14.11.2015

Kun kamera ei rakasta (osa 5)

–

elämä, huumoriTags: bloggaaja, blogger, epäonnistuneet kuvat, epäonnistunut, fail, kun kamera ei rakasta

Olin tiistaina muutaman lukijan kanssa Johan & Nyströmillä cupping-koulutuksessa. Katsoin tilaisuuden loputtua kameran satoa läpi ja järkytyin: mikä maaninen juoppo se tuossa ylimmässä kuvassa haistelee liimaa? Seuraavaksi lävähtää totuus tiskiin: tuolta minä todella näytän.

Reality-chekkinä taas annos vähän vähemmän onnistuneita kuvia, joita kamerasta löytyy usein onnistuneita enemmän. Vääntyneitä jalkoja, väsyneitä silmiä, väärään suuntaan törröttäviä ruumiinosia ja joskus käsi housuissa. Ei ole kaikki inkkarit kanootissa.

Tämä viimeinen kuva on minusta harvinaisen hirveä. Hikinen, punainen ja kaikkea muuta kamalaa.

Lähiaikoina sosiaalisen median paineet ovat puhuttaneet paljon australaismimmin tempauksen jälkeen. Vaikka keskustelussa oli paljon hyvääkin, päällimmäisenä jäi mieleen ajatus, että kyllähän ihmiset tekevät somen. Jos Instagram-kuviaan alkaa lavastaa ja elää tykkäysten määrästä, kasvaa varmasti kieroon ja kadottaa itsensä. Itse jätän jälkeeni mieluummin tukun tällaisia kuvia kuin sarjan täysin lavastettuja ja maksettuja.

Enkä nyt tarkoita, että rumat kuvat on kauniita parempia. Itsekin pidän huomattavan paljon enemmän jälkimmäisistä. Kyse onkin valinnoista, mitä haluaa rajata ulos ja mitä ei, eikä siitä miten hyvin pystyy lavastamaan. Aito voi olla aitoa, vaikka osa asioista haluttaisiinkin pitää vain itsellä.

Olkoon tämä kuvasarja teille iloksi surunpäivään.
Kun maailmalla vihataan, rakastetaan yhä enemmän.

-Henriikka

Ps. Aiemmin julkaistut ”Kun kamera ei rakasta”-kirjoitukset: osa 1, osa 2, osa 3, osa 4

11.11.2015

En ole täällä enää pitkään

–

elämäTags: arabia, arabianranta, koti, muutto

Kai kaikki tunteet liittyvät siihen, että tietää olevansa täällä enää hetken. Kaikkea tarkkailee vähän yksityiskohtaisemmin ja hetkiä tallentaa muistiin vähän useammin. Aamu-usvat parvekkeelta, musta meri ja ikävä kamalia kanadanhanhilaumoja.

Me muutamme tammikuussa. Jätämme ajan Arabianrannassa ja suuntaamme katseet uuteen suuntaan. Se tuntuu oudolta, kivalta, jännittävältä ja odotetulta. Otan tämänkin asian aika tunteella. Mutta näin pitikin käydä: vieraannuin Arabiasta askel askeleelta.

Kun muutimme uudestaan Helsinkiin vuonna 2011, kävin Haagasta käsin koulua Arabianrannassa. Bussi numero 52 oli aina vanha, haiseva, ja reitti vähän liian pitkä ja mutkitteleva. Kun alkuvuodesta 2013 muutimme elämämme meren rantaan, Arabian tehtaiden taakse, tuntui elämässä alkavan ihan uusi sivu. Koulumatka oli 300 metriä, luonto oli lähellä ja merenkin näki juuri ja juuri parvekkeelta kurkkaamalla.

Nyt vajaa kolmen vuoden jälkeen tuntuu, että se kirja alkaa olla viimeisillä sivuillaan. Jo hetken aikaa on tuntunut, että pitäisi aloittaa uusi. Ennen roikuin kaksin käsin lähiympäristön punatiilisissä rakennuksissa, etsin tarkkasilmäisesti katutaidetta ja designia naapurustosta ja ihailin raitiovaunulinjan päällä leijuvia sähköratoja. Viime ajat katse on ollut muualle, eteenpäin.

Olen vieraantunut vähän kodistakin. En ole jaksanut huoltaa sitä enkä oikein itseänikään siellä. Niin upeita vuosia kuin nämä muutamat ovat olleetkin, olen onnellinen uuden kirjan alusta. Vaikea sanoa tuleeko siitä tällainen kevyt pokkari, mikä tämä Arabia oli, vai kunnon tiiliskiviromaani.

Mutta nyt katson kaunista Arabianrantaa, ihailen merta ja sen ympärillä lenkkeileviä, pyöräileviä, leikkiviä, haaveilevia ihmisiä. Vedän keuhkoihin kunnolla happea ja pistän mieleen, millainen olin tällaisena kuin nyt olen.

Voin hyvin kuvitella tulevani joskus takaisin, mutta hetkeksi haluan kokea jotain, mikä on rakennettu aiemmin. Kerron teille sitten enemmän, kun itse tiedän vähän enemmän. Ehkä sitten, kun uuden vuoden muutot on saatu taputeltua. Tai ehkä aiemmin.

Kippis. Uusille aluille.

-Henriikka

10.11.2015

Aitoa hamamia

–

ostoksetTags: hamam, tuliaiset, turkki, turkkilainen sauna

Ei ole varmaan kaikkien ylistyskirjoitusten vuoksi päässyt unohtumaan, että olin syyskuussa Turkissa. Pääasiassa pyörimme purjeveneessä ja lenkkarit jalassa vaellusreitillä, mutta matkaohjelmaan mahtui myös muutama hätäinen kaupan ohitus. Nämä tilaisuudet oli käytettävä vikkelästi hyväkseen.

Ehkä vähissä ostoshetkissä oli hyvätkin puolensa: joka puolella myytäviin hamam-tuotteisiin ei ehtinyt kyllästyä. Hamamhan tarkoittaa turkkilaista saunaa ja hamam-kulttuuria henkivät tuotteet ovat yleistyneet lähiaikoina myös täällä meillä pohjoisessa. Pyyhkeet, kylpytakit ja muut tekstiilituotteet ovat olleet viimeistä huutoa jo jonkin aikaa ja sisustuslehdet ja -putiikit ovat täyttyneet hamamista.

Ostin itsekin hamam-tuliaisia: kaksi kylpytakkia (toinen vähän toista pienempi), kylpypyyhkeitä ja käsi- ja keittiöpyyhkeitä. Kylpytakeilla oli hintaa sellaiset 8 euroa kappale, vaikka ne ostettiin aikamoisesta turistikaupasta. Hyvälaatuisia, isokokoisia pyyhkeitä sai herkästi kolmella eurolla ja käsipyyhkeitä eurolla kipale. Toki hinta vaihteli melkoisesti myyjästä ja myyntipaikasta riippuen.

Näin jälkiviisana tietysti mietin, ”oi olisinpa ostanut kaikille samalla joululahjat”, vaan en ostanut. Keskityin huomattavan paljon enemmän mereen, horisonttiin sekä verisiin ja punaisiin kuihin kuin systemaattiseen shoping-shoppailuun.

Viimeisenä päivänä osa seurueestamme koki reissullamme turkkilaisen saunan salat (pesijättären vahvat kädet jne.). Itse valitsin yön kannella ja ylimääräisen purjehdusreissun. Ei kaduta lainkaan, mutta joskus tulevaisuudessa haluan sen aidon hamaminkin kokea.

Hamam. Se kuulostaa niin kivalta sanalta suussa.

Hamam hamam.
Kuin toivottaisi rauhaa.

-Henriikka

← edelliset 1 … 375 376 377 378 379 380 381 … 818 seuraavat →