14.1.2016

Rehellisiä urheilukuulumisia

–

urheiluTags: adidasheimo, helsinki core trainers, liikunta, tfw, tfw helsinki, trampoliini

Urheilija-minäni hävettää. Usein. Useimmiten onneksi naurattaa.

Aina sama laulu! Innostun, riehaannun, huudan koko maailmalle uutta lajiani, saliani, löytöäni, uutta urheilijaelämääni. Ajattelen, että nyt se on vihdoin täällä: HENRIIKKA 2.0.

Kelataanpa pari vuotta taaksepäin:

Kevät 2014. Innostun adidasheimon myötä juoksemisesta ja projektin päätteeksi päässäni rullaavat ajatukset: juoksu on niin mun laji. Siitä voi hyvin tulla mun koko elämä. Projekti loppuu kesäkuun alussa. Juoksen kesä–elokuussa yhteensä kaksi kertaa.

Syksy 2014: Aloitan salitreenauksen ensi kertaa elämässä. Ostan vuoden kortin ja varaan personal trainerilta viisi kertaa, jotta pääsen kunnolla alkuun. Alan haaveilla, miten atleettiseksi muutun, kuinka voittamattomaksi kehityn. Käyn vähintään kolmesti viikossa, jonka lisäksi käyn salilla aamuisin virtuaalispinningissä. Juoksen juoksumatolla ja tutustun salin väkeen. Olen se hullu, joka on lauantaisin seitsmältä siivojan kanssa salilla. Tätä jatkuu noin neljä kuukautta.

Kevät 2015: Rantarunko! !! Löydän TFW Helsingin ja parhaan valmennuksen, jota olen koskaan saanut. Tiedän, että tässä tämä nyt on: elämäni sali, elämäni laji, elämäni valmentajat ja soturitoverit. Käyn kahden kuukauden intensiivikurssin niin lujalla meiningillä, että reisiini tulee raskausarpia lihasten kasvun myötä. Kehityn valtavasti ja opin uutta. Rantarunko it is!

Tulee touko- ja kesäkuu, jolloin en tee mitään. En yhtään mitään.

Jollain ihmeen kaupalla (kevään treenihöyryissä maksetun kausimaksun takia) sain itseni takaisin elokuussa ja jatkoinkin tasaisen tappavaan tahtiin lokakuun lopulle saakka. Vedän 10 leukaa, nautin jokaisesta treenistä. Sitten tulee marras- ja joulukuu: kiire ja pimeys. Muutto, jonka vuoksi päädyn suht kauaksi salista. Jään kyydistä.

Viime marras-joulukuun aikana en tehnyt urheilun saralla juuri mitään. Jäin vain kelkasta. Enkä edes jäänyt vaan jättäydyn. Ei tällaiset asiat ole kenenkään muun kuin itsensä vastuulla. Minut saa urheilun pariin sellaisella innolla, ettei vastaanlaista usein näe. Rakastan tehdä suunilleen aivan kaikkea. Aivan täysillä.

Minut saa pois urheilun parista kuitenkin lähes yhtä helposti. Ei tarvita kuin pari epäaktiivisempaa viikkoa, jotta rutiininomainen urheilu katkeaa ja homma lässähtää. Ei tarvita kuin muutamat repsahdukset, niin niitä saattaa hyvinkin seurata kahden kuukauden hiljaiselo.

Arvatkaa mikä naurattaa aivan kamalasti? Kirjoitin vuosi sitten lähes identtisen kirjoituksen eikä mikään ole muuttunut. Sama jojoileva Henriikka 1.0 täällä hei.

Vaikka tuntuu, että kuntotasoni palautuu aina lähtöpisteeseen heittäytyessäni pariksi kuukaudeksi breikille, onneksi jotain on muuttunut myös pysyvästi. Jokaisesta super-riemu-into-urheilupyrähdyksestäni saan aina mukaani kasan tietoa, toisen kasan taitoja. Vaikka välillä olisinkin totaalinen luuseri, en voi väittää ettei mitään olisi jäänyt käteen.

Tällä hetkellä tuntuu, että kaipaan urheilua, joka ei enää entisestään suurenna lihaksiani. Hauiksellani on tapana kasvaa päätäni suuremmaksi, jos yhtään intoudun voimatreenistä. Haluaisin olla osaavampi, tiiviimpi, ketterämpi ja nopeampi. Sellainen arjen ohjus. Haluaisin monipuolista, taitokeskeistä, sosiaalista ja viihdyttävää urheilua. Lisäksi kehonhuoltoon ja venyttelyyn, sekä ruokavalioon tulisi keskittyä aivan erityisesti.

Ja voin paljastaa, että muuttuneen asuinlokaation myötä olen löytänyt läheltä kaksi aivan uutta urheilujuttua: Ensimmäisenä Helsinki Core Trainers. Kävin eilen testitunnilla ja luulen, että Kanervan vetämässä bootcampissa saattaisin saada sopivasti kyytiä persuksiin. Takataskussa polttelee testikortti myös Esport Bristoliin, jonne aion suunnata vielä ennen tammikuun loppua. Lisäksi aloitimme eilen siskoni kanssa trampoliini- ja telinekurssin. Eilen alkeiskurssin ensimmäisellä kerralla harjoiteltiin muun muassa puolivolttia permannolla ja voltteja trampoliinilla. Sydän hakaten, aivan fiiliksissä yritin pysyä vanhan liiton sirkusopettajan perässä. Huomenna olen menossa isoveljeni kanssa kiipeilemään.

Ja tiedättekö mitä? Nyt tuntuu, että olen vihdoin löytänyt lajini, salini, uuden urheilijaelämäni. Nyt se on vihdoin täällä: HENRIIKKA 2.0.

-Henriikka

Kuvat: onevision.fi
(kuvat otettu syksyllä 2014, elämäni oudoimmista treeneistä jäänmurtajalla)

12.1.2016

Fabula – Kirjojen Netflix

–

elektroniikka, kirjatTags: digi, fabula, mobiili, mobiilikirja, netflix

Sain viime syksynä testiin palvelun, johon olen koukuttunut täysin. Harvoin mikään digitaalinen tai tekninen asia saa minulta näin hyvän vastaanoton, kun kyseinen palvelu sai. Palvelun kehityspäällikkö kuvaili palvelua minulle sanoin ”kirjojen Netflix” ja se kuulosti kuin puuttuvalta palalta omaan arkeeni.

Kyseessä on Fabula, sovellus, jolla voi lukea rajattoman määrän mobiilikirjoja kuukausimaksua vastaan. Työryhmän tavoitteena on tehdä lukemisesta ja kirjojen löytämisestä mahdollisimman helppo kokemus. Ennenhän kyseisen tarpeen täytti kirjastot, mutta koko ajan kasvavan tahdin ja digitalisaation maailmassa monet ihmiset ovat vieraantuneet kirjastoista. Itsekin kuulun siihen porukkaan, joka kulutti kirjastonpalveluja aktiiviseen tahtiin lapsena ja nuorena, mutta opintojen loppumisen myötä myös kirjastovierailut vähenivät.

Minulla on pahe ostaa matkoille pokkareita, sellaisia arviolta kympin maksavia. Sen lisäksi hankin kirjoja kierrätyssivuilta ja kirpputoreilta. Jonkun verran saan kirjoja lainaksi ja lahjaksi ystäviltä ja perheeltä. Materia on kuitenkin alkanut inhottaa. Kirjahylly notkui vielä kolminkertaisena ennen muuttoa, ja tarkoitus on typistää vielä tätä nykyistäkin yli puolella. Joskus haaveilin tikkailla varustetusta, valtavasta kirjastosalista, mutta nyt unelmani on lukunurkkaus ja nojatuoli. Luen kirjoja enemmän kuin innoissani, rakastan kirjoja, mutta en kaipaa fyysisiä kirjoja kotiini muutamaa rakasta enempää.

Vaikka ”oikeille” kirjoille onkin paikkansa, en rakasta kirjoja esineinä vaan sitä tekstiä ja sisältöä kansien välissä. Ja kuinka kauan menee, että kirja-sana tarkoittaakin juuri sitä tekstiä eikä sitä vihkomaista muotoa kirjailijan antamalle sisällölle?

Olen hehkuttanut tätä palvelua kyllästymiseen asti jo ystävilleni. Toiset yhtyvät hehkutukseeni täysin, toiset tarttuvat fyysisiin kirjoihinsa kahta kovemmin. Ikään kuin toinen voisi joskus todella syrjäyttää toisen täysin. Toiset ovat ahkeria kirjastonkäyttäjiä, toiset eivät lue lainkaan. Minusta kymmenen euron kuukausihinta on edullinen, eräät kirjaorientoituneet ystäväni kuitenkin pitivät tätä rahantuhlauksena: kirjastoissahan käy ilmaiseksi!

Kaikille palveluille on kohderyhmänsä. Minä kuulun ilmeisesti Fabulan core-kohderyhmään. Sovellus on saatavilla iPhonelle, iPadille tai Androidille. Maksan mieluusti siitä, että kirjat ovat helposti puhelimellani, aina saatavilla. Minun ei tarvitse kuljettaa mitään fyysistä opusta ja kaiken lisäksi yhtäaikaa voi olla useampi kirja kesken. Voin valita olooni sopivan kirjan siinä hetkessä, kun nappaan puhelimen taskusta. Minun ei tarvitse lähteä varailemaan tai haalimaan kirjoja kirjastosta (vaikka luku-, ajanvietto- ja kohtaamispaikkoina ne ovat edelleen vertaansa vailla) eikä kävellä kauppaan ja maksaa pokkareista erikseen.

Lisäksi haluaisin mieluusti haastaa itseäni sitä tavoitetta kohti, että puhelimen, läppärin tai tabletin selaamiseni olisi älyllisempää, tavoitteellisempaa ja kehittävämpää. En haluisi menettää malttiani ja keskittymiskykyäni häärivän maailmanmenon myötä. Samalla linjalla on Fabulan tiimi:

”Haluamme tarjota ontolle selailulle todellisen vaihtoehdon. Me uskomme, että älypuhelimien käyttäjillä on yhä kapasiteettia myös siihen, mitä laitteiden nimi lupaa – älyyn.

Niinpä meillä onkin hullu ajatus. Entäpä jos edes murto-osa siitä ajasta, jonka kulutamme puhelinta tuijottaen kuluisikin ihka oikean kirjan parissa? Entä jos kirjan lukeminen olisi yhtä helppoa ja luontevaa kuin viimeisimmän viraalivideon avaaminen?”

Nyt vain pitäisi pysyä rauhallisesti nahoissaan, vaikka tuhannet kirjat ovat koko ajan saatavilla.

”Ja kyllä, mekin rakastamme kirjoja. Huumaavan hyväntuoksuisia, koirankorville luettavia, paperille painettuja kirjoja. Emme halua syrjäyttää näitä, emmekä edes koe, että printtikirjat olisivat kilpailijoitamme. Aivoja käristävät click bait -artikkelit ja karkinmurskauspelit – nämä ovat meidän kilpailijoitamme.”

Amen, brothers and sisters! Taistellaan älystä.

-Henriikka

Huom! Palvelu saatu blogin kautta testiin.

11.1.2016

Toiveikasta natinaa

–

muoti, oma tyyli, siskoTags: lumi, talvi

Muistan, kun olin pieni, ja äiti tuli joskus talvella lumia puistellen sisälle ja totesi: ”ulkona oli niin uskomattoman kaunista, että minulla oli olo, että tähän voisi jäädä ja kuolla.” Katsoin järkyttyneenä, silmät lautasen kokoisina enkä ymmärtänyt.

Nyt ymmärrän. Tämä ympäröivä maailma on luminen paratiisi. Voi katsokaa mitä sinisen, harmaan ja valkoisen sävyjä! En välitä edes, että naamani on vitivalkoinen ja huutaa aurinkoa, sillä ihailen lumista luomakuntaa ja kylmästä hytiseviä puita.

Ennakkovaroituksena teille, jotka ette talvesta tykkää: Paratiisi voi hyvinkin olla juuri tällainen.

Lumen vuoksi kenkien pohjien alla tapahtuva natina on lähes ainoaa natinaa, jota kestän. Se on sellaista toiveikaista pakkassään natinaa, joka takaa kauniit maisemat ja punaiset posket.

Olisi niin paljon kerrottavaa ja kuitenkaan ei mitään. Haluaisin hehkuttaa kosmetologia, jolla olen käynyt nyt vuoden päivät. Hän on niin lempeä ja taitava. Mutta en ole saanut otettua vielä arvoistansa kuvitusmateriaalia. Haluaisin hehkuttaa myös sitä, että lähden lauantaina Ahvenanmaalle. Olen käynyt siellä varmaan kymmenenesti kesällä, mutta talvinen ja harmaa Åland kutkuttaa. Mitähän vielä? Voi kuulkaa, niin paljon kaikenlaista. Huomenna kirjoitan kirjojen Netflixistä, pysykääpä langoilla.

Nyt teetä ja sympatiaa.

-Henriikka

← edelliset 1 … 359 360 361 362 363 364 365 … 818 seuraavat →