mutta myös hikinen ja ahdettu verrattuna katutasossa kiitämiseen.

_MG_1330 kopio _MG_1342 kopio _MG_1132 kopio
_MG_1177 kopio _MG_1218 kopio

Yksi Kiinan hulvattomimpia ilmiöitä kohdistui Janneen. Kenties Kiinassa ei pitkätukkaisia juippeja turhan paljon kulje, sillä ainakin minun miestäni luultiin päivittäin kymmeniä kertoja naiseksi. Parraton miekkoseni nutturoineen herätti paikallisissa hilpeyttä ja kikattelua. Eräs miespuolinen vartija kävi jopa kurkkaamassa hihattoman paidan sisälle varmistaakseen tilanteen! Ei tämä sen suurempi ongelma ollut, lähinnä herätti meissä huvittuneisuutta. Mielestäni kaula-aukot noissa Jannen rimpulapaidoissa olisivat olleet suhteellisen avoinaisia ollakseen naisten. Nänni vilkkui kainalosta harvase hetki. Vielä kansainvälisellä lentokentälläkin turvatarkastajilla meni pää sekaisin: oli mahdotonta tietää, tulisiko tuo nutturapää laittaa mies- vai naisvartijan kopeloitavaksi (kun Janne sitten itse kertoi tarkastajalle sukupuolensa, sai hän vastaansa huojentuneen hymyn). Saimme todistaa tätä ilmiötä hieman miedompana kyllä läpi koko reissun, sillä ei Venäjällä tai Mongoliassakaan juuri pitkätukkaisia miehiä näkynyt. Kiinassa juttu vain lähti jo hieman käsistä.

Oikeasti Peking oli ennakko-oletuksiini nähden positiivinen yllätys. Mutta se johtuu lähinnä siitä, että oletukseni olivat niin huonot. Pekingistä löytyy paljon hyvää, mutta koin sen matkakohteena myös raskaana ja vaikeana. Hong Kong kiinnostaa ja Shanghai olisi joskus mukava nähdä, mutta näkemästämme kolmesta maasta liputan näiden lyhyiden kokemusten perusteella Venäjää ja Mongoliaa huomattavasti korkeammalla. Luulen, että Kiinaan pitäisi muuttaa ainakin joksikin aikaa, että siihen pystyisi pureutua paremmin ja kulttuurin reunaan pääsisi roikkumaan edes vähän.

Valehtelin hieman alussa kun sanoin, että matkajuttuja on vielä kaksi jäljellä. Seuraavan jutun lisäksi aion tehdä kyllä myöhemmin vielä muutaman speksijutun, esimerkiksi oikeaoppisesta pakkaamisesta, mukanamme roikkuneista kirjoista sekä gluteenittomuudesta reissussa.

Varsinainen matkakertomus saa kuitenkin arvoisensa päätöksen lauantaina ja alkuviikosta palaan ihan tavallisen arjen pariin. Kesägrillailuihin, heinäkuiseen Helsinkiin, kirpputorilöytöihin ja sille päälle sattuessani vähän syvällisempiinkin teksteihin. Oijoi!

– Henriikka

Ps. Pekingissä käyneet. Mitä te tykkäsitte? Oma kokemuksemme oli lyhyt, kolme kokonaista päivää. Olisi kiva kuulla jakaako muut samoja fiiliksiä? Ja erikivaa olisi, jos joukosta löytyisi joku Pekingiin rakastunut, ettei lukijakunta tyrmää koko Kiinaa vain minun juttujeni perusteella.