arkisto:

huhtikuu 2017

Onnellista, nostalgista pääsiäistä

2
–
juhlapyhät, perheTags: ,

Katson näitä nostalgisia pääsiäiskuvia hymyillen. Nauraen.

Yllä olevassa kuvassa olen 2-vuotias, sisarusköörin neljäs ei ole vielä syntynyt. Olemme saaneet pääsiäismunat juhlasunnuntaina, niin kuin joka vuosi. Ensimmäisessä kuvassa on selkeää hämmennystä, toisen kuvan ottohetkeen mennessä olemme ymmärtäneet, että suklaamuna on ilon asia.

Molempien kuvien kohdalla koen myös kateutta: haluaisin omassa koossani nuo veljieni flanelli- ja kauluspaidat! Omat ja sisareni vaatteet (ja kaikkien hiustyylit) voi hyvin jättää 90-luvulle.

Urheilusukat, vanhempien tuttu kotitalo, maireat virneet, suklaa ja college-housut – kaikki kuuluvat edelleen pääsiäiseen. Toinen isoveli on myös keräämässä kevätpuutereilla auringosta samanlaista pandarusketusta kuin toisessa kuvassa. Sääli, että takana törröttävät viherkasvit heitettiin raivokkaasti tunkiolle trendin mennessä ohi.. peikonlehdet ja muut viheriäiset kun ovat taas palanneet kehiin.

No mutta, sen halusin vain tulla sanomaan, että onnellista pääsiäistä kaikille. Suosittelen tsekkaamaan omat lapsuudenkuvat ja nauramaan makeasti.

-Henriikka

Tarpeettomalle pääsiäislomalle!

10
–
elämä, muoti, oma tyyliTags: ,

Olen Onnibussissa. Kuuntelen loopilla Mikael Gabrielin ja Isac Elliotin ”Liikaa sussa kii”. Sinänsä huvittavaa, että mietin näkeeköhän takana istuvat mitä oikein kuuntelen, kun kuitenkin kirjoitan sen myös näin julkisesti kaikille. Pitää varmaan vaihtaa kohta biisiä, sillä kohta aloitan laulun.

Piti lopettaa Aleksanteri Hakaniemenkin kuuntelu, kun tajusin salilla juoksumatolla kiskovani hyvällä volyymilla: ”Mä oon niin sekaisin, et pysyisitkö sä mun perässä? Mä ooooon niin sekaisin, et tiedä mitä sul on edessä…”

Luulen, että pahin juoru minusta syntyisi, kun kuuntelemani biisihistoria valuisi julkisuuteen.

Suuntana on Saimaa. Otan irtioton kylpylä-hotelli Järvisydämessä, kunnes huomenna aamupäivällä veikka ja sisko tulee hakemaan autolla, ja ajamme yhdessä vanhempien luokse pääsiäisen viettoon.

Pääsiäisloma on ollut suosikkini jo pitkään. Hiljainen viikko, pitkä viikonloppu perheen ja rakkaiden ystävien kanssa. Hyvää ruokaa, muutama viinilasillinen, pitkiä unia ja reilusti ulkoilmaa.

Virallista lomaahaan minulla ei välttämättä tule yrittäjänä olemaan enää koskaan, mutta kun ympärillä lähes kaikki lomailevat, niin omaakin tehokkuustasoa voi laskea reilusti riman alle.

Toisaalta, on ensimmäinen pääsiäisloma vuosiin, jota en ole odottanut. En ole uupunut enkä tauon tarpeessa. Toivon mukaan pystynkin nyt ja tulevaisuudessa rakentamaan paremmin elämäni niin, etten mahdollisilla lomilla rojahda sohvalle yliväsyneenä ja nuku viikkoa putkeen. Parasta, jos loma voi olla virkistykseksi ja inspiraatioksi, ei pelkästään lepoa varten.

Nyt pakko keskittyä taas Mikkeen ja Ikkeen, kun on (täysin aiheeseen sopimattoman) kertsin aika: ”Sä haihduit hiljaa pois, kun aika parantaa, mut mietin aina sua kun joku muu mua koskettaa…”

Rauhaa ja iloa pääsiäislomaan.
-Henriikka

mekko/Georgian tuliainen, takki/Minimum, housut/second hand, kengät/Vagabond

Kuvat: Dorit Salutskij

Suoraa puhetta ja pyörtyilyä

kommentoi
–
Helsinki, kahvilla, kaverit, ruoka ja juomaTags: ,

Sain tänään spontaania, ihanaa lounasseuraa. Aamukympiltä puhelimeen tupsahti viesti. ”Ootko kiireinen, lounas? Meen just luomen poistoon, pelottaa.”

Puoli kahdeltatoista Kalevankadun Gran Delicatossa oli vastassa Dorit, joka miltei pyörtyi syliini. Hän oli jo pötkötellyt aikansa lääkärinvastaanotolla massiiviselta tuntuneen leikkauksen jälkeen, mutta hieman heitti siltikin.

Tilasimme mozzarella-salaatit ja kävimme pöytään. Nauratti kamalasti toisen huojuminen, vaikkei tietenkään saisi. Onneksi häntä itseäänkin vähän.

Doritin kanssa on helppo olla ja usein hysteeristä. Puhumme päälle innostuneina, tartumme vähän väliä toisiamme käsivarsista ja nauramme samaan tahtiin. Dorit nauroi, kun sanoin hänen otsalle tipahtavien hiuskiehkuroiden muistuttavan minua 90-luvusta.

Meillä on 12 vuotta ikäeroa, vaan enpä paljasta kummin päin. Mitä väliä iällä ylipäänsä on?

Alla oleva kuva kuvaa Doritia niin hyvin! Luulen, että jos tuo olisi osoitettu jollekin miehelle, niin mies olisi heti polvet vetelänä.

On myös aina kiva kuulla, ettei ole ajatustensa kanssa yksin. Sain lounashetken jälkeen ihanan viestin: ”Mä jään usein miettii sun sanoja ja juttuja. Niillä on merkitystä ja hyvää pöhinää. Just siks ku sanot suoraan. Ei läheskään kaikki puhu suoraan tai asiaa. Tunnen luottamusta.”

Kätkin sanat talteen (en konkreettisesti, vaan mieleeni) ja mietin, miten tärkeää olisi antaa ympärilleen hyvää palautetta. Ja ennätin vielä sanoa Doritille, että muistaa sitten sanoa, jos puhun liian suoraan. Olen loukannut nuorempana ihan liian montaa läheistä ystävää tahtomattani olemalla yhtä iloista, suoraa viivaa monimutkaisessa ja -selitteisessä maailmassa. Onneksi Dorit lupasi sanoa.

Palasin samaan kahvilaan äsken iltakahville toisen, hienon ystävän kanssa.

Kahvilan mies totesi ovelta, että hei vaan pitkästä aikaa. Ei kuitenkaan onneksi heittänyt pihalle, vaan otti vastaan huvittuneesti hymyillen. Onneksi tilaan toisinaan myös jotain muutakin kuin kahvia. Toisaalta, kahvissahan on loistava kate!

Kerta kaikkiaan (yhteen vai erikseen?) hyvä päivä.
Huomenna on taas varaa mennä kehnommin.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij

Kevät – kirkkaita ajatuksia, kirkkaita värejä

4
–
muoti, oma tyyli, ostoksetTags: ,

Kello juoksee, kalenteri juoksee. Nyt jos vihdoin kannattaa tajuta, että on huhtikuun alku ja keväästä kannattaa ottaa kaikki hyvä irti. Ei ole tarkoitus kylvää suorittamisstressiä, mutta sanon nyt tämän ihan tosissaan: ei kannata odotella terassikelejä tai piknikpäiviä heinäkuulle, vaan avata silmät lisääntyvälle valolle ja kesäajalle jo nyt. Ennen kuin huomaattekaan, on taas syyskuu ja sympaattiset, pimenevät illat ja ainainen, ihana alakulo.

Omaan kevätpersoonaani kuuluu olennaisesti ainakin yksi asia: olen paljon ihanampi. Olen ihanampi ystävä, ihanampi sisko, ihanampi vaimo… Minulla on paljon selkeämmät ajatukset ja saatan jopa vastata viesteihin, joita sisarukseni minulle lähettävät. Läträän kirkkailla väreillä ja vihellän matkallani.

 Juuri  mitään en tarvitse vaate-, kenkä- tai asustekaappiini, mutta muutamia juttuja on tarttunut kevään matkoilta.

Ylläolevan kuvan setin ostin Kööpenhaminasta. Adidaksen vaaleanpunaiset Gazellet kiinnittivät huomion ikkunashoppailessa ja viimeinen niitti oli joku imarteleva, tanskalainen myyjä. Hauskaa on, että rukoilin näitä kenkiä itselleni ensi kertaa jo keväällä neljä vuotta sitten ja olen ehtinyt jo kuluttaa yhdet siniset tässä välissä melko huolella.

Sen lisäksi kuvassa on Weekdayn alerekistä löytynyt vihreä paita, kasa varrettomia kesäsukkia ja harmaa Samsoe & Samsoen pipo. Minulla on heiltä ollut harmaa talvipipo käytössä jo monta vuotta, ja jos laatu on samaa, niin pärjään tuolla pitkälle.

Ylläoleva kuva on mystisempi, sillä omaan silmääni se näyttää juuri siltä sympaattiselta syksyltä. Mutta Köpiksen Punaisen Ristin kirppikseltä löydetty keltainen villapaita oli pakko tuoda Jannelle tuliaiseksi, että sitä voisi itse käyttää vaalenkeltaisissa kesäöissä. Samalta kirpputorilta löytyi ihkauudet nahkaiset pussukat, keltainen ja musta. Tanskan reissulta löytyi myös RVLT:n harmaanvihreä miesten puuvillaneule, jota en edes harkinnut kuin itselleni.

Georgialaisesta designer-/pienyrittäjäpuljusta löytyivät isot, hopeat korvarenkaat sekä metsänvihreä muistivihko. Myyjän silmistä kyllä huomasi, että sikäläiseen hintatasoon nähden arvokkaiden tuotteiden myynti toi taas turvan hetkeksi eteenpäin. Georgiassa oli käsityö- ja taidesaralla muutenkin ihan mieletön tekemisen ja uuden ajan meininki.

  Sellainen kirkkauden setti on tullut tähän talouteen. Nyt kun on uusi kirppislompakkokin, niin sen voi hyvin pitää kiinni taas hetken aikaa. Sitä paitsi tiedän, mikä kirkastaisi kokonaisuutta kaikista eniten: ikkunanpesu. Himputin ikkunanpesu. Täytenee lahjoa Janne töihin.

Toisaalta kevät on kyllä ihanaa kierrätysaikaa. Juuri sähköpostiin kolahti entisen työkaverin vinkki Kallion Kipinöi-kirppiksestä. Kyläjuhlat, katukirppikset ja siivouspäivät ovat onneksi niin täynnä kaikkea muutakin kuin kuluttamista. On ihana nähdä muiden kirkastuneet ilmeet, kuulla tuttujen kirkkaita kevätajatuksia ja juoda mukillinen kehnosti käynyttä rusinasimaa.

Shine shine!

-Henriikka

Kohdeopas paljastaa lähialueen luonto- ja retkikohteet

4
–
kaverit, outdoor, yhteistyöTags: ,

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Luonto- ja retkeilyinnostus on rantautunut elämänpiiriini. Tuuletan joka kerta, kun huomaan uuden ihmisen innostuneen asiasta edes vähän. Joku on uskaltautunut yöksi metsään, joku on hankkinut synttärirahoillaan teltan.

Eikä aina tarvita vaelluskenkiä ja rinkkaa, sillä toisinaan luonto voi tulla lähelle vaikka luonnonkosmetiikan, biotalous-innostuksen tai erilaisten luonnonantimien keräilyn kautta. Luonnosta on moneksi, eikä ole huonompaa tai parempaa tapaa kunnioittaa sitä.

Olen asunut nyt Helsingissä seitsemän vuotta, joista viimeiset olen retkeillyt ahkerammin. Koska olen Kouvolasta kotoisin, valitsen helposti Repoveden kansallispuiston ympäristöksi, kun haluan Etelä-Suomeen kauniisiin metsämaisemiin. Nuuksio on myös tullut kovin tutuksi, eikä kahden käden sormet enää riitä vierailujen laskemiselle.

Vaikka näissä molemmissa paikoissa riittää vielä paljon nähtävää, ja tulen varmasti tulevaisuudessakin vierailemaan niissä, kaipaan aina toisinaan jotain uutta. Esimerkiksi Källvikenissä, Dagmarin lähteellä vierailu oli virkistävän erilainen retki ja myös esimerkiksi simppelisti Helsingin Mustikkamaalla pyöriminen rentouttaa kiireen (ja kiireettömyydenkin) keskellä. Puhumattakaan Kiikunlähteestä, josta julkaisin viime viikolla sadetakkikuvat.

Usein nenä kääntyy kohti Nuuksiota vain sen vuoksi, ettei jaksa aloittaa selvittelyä muista mahdollisista lähikohteista.

Hyviä uutisia. Partioaitta on julkaissut yhteistyössä Retkipaikan kanssa Kohdeoppaan lähiretkeilyyn. Kohdeoppaan kartalta näkee kaikki oman lähistön potentiaaliset luontokohteet ja klikkailemalla saa lisätietoa. Oppaan saa myös mobiiliin, mikä ainakin itselle on se luontaisin käyttötapa.

Karttasovellus on siitäkin hyvä, että siitä näkee muun muassa tulipaikat ja tuvat sekä oman etäisyytesi kuhunkin kohteeseen. Kartan oikeassa yläkulmassa on valikko, jonka avulla voi halutessaaan suodattaa retkikohteita sen mukaan, kiinnostaako hiidenkirnut ja kalliomaalaukset vai mieluummin jylhät maisemat ja näköalat.

Ensikatsomalta merkaasin ylös ainakin Helsingin Kruunuvuoden hylätyt huvilat ja Pohjois-Pasilan Kivilinnan, molemmat jännittäviä, melko urbaaneja retkikohteita. Monen muun kaupungin ja paikan lähikohteet ovat sitten listalla, kun viimeistään kesällä pääsen kunnolla viipottamaan ympäri Suomea.

Nämä kirjoituksen kuvat ovat viimeiseltä päiväretkeltämme Nuuksiosta, viime kuulta. Ihana retki, söimme jopa pääsiäiskauden ensimmäiset Mignonit. Vaan ensi kerralla suunnistamme pitkästä aikaa toisaalle.

Uusien valloitusten lisäksi on minulla on toinenkin päämäärä: löytää voittamaton resepti ja oppia paistamaan luonnon keskellä täydellistä, gluteenitonta tikkupullaa.

Ehkä perheen kanssa vietetty pääsiäinen johtaa taas mökkitalkoiden lisäksi spontaaniin tai jopa suunniteltuun luontoretkeen. Suosittelen samaa muillekin!

-Henriikka

Rakas, viisas kummityttö

4
–
elämä, kahvilla, kaveritTags:

Meillä on täällä ihana pieni kummityttö kylässä. Tässä tytössä riittää sellaista päättäväisyyttä, että vaikka olen aina ajatellut itsessänikin löytyvän samaa, niin jään jo lähtöviivalla jalkoihin. Suloinen pieni ärripurri, toisessa sekunnissa yhtä hangonkeksiä.

Eikä haittaa yhtään, että luonnollisesti kummitytön matkassa ovat rakkaat ystävät. Koko kehossa kyllä huomaa, että lasten nukkumaanmenon jälkeisten yökeskustelujen vuoksi unet lyhenivät huomattavasti. Mutta eihän sellaista kadu.

Tänään aamuseitsemältä sama sinnikäs kaksivuotias avaa makuuhuoneen oven ja huutaa: ”Kummit herätyyyyyyyyys!”

Laitoimme peilin edessä yhdessä meikkiä. Minä oikeasti, kummityttö vähän vähemmän oikeasti. Hän sanoi, että voi sitten laittaa myös poskipunaa, kun on isompi. Vastasin, että niin voi, mutta ei tarvitse. Kummityttö katsoi silmiin ja totesi: ”Ei tarvitsekaan, jos en itse halua.”

Sitten söimme munakokkelia ja nautimme lauantaiaamusta.
Mietin, miten paljon voin oppia häneltä.

-Henriikka

Miltä tuntuu matkustaa yksin?

26
–
matkustus, ruoka ja juomaTags: , , ,

Istuin tiistaina Kööpenhaminassa, Cafe Paludanin brunssilautanen edessäni (paikka ja lautanen 5/5). En jaksanut millään olla koneella tai puhelimella, vaikka wifi olisi löytynytkin – niin kuin kaikissa paikoissa Kööpenhaminassa.

Otin vihkon repusta ja aloin kirjoittaa ajatuksia siitä, miltä tuntuu matkustaa yksin. Millaisia ovat ne kaivetut, sisimmät tunnot, joita yksin reissaaminen herättää?

Olin ajatellut kirjoittaa vain itselleni, mutta näin jälkikäteen ajateltuna syvimmissä tunnoissa riittää usein eniten samaistumispintaa.

Yksin matkustaminen
tuntuu siltä
kuin kirjoittaisi koko ajan kirjaa
oman pään sisään
ja suuta kuivaa
kun ei saa koskaan
jutella kenenkään kanssa kunnolla

Yksin matkustaminen
tuntuu siltä
kuin kukaan ei odottaisi
minua missään
eikä olisi koskaan odottanutkaan

Yksin matkustaminen
tuntuu siltä
kuin olisi jo vanha rouva,
hyvän, pitkän elämän elänyt nurkkapöydän tarkkailija
nuoren tytön vaatteissa

Yksin matkustaminen
tuntuu siltä
kuin olisi pieni tyttö
aikuisten isoissa saappaissa
ja trenssitakissa

Yksin matkustaessa
yhtäkään tunnetta
ei tunnista kunnolla
mutta silti ne kaikki tuntuvat valtavilta

Yksin matkustaessa
ihanan ja kamalan väliin
ei mahdu niin paljon kuin kotona,
vaan kaikki otetaan vastaan
ja jatketaan

Yksin matkustaessa
voi yhtäkkiä olla
kuka tahansa,
eikä kukaan arvota
mikä on oikein tai väärin

Yksin matkustaessa
ei lopulta erota
mitkä mielessä pyörivistä ajatuksista
on omia
ja mitkä ovat syntyneet
ympäristön myötä
yksinolon myötä

Yksin matkustaessa
kaipaa kaikkia
mutta ei haluaisi olla
kenenkään kanssa

Yksin matkustaessa
omista ajatuksista
syntyy seuralainen,
jonka kanssa viihtyy,
johon välillä kyllästyy
jota harvoin ymmärtää.

—

Aurinkoa, kauneutta, syvimpiä ajatuksia viikonloppuunne.

-Henriikka

Kun kerrankin on aikaa

14
–
sisustusTags:

Kotona on parasta, kun voi vain hipsiä paikasta toiseen. Kun kerrankin on aikaa. Asetella vääriin paikkoihin joutuneita tavaroita oikeille paikoille, asettaa puhtaita vaatteita henkareille ja kastella kaikki viherkasvit. Rullata villahuivit näteiksi rulliksi, tarraharjata mustat takit ja pyyhkäistä kengistä katupöly.

Pestä täysi koneellinen pyykkiä ja kaikki lakana- ja pyyhepyykki. Hipsiä vähän lisää, laittaa kahvi tulille. Juoda kaikki pois ja keittää parin tunnin päästä uutta.

Laittaa Spotifystä musiikkia soimaan. Joku fiilis-lista, jonka joka viidennen biisin joutuu skippaamaan. Ehkä ”Aamukahvi”, sillä nimi muistuttaa hauskasti jotain, mutta en keksi mitä.

Kotona on parasta, kun voi pyyhkiä pölyt kaikessa rauhassa ja olla imuroimatta, jos ei jaksa. Katsoa likaisia ikkunoita silmät sirrillään ja todeta, että kyllä niitä vielä hetken sietää.

Haaveilla kaikesta, mitä aikoo kesällä, vaikkei kolmasosakaan todellisuudessa toteudu.

Kotona on parasta kurkkia hyllyjen päälle ja vitriiniin ja miettiä jokaista esinettä: mistä matkalta mikäkin on kulkenut ja millaisia muistoja niissä on. Mikä astia on mummin vanha ja mitä niistä ihailin jo lapsena mummin ja vaarin valtavassa talossa.

   Kotona on parasta käpertyä kerälle.
Ja herätä kun hitaasti etenevä huhtikuu on ohi.

-Henriikka

Kestävämpi koti, kestävämpi maailma

19
–
sisustus, yhteistyöTags: , , ,

Kaupallinen yhteistyö: IKEA

Vaikka vaikutan usein täysveriseltä optimistilta, sisimmässäni kalvaa myös melkoinen skeptikko. Ajattelen helposti etenkin yrityksistä, ettei niiden toimintatapoihin tai bisnekseen mahdu mitään hyvää. Etteivät ne kuitenkaan edes yritä.

En välttämättä vaivaudu edes aina ottamaan selvää, vaan elän omissa oletuksissani (=nyky-yhteiskunnan isoimpia virheitä).

Tänä vuonna olen hypännyt yhden silmätikkuyritykseni kehäkelkkaan: olen pureutunut kaikille tutun IKEA-konsernin kestävän kehityksen maailmaan ja pohtimaan ylipäänsä sitä, miten saisimme omasta kodistamme kestävämmän.

Olin tietysti lukenut IKEA-konsernin tekevän aina välillä jotain hyvää. Kaikkihan tekevät. Pesevät kätensä ja jatkavat likaisia puuhiaan (tämä on juuri sitä salattua skeptisyyttä!)

En ollut kuitenkaan tajunnut, millainen kestävän kehityksen vyyhti kaiken selvittelyn takaa avautuisi. Jännästi sitä hyvää alkaa löytyä, kun jaksaa vähän kaivaa.

Pienenä, mutta konkreettisena esimerkkinä ovat näiden postauksen sinisenharmaat lasimaljakot kevään uudesta PS-mallistosta: Maljakot on valmistettu erivärisistä ylijäämälasin palasista. Kestävämmän tuotannon lisäksi jokainen maljakko on uniikki.

Millaisiin muihin faktoihin olen törmännyt materiaaleja selatessani?

IKEA on siirtynyt myymään pelkästään led-lamppuja ja -valaisimia, mikä tuo isoa energiansäästöä, pienemmän ympäristövaikutuksen ja jopa 20 vuoden käyttöikä. Led-lamput kuluttavat 85 % vähemmän energiaa ja niiden käyttöikä on 25 kertaa pidempi kuin perinteisten hehkulamppujen.

Kaikki IKEA-hanat edesauttavat vähentämään vedenkulutusta; keittiöhanat noin 20 % ja kylpyhuonehanat jopa 50 %. Tässä oli taustalla joku ilmaa ja vettä sekoittava suutinsuunnittelu. Myös Ikean pesu- ja astianpesukoneet ovat tehokkaita vedenkäyttäjiä.

Kierrätysmateriaalit toimivat myös monien IKEA-tuotteiden raaka-aineina ja IKEA on panostanut isosti myös kotien kierrätysjärjestelmien kehittämiseen. Sen lisäksi pakettiin tuo osansa energiatehokkaat kodinkoneet, ladattavat akkuparistot ja esimerkiksi kestävämmät ruokatuotteet.

Monesta asiasta on tullut sellainen olo, että mitäs minä paasaan, kun en itse tee puoltakaan parhaastani.

Tavatessani IKEA-konsernin vastaavia ihmisiä aiheen tiimoilta, isoimpana yksittäisenä asiana jäi mieleen se, että huonekaluja on suunniteltu ja jopa myöhemmin uudelleenkehitetty niin, että ne on mahdollisimman tiivis tai kevyt pakata ja näin kuljetuspäästöt vähenevät huomattaasti. Esimerkiksi klassista, kaikkien tuntemaa Kallax-Expedit-hyllyä on muutettu myöhemmin tämän vuoksi.

Uskon todellakin, että IKEA-konsernilla on vielä aivan tosi paljon tehtävää, enkä sisänsä ole kadottanut täysin skeptisyyttäni. Mutta olen lukenut ja tutkinut niin monesta lähteestä nyt hyviä uutisia toimintatavoista, että uskon että he laittavat tikkua jo ristiin. Ja hyvä että laittavat! Onhan se ehdottomasti heidänkin vastuunsa.

IKEA tekee nyt töitä sen eteen, että tuottaisi uusiutuvaa energiaa yhtä paljon kuin kuluttaakin ja että kaikki käytetty puu olisi peräisin kestävämmistä lähteistä vuoteen 2020 mennessä. Pohjoismaissa IKEA on jo täysin energiaomavarainen, ja Suomessa kaikki käytetty energia on uusiutuvaa energiaa. IKEA-konserni ja IKEA Foundation ovat myös sitoutuneet investoimaan miljardi euroa ilmastonmuutoksen torjumiseen.

Voisin omalta kohdaltani miettiä, millaisen summan itse olen valmis investoimaan.

Asiaa tästä saisi vaikka sadan liuskan verran. IKEA kestävän kehityksen raportista kiinnostuneet voivat käydä lukemassa lisää. Paneudun myös myöhemmin tänä vuonna aiheeseen uudestaan.

Lopuksi kevennän kuitenkin vähän. Äitini oli lukenut jostain lehdestä IKEA-konsernin tukevan diakoniaa ja laittoi minulle heti viestiä:

”Hyvä tieto Ikealta. Varmaan jo tiedätkin, mut hienoa tehdä varmaan yhteistyötä tällaisen kaa. Mukavaa oloa sinne.”

Laitoin sitten myöhemmin vielä perheemme WhatsApp-ryhmään tietoa siitä, että teen tänä vuonna yhteistyötä IKEA kestävän kehityksen bloggaajana. Äiti pommitti taas ihanasti:

”Hienoo H, että teet yhteistyötä kestävästä kehityksestä. Ja tää seuraava on meille kaikille: Että vielä opittais elämään sen mukaan! Ja ollaan kiitollisia tästä kaikesta hyvästä. Ja minä oon niin kiitollinen teistä kaikista!

—

Kestävämpiä, kiitollisia ajatuksia kaikille!

-Henriikka

Ravintolavinkkejä Kööpenhaminaan: Cock’s and Cows & California Kitchen

2
–
matkustus, ravintolat, ruoka ja juomaTags: , , ,

Kun olin viimeksi Kööpenhaminassa, siskoni kanssa syksyllä 2014, ravintolakulttuuri oli lapsen kengissä verrattuna nykyiseen. Tuntuu, että muutamassa vuodessa koko kaupungin ravintolaskene on laitettu uusiksi ja mikä parasta, kaikkialla on tiedetty mitä vegaani, kasvis ja gluteeniton tarkoittaa.

Olen etsinyt itse sopivia ravintoloita kasvissyöjälle ja keliaakikolle, mutta päädyn suosittelemaan paikkoja, jotka eivät ole spesiaaliravintoloita, vaan varsin toimivia ihan kaikille.

Cock’s & Cows on tanskalainen burgeriketju, jossa loihditaan myös gluteenittomat, kasvis- ja vegaanivaihtoehdot. California Kitchen on bowl-ravintola, joka on herkullinen mutta kuitenkin melko raikas ja terveellinen. Molemmat ovat Tanskan hintatasoon nähden ihan hyvissä hinnoissa.

Cock’s and Cows

Tanskalainen burgeriketju, joka on varmaan parhaiten verrattavissa Suomen Naughty Burgeriin. Parempia burgereita, mukava ravintolatunnelma ja rento, hyväntuulinen asiakaspalvelu. Luomuvihannekset ja -ranskikset, lähituotettu, ”vapaa” liha ja kananmunat, reilu kahvi… ravintola haluaa selkeästi leimautua myös eettiseksi ja taitaa sitä myös vahvasti ollakin.

Ketjun ravintoloita on Köpiksessä muutamia. Ydintuotteina ovat burgerit ja drinkit, mutta myös esimerkiksi salaattia ja jälkkäreitä on tarjolla. Olen itse asiassa itse syönyt jo kahdesti vegaanisen, gluteenittoman punajuuripihviburgerin, jolla on hintaa noin 15 euroa.

Aurinko paistoi eilen lämpimästi ravintolan terassille ja elämä oli hyvää.

California Kitchen

Bowls, bowls, bowls… Monia vaihtoehtoja, joista voi valita mieleisensä. Valtisin itse superbowlin, eli kaalia, bataattia, kvinoaa, sipulia, avokadoa ja muuta vastaavaa sisältävän annoksen ja hintaa oli noin 10 euroa. Myös edamamepapu-riisi-avokado-bowl houkutteli, mutta yksi annos illassa riittänee.

Norrebrossa sijaitsevan ravintolan sisustus on lempeä ja uniikki, asiakaspalvelu nopeaa ja iloista ja annoksen saisi helposti matkaankin. Juomaksi on kaikkea limuista oikeista kookoksista tarjottaviin vesiin.

Istuessani syömässä, tiskille muodostui hurja jono. Ilmeisesti paikallisetkin ovat antaneet paikalle siunauksensa.

Mutta voi miten pieni osa nämä kaksi ovatkaan koko tarjonnasta. Perjantaina olimme isommalla porukalla ranskalaisvaikutteisessa, rennossa petanki-baari-ravintolassa, jonka ruoka, juomat ja ympäristö ovat huikeita myös. Sieltä ovat kuvat vähissä, mutta jos petangin peluu gin tonic kädessä kiinnostaa, niin tsekkaapa Boule Bar.

Huomenna yritän löytää vielä ainakin yhden herttaisen aamiaispaikan sekä ilahduttavan lounaan. Mutta kun tekee kotitekoista munakokkelia mieli, taitaa olla aika tulla kotiin.

Onko teille Kööpenhaminan ravintolasuosikkeja?

-Henriikka

Väsynyt nainen, onnellinen Kööpenhamina

4
–
kaverit, matkustusTags: , , , ,

Kööpenhaminassa kaikki vaikuttavat onnellisilta. Ihmiset neulovat ulkona lounastaessaan, kaupungin vesireittejä melotaan kanootilla, ja asiakaspalvelijat hymyilevät takuulla niin leveästi, ettei tarvitse miettiä iloisen palvelun aitoutta.

Tänään lenkkeillessäni leikkipuiston ohi näin, kun puupöydälle oli levitetty pöytäliina ja kymmeniä viinilaseja. Lapset hyppivät trampoliineilla vieressä, ja vanhemmat kippistelivät keväälle kylmillä valkkarilaseillaan. Ainakin uskon, että viini oli kylmää. Täytynee harkita ruuhkavuosia Tanskan maalla.

Laitapuolenkulkijakin pysäytti minut rahaa pyytääkseen harvinaisen kohteliain sanoin: ”Hei sinä suloinen, pieni ja vaalea. Olisiko sinulla hetki aikaa?”

Joskus unohdan kertoa aasinsillat, jotka johdattavat teidät perille ja tekee kaikesta loogisempaa (aina saa tosin kysyä!). Juurihan kerroin, että on ihana olla kotona ja kuitenkin jo kahden päivän päästä kirjoitan istuvani kööpenhaminalaisessa kahvilassa höyryävän kupillisen kanssa.

Joku osaa ehkä kaikkien somekanavien perusteella löytää johtolangat, tiedän teidän olevan viisaita, mutta ehkä paras myös kertoa: momondo ambassador -projektin kick off pidettiin perjantaina ja lauantaina täällä Tanskan pääkaupungissa, mikä toi minut tänne. Paikalla oli ambassadorit Tanskasta, Norjasta ja Ruotsista ja meiltä Suomestakin kaikki neljä kaunista ja komeaa: Stella, Jarno, Laura ja minä.

Stella nappasi nämä kaikki kolme ihanaa kuvaa, joista viimeinen on suosikkini. Ehkä siksi, etten taida olla oikeasti niin cool kuin kahdessa ensimmäisessä.

Tämä viikko on ollut aikamoinen. Saavuin tiistai-illalla Georgiasta, heräsin torstai-aamuyönä kuvaamaan keltaista sadetakkia ja perjantaina ehtiäkseni taas Köpiksen koneeseen. Helsingissä satoi lunta, tänne saapuessani paistoi aurinko ja asteita oli yli viisitoista.

Viikolle oli kertynyt kolmet noin neljän tunnin yöunet, ja eilen päästessäni yhdentoista aikaan sänkyyn, sammuin ilman alkoholia. Heräsin hämilläni seitsemältä, ja huoneessa oli edelleen valot päällä. Taisin totisesti kaivata unta. Sammutin valot ja nukuin sikeästi vielä pari tuntia, myöhäiseen aamiaiseen asti.

Muut karkaavat tänään Suomeen, venytin itse reissua tiistai-illalle saakka. Pakko päästä intensiivisten kick off -päivien jälkeen kaikessa rauhassa fiilistelemään. Syömään vähän jätskiä jne.

Fred og kærlighed!

-Henriikka

kuvat: Stella Harasek

Sadetakki kerrallaan kohti parempaa: Rain Jacket from the Sea

29
–
muoti, oma tyyli, outdoor, valokuvat, yhteistyöTags: , , , , , , , ,

Toissapäivänä, torstai-aamuna, olin laittanut kellon herättämään 04:15. Olimme päättäneet Joonaksen kanssa lähteä kuvaamaan keltaista sadetakkia turkoosin veden äärelle, ja aamuvalo on aina kaikista kaunein.

Kampesin itseni viiden junaan, hyppäsin Ainolassa pois ja jatkoimme siitä vielä eteenpäin. En ollut vastuussa kartasta, joten en edes tiedä minne. Hoidin eväsvastaavan rooliani kuitenkin kunnialla – eväsleipiä, omenaa ja kahvia. Silmät meinasivat painua väkisinkin kiinni ja taisi olla ensimmäinen kerta, kun nautin penkinlämmittimestä.

Miksi täydellisten sadetakkikuvien saaminen oli niin tärkeää, että piti uhrata aamu-unetkin?

Ollaan tärkeän, vaikuttavan asian äärellä. Tretorn ja Partioaitta lanseeraavat tänään, 1.4. sadetakkimalliston. Rain Jacket From The Sea -malliston takit on valmistettu kierrätetystä kalaverkkomateriaalista. Kyllä, myös nuo meidän päällämme olevat.

Noin 650 000 tonnia kalastusverkkoja joutuu mereen, kun kalastusalukset uusivat verkkonsa noin joka toinen vuosi. Sitä haamuverkkoa on kerätty merenpohjasta ja näin mallisto on saanut alkunsa. Suosittelen katsomaan tämän kauniin videon, joka antaa aika hyvän kuvan siitä, mistä on kyse.

Haamuverkot on ylipäänsä todella hurja asia. En ole tiennyt ongelman laajuudesta.

Kalastusverkot valmistetaan vahvasta nylonista, mutta käytöstä poistetut kalastusverkot saattavat päätyä satamissa mereen ja näin niistä tulee ”haamuverkkoja”. Verkot hajoavat hitaasti ja voivat ajelehtia meressä vuosikausia. Monet verkot päätyvät luodoille ja riutoille ja voivat hajottaa niiden koko ekosysteemin.

Haamuverkot ovat yksi vaarallisimmista asioista meressä: verkot ja muu mereen joutunut muovijäte aiheuttavat vuosittain noin miljoonan vesilinnun ja 100 000 meressä elävän eläimen kuoleman.

Olin mukana myös Partioaitan videolla, jossa sadetakeista kerrottiin enemmän. Meidän piti pohtia omaa suhdettamme mereen ja kerroin näin:

”Siinä missä metsä tuntuu turvalta, niin meri tuntuu vapaudelta. Meri on siitäkin ihmeellinen, että se on ainoa asia, joka yhdistää kaikki maanosat ja samalla kaikki ihmiset.”

Koko aihe tuntuu tosi pelottavalta ja käsittämättömältä. Tiedän, ettei sadetakeilla pelasteta koko maailmaa, mutta pakkohan tässä on jotain tehdä. Ei edes jotain, vaan paljon, ja yrityksillä on siinä kyllä suuri vastuu.

Tämä Rain Jacket From The Sea -mallisto lanseerataan tänään valikoiduissa myymälöissä ja verkkokaupassa. Takkeja on viidessä värissä ja malli on unisex: minulla on kuvissa XS-kokoinen takki ja alla on vielä paksu neulekin. Joonaksella on päällään punainen M-kokoinen. Takki on vedenpitävä, mutta kevyt ja hengittävä: aion itse käyttää tarkkia myös arkena ilman sadekeliä. Hintaa on 200€. Mallisto on pieni, joten suht nopea kannattaa olla, jos haaveilee omasta.

Näin tärkeän aiheen kertomiseen ei haitannut yhtään saada näin vakuuttavia kuvia. Voitteko uskoa, että tuo vesi oli todella aivan turkoosia? Yhtä lailla tuokin vesialue on helposti tuhottavissa, jos oma välinpitämättömyys ja laiskuu ajaa ympäristön edelle. Ja syyttävä sormi osoittaa yhtä lailla minuakin.

Pelastetaan meret. Ja kaikki muukin. Eikun hommiin.

-Henriikka

Kuvat: Joonas Linkola

Huom! Takit saatu blogin kautta.

Paluu Ylläksen taikamaailmaan

5
–
matkustus, outdoor, urheilu, yhteistyöTags: , , , , , , , , , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö: GoExpo Winter ja Visit Ylläs

Istun tällä hetkellä Kööpenhaminassa, pienessä kahvilassa, jossa soi lempeä musiikki ja on vain muutama vieras. Lasisessa kupissa höyryää kahvi ja ulkona on kevät, yli 15 astetta. Voitte vain kuvitella kuinka absurdia on palata ajatuksissaan näistä hetkistä Ylläksen lumisiin, taianomaisiin tunnelmiin.

Mutta kun huskyja on luvattu, niin huskyja tulee! Voi että ne ovatkin kauniita. Jos ne näyttävät kuvissa noin lumoavilta, niin voitte vain kuvitella livenä. En ole koskaan havitellut koiraa tai muutakaan lemmikkiä, mutta huskyn tai huskyntapaisen kyllä huolisin tulevan lappilaisen kartanoni pihalle.

Niin kuin kirjoitin ensimmäisessä kirjoituksessani, lomamme Ylläksellä kesti keskiviikkoaamusta sunnuntai-iltaan. Keskiviikon ja torstaina aikana ehdittiin jo lumikenkäillä, hiihtää, tustustua kulttuuriin ja päästä ensi kertaa mäkeen. Perjantaina oli huskyretken ja lumilautailun aika.

Retken järjesti Snow Fun Safaris Lapland, joka pitää toimistoaan Äkäslompolossa. Olimme Jannen kanssa ainoat suomalaiset porukassa, mutta halusimme yhtä lailla kokea koirakelkan riemut.

Koirafarmin pihalla odottikin valtava lauma koiria ulvoen innostuksesta. Olisinpa itsekin yhtä innoissani, kun tiedän pääseväni juoksemaan. Olen nauranut niin paljon postauksen toiselle ja neljännelle kuvalle: ulvovien koirien vieressä olevat kaverit näyttävät niin turhautuneilta jatkuvaan huutoon.

Aluksi jännitin kelkalla ajoa, mutta se hoituikin helposti (kouluttaminen voikin sitten olla asia erikseen). Kelkalle oli raivattu valmiit tiet ja teimme vain suht lyhyen ja helpon reitin. Lämpötila ei ollut paljon pakkasen puolella, joten kelkka ei kiitänyt vaarallisen kovaa. Voin vain kuvitella, kuinka hurjaa meno voi olla, jos pakkaslukemat kirivät korkealle ja kaikesta tulee kiiltävän liukasta.

Oli niin ihana tunne, kun päästi jalan jarrulta, ja koirat lähtivät raivokkaasti eteenpäin. Haluaisin ihmisillekin samanlaisen sisäänrakennetun sporttidraivin.

Retken jälkeen istuttiin kodassa ja juotiin kuumaa mehua. Kokemus oli varmasti ulkomaisille vieläkin eksoottisempi, mutta nautimme kyllä lyhyestä koirapyrähdyksestämme. Ensi kerralla voimme lähteä viikon vaellukselle isoine eväslaukkuine.

Perjantai-iltapäivä kului rinteessä. Eetu lähti meille oppaaksi ja olimme havitelleet vapaalaskun alkeita. Vaan näkyvyyttä riitti noin metrin omaa nenää pidemmälle, joten metsään ei ollut asiaa. Yhtään järkevää kuvaa tuosta vitivalkoisesta säästä ei saanut, mutta voin kertoa että kokemus oli aikamoinen: rinteiden korkeuseroja ei hahmottanut ja sai olla varovainen, ettei humpsahtanut rinteen reunalta pois maailman pinnalta.

Muutaman laskun jaksoimme ja jätimme loput suosiolla loppuviikon aurinkoisiin hetkiin.

Naurattaa niin pahasti tuo ylläoleva kuva. Hahahaha. Olen niin bad-ass. Kaikkea sitä löytääkin itsensä kokeilemasta – perjantaiaamupäivä meni moottorikelkkasafarilla.

Olimme päättäneet Jannen ja Eetun kanssa suunnata rennolle perjantaipilkille Luosujärven rantakahvilan jäälle, sillä kahvilasta sai lainaksi pilkkivermeitä (ja jälkikäteen kaakaota, mikä oli ehkä painavampi syy).

Olimme saaneet Snow Fun Safaris Laplandilta kaksi moottorikelkkaa lainaan, ja olin varma, että tulisin istumaan toisen kyydissä koko reissun. Vaan toisin kävi: lopulta kaasuttelin puiden katveessa kuin mikäkin moottoriurheilija. Kevyt körryyttely ei ollut makuuni, vauhdista sai adrenaliinit mukavasti nousuun.

Mitä luulette, söikö kala? Ei nykäisyn nykäisyä. Itselläni on haasteita luovuttaa moisessa tilanteessa, mutta onneksi pojat kiskoivat hiuksista kaakaolle.

Lumimyrsky yltyi iltaa kohden aikamoiseksi, mikä toi paluumatkaan omaa jännitystään.

Majapaikastamme Kuerkievarilta oli kolmisen kilometriä Äkäslompolon kylälle. Bussejakin kulkee ja Skibussi heittää rinteille, mutta oli iso ilo, että meillä oli koko viikon Äkäslompolo Sport Shopilta fatbiket vuokralla. Niillä pääsi paikasta toiseen tosi nopeasti ja helposti ja eräskin yö lähdimme keskiyön aikaan ajamaan niillä järvenrannalle revontulia katsomaan.

Ylläksellä olisi ollut myös paljon talvipyöräilyyn soveltuvia reittejä, vaan miten sitä muka ehtisi viidessä päivässä kaiken? Jääpä jotain ensi kertaa.

Tuosta Äkäslompolo Sport Shopista pitää vielä erikseen mainita, etten olisi ikinä uskonut millainen valikoima löytyy Äkäslompolon kylästä: Salomonia, Haglöfsiä, Malojaa, Peak Performancea… Jounin kaupan kyljestä löytyi lisäksi Sportia ja Ylläsjärven puolelta pari laadukasta aktiivieläjän vaate- ja varustekauppaa.

En ollut osannut varata kalenterista aikaa shoppailulle, mutta pakko sitä oli lopulta raivata. En löytänyt villasukkia ja juoksupantaa kummempaa, mutta jos olisi ollut tarvetta jollekin, niin kevään alet olisivat olleet omiaan.

”Tämä on ollut mahdollisesti koko kauden paras laskupäivä”, kuulin sunnuntain päätteeksi paikallisen suusta.

Lähtöpäivä tuntui kieltämättä vähän liiankin hyvältä: puuterit odottamassa, viisi pakkasastetta ja aurinkoa kirkkaalta taivaalta. Laskimme, laskimme ja laskimme.

Ylläksellä on kaksi hiihtokeskusta: Sport Resort Ylläs Ylläsjärven puolella ja Ylläs Ski Resort Äkäslompolon puolella. Lautailimme tunturin molemmilla puolilla, sillä sama hissilippu käy molempiin keskuksiin ja rinteiden välillä kulkee yhdysreitti. Minä keskityin puuteriin, Janne rylli välillä streetilläkin.

Rinnepäivän jälkeen pikasuihku, pikasauna, päivällinen ja yöjunaan. Olipahan tekemisen täyteinen viikonpuolikas.

Millainen olo Ylläksestä jäi? Rauhallinen, taianomainen, valkoinen. Riittävän autenttinen ja luonnonläheinen, mutta ei kuitenkaan yhtään etäinen tai vaikeasti lähestyttävä. Pakko päästä ensi vuonna takaisin.

-Henriikka

Kuvat 12, 14, 17: Eetu Leikas / Kaakaolla

Kevään bucketlist

8
–
elämä, muoti, oma tyyliTags: ,

Ennen kesäkuuta…

Korkkaan valkoiset converset, jotka ostin viime keväänä, mutta joita en ole uskaltanut ottaa edes pahvilaatikostaan ulos.

Lähden ystävän kanssa haahuiluretkelle Kalasatamaan (alueen laajasta rakennustyömaasta huolimatta). Jos hyvin käy, jatkan Mustikkamaalle saakka.

Kokeilen lisää kesän uutuusjäätelöitä, jotta tiedän kesään mennessä suosikkini.

Huollan kaikki nahkakenkäni. Korjaan, puunaan, lankkaan, kiillotan.

Vien farkkuni viimein lyhennettäviksi. Kaikki ne, joita en ole viiteen vuoteen jaksanut lyhentää ja joiden lahkeet ovat rullalla polvissa ja nilkoissa.

Syön lounasta aurinkoisella terassilla. Juon viiniä aurinkoisella terassilla. Toistan jälkimmäisen ihanassa auringonlaskussa.

Menen soutelemaan tai melomaan.

Ostan kesämekon, joka ei rypisty spontaaneissa tansseissa tai kalliolla kieriskelyssä.

Syön hattaran. Kai niitä saa jo jostain ennen kesäkuuta?

Entä te? Miltä kevätlistanne näyttää?

-Henriikka

takki/Rainjacket from the sea (lainassa), farkut/Marks & Spencer, kengät/second hand

Matkahurmiopukeutumisesta (ja georgialaisesta hatusta)

16
–
matkustus, oma tyyli, ostoksetTags: ,

”Uskomaton villahattu! Mun on kyllä saatava tuollainen. Kelaa nyt, mikä katseenvangitsija, kun kävelen Helsingin katuja. Muuten simppeli tyyli, mutta tarinoita pursuava matkamuisto päähän painettuna…”

Kyllä. Ostin eilen georgialaisen villahatun, ja saatesanat ennen ostotilannetta kulkivat suunnilleen noin. Siitäkin huolimatta, että olimme jo useaan kertaan matkan aikana nauraneet matkahurmiopukeutumiselle.

Matkahurmiopukeutuminen

Hankkia reissuiltaan jotain täysin tavallisesta arkityylistään poikkeavaa. Hankittuja vaatteita ja asusteita näkee usein käytettynä reissumaassa ja niitä saattaa käyttää vielä onnellisesti matkan aikana. Hurmio raukeaa kuitenkin usein heti lentokentällä tai kotiin palattua, eikä ostokset adaptoidu ostajansa arkeen millään ilveellä: ”miksi ihmeessä hankin timanttikoristeisen Guccin feikkiverkka-asun, kissankorvin varustetun one-piecen, farkuista tehdyn olkalaukun, georgialaisen villahatun…

Huom! Kutsutaan myös nimellä matkamuotipsykoosi.

Matkatoverini Otto on sitä mieltä, että villahattuni on matkahurmio-ostos. Itse väitän vielä vastaan. Mutta on muistettava, että sekin on hurmioshoppailun olennainen ominaispiirre!

Entisiltä reissuiltani olen hankkinut myöhemmin arkityylini kelpaamattomaksi osasiksi ainakin parit haaremihousut, rimpulamekkoja ja marokkolaiset nahkatossut. Reissukokemus on tosin tuonut hommaan jotain järkeä; hutiostokset vähenevät reissu reissulta. Vaatteet ja asusteet hankin pääosin kotoa käsin.

Saa nähdä kuinka villahatun käy. Huomenna aamuneljältä starttaa kotimatka hostellin pihasta, ja taika raukeaa.

Mutta nyt janoaisin kuulla teidän reissujenne virhehankinnoista? Jos oikein oletan, matkahurmiopukeutuminen ja -shoppailu ei ole vain minun ikeeni kantaa.

-Henriikka

Haistaako husky maapähkinävoin?

kommentoi
–
outdoor, ruoka ja juoma, yhteistyöTags: , , , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö Urtekram & Asennemedia

Yksi Ylläksen koettuja elämyksiä oli huskyajelu. En ollut koskaan ennen ollut koiravaljakon kyydissä ja odotin aamupäivää isolla innolla. Intoni meinasi tosin vaihtua pelkoon, kun kuulin, että osan ajasta ajaja olenkin minä itse.

Onneksi käytäntö näytti, että olen uskomaton huskykelkankuljettaja – etenkin, kun joku muu on raivannut reitit ja kouluttanut koirat.

Mutta lähes koirien veroista oli kokea kelkassa haukatut eväät. Olin kantanut Lappiin tarkoituksella mukaani kaksi lasipurkkia, sillä minun oli määrä kirjoittaa niistä ja ajattelin niiden sisällön olevan omiaan myös retkiruokailussa. Toinen purkki oli Urtekramin Chia butter ja toinen Pumpkin seed butter. Molemmat tuotteet ovat Urtekramin uutuustuotteita ja vegaanisia, gluteenittomia sekä luomuja.

Valmistimme aamulla paperipusseihin Lapin lumon kanssa yksiin sopivat eväsleivät: Jannelle juuresleipää, jonka välissä kurpitsansiemenlevitettä juustoa ja vihanneksia. Minulle siemenleipää chia-maapähkinävoilla ja muilla herkuilla.

Kurpitsansiemenvoi on paahdetuista siemenistä ja himalajansuolasta valmistettu vihreä levite, jota olemme itse käyttäneet tähän mennessä vain leivän päällä, mutta se sopisi varmasti myös esimerkiksi salaatikastikkeeksi. Maukasta, helposti levittyvää, melko ohutta.

Ja mites tuo toinen levite sitten? Jos rakastat maapähkinävoita, rakastat varmasti tätäkin. Paljon makua, pehmeää suussa ja koostumukseltaan ihanan paksua. Chia tuo hauskan säväyksen hommaan ja lisää tahnan ravintoarvoa. Nyt laitoin levitettä selkeästi suolaisten ja rakkaiden leipien väliin, vaikka se sopisi varmasti myös makeampana tarjoiltuna: ohut kaurakeksi, sopivasti levitettä ja baanaaniviipaleita päälle. Tai sitten joku juustolautanen, suolakeksejä ja muita crackereita ja tätä levitteeksi.

Naurattaa ajatella sisareni rakkautta maapähkinävoihin. Pitää sinetöidä oma purkki ennen kuin hän tulee kylään.

Huskyfarmin työntekijää nauratti, kun ennakkoon sain esittää kysymyksiä ja oma kysymykseni kuului: ”Saako kelkassa syödä? Tulevatko huskyt kateellisiksi haistaessaan ruoan ja menettävän työmotivaationsa ja –moraalinsa?” Huomion saattaa kuulemma saada herkullisella lihanpalalla, mutta duuni ei kärsi, joten sain siunauksen herkuttelulleni.

Tämä onkin tällaista hyvää herkuttelua. Levitteissä ei ole käytetty kuin siemeniä ja pähkinöitä ja hieman suolaa. Irtokarkeille on aikansa, mutta voin kertoa, että tämän välipalan jälkeen oli paljon parempi olo.

Ja hei! Nämä olivat vasta teaser-kuvia huskeista. Tulossa on kuvia esimerkiksi ulvovista, tylsistyneistä ja hellyydenkipeistä kavereista.

Ihanaa sunnuntaita! Herkutelkaa hyvin ja ilolla.

-Henriikka

Löysin itseni Georgiasta

4
–
matkustusTags: , , ,

Heräsin juuri jostain aivan muualta kuin tutusta laivasängystämme. Olen Tbilisissä, Georgiassa. Kyseessä ei ole mikään Ville Haapasalon mysteerimatka, jossa sattumanvaraisesti päädytään uusiin paikkoihin, nukutaan kun ehditään ja annetaan elämän viedä, vaan kyllä tämä reissu oli ihan tiedossa.

En ole koskaan ennen ollut täällä, enkä oikeastaan tiedäkään paikasta paljoa. Georgialaisesta ruoasta puhuvat kaikki, mutta vaati melkoista googlettelua, että pääsi edes vähän kartalle paikasta kokonaisuudessaan. Jos turistisivustoihin on uskominen, tiedossa on paljon hyvää ruokaa, viiniä, mutta myös kulttuuria, taidetta, eri uskontojen rinnakkaiseloa ja historiallisia nähtävyyksiä. Jos Tbilisistä karkaisi muualle, löytäisi vuoriston ja mielettömiä luontokohteita. Ja tietysti olen ympäröity sillä kaikkein kiinnostavimmalla: paikallisella elämällä. Ikkunasta näkyy ihan uudenlainen taikamaailma.

Olen Ukraine International Airlinesin opintomatkalla ja ryhmässämme on 10 suomalaista matka-alan toimijaa: matkanjärjestäjiä, toimittajia jne. Blogimaailmaa edustaa kanssani Otto, jonka kanssa en olekaan päässyt matkustamaan sitten syksyn 2015 Turkin reissun. Uskon, että matkustustapamme ja –persoonamme sointuvat yhteen hyvin. Mutkattomien, paljon nauravien ihmisten kanssa on yleensä helppo ja viihdyttävä matkustaa.

Saavuimme aamuyöllä hotellillemme ja pian starttaa päivän ohjelma, joka kestääkin aamusta ihan iltaan saakka. Unta on takana vajaa viisi tuntia. Muu porukka lähtee takaisin Helsinkiin jo ensi yönä, mutta me venytimme Oton kanssa reissua parilla päivällä. Onhan Georgiaa nyt koettava edes hetken verran! Kuudelta tiistai-aamuna lähtee paluulento takaisin kotiin.

Mitä odotan eniten: haahuilua tbilisiläisten keskellä, päivän ensimmäistä kahvikupillista ja georgialaista illallista. Kaikkia niitä! Ja sitä, kuinka lämpötila kipuaa iltapäivällä lähelle 20 astetta, ja saan liuhutella uudessa trenssitakissani kuivat kadut pöllyten.

Rakkautta Tbilisistä! Luulen, että Georgia on ensi tai sitä seuraavan vuoden Jordania. Viime vuoden Marokko.

-Henriikka

Kuva: Georgia About

Kirjeet siskolta siskolle

7
–
perhe, siskoTags: , ,

Kirje Helsingistä Jyväskylään

Rakas sisko.
(pikkusisko suurella sydämellä)

Mulla on sua niin kova ikävä. Oot ollut Jyväskylässä vasta reilu puoli vuotta, mutta tuntuu kuin olisit ollut paljon kauemmin. Olis niin kiva, kun olisit täällä juomassa kahvia mun kanssa. Voisin lämmittää sulle maitoa – tai ehkä kermaakin, juhlan kunniaksi.

Mä oon tosi väsynyt. Väsymys johtuu kaikesta kivasta ja uudesta, mutta hitsi kaipaisin, että tulisit mun kanssa sohvalle katsomaan roskaleffoja ja silittämään päätä. Tehtäis valtavat salaatit ja jälkiruoaksi hedelmäsalaattia. Kermavaahdolla ja kinuskikastikkeella, tietysti.

Mun yrittäjyyttä on nyt kuukausi takana ja mun olisi todellakin pitänyt saada viettää näitä ensimmäisiä viikkoja sun kanssa. Kaikki on niin outoa! Ei mitään rajoja, ei rutiineita. Olisit kyllä ehkä harmissasi, kun olen taas väsynyt ja menossa, vaikka tämän piti ratkaista kaikki ongelmat ja etenkin kiireen. Tehdä elämästä seesteistä. Mutta kyllä tämä varmasti vielä tästä.

Se on joskus vähän raskasta, kun omasta itsestään ja elämästään on tehnyt työnsä. On vähän kuin kaikkien riepoteltavissa, hyvässä ja pahassa. Sun kanssa on niin helppo peilata, kuka oikeasti on. Mikä kaikkein syvimmällä sisimmässä on. Musta tuntuu, että oon oikeasti kiva, mutta se on aika helppo unohtaa.

Sä oot kiva. Niin kiva. Siitäkin huolimatta, että oot niin uskomattoman tunnollinen, täsmällinen,  huolellinen, ystävällinen, sydämellinen ja oikeudenmukainen, että tunnen sun rinnalla itseni välillä ihan raadoksi.

Ollaan Ronja ja Birk. Ollaan Eemeli ja Iida. Ollaan Marikki ja Liisa.
Tuu jo takaisin.

– Henriikka

Ps. Ostin sulle Ylläkseltä tuliaisen – kuksanmuotoiset korvikset!

Kirje Jyväskylästä Helsinkiin

Moi sisko.

Mulla on sua kova ikävä. Tuntuu, että siitä on taas kauhean pitkä aika, kun viimeksi nähtiin. Kaipaan sitä, kun voi jaksaa sun kanssa arkea ja olla teillä yökylässä muutenkin kun vaan viikonloppureissuilla. Jää niin monta arjen asiaa kuulematta nyt, kun asutaan eri kaupungeissa. Syksyllä se asia kuitenkin korjaantuu, jihuu!

Mutta kyllä mä tykkään ihan kauhean paljon asua täällä ja monta asiaa toivoisin saavani myös Helsinkiin mun arkeen mukaan, esim. rakkaita ystäviä, pidemmän ja lumisemman talven, lyhyet välimatkat ja pyöräilyn. On hauskaa ajatella, että säkin oot asunut täällä tasan saman ajan kuin mitä mä tuun asumaan. Oon myös miettinyt sitä, kuinka olin aivan valmiina muuttamassa lukion jälkeen teidän perässä Jyväskylään, mutta sitten kun te lähdittekin Helsinkiin, niin munkin suunnitelmat vaihtui lennosta.

Odotan jo kovasti sitä, että voidaan taas spontaanisti sopia iltakahvit puolen tunnin päähän! Ja voitaisiin myös keksiä joku yhteinen jokaviikkoinen harrastus perinteisten leffailtojen rinnalle. Vaikka ne onkin mun lemppareita.

Mä tuun ihan pian jo sinne taas muuttokuorman kanssa, oothan siellä odottamassa? On jo aikakin tulla takaisin, kun alan unohtaa, miltä elämä sun kanssa samassa kaupungissa tuntuu.

Oot rakas. Nähdäänhän pääsiäisenä?
<3: pikkusisko

Muistan vegaanisen jäätelökesän

5
–
kaverit, ruoka ja juoma, yhteistyöTags: , , , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö: Ingman & Asennemedia

Eräänä kauniina maaliskuun päivänä, jolloin aurinko paistoi ikkunasta kuin kesällä konsanaan, soitin spontaanisti Idalle: ”Olisko iltapäivällä jäätelötreffit?” Olin kysynyt muitakin ystäviä mukaan, mutta ilmeisesti kaupunkia lietsoo kiireisten ystävien vitsaus.

Ida vastasi parin sekunnin tuumaustauon jälkeen myöntävästi ja lupasi tuoda itsetehtyä granolaa, lakritsi- ja mansikkakastiketta, raakasuklaa ja marjoja mukanaan. I-ha-naa.

Siinä me sitten istuimme iltapäivää, jäätelön ja auringon ympäröimänä. Ei tarvitse tosin edes miettiä, kumpi meistä rakastaa jäätelöä enemmän. Ida luovuttaa manttelin varmasti minulle.

Mutta kun mennään päivän jäätelökattaukseen, niin siitä Ida tietääkin vielä paljon enemmän kuin minä: kaikki iltapäivän jätskit olivat vegaanisia, Ingman Choice -sarjaa. Ja mikä minun kannaltani parasta, kaikki oli myös gluteenitonta.

Ympärilläni on paljon ystäviä, jotka elävät maidottomasti tai suosivat maidotonta, niin kuin esimerkiksi Ida. Itse en keliakiaa ja lihatonta vuotta lukuun ottamatta ole rajannut enää ruokavaliostani enempää pois, vaan pyrin keskittämään ajatukseni laatuun.

Nautin kuitenkin todella, että perinteisten jäätelöiden rinnalle on tullut vegaanivaihtoehtoja. Nappaan erittäin mielelläni pakastealtaasta manteli-, riisi- tai soijajäätelöä, etenkin jos ne maistuvat täyteläisiltä niin kuin tämän pöydän herkut. Suosittelen ennakkoluuloisia kokeilemaan! Oma suosikki oli klassinen riisijäätelötuutti.

Tuleva kesä tulee varmasti itselleni olemaan tavanomaisen jäätelökesän lisäksi vegaanijäätelökesä.

Siitä olikin pian neljä vuotta, kun olin viimeksi saanut syödä tuuttijäätelöä. Keliakian puhjettua en ole edes tajunnut, että gluteenittomia tuuutteja olisi tai voisi joskus olla olemassa.

Riisijäätelöiden kotipakkauksessa on saatavilla Lovely Vanilla ja tuuttina löytyy vanilja-suklaatuutti. Mantelijuomasta valmistettu Choice Almond With a Cocoa Twist -kotipakkaus on mantelijäätelö kaakaokastikekierteillä.

Soijajäätelöiden kotipakkauksista löytyy maut Smooth Vanilla, Refreshing Strawberry ja Heavenly Chocolate. Soft Caramel Toffee -tuutissa on karamellitoffeejäätelöä ja toffeen makuista kastiketta ja Juicy Pear -puikko on päärynänmakuinen soijajäätelöpuikko suklaisella kuorrutteella. Lisäksi Choice Strawberry -pakkauksesta löytyy mansikanmakuisia jäätelöpuikkoja mansikkahillolla ja suklaanmakuisella kuorrutteella.

  On ehkä ilmeistä, että pakkaseenkin jäi jäätelöä vielä muutamille iltapäiväjätskeille. Voi olla, että kiireiset kaverini ehtisivät vielä kanssani kotijäätelöbaariin. Totuus taitaa nimittäin olla se, että olen itse eniten menossa.

En kestä, miten ihania reseptejä Viena oli jakanut jäätelökesää varten. Otan varaslähdön:

jäätelökevät on uusi jäätelökesä.

-Henriikka

Ylläs – pohjoisen oma taivas

9
–
matkustus, outdoor, random, urheilu, yhteistyöTags: , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö: GoExpo Winter ja Visit Ylläs

Vertasin viime viikolla Yllästä taivaaseen. Tajusin vasta myöhemmin, että Ylläksen oma slogankin kuuluu: lähinnä taivasta. Eivät ilmeisesti siis ainakaan lupaile lauseessaan liikoja.

Vietimme Ylläksellä viime viikosta neljä yötä, mutta lähes viisi kokonaista päivää. Saavuimme keskiviikkona aamupäivällä ja lähdimme sunnuntai-illalla. Viiteen päivään ehti mahtua niin huskyt kuin revontulet, niin lumimyrskyt kuin pilvetön taivaskin.

Olin alunperin aikeissa suunnata tuntureille siskoni kanssa, vaan hänen ollessa kiinni liikunnanopinnoissaan otin Jannen mukaani. Tiedänhän, että hän on erinomaista matkaseuraa ja valmis kokeilemaan uutta. Tämä kun oli vähän sellainen reissu, että (ihan omasta tahdosta) kirjojen lukeminen ja tuntitolkulla rentoilu jäi kotimatkalle. Hyvä niin!

Matkustimme molempiin suuntiin yöjunalla. Juna lähti seitsemän maissa Helsingistä ja oli perillä Kolarissa ennen yhtätöistä. Kolarista Äkäslompolon kylään ajeli puolisen tuntia.

Junassa nukutti hyvin, enkä ollut tajunnutkaan, miten nukkuessa pääsee kulkemaan simppelisti koko matkan. Osa lastasi Pasilasta autotkin kyytiin, vaan me kuljimme pelkkien matkatavaroiden kanssa.

Takaisintulojuna lähti kuuden jälkeen illalla. Otimme suoran junan takaisinkin, joten olimme Helsingissä yhdeksän jälkeen. Aamuyöstä Tampereella vaihtamalla olisi päässyt vielä aiemmin kotiin, vaan unta kannattaa priorisoida aina kun aikataulut sen sallivat.

Hyrisin onnellisena junassa niin meno- kuin paluumatkan, veturinkuljettajan tyttären geenit nääs.

Majoitumme Ylläksellä Kuerkievari-nimisessä pikkuhotellissa, jonka yhteydessä toimii myös hostelli. Nimen oikeinlausuminen tuotti minulle todella suuria hankaluuksia, sillä jotenkin silmäni näkevät edelleenkin vain ”Kurkieinari”. Nimen sanominen tosin helpottui aikalailla, kun ymmärsin sen alkuperän: Kievarin vierestä nousee Kuertunturi.

Ylläs jakautuu kahteen kylään, Äkäslompoloon ja Ylläsjärveen. Matkaa kylien välillä on noin 15 kilometria. Meidän hotellimme oli Äkäslompolon puolella, minkä vuoksi aikaa tuli vietettyä sillä puolen enemmän.

Mutta jestas, miten hyvää huolta meistä pidettiin Kuerkievarissa! Paikka on avattu vasta joulukuussa, mutta uskallan kyllä povata paikasta kulttia.

Paikan omistaja ja emäntä, Tampereelta kotoisin oleva Marikki perusti paikan lastensa kanssa viime vuonna. Perheyritys odotteli hiljaista ensimmäistä kautta, vaan toisin kävi: loppumattomat tarinat ja lämminhenkinen, sinnikäs yrittäjyys on tuonut talon täyteen.

Söimme kievarilla joka aamu aamiaiset sekä lounasta ja illallistakin. Tuntui kivalta, että gluteenittomuus huolehdittiin muruntarkasti, eikä mikään muukaan allergia tai esimerkiksi lihaton ruokavaliomme heikentänyt ruoan laatua yhtään.

Joskus bloggaajana epäilyttää ja ärsyttää, saako kirjoitustyönsä takia parempaa kohtelua kuin tittelittömänä kuluttajana saisi. Kuerkievarin väestä ja kohtelusta näin selvästi, että kaikki olivat samalla viivalla. Huippupaikka!

Luulen, että juuri minun ja Jannen kaltaiset, usein mieluummin elämyksiin kuin majoitukseen rahansa laittavat, löytävät hostellista itselleen vakkaripaikan.

Usein autolla pohjoiseen ajaessa nukkumaanmeno on edessä samantien perille päästyä. Nyt junalle tultaessa edessä avautui miltei kokonainen päivä!

Ylläksellä tällä hetkellä majaileva Kaakaolla-blogin Eetu lähti oppaaksemme, kun lähdimme huiputtamaan Kuertunturia lumikengillä. Itse olin saanut tutustua puuhaan jo lapsena, mutta Janne oli tennismailojen päällä ensimmäistä kertaa.

Juuri lumikenkäily kirvoitti minut kirjoittamaan taivasajatuksiani. Huimista, kauaskantoisista maisemista ei ollut tietokaan, kun lunta tuli taivaan täydeltä, mutta valkoisuutta sen sijaan riitti. Kaikki oli hiljaista, pehmeää ja toiveikasta.

Olen koululiikunta- ja lapsuuden aikaisen hiihdon traumatisoima (kaikki ne miljoonat hiihtotunnit, koulukisat, koulujenväliset kisat, valtakunnalliset Valio-viestit, pakolliset hiihtopäivät perhelomalla lumilautailun keskellä…) Traumani ovat keveitä, mutta eivät ne varsinaisesti ole myöskään kiskoneet minua viime vuosina takaisin ladulle. Viimeisen viiden vuoden sisään olen hiihtänyt ehkä kerran. Kahdesti.

Vaan Jannepa halusi hiihtää. Niin sitten sitä hiihdettiin. Onneksi sain tingittyä torstaiaamun hiihtolenkin 15 kilometriin. Se on kuitenkin itselleni sopiva pätkä Ylläksen 330 kilometrin latuverkostosta. Onneksi aurinko paistoi ihanasti, ja tiesin kodalla odottavan kaakota.

Pitäisi varmaan valehdella, etten pitänyt yhtään. Mutta olihan se kivaa. Paikoitellen jopa ihanaa. Lapsuuden- ja nuoruudentaidot olivat tallella, luistelusuksi luisti ainakin Velhonkodalle saakka. En ollut onneksi itse vastuussa pohjien voitelusta, sillä niin sukset kuin lumikengätkin vuokrattiin Äkäslompolo Sport Shopista.

Reittimme lähti hotellimme etupihalta, laski alas kylään järven jäälle ja nousi lopuksi takaisin Kuertunturiin. Etelän mäkiin tottunut sai pusertaa jaloista kaiken voiman, että viimeinenkin mäki noustiin vielä sukset jalassa. Puhumattakaan alamäistä! Miksei kukaan ole kertonut, että tunturihiihto on pikemminkin telemarkkia. Koskaan ennen ei ole pelottanut hiihtäessä.

Reitin sympaattisimman kyltin kilpailun voittaa ehdottomasti tämä: ”Varo ylitystä! Kevätpuro valloillaan!”

Hiihtolenkin jälkeen pyrähdimme Yllästunturin Luontokeskus Kellokkaaseen lounaalle ja kulttuurikiintiötä täyttämään. Paikallinen elokuvateatteri jäi tällä kertaa kokematta, mutta alakerran näyttelyt kiersimme kiinnostuksella. Harvoin sitä saa sitä paitsi mahdollisuutta kiertää taidenäyttelyä laskuvermeet päällä, kypärä kädessä.

Kellokkaan perusnäyttely ”Meän elämää” kertoo tarinan Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kupeilla olevista kylistä, tuntureilta alkunsa saavista virroista, jotka laskevat Tornion–Muonionjokeen sekä luonnosta ja kulttuurista noiden jokien ympärillä. Hihittelin murteella kirjoitetuille teksteille ja ihailin vanhaa käsityötä.

Päivän odottelun jälkeen pääsimme vihdoin torstai-illaksi myös rinteeseen. Parin tunnin aikana sai hyvän tatsin lautaan ja letit sopivaan jäähileeseen.

Kello käy! Pakko jättää loput tarinat seuraavaan kirjoitukseen. Niin kuin elämäni ensimmäiset revontulikuvatkin. Uijuijui.

-Henriikka

1 … 8 9 10 11 12 13 14 15