arkisto:

maaliskuu 2017

Elämää on, vaikka lunta ei

Onneksi Helsingissä paistoi tänään aurinko, kun saavuimme kotiin. Ikkunoista sisään valunut valo antoi toivoa siitä, että elämää on, vaikka lunta ei.

Kävin raikkaassa suihkussa, vaihdoin jalkoihini puhtaat villasukat, keitin pannun kahvia. Sitten kävin töihin. Kun on viisi päivää valkoisten hankien pauloissa, saattaa jäädä vähän hommia rästiin.

Ylläs-kuvia tuli otettua 2500. Luulin ehtiväni saada ensimmäisen satsin tälle päivälle, vaan huomiselle jäi.

Aurinko on mieletön. Se tekee ihan omaa taidettaan seinille, huonekaluihin ja lattiaan. Tosin samalla se paljastaa myös kuonaiset ikkunat ja pölyn isovanhemmilta perityn lipaston koristeovista. Mutta jos laittaa silmät sirriin, niin pöly katoaa, mutta valo jää.

Reissujen jälkeen koti näyttää aina kauniimmalta ja siistimmältä kuin ennen lähtöä. Nytkin tuli lämmin olo palata, vaikka paikat olivatkin vähän rempallaan. Siellä täällä paperikasseja täynnä tavaraa odottamassa oikeisiin tai olemattomiin paikkoihin siirtämistä, ja piuhat ja jatkojohdot ihan rutussa huoneen nurkissa. Sohvalla odotti myös ei-lainkaan-sisustukseen-sopivat peitto ja tyyny muistona yökyläkaverista, joka piipahti poissaollessamme.

Auringon lisäksi paistetta päivään toi keskipäivällä tullut lähetys. Olen kirjoittanut paljon Mossa-luonnonkosmetiikasta ja tuotteista tulee yllättävän paljon kyselyitä myös jälkikäteen.

Ehkä siis teitäkin kiinnostaa, että Mossan valikoima kasvaa toukokuussa kolmella vartalovoiteella: Karviaista sisältävä ja koostumukseltaan kevyt Moisturising Body Lotion on kosteuttava ja hoitava voide vartalon iholle. Nourishing Body Lotion sisältää tyrniä ja karitevoita ja sopii jopa atooppisen ihon kosteutukseen. Kiinteyttävä Firming Body Cream napakoittaa ihoa ja hidastaa ikääntymisen merkkien ilmaantumista.

Reissussa loppui just Mossan vadelma-tyrnipäivävoide, ja suuntaan siis ostamaan uuden putelin.

  Arkea ehtiikin kulua tässä vain muutama päivä, sillä lähden perjantaina Georgiaan (Tblisi-vinkit kommenttipoksiin!). Siellä yölämpötilat huitelevat nollassa, päivällä asteita saattaa olla parikymmentä. Maaliskuu on harvinaisen (ihanan!) vauhdikas.

Mutta ei lämmöllä niin väliä, kunhan on valoa. Valo voi kiivetä ikkunoista ja pysyä huoneissamme ja sohvallamme niin kauan kuin tahtoo.

-Henriikka

Pohjoisen pikajuna

Tilannepäivitys: kyllä kävi tuuri! Vanha, sininen vaunu taas ja tuttu, oransseilla pöydillä viimeistelty hytti.

Tosin emme varanneet lippuja itse, joten alan epäillä, onkohan varaajan itse mahdollista vaikuttaa asiaan? Ja me kun olemme hurranneet niin kovasti! Ehkä siniset vaunut ovatkin edullisempia? Niin ei tietenkään kuuluisi olla, sillä nostalgiasta kannattaa maksaa roimasti.

Joka tapauksessa kotimatkamme on alkanut aivan ihanan, ihanan viikon jälkeen ja heräämme toivon ja aikataulun mukaan aamupäivällä Helsingistä. Äsken ikkunasta näkyi vielä vaikka mitä sinistä ja valkoista, nyt ulkoa hohkaa pimeys.

Näettekö yllä olevan kuvan äijät taustalla? Luultavasti näette. He lapioivat käsillään vimmatusti lunta muovikassiin ennen junan lähtemistä. Puheista olisi voinut uskoa, että hakivat kylmikettä oluelle, vaan tuskinpa vaan – ehkäpä hakivat kylmää lunta laskettelusta turvonneille nilkoille?

Meidän repuissa odottavat eväsleivät ja hedelmiä. Vähän harmittaa, ettei lime-Dumleja ole enää yhtään jäljellä, mutta ainakin on pakkaspäivästä punaiset posket ja muisto eilisistä karkeista.

Kirjoitan tänne nyt itselleni ylös ensi vuotta varten pienen muistutuksen:
Matkusta joka talvi Lappiin. Voit vaikka joskus vielä muuttaakin sinne, jos aika on otollinen ja hetki moiselle suopea. Vedä tunturi-ilmaa niin syvälle keuhkoihisi, että hengittelet levollisesti aina seuraaville lumille saakka.

Nyt olisi junailtapalan aika. Matkakuviin ja -kertomuksiin palaan huomenna.

-Henriikka

Yhteinen aamupala yöjunassa

Kaupallinen yhteistyö: Arabia & Asennemedia

Olimme odottaneet Ylläksen reissua pitkään. Se tuntui talven päätteeksi odottavalta kiitokselta jossain kaukana maaliskuun loppupuolella. Aika kuitenkin kului nopeasti, niin kuin ajalla on tapana, ja yhtäkkiä tiistai-iltana hyppäsimme jo yöjunaan. Aamupäivällä olisimme Kolarissa, kaukana kotoa.

Reissuissakin yksi parhaista asioista on aamiainen. Näin jo ennakkoon sieluni silmin aamun tunnelman, kun Etelä-Suomen harmaus on vaihtunut vitivalkoisiin puihin, ja juon kahvia kaikessa rauhassa.

Kuvitella, että kun juna odotti meitä Helsingin rautatieaseman laiturilla 8, niin sen noin kymmenestä vaunusta yksi oli vanha pikajunan vaunu. Moni olisi varmasti polkenut jalkaa, jos arpaonni sattuu juuri siihen vaunuun, mutta meidän fiiliksemme oli päinvastainen. Vanhat vaunuthan ovat paljon tunnelmallisempia kuin uudet ja vihreänpuhuvat.

Helsingin metron väriset yöpöydät saivat miettimään, onko jostain joskus jäänyt yli hirveästi oranssia muovia, joka on toiminut rakentamisen perustana hetken aikaa?

Olimme ottaneet mukaamme aamiaista ja Arabian sahraminkeltaiset KoKo-mukit kahvia varten. Termarin kävimme ostamassa täyteen kahvia aamulla ravintolavaunusta.

Oli ihana herätä uuteen aamuun. Ikkunasta näkyi juuri sellaiset maisemat, joista olin haaveillut. Juna oli Kolarin asemalla vasta ennen yhtätoista ja näin ei ollut hoppu, ei hätä.

Ravintolavaunun iloinen työntekijä antoi meidän höläyttää myslin sekaan vähän maitoakin. Luksukselta tuntui syödä pienistä Arabian Uunikokki-annosvuoista kotitekoista mysliä ja marjoja. Meni pitkään, että hoksasin käyttää minivuokia muuhunkin kuin uunivalmisteisiin jälkiruokiin.

Termariin piti käydä hakemassa myöhemmin vähän täytettä. Halusimme kohdata Lapin kirkkain silmin, virkein mielin. Onneksi nukumme missä vaan, joten nukuttuja tuntejakin kertyi mittariin miltei kymmenen. Yöjuna tuntuu sellaiselta hiljaisesti kolisevalta kehdolta, joka rauhoittaa hiljalleen syvään uneen.

Aamiaiskarjalanpiirakkaa mutustaessani mietin ainakin seuraavia: Miksen matkusta Suomessa vieläkin enemmän? Paikkoja olisi loputtomiin. Miksei yhteisiin aamupaloihin tule reissun päällä panostettua yhtä paljon kuin kotona? Pienelläkin vaivalla saa aikaan ihania eväsaamiaisia.

    Huomenna päivän päätteeksi hyppäämme kotiin kulkevaan junaan. Aamiainen on jo mietinnässä (ainakin chia-maapähkinävoi-leipiä ja omenaa). Täytyy käydä Jounin Kaupalla shoppailemassa, että etelässäkin odottaa nautinnollinen aamu.

Nyt vain sormet ristiin, että saamme taas vanhan vaunun. Hah.

-Henriikka

Terveisiä taivaasta

Muistaako kukaan lapsuudesta leikkiä nimeltä ”vettä kengässä”? Oli kaksi ryhmää, joista toinen toiselta tietämättä valitsi itselleen parit. Vuorotellen tultiin toisesta huoneesta kyselemään joltain ryhmän jäseneltä: ”Oletko ystäväni?” Jos arvaus ei osunut oikeaan, vastattiin ”vettä kengässä” ja kysyjän piti kinkata takaisin. Mutta jos arvattu tyyppi oli juuri se sovittu pari kysyjälle, niin vastaus kuului: ”pääset taivaaseen!”

Todella erikoinen leikki, kun näin jälkikäteen pohtii. Pääset taivaaseen? Mitä? Käytännössähän tämä tarkoitti, että pääsit pois kyselyjonosta ja vältit turhat kinkkailukierrokset, ei sen kummempaa. Taivasraja oli 90-luvulla kovin matala.

Tällä loivalla aasinsillalla pääsen kuitenkin oikeaan aiheeseen: olen juuri Ylläksellä ja tuntuu kuin tämä olisi taivas maan päällä. Tiedän, että on arveluttavaa verrata Suomen tunturia iankaikkiseen onneen ja autuuteen, mutta lumisten puiden keskellä vaeltaessa ei kaipaa mitään muuta.

Saavuimme yöjunalla keskiviikkoaamuna ja tähän mennessä olemme jo ehtineet lumikenkäillä Kuertunturissa, pyöräillä läskipyörillä, hiihtää ja lumilautailla. Ainiin! Ja saunoa ja syödä hyvin. Yövymme Kuerkievarissa, jonka vieraanvaraisuudesta avaudun myöhemmin lisää. Nyt täytyy alkaa valmistautua husky-retkeen ja illan ryllimiseen rinteissä.

On luksusta, kun meillä on paikallinen opas, joka ei hermostu, vaikka kaipaisimme valokuvastaitoja kolmen minuutin välein. Sitä paitsi onhan se nyt hienoa, kun perätysten lumikenkäilevät Aamukahvilla ja Kaakaolla.

Terveisiä taivaasta. Tai ainakin paikasta, joka on tuntunut hetkittäin kuvitelmilleni taivaasta.

-Henriikka

Kuvat: Eetu Leikas (@eetuleikas, Kaakaolla)

takki ja housut/Peak Performance (saatu), pipo/VAI-KØ

7 keinoa rakastua kotiseutuunsa

Kaupallinen yhteistyö: momondo

Rakastan kotikulmiani ja kotikaupunkiani Helsinkiä. Toisaalta rakkauteni ulottuu vahvasti myös Kainuun mökkimaisemiin ja kaikkiin luonnonkolkkiin, joilla retkilläni pääsen. Luontoonhan löytää onneksi helposti pääkaupunkiseudullakin. Löydän uusista asuinkaupungeista usein nopeasti suosikkipaikkani, vaikka se vaatiikin melkoisesti empiiristä tutkimusta.

Momondolla on käynnissä maailmanlaajuinen Welcome to My World -Instagram-kilpailu, jonka ideana on avata kaikille rakkauttaan omaan kotiseutuun. Voittajia tulee olemaan kaksi ja huikeinta kilpailussa ovat sen palkinnot: voittajat pääsevat ilmaisille matkoille toistensa kotiseuduille.

Olen itse momondon yhteistyökumppanina jäävi osallistumaan, mutta en malta silti olla hehkuttamatta vähän lähimatkailua. Matkustus, laajemmin sanottuna seikkailu, ei nimittäin rajoitu ulkomaihin, vaan sitä voi toteuttaa vaikka omalla kotikadullaan. Se on enemmänkin tapa katsoa maailmaa ja kokea sitä, kuin kulkea paikasta A paikkaan B ja viettää sitten aikaa B:ssä, palaten A:han.

Tässä tulisi seitsemän omaa vinkkiäni, kuinka kotikulmista voi saada enemmän irti…

1.Kotiseutu kameran läpi

Kameran kanssa saa helposti tuhrattua liikaa aikaa, mutta sen kanssa ympäröityyn maailmaan tulee kiinnitettyä myös enemmän huomiota. Usein kamera kulkee ihmisten mukana lomilla ja muissa spesiaalitilanteista, mutta arjen kuvaaminen saattaa nostaa lähitienoon tutut maisemat aivan uusiin sfääreihin.

2.Käytä karttaa

En ole lainkaan karttaorientoitunut ihminen, mutta erityisesti Helsingin karttaa tutkaillessani olen tajunnut monia unhoon jääneitä puistoja, rantoja, katuja ja luontospotteja. Erityisesti visuaalisella muistilla varustetut pystyvät käyttämään muistikuvaansa hyvin tulevilla lähiseikkailuilla.

3.Monipuolinen kulkuvälineiden käyttö

Mitä jos tarttuisitkin fillaria sarvista ja kokisit työmatkan ihan uudella tavalla? Tai jos yleensä poljet pyörällä, niin kokeilisitkin lähiliikennettä tai jalkapatikkaa? Isommissa kaupungeissa voit pyöriä raitiovaunulla ympäri kaupunkia ja löytää itsesi aivan uusista paikoista. Vapaapäivänä voit varautua eväillä, hypätä tuntemattomaan bussiin ja löytää sitten mystisiä reittejä takaisin kotiin.

Huom! Silmät auki, pää pyörii kuin pöllöllö, ja puhelin pysyy visusti taskussa.

4.Nosta katseesi

Kiinnostavimmat asiat tapahtuvat harvoin juuri nenäsi edessä tai jalkojesi juuressa. Oletko koskaan ihaillut esimerkiksi Helsingin Aleksanterinkadun arkkitehtuuria nostamalla leukaasi tavanomaista korkeammalle, suuntaamalla katseesi yläviistoon?

5.Lomalle omaan kotikaupunkiin

Tästä olen puhunut ennenkin: vaihda tuttua ajatuskaavaa. Kuvittele olevasi lomalla kotiseuduillasi. Jos kukkaro riittää, voit varata vaikka hotellihuoneen tai vaihtoehtoisesti sohvasurffata ilmaiseksi. Lomasi voi kestää muutaman tunnin tai koko viikonlopun. Kuvittele olevasi turisti. Hyppää hop-on-hop-off-bussiin, ihastele ympäristöä uusin silmin ja livahda paikkoihin, joihin sinulla on paikallisena ennakkoluuloja.

Jos mielikuvituksesi kanssa on kitkaa, voit myös lähteä oikean turistin matkaan. Hänen tapansa oppia seuduistasi saattaa opettaa sinullekin uutta.

6.Opaskirja

Onko tutusta miljööstäsi tehty opaskirjaa turisteille? Sellaisen hankkiminen saattaa kasvattaa kotiseuturakkauttasi roimasti. Olen itse kulkenut Helsinki-oppaan kanssa löytäen salaisia helmiä ja esimerkiksi uusia ruokapaikkoja. Merkitse kirjaan parhaat ja kehnoimmat löydöt ja päivitä muistiinpanosivuille tietoa ympärillä tapahtuvista muutoksista.

7.Paikalliset oppaat

Tuntuuko, että ystäväsi rakastaa yhteistä asuinkaupunkianne paljon sinua enemmän? Anna hänen johdattaa sinua. Jos rohkeutta riittää, voit myös hankkia tuntemattoman oppaan esittelemään sinulle hänen mielipaikkansa.

Kun tällaisia kierroksia kertyy useampi, avautuu kotiseutu monien erilaisten mieltymysten kautta paljon laajemmin kuin vain omien kokemuksiesi kautta. Ehkä haluat oppia kirjaystävän lempispotit tai ystäväpiirin muotikuninkaallisen kaupunkikierroksen?

Millaisena te näette kotipaikkanne? Mikä on kotikulmienne lempipaikka tai erikoisuus?   

Avaa maailmasi jollekulle toiselle, niin hänen maailmansa avautuu sinulle. Ikuista hetki paikallisessa suosikkipaikassasi ja voita unohtumaton matka.

Lataa Instagramiin kuva paikallisesta suosikkipaikastasi, lisää kuvaan sijaintisi ja kerro, miksi pidät kyseisestä paikasta. Muista liittää kuvaan tunnisteet #myworldmomondo ja @momondo. Kilpailu päättyy 30.4.2017.  Lisätietoa kilpailusta löydät täältä.

Osallistuisin itse aivan ehdottomasti, jos saisin. Luulen, että jakaisin kuvan Hietalahden nostureista tai Kuhmon mökin autuaan hiljaisesta soutuveneilystä. Tiedän, että sielläkin puolen ruutua löytyy varmasti kotikonnuistaan ylpeitä kuomia. Ainakin toivon niin.

-Henriikka

Ajatuksia unesta ja väsymyksestä

Heräisinpä joka aamu virkeänä ja innostuneena. Vaan en herää. Yleensä herään tosi väsyneenä ja useamman torkun jälkeen. Silmiä on vaikea saada auki ja mieltä orientoitua tulevaan päivään. Tänään oli pahin aamu pitkään aikaan. Makasin kuin lyöty lahna sydän sykkien, silmät ummessa.

Herättyäni ei mene koskaan montaa minuuttia, kun olen täydessä valmiudessa, uudesta päivästä innoissaan. Pari kertaa vuodessa on huonoja aamuja, jolloin kaikki tuntuu yksinkertaisen ikävältä, mutta noin 360 aamua vuodesta nautin alkaneesta päivästä.

Kuinka siis saisin skipattua tuon laahustavan, raastavan alun? Miksi herään väsyneenä lähes joka aamu? Miksi torkutan? Rauhallisesta aamusta en ole myöskään valmis tinkimään, joten herätyskelloni soi yleensä 06:30–07 välillä, jolloin aikaa jää niin matelehtimiselle kuin aamiaisellekin.

Aloitin torkuttamisen vasta yliopistoaikoina Jyväskylässä. Vielä lukiossa nousin aina tikkana, enkä voinut käsittää torkutusominaisuutta. Välivuotena pomppasin sängystä aina ensimmäisestä herätysäänestä – tosin välivuoteeni kuului myös kolmen kuukauden aika Ruotsissa, jolloin nukuin ilman herätyskelloa 12 tuntia joka yö! Ylösnouseminen on edelleen helppoa, jos tiedän että on pakko. Miksei se voi olla aina yhtä helppoa?

Väsyneet aamut ovat kuuluneet näin lyhyen päätelmäketjun mukaan aikaan, kun en ole herännyt yksin. Aamuväsymys on ollut suoraan verrannollista Jannen rooliin elämässäni. Olisikohan asialle joku psykologinen selitys? Keittiöpsykalla tosin voi jo päätellä, ettei vieressä hehkuvan patterin vierestä tee mieli nousta kylmään maailmaan.

Elämäntavoilla, ruokavaliolla, ateriarytmillä, urheilulla ja esimerkiksi erilaisilla puutostiloilla on varmasti myös vaikutusta, mutta en tunnista yhteyksiä. Onko kenelläkään vinkkejä parempiin aamuihin? Voisiko kaikessa olla kysymys kehnoista unista? Missä sellaista voi mitata ja tutkia?

Projektina parempi uni, virkeämmät aamut. Ajattelin ensialkuun pitää pari viikkoa unipäiväkirjaa, jos huomaisin sen kautta selkeitä syy-seuraussuhteita. Ehkä joku teistä lähtee samaan projektiin?

Tulevan yön nukun kuitenkin poikkeuksellisesti yöjunassa ja herään toivottavasti virkeänä Kolarista, ihanan kaukana kotoa.

-Henriikka

Selviytymisvietti

”Haluaisitko lähteä ensi kesänä joukkueeseen suunnistamaan Jukolan viestiin?”,
minulta kysyttiin alkuvuodesta.
”Ei vitsi, olispa siistiä. Suunnistusta en vielä osaakaan. Kyllä mä olen messissä”,
kuulin vastaavani. Korjaan: kuulin hihkuvani.

Samana iltana mietin, että mitähän himputtia nyt taas. Pakkoko on löytää itsensä uudestaan ja uudestaan todella kaukaa haettujen asioiden ääreltä. Mutta siinä sitä sitten oltiin, suunnistusjoukkueessa.

Onneksi pohjana projektille kaivattiin vain avarakatseistä mieltä ja aitoa innostusta suunnistukseen. Ensimmäistä löytyi reilusti ja ajattelin, että kiinnostuksen ehtii kasvattaa tappiinsa sitten matkan varrella.

Ja niin onkin käynyt! Muutamat treenit ovat nyt takana, ja olen päässyt jo jyvälle. En ollut käyttänyt kompassia tai ottanut suuntaa sitten yläasteen, vaan nopeasti sen taas oppi. Vielä kun muistaisin välillä pysähtyä ajattelemaan ja muistaisin, että keskittymistä tarvitaan jokaisella rastivälillä.

Vähemmän kailotusta, enemmän ajatusta. Ja se ruskea pylpyrä kartalla on kumpare, ei eväspysäkki.

Suunnistus on siitä hienoa, että se on yksi selviytymislajeista. Opettelin vasta lukioikäisenä uimaan kunnolla, sillä tajusin sen olevan henkiin jäämisen kannalta olennaista. Juoksutreenit motivoivat enemmän, kun pitää mielessä, että joskus pitää ehkä juosta karhua pakoon. Ehkä anoppia.

Suunnistus herättää minussa samanlaisen selviytymisvietin: jos haluan eräillä, olisi vallan hyvä osata käyttää kompassia ja karttaa.

Tiedän, että muurahaispesät tehdään usein puun eteläpuolelle, ja että puunoksia kasvaa pohjoispuolella harvemmin. Mutta aina ei ole puuta tai muurahaiskekoa varjelemassa eksymiseltä, eivätkä Sudenpentujen käsikirjasta opitut vinkit välttämättä kanna muutenkaan kovin montaa kilometriä.

Eilen olimme ensimmäistä kertaa harjoittelemassa yösuunnistusta Lohjan Kisakalliossa. Tuntuihan se aivan kahelilta. Oli täysikuu ja tarvoimme pilkkopimeässä metsässä.

Eräs kisakumppani tippui polvia myöten jokeen, ja kaikilla oli puolentoista tunnin jälkeen hiki otsalla ja sukat märkinä. Rastit kuitenkin löytyivät ja siellä metsän pimennossa sitä vain kiskottiin menemään. Minä ja toppaliivini.

Jostain syystä suunnistus herättää selviytymisvietin lisäksi alkukantaista löytämisen riemua. Tosin olisihan se vielä parempaa, jos rasteilla odottaisi esimerkiksi Dumle-pussi.

Joukkueen sponsoreina toimivat Evoke Natural Goods, Suunto, Salomon ja Petzl. Kamppeet ovat siis ainakin priimaa. Valmentajana toimii suunnistuksen maailmanmestari Reeta Kolkkala, joten ihan kehnoissa käsissä sitä ei onneksi olla.

Kanssani tiimissä kirmaavat Endorfiinikoukussa-Elina, Kaukokaipuu-Nella, Team Salamavaaran Veera ja Lari, Hilla ja Martina. Jos projektia kiinnostaa seurata kevään mittaan, niin hashtag on #evokegoesjukola.

Tsekatkaa nyt viimeinen kuva. Enkö näytäkin jo vähän suunnistajalta?

-Henriikka

(superhienot) kuvat: Jesse Väänänen

Indonesialaiset päiväkahvit Helsingissä

Kaupallinen yhteistyö: Paulig & Asennemedia

Viimeisten vuosien aikana Indonesiassa on tuntunut vierailevan suurin osa sosiaalisesta elämänpiiristäni. Tiedän, että totuudessa sinne matkustaneita tuttuja on ehkä kymmenen, mutta Indonesia-huuma on joka tapauksessa näkynyt hyvin ympärilläni.

Ensi syksynä matkustan Singaporeen, joten pääsen jo melko lähelle. Perille on kuitenkin vielä matkaa. Matkustushaaveita saa ja kannattaa kuitenkin pitää hyvässä liekissä, sillä koskaan ei tiedä mistä itsensä seuraavaksi löytää.

Päätimme Jannen kanssa pitää poikkeukselliset päiväkahvit ja haaveilla Indonesian matkasta uuden Presidentti Special Blend -vuosikertakahvin äärellä. Aasinsilta on ilmeinen, jos silta ollenkaan: kahvi tulee Sumatran saarelta, Indonesiasta.

Välillä on niin virkistävää tehdä asiat ihan uudella tavalla. Kun keksin indonesialaisten päiväkahvien idean, innostuin kovasti. Vieraat saavat usein leipomaan, valmistamaan ruokaa ja panostamaan, mutta kahdenkesken asiat kulkevat usein totutulla tavallaan.

Siksi oli erityisen ihanaa mietiskellä teemanmukaisia servettejä, googlailla maalle ilmeisiä hedelmiä ja etsiä lähikaupasta sopivaa suklaata. Ananasta, kookosta, maapähkinöitä…

Paulig kuvailee itse uutta Presidentti Special Blendin tuomaa kahvielämystään villiksi. Sekoituksen  salaisuus ovat korkealla vuoristossa hitaasti kypsyneet Pohjois-Sumatran pavut. Kahvissa on löydettävissä metsämarjojen ja kypsän viikunan vivahteita, ja pakkauksen värikäs ulkonäkökin antaa kaikki vapaudet irrottelevalle kattaukselle –vihreitä ilmapalloja, miksi ei?

Osana uuden vuosikertakahvin lanseerausta Paulig on järjestänyt ja järjestää myös muotokuvanäyttelyn Helsingin ja Tapiolan Stockmann-tavarataloissa sekä Helsingin Narinkkatorilla helmi–maaliskuussa. Kahvi, kuvataide, matkustus – niin monia ihania asioita!

Näyttelyissä on esillä kuusi muotokuvaa Suomen entisistä presidenteistä (oma suosikki oli tietysti Tarja, joka on myös intohimoinen kahvinystävä). Värikkäät muotokuvat ovat Presidentti Special Blend 2017 -kahvipakkauksen ja ylläolevan kassin suunnitelleen indonesialaisen taiteilijan, Arif Wicaksonon , käsialaa ja niiden kuvitustyylinä on indonesialaista kulttuuria kuvastava WPAP-tekniikka.

Näyttely oli esillä 28.2.–5.3. Helsingin Stockmannilla ja sen pääsee näkemään vielä 15.–19.3. Tapiolan Stockmannilla ja 16.–19.3. Narinkkatorilla, ja niihin on vapaa pääsy.

Makupariksi uudelle kahville suositellaan kookos-ananasleivonnaista. Kuulostaa niin ihanalta, että ryhdyn varmaan sunnuntain leivontapuuhiin. Tosin minun leivonta-aikeeni harvoin pysyvät siinä, mitä alunperin suunnittelen. Leivonta- ja matkustusaikeet ovat näköjään yhtä värikkäitä ja ailahtelevia!

Herkullista, värikästä sunnuntaita kaikille.

-Henriikka

Paineita elämästä

Olen nyt täyspäiväisesti bloggaaja. Minun tulisi kirjoittaa paljon parempia juttuja kuin ennen, paljon tärkeämmistä aiheista. Ainiin ja puolta useammin! Minun tulisi luovuttaa enemmän palstatilaa hyväntekeväisyydelle ja kelpuuttaa ruudulle vain täydelliset otokset.

Olemme asuneet kodissamme jo yli vuoden, eivätkä kaikki tavarat silti ole löytäneet paikkojaan. Muutama huonekalukin puuttuu vielä. Emme saa laitettua aina astioita koneeseen, vaikka tiskikonekin löytyy. Miten emme voi pystyä hallitsemaan edes 43 aikuisten asuttamaa neliötä, kun toisilla on monia satoja, joissa elää lapsiakin?

Harjoittelen maratonille. Miten minä en vieläkään näytä yhtään enempää juoksijalta? Miten en juokse yhtä nopeasti ja ylväästi kuin muut? Kuin KAIKKI muut. On se kumma, kun ei leikkiin ryhtyessä ymmärrä omia taitojaan ja kykyjään.

Väitän, että pidän leipomisesta. Miten en sitten ikinä leivo? Väitän, että rakastan lukea. Missä keikkuu viime kuun luettujen kirjojen pino?

Toissapäivänä lupasin vastata kahden ystävän viesteihin viimeistään huomenna. Miksei lähetetyissä viesteissäni näy niitä viestejä vieläkään?

Tänään piti valmistaa Suomi-brunssi, vaan mansikat olivat Espanjasta ja avokadot jostain merten takaa. Hunajapomelon piilotin kuvista häpeillen. En ole vieläkään hankkinut mummoystävää tai aloittanut venäjän kielen opiskelua. Vaarikin halusi minusta kirjailijan, vaan valitsin oikotien bloggaajana. Väitän olevani digin ja somen rakastaja, vaikka repussa kulkee aina paperikalenteri. Eteisessä lojuu palauttamattomien pullojen pussi.

Olen melkein varma, että vastapäisen talon naapureilla on kiillotetut autot, tyhjät tehtävälistat ja seesteiset sydämet.

-Henriikka

Tell the wolves I’m home

Trees’re always a relief, after people. David Mitchell

Sadly, it’s much easier to create a desert than a forest. James Lovelock

All the best things are wild and free. Tuntematon

It is the still silence of nature where one will find true bliss. -J.J.C.

And in to the forest I go, to lose my mind and find my soul. Tuntematon

The death of the forest is the end of our life. Dorothy Stang

Look deep into nature, and then you will understand everything better. Albert Einstein

A forest bird never wants a cage. Henrik Ibsen

He is richest who is content with the least, for content is the wealth of nature. Sokrates

Our task must be to free ourselves by widening our circle of compassion to embrace all living creatures and the whole of nature and its beauty. Albert Einstein

Tänään oli poikkeukselliset perjantaipäiväkahvit Nuuksion Holma-Saarijärven saarella. Opin hiljaisuudessa enemmän kuin koko viikon muilla kahveilla yhteensä.

Ihanaa viikonloppua.
-Henriikka

takki/Sasta (saatu), pipo/Vaiko, kengät/Timberland, second hand

Muistoja elokuun New Yorkista: mustapapuburgerit

Kaupallinen yhteistyö: Santa Maria ja Asennemedia

On elokuu 2012. Olen 21-vuotias ja ensi kertaa New Yorkissa. Ympärillä on koko ajan jotain uutta nähtävää ja kuultavaa, minkä lisäksi pian saapuva syksy tekee tunnelmaan vielä oman sävynsä.

Kävelemme Jannen kanssa käsi kädessä Meatpacking Districtillä, Länsi-Manhattanilla. Päällä kulkee High line, joka on maasta korotetun, vanhan junaradan päälle rakennettu pitkä puisto.

Vanhalla ”lihanpakkasalueella” on paljon kojuja, joissa myydään erilaista katuruokaa. Nappaamme paperiin käärityt burgerit lounaaksi ja jälkiruoaksi ostamme cookie-sandwichit. Burgeri myyjä asettaa hampurilaiseni päälle cocktail-sateenvarjon toivottaen rakkaudentäyteistä New Yorkia.

Siinä oli pieni muisto pian viiden vuoden takaa. Uskomatonta, etten ollut koskaan ennen käynyt New Yorkissa, enkä ole koskaan sen jälkeen vielä palannut. Rakastin 10-päiväistä lomaamme ja ammensin ympäriltäni niin paljon inspiraatiota kotiin tuomiseksi.

Harmi vai, aikomukseni ei ole paljastaa, että lentoliput on nyt hankittu ja pääsen pian takaisin. Sen sijaan sain tehtävän valmistaa toisinnon jostain mieleenpainuneesta, reissun päällä saadusta katuruokakokemuksesta.

Santa Maria lanseerasi uudet, ruoanlaittoa helpottavat Street Food -mausteseokset, jotka tuovat maailman katuruoan nopeasti koteihin. Valmistin itse kolmiosaista Smoky Pepper BurgersSydney Style -maustesarjaa käyttäen kuvailemastani New Yorkin lounaasta muistuttavat mustapapuburgerit.

Newyorkilaiset mustapapuburgerit

n. 300g mustapapuja (yleensä 2 prk)
1 punasipuli
1 rkl rypsiöljyä
1/2–1 pussillinen Burger Spices -mausteseosta (määrä maun mukaan)
1/2 tl suolaa
1 dl lehtipersiljaa (silputtuna)
1/2 dl korppujauhoja (gluteenittomia tai tavallisia)
2 tl psylliumia
öljyä paistamiseen

Kuullota silputtu sipuli pannulla öljyssä. Huuhtele ja valuta mustapavut siivilässä. Survo pavut kulhossa massaksi. Lisää joukkoon muut ainekset ja sekoita tasaiseksi. Anna turvota noin 10 minuuttia.

Muotoile massasta 4 pihviä. Kuumenna pannulla öljyä ja paista pihvejä muutama minuutti per puoli.

Kasaa hampurilaiset laittaen sämpylän väliin täytteeksi pihvien lisäksi salaatinlehtiä, tomaatti- ja avokadoviipaleita, cheddaria ja saman maustesarjan Chipotle Dressing -kastiketta.

Voit valmistaa pihvin myös lihaversiona halutessasi, pihviohjeen löydät Burger Spices -pussista. Lisukkeeksi voit tarjoilla lankkuperunoita ja nopeasti valmista kurkku-punasipulisalaattia, jonka ohjeen löydät Pickling Spices -maustepussin kyljestä.

Lopuksi arvonta, jotta joku teistäkin pääsee testailemaan uuden maustesarjan tuotteita. Kommentoi vapaavalintaiset terveisesi kommenttiboksiin 16.3. mennessä. Yksi onnekas voittaa reilun Street Food -maustesarjan tuotepaketin.

Jatkan tähän päivään haavekuvissani, sillä niin kuin Frank Sinatra laulaisi:

Start spreading the news, I’m leaving today

I want to be a part of it, New York, New York
These vagabond shoes, are longing to stray


Right through the very heart of it, New York, New York
I want to wake up in a city, that doesn’t sleep


And find I’m king of the hill, top of the heap

Elokuu 2012 mielessään,
Henriikka

Kuinka näyttävästi housut voivat revetä?

Pliis, luepa loppuun. Saatat saada alkuvuoden parhaat naurut kömmähdyksestäni, johon myös otsikko viittaa.

Myös allaoleva kuva saattaa vähän naurattaa. Siinä on minun ja Jannen loma-aamiaiset vastatusten. Voitte ehkä arvata, että minun on tuo vasemmanpuoleinen.

Kun minä pääsen valmiin aamiaisbuffetin ääreen, mietin miten saan ravintorikkaan, runsaan ja monipuolisen aamupalan. Jannen spesiaali-aamiainen taas huutaa: JESSSSSS! Vihdoin paahtoleipää ja marmeladia. Vihdoin vain niitä asioita, joita oikeasti haluan.

Tässä tulisi toinen setti Vuokatin minilomamme kuvia. Ehdimme viettää mäessä kaksi kokonaista päivää. Siinä ajassa ehdimme molemmat rylliä kunnolla, pelätä ärsyttävää tuolihissiä ja paleltua samaiseen vekottimeen. Tajusin myös, etten ole koskaan ennen kokenut korkeanpaikanhuimausta tuolihississä. Voi tajuton, minusta on tulossa vanha.

Toisaalta samassa ajassa ehimme laskea monta, monta mäkeä. Posket helottivat punaisina ja suu oli hymyssä. Kaksi lettiä piiskasivat ilmaa, kun näytin Jannelle kuinka lumilautaillaan.

Ensimmäisen rinnepäivän jälkeen suuntasimme rentoutumaan kylpylään. Toisen päivän jälkeen oli ohjelmassa jotain vielä paljon parempaa: Angry Birds Activity Park.

Mieletön paikka! Saatoimme olla paikan ainoat aikuiset, jotka olivat tulleet paikalle ilman lapsia, mutta emme antaneet sen häiritä. Löimme pesäpalloa, pelasimme korista, ajoimme ralliautoilla, potkulautailimme ja otimme noin tuhat muuta lajia haltuumme kolmen tunnin aikana.

No nyt niihin housuihin sitten…

Paikan vetonaula oli volttimonttu, johon hypittiin trampoliinilta. Montusta nousi korkea boulderointiseinä aina katonrajaan saakka. Halli oli täynnä trampoliinilla ja montussa lojuvia 12-vuotiaita, kun päätimme Jannen kanssa mennä kiipeilemään.

Kiipesin näyttävästi katonrajaan saakka, kunnes roikkuessani kiipeilyotteista, kuulin minulle kohdistetun huudon huoneen reunalta, paikan valvojalta.

”Sulla on housut revenneet.”

Roikuin hämähäkkiasennossa seinällä pylly kaikkia kohti ja kokeilin takalistoa kädelläni. Trikoiden takasauma oli auennut keskeltä ylhäältä alas saakka paljastaen olemattomat alushousuni ja koko takapuoleni. Olin hetken hallin kuutamo kaikkien toljottaessa tapahtunutta.

Naurattihan se ihan kamalasti. Samalla tajusin, että nämä 12-vuotiaat ovat juuri niitä, jotka luultavasti laittavat valkoisen pyllyni Youtubeen nanosekunnissa.

Hyppäsin siis volttimonttuun enkä noussut, ennen kuin valvoja toi collegepaitansa pyllyni peitoksi. Mietin siinä pehmopalojen seassa istuessani, että jos olisin keski-ikäinen mies, niin minut olisi varmasti jo tuomittu oikeuteen paljastelustani.

Onni onnettomuudessa: sain löytötavaroista jonkun 152-senttisen pojankoltiaisen aluskerrastohousut lainaksi loppuajaksi. Kyllä ne jalassa kelpasi ampua Angry Birds -tykillä.

Nauroimme tietysti tapahtuneelle koko illan (ja edelleen). Otin muistokuvankin housut jalassa, mutta pyhä jysäys, se lokeroisi blogini jonnekin K18-osastoon.

Suihkun jälkeen oli vuorossa illallinen Ravintola Kipossa. En ollut koskaan paikasta kuullukaan, mutta uskallan suositella tosi lämpimästi. Vahvaa Kainuun otetta, paikallisuutta ja inspiraatiota metsästä. Mielettömän hyvää ruokaa ja ystävällistä palvelua.

Listalta löytynyt härkis-kuksa oli täysi yllätys! Alkukeitoksi nautin niin hyvää sienikeittoa, ettei mitään rajaa. Jälkiruoan salmiakki- ja tervajäätelöpallot ja puolukkasorbetti olivat huippuja nekin.

Voi tosin olla, että siinä nälässä olisin antanut viisi tähteä vaikka Valkealan ABC:n lounasbuffetille, mutta Kippoon palaan kyllä mielellään.

Vuokatti oli ihana irtiotto arjesta ja tavallisesta parisuhdearjesta. Toivon mukaan palaan huudeille taas kesäaikaan ja ensi talvena taas lumille.

Onneksi lumet eivät kohdaltamme lopu vielä tähän, sillä arvatkaa mitä: ensi viikon tiistaina yöjuna puksuttaa meidät perille Ylläkselle.
A-a-a-auuuuu!

-Henriikka

Huom! Olimme reissulla VuokattiSportin kutsumina, emmekä vastanneet kustannuksista itse.

Lumilomalla Vuokatissa

Vihdoin Vuokatti-kuvia!

Kun reilu viikko sitten vietin läksiäisaamiaistani entisessä työpaikassani, iloitsin siitä, että tiesin pääseväni jo samana päivänä reissuun. Oli huippu sattuma, että jo ennen irtisanoutumistani sovittu miniloma sattui juuri ensimmäiselle viikonlopulleni yrittäjänä. Ikään kuin palkintona uudesta.

Hyppäsimme aamiaisen jälkeen laina-autoon, ja Janne ajoi meidät kahden pysähdyksen taktiikalla turvallisesti perille Vuokattiin.

Oli hauska palata heinäkuun jälkeen vähän erinäköiseen Vuokattiin ja Vuokatin urheiluopistoon. Kesällä Chalets-asuntomme ikkunasta näkyi valtava järvi, hiekkarannan pätkä ja laiturilta veteen pomppivat ihmiset. Nyt tilalla oli lumenpeittämä alue, jossa kulki komea hiihtolatu ja moottorikelkat.

Kesällä ohjelmassa oli kiipeilypuistoa, mäkiautoilua ja wakeboardausta, tällä kertaa vuorossa oli kunnon lumiloma: vuoden ensimmäistä kertaa laudan päälle ja vauhdilla alamäkeen. Parasta.

Onhan se aina jännittävää – päästä vuoden jälkeen takaisin rinteeseen (tai niiden ulkopuolelle). Totutella tunteeseen, että jalat ovat sitkeästi kiinni laudassa, ja muistaa lopulta, että se tuntuu oikeastaan aika luonnolliselta.

Viime talvikauteni luisui käsistä, ja lopulta pääsin rinteeseen kerran: yksinäni Skibussilla Kampista Messilään. Sen muistaen riemuitsinkin jokaisesta laskusta Vuokatissa vielä vähän enemmän.

(Puhumattakaan siitä riemusta, jonka koin rinneravintolan kaakota juodessani.)

Ensimmäisen mäkipäivän jälkeen korkattiin proseccopullo uuden yrittäjänalun ja elämänvaiheen kunniaksi. Mietin juomaa siemaillessani, miten minä näytän rinne-elämän jälkeen nuutuneelta lättätukalta, kun taas Sara näyttää aluskerrasto päällään supermallilta. Tärkeintä kuitenkin, että yhtä hyvä fiilis varmasti kummallakin.

Kippisten jälkeen suuntasimme Katinkullan kylpylään. Luulimme nauttivamme poreista, mutta makoilimmekin lähes koko ajan savusaunassa, höyrysaunassa, normisaunassa ja jo-unohtuneissa-saunoissa.

Kylpylän jälkeen nautimme O’Learysin välittömästä tunnelmasta ja valtavista nachomääristä saunanraikkaina. Lähes nukahdin pöytään aktiivipäivän jälkeen, vaikkei kello ollut lähtiessämme edes yhdeksää.

Säästin puolet kuvista vielä toiseen juttuun, sillä valkoisia hankia ja tutusta asuinympäristöstä poikkeavia, venytettyjä viikonloppuja voisi hehkuttaa vaikka millä mitalla.

Ehkä jollekin teistä Vuokatti on tosi tuttu? Itse olen päässyt vierailemaan siellä muutamia kertoja, mutta vasta viimekesäisen ja toissaviikkoisten vierailujen jälkeen paikka alkaa kunnolla avautua.

Suomi-lomailu on lomailun aatelia.

-Henriikka

Huom! Olimme reissulla VuokattiSportin kutsumina, emmekä vastanneet kustannuksista itse.

Ennen kahdeksaa maanantaiaamuna

Uskomatonta! Heräsin tänään kellon soittoon klo 06.00 enkä ollut väsynyt. Ensimmäistä kertaa varmaan elokuun jälkeen en ollut väsynyt herätessäni herätyskelloon. Pötkötin silmät pyöreinä hykerrellen autuasta olotilaani, heiluttelin sormiani ja varpaitani ja kävin mielessäni läpi tulevaa päivää ja nähtyjä unia.

(Näin aivan todella outoa unta, taas kerran. Tapasin Timo Wildernessin ollessani tulevien rakennusmiesten orientoitumistilaisuudessa. Hän huomasi minut, tuli viereeni ja näytti padilta millaisen uuden videon hän oli laittanut Youtubeen: videolla hän hyppi sähkölangoilta etu- ja takaperinvoltteja suoraan tiheään kuusimetsään.)

Lähden harvoin kotoa aamuisin ennen kahdeksaa, mutta tänään olin pihalla jo ennen puolta, sillä aamujooga odotteli. Aamuihmetyksieni sarja ei suinkaan ollut lopussa: pihalla oli valoa! Odotin Jätkäsaaresta kaartavaa raitiovaunua luonnonvalossa, jonka en tiennyt kuuluvan vielä maaliskuun alun aamuseitsemään.

Tajusin, että tästä alkaa aika, jolloin valo lisääntyy niin rankasti, ettei muisti meinaa pysyä mukana. Aamupalan kahvikupillisen voi tallentaa kameranmuistille ilman, että se on valaistu kymmenillä kirkasvalolampuilla, eikä viideltä ole vielä tuomiopäivän mustaa.

Raitiovaunu kuljetti minut Roots Helsinkiin, jonne Sara oli järjestänyt Peak Performancen aamujoogan. Olisi voinut kuvitella, että olisin aurinkoenergioissani valinnut hattaranväriset housut, vaan mustaan päädyin kuitenkin.

Tunnin verran availtiin kehon ja mielen solmuja ja hengiteltiin menemään. Olen juossut lähiviikkoina niin paljon, että kehonhuollolle on niin paljon tarvetta kuin vain on aikaa antaa.

Tunnin jälkeisen värikkään aamiaisen aikana iloitsin erityisesti tunnilla mukana olleesta ystävästä. Tietämättämäni paikalle tupsahtanut Tuija toi sellaisia ilontunteita aamuun, ettei olisi tehnyt mieli nousta pöydästä ollenkaan.

Kuvitella, että mekin olemme tunteneet jo kolme vuotta. Facebook muistutti juuri merkkipäivästämme ja heitti ruudulle kuvan, jossa juoksemme yhdessä adidasheimon treeneissä keväällä 2014.

Koonti kirjoituksesta: viikko on startannut erinomaisesti.

Tapasin kuulla valituksia siitä, miten kliseistä on, että allekirjoitan sähköpostini usein: ”Aurinkoa! Terveisin, Henriikka” En kuitenkaan keksi, mikä muu voisi olla yhtä ilahduttavaa kuin valo ja aurinko.

Siis aurinkoa!

-Henriikka

Kaikki kuluneen viikon kahvihetket

Kaupallinen yhteistyö: Moccamaster

Maanantai

Aamukahvit kotona klo 08.00 (2 kuppia, koska on maanantai)
Päiväkahvikupillinen kotona klo 14.00 (töiden lomassa)
Yökahvi (täydellinen konsepti) klo 21.30

Kirjoitin kuluneella viikolla ylös kaikki kahvihetkeni. Voi, niitähän riitti! Miten kiva on nyt sunnuntaina lukea kaikista ihanista tuokioista ja tajuta, että kahvin äärellä tapahtuu kuin tapahtuukin paljon kaikkea erityisen hyvää.

Miksi ryhdyin yllättäen yksityiskohtaiseen kahvien kirjaamiseen? Moccamaster laittoi yhden kultaisen keittimensä kiertämään maalis–huhtikuun ajan bloggaajalta toiselle. Keittimen mukana kulkee myös ihkaensimmäinen Moccamaster-kahvipöytäkirja, joka on lopulta kierroksensa jälkeen kaikkien nähtävillä Helsinki Coffee Festival -tapahtumassa.

Minun jälkeeni keitin ja kirja jatkavat matkaansa Liemessä-blogin Jennille, mutta minua ennen ei ollut kukaan. Oli tabula rasa ja valkoiset sivut. Ja luokattomat paineet tietenkin! Käyttää nyt ylipäänsä mustekynää läppärien täyteisessä maailmassa, saati jonon ensimmäisenä.

Ei vaan. Nautin oikeasti, kun sain uppoutua tyhjän aukeaman ääreen.

Torstai

Aamukahvi Arabianrannassa klo 08:08 (kyytipoikana vihreä kuula, suotta parjattu herkku)
Warrior voikahvi (jaiks!) klo 08:40
Aamupäiväkahvi klo 10.10
Päiväkahvi klo 13.00
Yökahvi kotona kaikessa rauhassa klo 22:15 (ilta-/yökahvit tuntuvat aina palkinnolta koko päivästä)

Minua pyydettiin ikuistamaan pöytäkirjaan hyviä kahvihetkiä ja niiden jättämiä jälkiä. Tajusin kuitenkin heti, ettei minulla ole kuin hyviä kahvihetkiä. Jätin muutama vuosi sitten huonot ja keskinkertaiset kahvihetket, pahan kahvin ja tottumuksesta ryystetyt kitkerät kupilliset.

Niinpä pystyin hyvällä omatunnolla kirjaamaan kirjaan jokaisen juomani kupillisen. Yleensä kupillisia on päivässä 3–4, joskus harvoin enemmän tai vähemmän. En ole mikään litrahuuli, vaan juon mieluummin useamman pienen, herkullisen kupillisen kuin valtavan mukillisen.

Oma hopeinen Moccamasterimme on palvellut meitä noin kuusi vuotta. Välillä tulee hinku hankkia värikäs malli, mutta vielä koskaan ei ole tullut samanlaista keitinkateutta kuin tästä kiertävästä kultaisesta. Kulta on Moccamasterin uusi vanha väri ja sointuu isovanhempien perintökärryyn saumattomasti.

Mutta vanhassa vara parempi. Ainakin tässä tapauksessa, kun tutulla keittimellämme on vielä monta vuotta edessään.

Sunnuntai

Aamukahvia monta, monta kuppia klo 08:30–18.00
(seurana ystäviä, jäätelöä ynnä muuta kivaa)

Pöytäkirja-aukeaman viimeiset rivit ovat vielä kirjoittamatta. Luulen nimittäin, että iltakävelyn jälkeen teemme vielä isot salaatit ja juomme jälkiruoaksi somat kupit kahvia.

Huomenna keitin jatkaa kulkuaan Jennille. Jätinkin aukeamani kulmaan hänelle pienen haasteen: ”Juo ainakin yhdet ensi viikon kahvit luonnossa – tai vähintään pihamaalla. Nauti keväästä.”

Jätän saman haasteen myös teille kaikille.
-Henriikka

Kevätriivaaja

Eilen iski kevätriivaaja. Menin Stockmannille kysymään, olisiko Yves Saint Laurent ottanut vieläkään takaisin valikoimiinsa Baby Doll nestemäistä eyelineria. Viimeinen kesti käytössäni noin kolme vuotta, ja kun menin edelliskerran vanhan, kuluneen putkiloni kanssa kauppaan, sain vastaan lempeää naurua:

”Meillä ei ole ollut tätä hetkeen valikoimissa. Et taida meikata mitään päivittäisiä Amy Winehouseja?”

Sain eilen taas pettyä, sillä ilmeisesti kukaan muu ei ole välittänyt kyseisestä tuotteesta.

Sitten minuun iski kevätriivaaja: mitäs ihmettä minä jollain silmämeikillä teen, kun voin ostaa kevätauringossa hohtavaa huulipunaa.

Kävelin suoraa päätä Macin osastolle, pyysin kirkkaimpia mattasävyjä nähtäville ja valitsin Retro Matte Relentlessly red -huulipunan ja Dynamo-sävyisen rajauskynän.

Tänään heräsin innoissani, sillä tiesin saavani uudet huulet. Nämä kuvat on otettu, kun huulilla on syöty jo iso aamiainen ja kolme kuppia kahvia. Ja edelleen suunnilleen suussa!

Iloa on iloinen suu.

-Henriikka

Miten kasvimaitoja voi käyttää?

Kaupallinen yhteistyö: GoGreen & Asennemedia

Kaikki alkoi soijamaidosta. Vähitellen siirryin vahvempiin; kaura- ja mantelimaitoon. Jätin soija- ja mantelijuomista makeutta pois ja siirryin sokerittomiin versioihin. Myöhemmin rinnalle tulivat esimerkiksi kookos- ja cashewmaito.

Kasvimaidoista, virallisesti kasvijuomista, on tullut olennainen osa jääkaappiamme ja ruokavaliotamme.

Missä sitten käytämme kasvimaitoja? Milloin reseptin maidon voi korvata kasvimaidolla? Itse käytän sääntöä: koska vain. Maku voi vaihdella vähän, joten jokainen varmasti löytää kokeilemalla oman suosikkinsa kuhunkin tilanteeseen.

Tässä muutama esimerkki kuluneelta viikolta, kun käytin kasvimaitoa:

Smoothiet

Suosituimman aamusmoothiemme resepti kuuluu näin:

Laita blenderiin yksi banaani, 2 dl pakastepuolukkaa ja 2 dl mantelimaitoa. Sekoita. Kaada lasiin, nauti.

Juuri tästä smoothiesta lähtikin innostuksemme kasviperäisiin juomiin. GoGreenin kasvimaidot ovat ihanissaihanissa pastellisävyisissä pakkauksissa, ja Mantelijuoma Original on vaaleanvioletissa tölkissä. Mantelimaidon sijasta voisin käyttää mitä vain kasvimaitoa ja kun makuun tottuun, voi helposti siirtyä luomuuun ja sokeroimattomaan vaihtoehtoon.

Puuro

Kuvien aurinkopuuro on syntynyt gluteenittomasta kaurapuurosta, johon on lisätty reilusti siemeniä. Päällä on sharon-viipaleita, pakastetyrniä ja kookoshiutaleita, minkä lisäksi päälle on hulautettu GoGreenin makeuttamatonta kookosjuomaa.

Kasvimaitoja voi käyttää hyvin niin puuron valmistuksessa kuin myöhemmin puuron rinnalla. Itse totuin maidosta poikkeavaan makuun hetkessä ja nautin myös siitä, että eri kasvijuomia käyttämällä puuroihin saa eri makuja.

Kahvi

Maitokahvi taitaa olla monille se tyypillisin tapaa käyttää kasvimaitoja? Halu perinteisen maitokahvin korvaamiseen kasviperäisellä saattaa johtua esimerkiksi terveys-, erikoisruokavalio- tai makusyistä, mutta monilla on taustalla myös eettisiä valintoja.

Meidän kaapista löytyy aina vierasvarana vähintään yhtä kasvimaitoa kahvin kyytipojaksi. Usein se on mantelimaitoa, mutta ylläolevailla laskiaiskahveilla ystävän kahvissa oli GoGreenin makeuttamatonta luomusoijajuomaa. Lisäksi kokeilimme ensimmäisen kerran kahvissa myös cashewjuomaa.

Toinen tykkää toisesta, toinen toisesta. Kokeilemalla selviää.

Leivonta, ruoanlaitto

Viimeisenä, mutta myös arkemme olennaisena asiana, on ruoanlaitto ja etenkin leivonta. Viikonloppuna käytin GoGreenin makeuttamatonta kaurajuomaa, kun tein gluteenittomista kaurajauhoista amerikkalaisia pannukakkuja (tällä ohjeella).

Minulla on usein kauramaitojen kanssa hankaluuksia, sillä ne ovat harvoin gluteenittomia. GoGreenin on, ja lisäksi purkkiin on lisätty kalsiumia. Molempi parempi.

Kakkujen ja muiden leivonnaisten lisäksi käytämme kasvimaitoja niin kastikkeiden, keittojen kuin esimerkiksi perunamuussin teossa. Käyttätapoja kyllä riittää.

Luulen, että iso joukko lukijoistani käyttää jo kasvimaitoja ahkerasti. Ehkä joukossa on kuitenkin myös jokunen, joka vielä jännittää uusia makuja tai ei keksi kasvijuomille käyttötarkoituksia. Toivon, että tämä kirjoitus auttoi ja inspiroi heitäkin asiassa eteenpäin.

Ei tarvitse olla vegaani käyttääkseen kasvimaitoja arjessaan. Vaihtelu on mukavaa ja kasvimaitojen maailma kiehtova.

Iloista päivää kaikille! Torstai on viikon paras päivä.

-Henriikka

Paljastuksia tulevista reissuista

Yllä olevassa, Kuhmon kesämökillä kesäyössä otetussa kuvassa kiteytyy matkustajaluonteeni: luonnonlapsi uteliaalla mielellä ja katseella.

Matkustajaluonnettani arvostaa myös momondo, joka kysyi minut tämän vuoden Suomen ambassadorikseen. Yritän ottaa koko jutun muka viileästi, vaikka oikeasti räjähdän ilosta. Lisäkseni mukana Suomesta ovat Laura, Stella ja Jarski ja pääsen myös tapamaan myöhemmin muiden pohjoismaiden ambassadorit.

Tässä tulisi matkateemainen haastettelu, jonka momondo kirjoitti minusta. Ehkä haluatte itsekin miettiä vastauksia omalla kohdallanne?

Kerro itsestäsi muutamalla lauseella

Henriikka, 26-vuotias bloggaaja ja viestinnän ammattilainen Helsingistä. Olen väsymätön projekti-ihminen ja armoton fiilistelijä. Sydäntä lähellä ovat outdoor-elämä, taide, urbaani kuljeskelu ja tietysti kaiken maailman matkustus.

Millainen olet matkailijana?

Utelias: Haluaisin oppia kaikesta kaiken ja mieluiten kokemalla asiat itse.

Kontrastinen: Vaikka usein olenkin seikkailunhaluinen reppureissaaja, niin joskus viiletän Pariisin katuja hillittömissä koroissa tai lekottelen luksuslomalla Viron kylpylöissä.

Selvitän vasta paikan päällä: olen huono ennakkovalmistelija. Jos aika vain suinkin antaa periksi, tykkään sukeltaa kohteeseen ensin ja miettiä vasta sitten, mitä tehdä.

Mitkä ovat olleet unohtumattomimpia matkakokemuksiasi tähän mennessä ja miksi?

Trans-Siperian junamatka ja erityisesti Baikal-järvi ja Mongolia upposivat. Sen lisäksi esimerkiksi Etiopiassa vietetyt kolme kuukautta ja ensirakkauden New Yorkiin muistan ikuisesti. Palaan Kööpenhaminaan aina uudestaan.

Mitkä ovat unelmakohteitasi, jonne vielä haluaisit matkustaa ja miksi?

Tämän vuoden tammikuussa listasin eniten kiinnostaviksi kohteiksi Jordanian, Kanadan, Irlannin, Kreikan ja Intian. Lisäksi haluaisin lähteä Trans-Siperian junamatkalle uudestaan, päätyen tällä kertaa Pekingin sijasta Vladivostokiin.

Luulen vähän, että olen koko maapallolle avoin.

3 asiaa, joita ilman et lähtisi matkalle?

Vihko ja kynä. Kirjoitetut sanat ovat itselleni paras tapa purkaa tuntoja ja ajatuksia reissatessa.

Kamera. Ei haittaa vaikka olisi kymmenen euron kertakäyttökamera, kunhan on kamera.

Purkka ja hammasharja. Jos tapaan uusia ihmisiä, en halua henkeni haisevan.

Nyt voin paljastaa jo vähän tulevasta reissuvuodestani. Neljä reissua on tällä hetkellä tiedossa: parin viikon päästä suuntaamme Jannen kanssa Suomen Lappiin, Ylläkselle. Maaliskuun lopulle on tiedossa kaksi pitkän viikonlopun mittaista matkaa: Georgian Tbilisiin ja Kööpenhaminaan. Lokakuulla odottavat yhdet kirpputorituotoilla ostetut extemporelennot: Singapore kutsuu!

Voi mahdoton, mikä upea maailma.

-Henriikka

Orientaatioviikko

Yrittäjä täällä moi. Ensimmäinen kokonainen viikko käynnissä ilman totuttua työrytmiä.

Mikä on erilaista? Olen nukkunut vähän enemmän kuin tavallisesti. Tänä aamuna lähdin aamulenkille vasta puoli kahdeksalta, vaikka ennen olisin lähtenyt jo tuntia aiemmin. Eilen aamulla minulla oli aikaa lakata kynteni ja jättää hiuksiin vaikuttamaan sekä syväpuhdistava shampoo että syvähoitava hoitoaine. Olen voinut vastata huomattavan paljon enemmän myöntävästi tulevaisuutta koskeviin pyyntöihin ja kysymyksiin. Olen ollut enemmän hiljaa ja hiljaisuudessa.

Mikä on tuttua? Suunnilleen kaikki muu. Aamupala tuntuu edelleen spesiaalilta, maileihin on vastattava. Astiat pyörivät koneessa ja pyykit linkoavat tutulla tempolla. Parin päivän yrittäjäkokemuksella ei huudella vielä mitään syvällä rintaäänellä.

Olen päättänyt, että tämä viikko on orientaatioviikko. Totuttelen uuteen, lomailen vähän. Laiskottelen pitkästä aikaa. Siivoan kotia ja samalla mieltäni. Perehdyn uuteen työhön ja työnantajaan. Tämä esimies onkin kaikista kimurantein; ajatukset ja mielipiteet vaihtuvat yhtä nopeasti kuin liikennevalot.

Jollekin yrittäjyys ei ole mikään hyppy tai iso askel. Tai askel ollenkaan. Kaikki eivät edes totu tiettyyn rytmiin, vakituiseen työhön tai ajatukseen tietyllä kaavalla kulkevasta arjesta. Minulle tämä on kuitenkin unelmien konkretisoitumista, suuren tuntuista. Ajattelin pitkään odottavani, että Janne olisi töissä. Vaan en sitten odottanut. Kun eihän elämässä voi aina vain odottaa.

Joku oli kirjoittanut torstain kirjoitukseen, että on pitänyt blogissani siitä, että täällä näkyy vielä tavallinen, työssäkäyvän ihmisen arki ja että pelkää blogini vieraantuvan sellaisesta. Totta kai pelkään sitä itsekin, hyväosaisten kuplaa ja kuplia ylipäänsä. Toisaalta tavallisen elämän määrittelykin on haastavaa (tarpeetonta?) ja työpaikan luominen ”tyhjästä” ylpeyden aihe.

Niin kuin tuo ruukkukasvi aamiaisen viekussa: valoa kohti, alati kasvaen. Välillä vähän vinoon ja epäloogisesti, mutta kasvaen kuitenkin.

-Henriikka

Elämäni teinirakkaus

On maanantai, siis hyvä päivä puhua rakkaudesta. Koska Kirsikkakin kirjoitti niin kauniisti teinirakkaudesta, ajattelin minäkin nostaa lemmen tapetille.

Kirjoitin viime viikolla ylös erään silloin ja monesti jälkikäteen hymyilyttäneen keskustelumme Jannen kanssa:

H: ”Janne mä tänään mietin, että sä et oo kyllä koskaan kohdellut mua huonosti.”
J: ”Ai miten niin?
H: ”No, sä et vaan ole. Yleensä parisuhteissa aina välillä kohdellaan toisia huonosti. Niin se vaan menee. Mutta sä et oo vielä koskaan kohdellut mua kehnosti. Et koskaan.
J: ”No ihan varmasti olen.
H: ”Et ole. En keksinyt yhtäkään tilannetta.

Sitten hän kysyy kirkkain silmin, ihan tosissaan:

Mutta millaista sitten on huono kohtelu? Oon mä syönyt sun karkkeja. Jättänyt siivoamatta kun sä pyydät.”

Nyt Henriikka tarkkana, älä tyri tätä.
Älä mokaa elämäsi teinirakkautta.

-Henriikka