BE A GIRL WITH A MIND,
A WOMAN WITH ATTITUDE
AND A LADY WITH CLASS.
Kaunista ja voimakasta naistenpäivää.
-Henriikka
Kuva: Free People
arkisto:
maaliskuu 2016
Yhteistyössä Asennemedia ja Ravintola BRO
Kyllähän te tiedätte, että minä olen brunssibloggaaja. Viikonloppuni ateriat koostuvat pääosin aamu- tai keskipäivän brunsseista, joilla jaksan iltaan ellen yöhön saakka. Suurimpien sunnuntaibrunssien voimalla saatan porhaltaa jopa keskiviikkoon asti.
Tänä lauantaina teimme ystävien kesken kotibrunssin, mutta eilen kävelin valmiiseen pöytään. Pitkästä aikaa sain uuden, mielettömän hyvän brunssin palaamisten arvoisten brunssien listalle, kun olimme testaamassa eilen päivänvalon nähneen Ravintola BRO:n brunssin.
Ehdotin heti tänään työkaverilleni, että menisimme pian uudestaan.
Ravintola BRO:n keskiössä on maku. Ravintolan yhteydessä on myös Hakaniemen ensimmäinen cocktailbaari. Eilen keskityttiin keskipäivän tunnelmiin, kun aamiaisen rinnalle saatiin myös brunssi. 3 x hip hip hurraa.
En osannut olettaa brunssista mitään, sillä halusin mennä paikalle kokemaan itse ilman ennakko-oletuksia. En ollut koskaan ennen käynyt joulukussa Hakaniemen sillan kupeeseen, Hilton-hotellin yhteyteen avatussa ravintolassa. Helsingin brunssikenttää ovat lähiaikoina jyränneet etniset maut, mutta kieltämättä olen jo kaivannutkin sekaan jotain raikasta ja astetta selkeämpää ja skandinaavisempaa.
Ravintola BRO [Bru:]
John Stenbergin ranta 4, Helsinki
Brunssi on tarjolla sunnuntaisin 6.3. alkaen klo 12-15. Hinta on 28 € (lapset alle 12v. 14 €, alle 4v. 0 €). Lisämaksusta tarjolla myös brunssidrinkkejä. Auton saa tarvittaessa pysäköityä parkkihalliin veloituksetta.
BRO:n sunnuntaibrunssipöytään nostetaan runsaasti salaatteja, smoothieita, mehuja, kala- ja äyriäisruokia, hamppareita, munakkaita, sushia, lihaa ja herkullisia hedelmiä ja jälkkäreitä. Erikoiskahvikone palvelee asiakkaita uskollisesti. Tarjonta oli kerrassaan hätkähdyttävän hyvä.
Kahdeksan hengen vaativaan pöytäseurueeseemme kuului useampi vege, yksi vegaani ja useampi gluteenitonta ruokavaliota noudattava. Kaikille riitti runsaasti. Gluteenitonta oli lähes kaikki; muistaakseni vain hampurilaiset ja jokunen salaatti jäi omien vaihtoehtojeni ulkopuolelle. Gluteenitonta leipää sai pyytämällä. Vegeille riitti yhtä lailla ja vegaaneillakin on yllättävän hyvät oltavat: salaattipöydästä sai kasvissalaatteja, sieniä, kasvissushia ja muuta hyvää. Kasvishampparit olisivat tuleville brunsseille tosin hyvä lisä.
Pidin BRO:n kalaruoista kaikista eniten (lohicheviche, savukalamousse, katkaravut…) ja näin kuulin myös usean muun suusta, joten paras brunssi tämä on varmasti niille, joille kala on ok. Myös sievä, lautaselleni leikattu lihanpala oli erittäin herkullista. Kaikille kuitenkin riittää, sen kerron. BRO:ssa käytetään luomua ja lähiruokaa mahdollisuuksien mukaan, mutta niin ruoissa kuin juomissakin mennään maku edellä.
Jos ruoka teki vaikutuksen, niin teki miljöökin. Varaukset oli koottu kirjain kirjaimelta pöydille puisilla Scrabble-kirjaimilla. Valoa riitti, samoin ravintolan korkeutta. Oli myös helppo huomata, että ravintolassa ollaan erityisen ylpeitä suomalaisesta suunnittelusta ja ekologisuudesta. Touchpoint on tehnyt henkilökunnan työvaatteet ekologisesti kierrätysmateriaaleista ja Trashtag-vesilasit vanhoista olutpulloista. Käyttöön on otettu myös alkuperäisiä astioita ja aterimia ajalta, jolloin hotelli avattiin.
Pieniä yksityiskohtia, jotka tekevät suuria vaikutuksia.
Kympin darrabrunssia saa etsiä muualta, mutta sellaiset ovatkin niin 2010. Korjaan: sellaiset eivät koskaan ole eivätkä toivottavasti olekaan in. Raikasta, herkullista, monipuolista, odotuksia ylittävää brunssia kaipaavan kannattaa suunnata BRO:hun.
Ja nyt lupaamani arvonta: Yksi onnekas voittaa kahden hengen brunssilahjakortin BRO:n sunnuntaibrunssille. Kommentoi tämän viikon aikana, viimeistään su 13.3. vapaavalintaiset kevätterveisesi kommenttiboksiin ja olet mukana arvonnassa.
Kiitos ilahduttavasta sunnuntaiseurasta Ida, Ulla, Noorat, Viena, Aino ja Sami ja mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
-Henriikka
Kuvat: Sami Jämsén
EDIT ma 14.3. VOITTAJA ON NYT ARVOTTU. Onnea nimimerkki ”sammakko”, laitan sinulle sähköpostia. Hurjasti osallistuneita, kiitos kaikille ja aurinkoista kevättä!
Meni aikansa, että lopetin odottamasta lunta tulevaksi. Valkoista iloa kesti hetken verran ja nyt on aika suunnata katse vaaleankeltaiseen, ruohonvihreään ja sellaisiin lempeisiin pääsiäisen väreihin.
Kuuntelen juuri Spotifystä Lucaksen Kauniita yhdessä ja hihittelen, miten laaduttomaksi musiikkimakuni välillä liitelee. Nykyisessä kodissamme seinät ovat entiseen verrattuna huomattavasti huokeammat, ja naapurit saavat osansa herkistä falsettipyrkimyksistäni: ”Mä haluan niin, ottaa sust tiukasti kii-i-i ja viedä sut korkeille taivaisiin, mut mä en voi tehdä niin!”
Tämän sunnuntai-illan soittolistaan on kuulunut lisäksi muun muassa Let it be -klassikon monenmoiset versiot ja Levottomat-elokuvan tunnusmusiikkina tuttu Se ei mee pois. Itsellään on hauskinta niissä korkeuksissa, johon ei aivan ääni riitä. Naapureilla kuulijan roolissa tuskin.
Tämä viikonloppu on ollut niin selkeä ja tavallinen. Hyvällä tavalla arjenomainen. Ei ole tarvinnut lähteä reissuun yhtään mihinkään, vaan ystävät ovat tulleet kyläilemään meidän luoksemme. Mitään ei tarvitse kuvailla liiotelluin superlatiivein, vaan tasaisen tappava tyytyväisyys kulkee kaiken halki.
Eilen leivoin sämpylää aamulla, pyöräilin ympäri kaupunkiä päivällä ja istuin iltaa naapurikuppilassa, joka kokoaa koko korttelin yhteen. Juuri sellainen kantapaikka, jossa näkee kaikenlaista tepsuttelijaa: nuorempaa ja vanhaa, pitkää ja pätkää, laitapuolenkulkijaa ja vähän varakkaampaa. Toinen tilaa lasagnea, toinen lasin viiniä. Ja kaiken keskellä kuljeskelee pari koiraa.
Ja kun muutama tuntia istumista on takana, tuo talon emäntä jokaiseen pöytään kauniin sipsikulhon: ”olettehan te varmasti jo väsyneitä kaikesta kuulumistenvaihdosta.”
Polkupyörä kaipaisi keväthuoltoa, minun heleäni lauluääneni falsettiharjoitusta. Mut kaikki kaipaa lempee, eiks niin? Ota kädestä kiinni, mennään lempeemmin.
Reinon tahdissa kevättä kohti.
-Henriikka
polkupyörä/mummin vanha, takki/& other stories, huivi/Cos, kengät/Nike, farkut/Tiger of Sweden, pitsipaita/second hand, muki/Keep Cup
Olen ollut lähiaikoina sosiaalisesti tavattoman voimaton. En tiedä, koetteko te sosiaalisilla voimilla olevan varasto, jossa pitää olla jotain jäljellä, jotta sosiaaliset tilanteet luonnistuvat? Minusta tuntuu siltä.
Olen samassa paketissa valtavan ekstovertti ja kuitenkin vahvasti introvertti. Ainakin luulen itse, että olen sosiaalisissa tilanteissa vahvimmillani ja saan muista ihmisistä mielettömästi virtaa. Kuitenkin ne samat tilanteet jännittävät usein aivan hirveästi. Ystävän juhliin meneminen, jos ei vieraiden joukossa ole riittävästi tuttuja, tuntuu usein ylitsepääsemättömältä ja harmittavan usein skippaankin tällaiset mahdollisuudet. Toisaalta työroolissa kipittelen vaikka missä kissanristiäisissä ilman turvattomuuden tunnetta. Ilman kilpiä, omana itsenään onkin usein pelottavinta.
Omat sosiaalisten voimieni varastot kertyvät vain, jos pohjalla on:
-Unta, lepoa, ruokaa ja muut täytetyt perustarpeet
-Riittävästi omaa tilaa
Ilman tätä marssijärjestystä en kykene edes järkevän parisuhteen vaatimaan toimintaan, vaikka tietäisikin puolisonsa olevan elämänsä löytö. Väsynyt mieli tekee minusta sosiaalisesti taidottoman vaimon, nälkäinen vatsa kärkkään diktaattorin. Etenkin lepo on itselleni välttämätöntä, jotta olen ylipäänsä kykenevä edes keskinkertaiseen vuorovaikutukseen muiden kanssa. Nälkäisenä tai vähillä yöunilla saatan vielä onnistua, mutta ilman valveillaoloajan lepoa ja rahoittumista en.
Ekstroverteimmät ihmiset lähtevät näiden perustarpeiden täyttämisen jälkeen ihmisten ilmoille. Itse tarvitsen tähän väliin vielä omaa aikaa, että osaan olla kenellekään iloksi. Ja sen on oltava sellaista täysin omaa aikaa, ilman ketään. Saaatan kyllä olla ihmisten keskellä, kirjastossa, kahvilassa tai kaupungin kuhinassa, mutta ajatusteni kanssa haluan olla omineni.
(Sympaattinen haaste arjessa tähän liittyen: kumppani ei koe tarvetta tällaiselle yksinolemiselle ja koputtelee lukittua vessanovea kysellen kuulumisia eikä ymmärrä ehdotusta lähteä kotoa viettämään poikien pleikkari-iltaa: ”eikun mä jään mieluummin viettämään aikaa sun kanssa!”)
Toisinaan sosiaalisten voimien varastoni pullistelee yltäkylläisenä. Kesällä 2010 olin töissä kirkko-oppaana. Kirkko ei ollut se turistien suosimin, ja sain usein viettää päiviäni kutoen sukkia ja harjoitellen laulamista huikean korkeassa parvikirkossa. Päivien jälkeen olin täynnä sosiaalista energiaa: yksinoloa oli niin paljon, että olin valmis tutustumaan tuntemattomiin vastaantulijoihin ja lähteä heidän kanssaan kahvittelemaan. Small-talk tuntui rentouttavalta ja yksinolokiintiö täyttyi työpäivän aikana moninkertaisesti. Samoin kävi muutamana kesänä kesätyöntekijänä taidegalleriassa.
Tällä hetkellä arki on kuitenkin vinhaa. Käyn töissä, kirjoitan blogia ja pyöritän päivätöiden ohella toiminimeä. Sosiaalinen mitta meinaa tulla täyteen jo töihin liittyvissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa, vaikka kuinka haluaisin riittää joka paikkaan ja jokaiselle ystävälle erikseen. Parisuhde on hyvä kiilata muiden suhteiden edelle ja siinäkin laatuajan löytämiselle on ollut tekemisensä.
Elämässä taitaa olla vaiheensa. Välillä varasto on täynnä ja välillä tyhjillään, täydellisintä olisi tietysti sopiva tasapaino. Sitä etsiessä.
Tänä viikonloppuna on tuntunut taas pitkästä aikaa siltä, että minusta riittää muillekin. Meillä on yökylävieraina hyvät ystävät ja meidän ihana kummityttö, joka kyllä pitää sosiaalisesti viriilinä. Heräsin tänään seitsemän jälkeen leipomaan sämpylää Asennebrunssille ja vietimme ihanan ruokahetken kauniin naisen kauniissa kodissa. Huomenna treffit toisella porukalla ja ensi viikollekin jo useammat ruksattu kalenteriin.
Armahtava valo ja kevät taitaa automaattisesti tuoda lisävoimia varastooni? Jes, jes, jes! Energiapalkit täyteen ja kadulle kansalaisten jututettavaksi.
Olisi mielenkiintoista kuulla, onko teillä samanlaisia ajatuksia sosiaalisista varannoista?
-Henriikka
Ps. Kuvat on Asennemedian pikkujouluista, sopivat hyvin maaliskuuhun. Kuvissa herkkujen ja kodin lisäksi Ulla, Jenni ja Idan takaraivo.
Olen ollut Turussa elämäni aikana alta kymmenen kertaa. Aina tuntuu rauhalliselta, sellaiselta lepokeitaalta arkipäiviin verraten. Koen kaupungin jotenkin eksoottisena, kulttuurisena ja ehkä jollain positiivisella tavalla vähän vanhanaikaiselta. Anteeksi, tiedän että tämä saattaa loukata paikallisia, mutta Turussa aika tuntuu kulkevan vähän hitaammin, vaikka asukkaiden ajatukset juoksevatkin ihan kirkkaasti.
Toiseen tuttuun viikonloppukaupunkiini, Tampereeseen verrattuna Turku on paljon hienostuneempi. Tampereella tapahtuu paljon, siellä hääritään ja ollaan ilomielellä. Turussa voi käyskennellä tyynesti ja jokaisesta kahvilasta tuntuu saavan hyvää kahvia. Siinä missä Tampere on reppureissu, Turku on luksusloma. Tampere on herkullinen vehnäolut ja Turku 16 senttilitraa hyvää viiniä.
Turun kauppahalli on ihana. Ehdimme sinne juuri ja juuri. Ensi kerralla menemme aiemmin, pitää ehtiä syömään useammassa paikassa ja ostamaan lähiomenoita.
Arvatkaapa, mikä on yllä olevan kuvan tarina? Heti sisään tultuamme näin MBakeryn mielettömiä leivoksia vitriinissä. Suurin osa kaiken lisäksi gluteenittomina. Uhkasin Jannelle ostavani sitruunamarenkileivoksen, vaan Jannepa riuhtoi minut kyynervarresta kohti seuraavaa tiskiä.
Ennen lähtöämme livahdin takaisin pääkallopaikkaan ja tilasin ensin valitsemani lisäksi myös kutsuvan oranssin tyrnileivoksen. Juuri kun olin maksamassa Janne ilmestyy nurkan takaa kameransa kanssa. Tältä näyttää siis tyttö, joka jäi juuri kiinni itse teosta, kun on ostamassa salaa kakkusia.
(Ja kyllä kannatti. Ehkä elämäni parhaat leivokset. Söin molemmat, yksin.)
Yli viisi vuotta avioparina viihtyneet ne siinä punastelee kuin vastatavanneet. Lounas otettiin Panda Sushista, joka oli sekin erittäin hyvä. Asiakaspalvelusta kymppi, ruoan laadusta samoin. Kauppakeskuksen miljöö nyt on mitä on, mutta lupailivat vähintään katosta pöytien suojaksi.
Ja mikäs minä nyt olen kaikkea arvostelemaan? Kuin mikäkin kriitikko konsanaan. Paikka oli loistava!
(Arvatkaa mitä tuolla paperipussissa on? No ne ostamani leivokset tietysti! Vaaliin niitä Helsinkiin asti kuin kalleimpia aarteitani.)
Sunnuntaina pidimme kirppispäivää. Huomasimme lauantaina kadunvarsijulisteesta (huom! ne siis vielä toimivat markkinoinnissa), että kauppakeskuksessa järjestettiin Korttelikirppis.
Meno oli hyvä ja kansa liikkeellä. Kahvia sai kärrystä kauniisti kysymällä (jotain piti tosin maksaakin) ja jono ei kierrellyt ympäri kaupunkia, niin kuin Helsingin kirpputoreilla tuppaa nykyisin käymään.
Valitettavasti itse tarjonta ei aivan kohdannut kysyntääni, mutta löysinpä sentään yhden neulotun turkoosin kesätopin odottamaan yöttömiä öitä ja Jannelle liudan vaatteita, joita hän ei varmaan olisi itse itselleen ostanut.
Viimeiseen kuvaan tiivistyy kaikki olennainen. Kuvaajalla oli luultavasti identtinen ilme kuvaushetkellä. Miten naamamme voivat vääntyä ilosta noin epämääräisiksi? Juuso on heittänyt juuri tennispallon ilmaan tai vähintään osuvan vitsin.
Tästä on hyvä jatkaa. Hyvä Turku.
-Henriikka
Nyt on hyvä.
Nyt ei sada.
Nyt on nukuttu ja koko päivä aikaa:
Tehdä mitä vaan tai jättää tekemättä.
Kuunnella musiikkia tai kadun ääntä.
Kuunnella musiikkia tai kadun ääntä.
Nyt oon tässä.
Kaikki on hyvin.
Pyysin anteeksi ja sinä annoit.
Tulkoon mitä vaan tai jääköön tulematta.
Kaikki on hyvin.
Kaikki on hyvin.
(Anna Puu / Hyvä Hetki)
-Henriikka
Vietin viime viikonloppuni Turussa. Meillä oli lauantaita varten vain yksi ja ainoa ohjelmanumero: kahvila-hopping.
Hoppingin idea on kiertää kaupungin parhaat kahvilat, istua jokaisessa hetkisen, nauttia paikan juomisista ja syömisistä ja vaihtaa sitten paikkaa. Missään ei saa syödä tai juoda liikaa, ettei kestävyyskunto hyydy. Emme itse ole mitään Turku-tietäjiä, mutta onneksi kesän Siperian reissulta tutut, kultaakin kalliimmat ystävät olivat meidän paikallisoppaitamme.
Mutta arvatkaa! Pääsimme aivan surkeaan suoritukseen: yhteensä kolme kahvilaa, jonka lisäksi yhdestä hädässä sulkemisajan kynnyksellä muutama leivos matkaan. Pidimme jokaisesta paikasta niin suuresti, että emme ehtineet alkua pidemmälle. Esittelen nyt kuitenkin kaikki kolme kivaa paikkaa, jotka ovat kaikki suosittelemisen arvoiset.
GAGGUI-KAFFELA
(Humalistonkatu 15a 20100 Turku)
”Tervetuloo meijä kaffelaa, Gaggui Kaffelaa. Me tehrää kaik meijä kaffela tuatteet iha ite, ain marmeladist sokerimassaa saakka. Kaffetki me sul jauhetaa suaraa pavuist paika pääl, ni saat suaraa kuppiis tuaret vast jauhettuu kaffet. Et tul säki vaa maistaa gagguu ja kaffet, nährää kaffelas!”
Täytyy sanoa, että vaikka rakastan murteita, inhoan kun murteita kirjoitetaan tekstiksi. Se on usein pahempaa kuin ”vauvakielellä” kirjoittaminen. Gaggui-kahvilassa huomasin tekeväni mielipiteessäni vahvan poikkeuksen, sillä murreleikittely sopi mukaan kuvioihin.
Gaggui on viihtyisä, trendikäs, sopivan random ja äärimmäisen herkullinen. Kakuilla on aivan mahtavat nimet, valitsemani juustokakku oli muistaakseni ”vähä liia tuhti”. Valitsimme mukavan pöydän ja luimme jokainen kirjaa tahollamme aikamme. Kahvi oli erittäin hyvää, vasta jauhetuista pavuista, ja astiat kauniita. Palvelu oli harmittavan epämääräistä ja vähän töksähtelevää; esimerkiksi turhautuneisuus paistoi kassahenkilön kasvoilta, kun emme osanneet tehdä kakkupäätöstä ihan heti. Olisin myös itse valinnut vähän erilaisen musiikin enkä suosikkipopitusta.
Näistäkin asioista huolimatta suosittelen ehdottomasti piipahtamaan. Maut ja miljöö olivat varmasti kohdillaan.
TEEPOLKU — TEEHUONE JA TEEKAUPPA
(Humalistonkatu 13, Turku)
Mitä mitä mitä? Kahvifani teen maailmassa! Kyllä vain, kahvila-hoppingimme koki kolauksen, kun jo toinen etappi olikin teepuodissa. Suomen parhaaksi tituleerattu teekauppa piti käydä näkemässä ja kokemassa, ja teelle itselleenkin pitää antaa aina tasaisin väliajoin mahdollisuus näyttää kyntensä.
Ja kyllä kannatti. Saimme vitosella extempore kunnon teemaistelut ja melkein tunnin mittaisen ”luennon” teestä ja teen maailmasta. Intohimo on universaalia, on sitten puhe teestä tai kahvista. Oli mielenkiintoista kuulla osaavalta henkilöltä lisää skenestä ja koko teetouhusta.
Mutta eihän tee toki mitään kahvia ole, enkä valitettavasti vieläkään osannut nauttia teen mausta kunnolla. Eräs keltainen tee oli mietoudessaan kuitenkin varsin hyvää. Jos joskus on lyhyempi tai pidempi hetki aikaa, kannattaa käydä kuuntelemassa ja maistelemassa. Saattaa oppia uutta. Ja teenystävien kannattaa tietysti sännätä apajille!
BEAN BAR
(Aurakatu 3, Turku)
Bean Barissa ymmärrettiin todella kahvin päälle. Kysyttiin halutaanko hedelmäistä vai pähkinäistä, tummaa- vai vaaleapaahtoista. Kaffa Roasteryn kahveilla harvoin menee vikaan. Itse otin perinteisesti tummaa kahvia, mutta etenkin ystävän kupinreunasta maistettu latte oli taivaallista.
Paikka on lähinnä Take Away -kahvia ja muita mukaanotettavia tuotteita varten, mutta löytyipä sieltä muutama istumapaikkakin hetken levähdykselle. Spesiaalituotteita ovat belgialaiset, käsintehdyt konvehdit. Söin itse niitä silmilläni, kun eivät olleet gluteenittomia, mutta muun seurueen valitsemat passion- ja pähkinäsuklaat katosivat äkkiä lautasilta.
Bean Barissa myydään myös toasteja, makeita herkkuja ja kaikennäköisiä välineitä ja kahvilaitteita nautiskeluun kotipuolessa.
Löytyyköhän minulta edes turkulaisia lukijoita vai ajaako helsinkiläisyys kaikki karkuteille? Sietäisi lukea, sen verran paljon olen hehkuttanut Turkua vuosien varrella. Jos turkulaisia tai Turun kävijöitä löytyy, oliko näistä joku vakiopaikkanne? Entä minne kannattaa suunnata ensi kerralla?
Neljäs kahvila-hoppingin pysäkki oli Turun kauppahallissa. Otin kiireessä mukaani MBakeryn tyrni- ja sitruunamarenkileivokset. Koska viikonloppumme sisälsi suhteellisen paljon ruokaa, otin leivokset mukaani Helsinkiin ja söin ne sunnuntai-illalla. En tiedä olenko koskaan syönyt yhtä hyviä leivoksia. Ehkä olen, mutta en muista niitä kertoja. Olkoon nämä kaksi leivosta siis listan kärjessä seuraavaan hoppingiin saakka.
-Henriikka