arkisto:

toukokuu 2016

12.5.2016

Sitruunainen kikherne-fetasalaatti

–

ruoka ja juomaTags: 20 minuutin resepti, helppo salaattiresepti, nopea arkiruoka, salaatti, Sitruunainen kikherne-fetasalaatti, stockmann herkku

Tuntuu, että kun käy lähes joka päivä syömässä lounaan ulkona, kotiruoka on luksusta. Tuntuu mukavalta valmistaa ruoka itse ja tietää kaikki raaka-aineet niin perinpohjaisesti kuin halua ja kiinnostusta on.

Aika on kuitenkin kortilla, ja vaikka jaksaisin laittaa ruoanlaittoon aikaa, niin ruoan harkinta-ajan ja etenkin kaupassakäynnin haluan pitää mahdollisimman lyhyenä. Stockmannin Herkun 2o minuutin reseptit ovat auttaneet paljon kaupassa pyyhältäjää. Konseptin idea on, että joka viikko kaupassa on valmiiksi tulostettuja reseptejä, jonka viereltä löytyy koriin poimittavaksi kaikki tarvittavat raaka-aineet. Joka viikko löytyy ainakin kolme reseptiä, joista yksi on gluteeniton ja yksi kasvis.

Viime viikolla tein reseptistä Sitruunaisen kikherne-fetasalaatin.

Sitruunainen kikherne-fetasalaatti

Neljälle

400 g Stockmann Meals -kikherne-fetasalaattia
4 porkkanaa
1 rasia kirsikkatomaatteja
2 avokadoa
½ rasiaa vuonankaalia
½ rasiaa tuoretta pinaattia
½ sitruuna
½ tl kuivattua minttua

1.   Kaada kikherne-fetasalaatti kulhon pohjalle. Purista joukkoon ½ sitruunan mehu ja lisää ½ tl kuivattua minttua.
2.   Kuori ja suikaloi porkkanat juustohöylällä pitkiksi suikaleiksi.
3.   Koverra avokadosta siemenet, kuori ja leikkaa paloiksi.
4.   Puolita tomaatit ja lisää kaikki vihannekset kulhoon, sekoita.
5.   Aseta lautaselle kourallinen pinaattia ja vuonankaalia. Lusikoi kikherne-feta-kasvissalaattia annokseen.
6.   Tarjoile sellaisenaan tai esimerksiksi hummuksen, tsatsikin ja siemennäkkileivän kanssa.

——-

Kivan raikas resepti, eikö vaan? Valmissalaatin voi hyvin korvata fetalla ja kikherneillä sellaisenaan, niitä voi pyöräyttää öljyssä ja mausteissa halutessaan.

Salaatit ovat lempiruokaani. Lupaan kesäksi lisää salaattireseptejä jakoon, sillä lämpimän ruoan ääressä minua nähdään kesäsäillä vielä harvemmin kuin muina vuodenaikoina.

-Henriikka

Ps. Vinkki! Herkun nettisivuilta löytyy kaikki vanhatkin 20 minuutin reseptit, joista saa helposti nopeita ideoita kiirehetkiin.

11.5.2016

Lisäaikaa oikealle elämälle

–

elämä, elektroniikka, yhteistyöTags: 365 days with ida, ida 365, ida hanhiniemi, if, jenni rotonen, jonna leppänen, jonnamaista, mikko leppilampi, offline, offline-aika, offlineaika, puhelinriippuvaisuus, pupulandia, roope tonteri, someriippuvaisuus

Yhteistyössä Asennemedia ja If

Somelakkoni on ohi. Kuusi viikkoa olen ollut ilman puhelinta, konetta ja muita näyttöjä klo 22–07 välillä. Miltä haaste tuntui? Mitä jäi käteen? Mitä voi tehdä ennen nukkumaanmenoa, jos puhelin onkin odottamassa seuraavaa aamua?

Olennaisinta haasteraportissani: on ihanaa hellittää otetta puhelimesta. On ihanaa tajuta, ettei se olekaan kädenjatke tai happilaite, jota ilman ei pärjää. Että sitä voi istua monta tuntia ravintolassa ystävien kanssa puhelin visusti laukussa tai viettää monta ihan tuikitavallista arki-iltaa miehen kanssa ilman sinistä valoa.

Tiedän, että If:n Offlineaika-kampanjan keskiössä oli nimenomaan unenlaatu ja sen paraneminen, kun laitteet sulkee tuntia ennen nukkumaanmenoa. Itse näin haasteen vaikutukset kuitenkin paljon laajemmin, myös vahvasti riippuvuuteen ja elämänhallintaan liitoksissa.

Sen lisäksi, että nukumme paremmin, kun rajoitamme ruudun tuijottelua, elämästämme tulee huomattavasti vapaampaa ilman ainaista vilkuilua. En siedä sitä vilkuilua! En kestä, kuinka minäkin sorrun siihen niin usein! Puhelimen ruutua ei tarvitse tuijottaa joka kolmas minuutti. Siellä ei yksinkertaisesti tapahdu mitään niin usein. Ja vielä vähemmän tapahtuu aivoissa, jos niille ei anna aikaa ajatella muuta.

Unenlaadussani ei ole ollut valittamista, joten tyydyn vain toteamaan, että nukun edelleen hyvin. Heräämisestä on kuitenkin tullut aktiivisempaa, kun en jää sänkyyn makoilemaan puhelin kourassa, vaan hyppään ylös ja otan luurin käteen vasta seitsemän jälkeen.

Haluan jättää rajoja puhelin- ja läppärikäytökselleni. Puhelimen ainaisen halailun ja vilkuilun haluaisin vaihtaa harkittuun asioiden tarkistamiseen ja informaation löytämiseen. Haluan löytää viihteeni muualta kuin mobiilista.

Läppärihommat haluaisin saada alta pois ennen yhdeksää, viimeistään ennen kymmentä. Joskus työpäivät venyvät, mutta pitkät keskustelut Jannen kanssa ovat korvaamattomia ja vaihdan työnteon mielelläni iltahämyiseen, lempeään teehetkeen.

Ennen kaikkea kehottaisin, että pidetään huolta toisistamme. Ystäväporukan tai perheen puhelin- tai someriippuvaisen kyllä tunnistaa. Omat ystäväni ovat ojentaneet minua, kun puhelin on meinannut viedä mennessään, ja perheenjäsenet pitäneet nuhteessa suorin sanoin. Ainaista laitteilla roikkumista ei voi loputtomiin selittää sillä, että ”tämä nyt on vaan mun työtä, pitää pysyä ajassa kiinni”.

Niin moni on nykyisin someriippuvainen, että se on yhteisön hiljainen yhteinen pahe. Pidetään huolta itsestämme, toisistamme, unestamme, vapaudestamme.

Teit sitten päivä- tai vuorotyötä, käytetään tunti ennen nukkumaanmenoa mieluummin tuhannella muulla tavalla kuin roikkumalla näyttöpäätteillä.

Kuitti.
-Henriikka

Lue haasteen lähtötilanne täältä ja väliraportti täältä.

10.5.2016

Vaaleankeltainen, leijonankeltainen, kirkkaankeltainen toukokuu

–

randomTags: keltainen toukokuu

Palaan samaan asiaan kerran vuodessa, sattumalta tiettynä aikana vuodesta: Lapsuuteni lempibiisi on Aikakoneen Keltainen toukokuu.

Olisin halunnut kopioida laulunsanoja tähän, mutta kun luin sanoja läpi, tajusin niiden olevan huonot ja kornit. Nostan kuitenkin listaksi sanoituksen teemoja, jotka saavat ihon onnesta kananlihalle:

Lintujen iloinen laulu, lumen sulaminen, ruohon kasvaminen, kuinka aurinko muuttaa kaiken.

Raukeaksi maan tekevä kevätsade, valo joka antaa kaikelle aikaa. Unelias mieli, joka aavistaa hehkun, ja iho joka tahtoo koskettaa.

Lempeä tuuli ja suuret unelmat, joihin voi sukeltaa. Aika, jonka ei tahtoisi koskaan loppuvan.

Onnentunteen tuova kesä, syksyiset iltapäivät lämpimine, kesäisine muistoineen. Sateenkaaret, kostea sammal, ja sade joka vaihtaa kaistaa auringon alkaessa paistaa.

Kaunein laulun teema on keltainen mieli.

Toivon, että minulla on keltainen mieli. Välillä vaaleankeltainen, välillä leijonankeltainen, välillä sitruunankeltainen mieli.

Nyt säntään aurinkoon ja elokuviin.
Rauhaa toukokuiset ystäväni!

-Henriikka

Kuvat: Upeista upein Dorit Salutskij

9.5.2016

Naisen ja miehen pyykinpesutaidot

–

elämä, yhteistyöTags: lv, naisten ja miesten pyykinpesun eroavaisuudet, pyykinpesu

Yhteistyössä Asennemedia ja LV

Voi, kun voisinkin kertoa teille, miten ahkera pyykkääjä olen tai miten ketterästi mieheni hoitaa pyykkihommat! Mutta myönnettävä on: meillä on kovasti opittavaa.

Ensin hyvät uutiset: Rakastan vaatteiden pesemistä. Meillä on kotona pieni pyykkikone, jossa hurauttelemme pyykkiä puhtaaksi useasti. On ihanaa saada likaiset vaatekappaleet pyykkikoneeseen ja nostella raikkaat, puhtaat vaatteet narulle kuivumaan. Asetella villaiset vaakatasoon, suoristaa t-paitojen saumat ja ripustaa puserot henkevästi henkareille. Kuivat vaatteet saa taitella kauniisti pinoihin ja ottaa taas lempivaatteet käyttöön.

Sitten ne kehnot uutiset: Kuvissa näette järkyttävän tositarinan. Olemme maailman surkeimpia lakana- ja pyyhepyykin kanssa ja kuvien lakanat ovat kauan sitten täyteen mittaansa kasvanut pyykkivuori.

Takaisin hyviin uutisiin: Vaikka emme ole välttämättä niitä nopeimpia pyykkäjiä, niin olemme oppineet pyykinpesussa kuitenkin melko taitaviksi. Yhteiset vuodet, vanhempien neuvot ja paniikki-googlettelu ovat tuoneet taitoja, jotka ovat hioneet meistä vähintään kiitettäviä pyykinpesijöitä. Luin eilen Jennin erittäin hyvän kirjoituksen vaatteiden huollosta ja oli mukava ruksia mielessään kohtia: check, check…

Mutta voi kuulkaa! Nyt on paljastettava, että Janne oli aika käsi pyykkijuttujen kanssa, kun tapasimme. Hukassa olivat niin lämpötilat, pesuaineen määrät kuin oikeaoppiminen räpsiminenkin.

Mutta koska Janne vannoo, ettei tällaista aikaa ole ollut, niin annan meille molemmille puheenvuoron asiasta…

Henriikka:

Kun tapasimme, en sallinut Jannen pestä pyykkiäni. Sukat ja muut saumattomat ja persoonattomat vaatekappaleet vielä meni, mutta muut pidin visusti omalla pyykkireviirilläni. Janne jätti saumat kierteelle ja pesi villa- ja silkkipaidat samoilla aineilla, samoissa pesusatseissa. Paikallispesusta tai tuuletuksesta ei ollut tietoakaan, kun parikymppinen hippi huuhteli pesukoneessa kaikki mitä lattialle oli sattunut käytön jäljiltä jäämään.

Välillä värjäytyi valkoiset paidat, välillä kutistui neuletakki. Mutta hyväntuulinen nutturapää vähät välitti: onhan maailmassa tärkeämpiäkin asioita kuin pyykinpesu ja pussailulla ja jäätelöllä saa takakireän tyttöystävän taas hymyilemään.

Janne:

Pakko alkuun sanoa, etten kyllä muista olleeni huono pyykkien kanssa. Se voi toki johtua siitä, ettei homma oikeasti kiinnostanut suuremmin – kunhan puhtaita vaatteita sai (useimmiten) päälle. Lisäksi en ehkä nähnyt koko pyykinpesua niin hirveän tarkkana puuhana. Tiesin hyvin, kuinka paljon pesuainetta laitetaan ja että vesijohto tulee laittaa päälle (ja laittaa pois päältä heti ohjelman pyörittyä!) ja että täyden koneellisen pyykkääminen on ekologisesti fiksua.

Muistan kyllä käyneeni muutaman tiukan sananvaihdon, kun siirryimme jakamaan yhteisen pesukoneen. Hienosäätöä löytyi materiaalien ja sitä myötä lämpötilojen suhteen. Isoin kritiikki kohdistui kuitenkin ripustamiseen: en toden totta ollut kovinkaan jämpti saumojen kanssa enkä juuri välittänyt, vaikka villavaatteet kuivaisi henkarissa tai jos t-paidan keskeltä löytyi kuivaamisen jälkeen selkeä taitos. Tämän suhteen olen tehnyt ryhtiliikkeen ja nykyään kuivaustelineellä touhuaminen sujuu kuin tanssi. Hah.

Itseäni on vielä pakko kehua sen verran, että olen kyllä tätä nykyä ehdottomasti se taloutemme ahkerampi pyykkimuija, vaikka Henriikka väittää hommaa yhteiseksi. Kone tuntuu pyörivän aivan alituiseen. Tämä voi toki johtua Henriikan suuremmasta työmäärästä sekä omasta opiskelija-statuksesta, muttei se poista arvoa urhoollisilta pyykkivuorten valloituksiltani.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, sillä nykyisin pyykinpesu on yhteinen asia (on on!). Pesulaput katsotaan huolella ja itse olen nykyään useammin mokaavassa roolissa kuin Janne, joka on käynyt kovan koulun neuroottisen valvontani alla.

Vaikka pesupussit, käsinpesu, villaohjelma ja erikoispesuaineet ovat taloudessamme tuttuja, niin kuivapestävät tai kemiallista pesua vaativat vaatteet ja laadukkaiden bleisereiden kaltaiset erikoisvaatteet viemme suosiolla pesulaan.

Tällä hetkellä meillä on käytössä LV:n pyykinpesuaineet valko- ja kirjopyykille, sekä tahranpoistoaine paikallispesua varten. Jannen atooppinen iho ja minun hajusteherkkä nenäni kiittää allergia- ja astmaliiton tunnustamista tuotteista.

Ehdoton enemmistö tulee kuitenkin pestyä ja huolettua kotona. Vaatteenhuolto tuo parhaimmillaan suurta onnistumisen ja hyvän olon tunnetta ja pienillä kikoilla saa aikaan monia lisävuosia lempparivaatteen kanssa.

Arvatkaapa kuinka muuten kävi eilisen pyykkäysyrityksen, kun roudasimme lakanoita kohti pyykkitupaa ja kuivaushuonetta? Naapurissamme asuu samanlainen pyykkivuorta kasvattava lurjus, joka oli varannut sekä molemmat pyykkikoneet että kuivaustilan koko päiväksi klo 15–23.

Uusi viikko, uusi yritys. Ja sen jälkeen ryhtiliike: maksimissaan yhdet likaiset lakanat kerrallaan pesua odottamassa.

-Henriikka

LV:llä on käynnissä kilpailu, jossa voi voittaa viikkopalkintoja ja pääpalkintona vuoden pesuaineet. Kelpuuttaisin ilolla! Käy kurkkaamassa kilpailu: www.miksilv.fi

8.5.2016

Paitsi pikkuisen voi!

kommentoi

–

juhlapyhät, perhe, ruoka ja juomaTags: aamiainen vuoteessa, äitienpäivä, iittalan sarjaton muki

Tänään klo 09:32.

H: ”Janneee! Saanko aamiaista vuoteeseen?”
J: ”Et todellakaan. Nythän on äitienpäivä.”
H: ”No mutta jos jompikumpi meistä on joskus äiti, niin se oon kyllä minä.”
J: ”Se on kyllä totta. Mutta huono syy.”
H: ”Ja jos joku teeskentelisi raskaanaolevaa vain äitienpäivälahjojen toivossa, niin se olisin kyllä minä.”

(pitkä hiljaisuus)

J: ”Oot oikeessa. No, okei. Menee vartti.”

Oma äiti vaeltelee Kainuun korvessa, häntä juhlimme jo vappuna. Mummi ja mummu katselevat taivaanreunalta ja herkuttelevat varmasti aamiaista pilvivuoteiltaan. Anoppia nähtiin onneksi helatorstaina. Upeita naisia, upeita äitejä.

Erityishalaus äitille ja eräs hänen viisauksistaan kaikille opiksi:

”Muista sitten, että kun menet naimisiin, niin et voi enää flirttailla muiden miesten kanssa… paitsi pikkuisen voi!”

Äiti, olet yliveto. Voimanainen, herkkäsielu ja kirkkaankeltainen aurinko.

-Henriikka

7.5.2016

EAT, RUN, LOVE.

–

oma tyyli, urheiluTags: juoksu

Lauantaiaamu ja aurinko paistaa. Puolet helsinkiläisistä pukeutuu vielä villakangastakkiin, toiset vetävät tapansa mukaan vähän yli ja kekkuloivat miltei alasti. Kotimme on varmasti pian kuuma kuin sauna, mutta kesän ja isojen ikkunoiden vuoksi mitä vain. Tänään ohjelmassa on brunssi (Joojoo taas, anteeksi! Ja anteeksi, että menen huomennakin), kyläily ystävän luona Suomenlinnassa ja laatuaikaa nutturapään kanssa.

Keskiviikkona lähti talviturkki, mutta tunnelma on ollut sopiva muuhunkin historialliseen. Helatorstaina heräsimme aamuseitsemältä vuoden ensimmäiselle sortsilenkille.

Olen saanut nyt treenata kevyesti kolme viikkoa välilevyongelmien kohentumisen jälkeen enkä malttaisi olla paikallani. Olen vetänyt tapani mukaan vähän yli, ja tällä viikolla lenkkejä on kertynyt jo neljä. Lyhyitä, hitaita lenkkejä, maksimissaan kahdeksan kilometriä. Kaikki ohittavat, kun kierrän Kaivarin rantaa tai Hernesaarta, mutta pyrin pitämään oman tahdin ja puhumaan puuskuttamatta.

Kolmen kuukauden treenitauko painaa, pimeiden iltojen kakkupalat painaa, mutta ovat toisaalta tuoneet henkiselle puolelle huomattavan määrän energiaa. Kesän teemana olkoon väkevä ”eat, run, love.”

Olen nauranut ylläolevan kuvan 15 senttiä pitkille jaloilleni, mutta täytyy pysyä kiitollisena: noilla tapeilla juoksin tänäänkin aamuauringon noustessa, Jannen vielä nukkuessa, Silja Linen terminaalille ja takaisin.

Aina välillä olen haaveillut lukijoille järjestettävästä juoksu- tai kuntoilukoulusta. Voitaisiin urheilla yhdessä, juoda palautusjuomaksi hyvät kahvit. Mutta täytyy nyt ensin kaivaa omat pakaralihakset esiin, että voi käydä potkimaan toisten omia.

Ja toisaalta uskon lukijoitteni olevan sen verran irrottelevaa väkeä, että pitäisi ehkä keksiä jotain hienompaa: roller derbyä, pari- tai kansantansseja, mailapelejä tai vaikka SUP-taistelua (joo, se on mun omakeksimä laji).

Nautitaan auringosta!
-Henriikka

5.5.2016

Kuinka kylmää vesi voi olla?

–

elämäTags: talviturkki

Heitin eilen talviturkin, yhtäkkiä tosta noin vain. Kävin juoksemassa yhdeksän jälkeen aivan ihanan alkukesän lenkin. Juuri sellaisen, ettei missään ole ketään, askel kulkee ja mieli vaeltelee mietteliäänä mutta kevyesti. Ei ole liian kylmä, muttei kuumakaan. Kello lähentelee puolta kymmentä, mutta valo ei ole kadonnut kovin kauas.

Lenkin jälkeen totesin, että elämän ihanuutta kannattaa tasapainottaa hyisen kylmällä vedellä. Niinpä otin pyyhkeen kainaloon, hyppäsin uimapukuun ja juoksin anoppilan rantaan.

Laituria ei oltu ehditty vielä asentaa, joten tepastelin kiviä pitkin järveen. Yy-kaa-koo, nyt!

Sukelsin, nousin pintaan ja karjaisin. Oli hirveää. Kamalan kylmää vettä. Inhoan kylmää vettä. Viime vuonna jätin talviturkkini Baikal-järveen ja hytisin silloinkin kylmästä. Mutta se oli sentään eksoottista, toisin kuin kotimaan järvipuljaus.

Jostain syystä menin kuitenkin vielä uudestaan: oli vielä kylmempää ja kamalampaa. Mutta loppupeleissä kuitenkin aika kivaa. Pyyhkeen lämmössä, paljain varpain.

Näin kauniissa maisemissa sopisi tehdä muutakin historiallista kuin vuoden ensimmäinen uinti. Vuoden ensimmäinen suppailu? Vuoden ensimmäinen soutuveneily?

Vuoden mehevimmän perheriidan sain ainakin aikaiseksi, kun haukuin nössöksi rannalle jäänyttä valokuvaajaa…

… Ilmeisesti otti itsetuntoon: hän kävi heittämässä turkkinsa heti tänä aamuna.

-Henriikka

4.5.2016

Offlineaika-haaste: Mitä somelakolle kuuluu?

–

Yhteistyössä Asennemedia ja If

Paljastin huhtikuun alussa olevani someriippuvainen. Moni myönsi olevansa samassa koukussa. Aloitin kuuden viikon offline-aikahaasteen: ei somea, ei tietokonetta, puhelinta tai muita näyttöpäätteitä klo 22–07 välisenä aikana. Haastoin myös teidät mukaan. Kai kaikki ovat vielä mukana? Miltä haaste on tuntunut?

Luulin haasteen olevan minulle helppo. Käyn lähes aina viimeistään klo 23 nukkumaan enkä ota puhelinta mukaan vuoteeseen kuin hyvin harvoin. Mutta voi kuulkaas, kuulkaas: miten viheliäisiksi osoittautuivatkaan hereilläoloajat iltaisin klo 22–23 ja aamuisin klo 06–07. Ensimmäisen viikon aikana suorastaan piinaaviksi!

Häpesin itseäni ja somekoukkuani. Tiesin, että mitään erityisen merkityksellistä ei tapahdu somessa kymmenen jälkeen illalla ja silti teki koko ajan mieli vilkuilla luuria. Ihan vaan vilkuilla. Pahinta oli, ettei minulla ollut edes mielihalua tehdä mitään järkevää puhelimella: en halunnut suunnitella seuraavan päivän sähköistä kauppalistaa, kysellä ystävän kuulumisia tai kirjoittaa blogikirjoitusta valmiiksi. Halusin yksinkertaisesti tarkistaa, onko minua joku jossain somekanavassa tökännyt.

Ehdottomuuteni haastetta kohtaan piti minut levottomuudestani huolimatta kaidalla tiellä. Suljin laitteet kympiltä ja opettelin heräämään ilman, että alan ensimmäiseksi selata Instagram-feediäni.

Marokon matkalla kuljin vähän eri ajassa kuin Suomi, mutta pidin 22–07-kellonajoista kiinni yhtä lailla. Ystäväni teki minulle jopa yllätyshyökkäyksen Facebookissa: ”Kiinni jäit! Olet ollut somessa ennen puolta yötä.” Pääsin lällättämään takaisin, että maassa maan tavalla: Marokossa kuljetaan kaksi tuntia jäljessä.

Toki muutama lipsuminenkin on tapahtunut. Pari kertaa olen yksinkertaisesti somettanut menemään vanhasta tottumuksesta ja tajunnut vasta jossain vaiheessa olevani kielletyissä puuhissa. Eräs työpäiväni alkoi jo kuudelta, ja aamu vaati yhteydenpitoa kollegani kanssa. Toisena päivänä jouduin yksinkertaisesti venyttämään työntekoa yli kymmenen, jotta saan kaiken valmiiksi.

En kuitenkaan nostaisi näitä mokailuja keskiöön, vaan nimenomaan ne kaikki päivät ja hetket, kun olen valinnut offlinen vanhojen tapojeni vastaisesti. Enkä olisi taatusti tarvinnut somea yhteenkään niistä hetkistä.

Kirjoitan teille vielä laajemman selonteon vaikutuksista ja haasteajasta ensi viikolla, kun saan kuusi viikkoa täyteen. Ja tarkoitus ei tietenkään ole, että tämän ajan jälkeen alan somerellestää säännöittä. Haluaisin pitää rajat tulevaisuudessakin, joskaan en aivan näin ehdottomina, vaan poikkeustapaukset sallien.

Haluan herätä aamuihin ilman puhelinta, sulkea silmät päivän jälkeen ilman sinistä valoa. Haluan, että minusta tykätään enemmän livenä kuin somessa.

-Henriikka

Ps. Ai miksi tällaiset kuvat? Nämä ovat kuvia mun lempipaikasta, jonne kävelen usein istumaan yksin – ja nimenomaan ilman somea.

3.5.2016

Onko minulla edes noin monta, noin äänekästä ystävää

–

muoti, oma tyyliTags: lappuhaalarit

Ja niin vain vyöryy toukokuu, kuin ei olisi koskaan ennen tullut yhtä vauhdilla (vaikka kaikki tiedämme, että niin käy joka vuosi). Lenkkeilijät ovat vallanneet kaikki talvikunnossapidetyt ja -pitämättömät tiet ja luulevat, että liian lyhyet sortsit ovat vihdoin tulleet muotiin.

Raitiovaunu Ylioppilasaukiolta Arabianrantaan kestää yhtä kauan kuin ennenkin, mutta tuntuu puolta pidemmältä, kun haluaisi ulos aurinkoon. Ihmisröykkiöt ovat vallanneet puistot ja levittäneet piknikvilttinsä maahan. Kaikki näyttävät niin kauniilta ja sinuilta itsensä ja ryhmiensä kanssa.

Kävelen ohi ja mietin, onko minulla edes noin monta, noin äänekästä ystävää.

Työpaikalla on muutama vapusta jäänyt ilmapallo. Kuinka ne voivat näyttää niin surullisilta heti vapun jälkeen, vaikka olivat symboloimassa silkkaa, värikästä iloa vielä muutama päivä sitten? Paperiserpentiinistä ei ole jäljellä kuin katkenneita, tallottuja pätkiä ja puhaltajan DNA.

Piti keventää kesää kohden, mutta löydän itseni kerta toisensa jälkeen lusikka marshmallow fluff -purkissa. Vaahtokarkkitahna näyttää niin ihanalta ja maistuu kuin makeaa pilveä söisi. Kun hotkii välissä jotain muuta, jaksaa syödä ainakin puoli purkkia kerralla.

Ne valoisat ajat ovat alkaneet, jotka pakottavat panikoimaan. Nyt pitäisi lyödä jarrut kiinni, seisauttaa aika, jotta alkukesän hämmentyneesta riemusta saisi kaiken irti. Pitäisi kaivaa filmikamera esiin, pyyhkiä pölyt linssin päältä ja ikuistaa helsinkiläisten hymyt, joita yritetään salata viimeiseen saakka.

Toukokuun kolmas tarkoittaa lappuhaalareita ja iloa siitä, että valtoimenaan valuvat Elovena-hiukset jäivät huhtikuun taakaksi.

-Henriikka

villatakki/second hand, kengät/Nike, lappuhaalarit/Zara

2.5.2016

Omena-valkohomejuustoburgerit

–

ruoka ja juoma, yhteistyöTags: burgeriresepti, castello, hampurilainen, omena, punasipuli, valkohomejuusto

Yhteistyössä Asennemedia ja Castello

Vappu on jo unohdettu, mutta onneksi keväältä löytyy tuhat muuta syytä juhlia!

Läheisiä voi istuttaa pöydän ja ruoan ääreen valmistujaisten, kesäloman tai vaikka pelkän toukokuun alun kunniaksi. Ensi sunnuntaina vietetään äitienpäivää, ja juhlahetki äidin tai perheen kesken voi sisältää niin rentoa yhdessäoloa kuin herkkusapuskaakin.

Suunnittelin kevään ja kesän juhlia silmällä pitäen reseptin Castellon White -valkohomejuusto keskiössä. Lopputuloksena syntyi burgeriresepti, joka kätkee sisäänsä vihreää omenaa, punasipulia ja viikunahilloakin. Nam nam nam.

Omena-valkohomejuustoburgerit

Castello White -valkohomejuusto
Punasipuli
Babypinaatti
Viikunahillo
Granny Smith -omenoita
Sämpylöitä
Öljyä paistamiseen

1. Valmista ensin pihvit valmiiksiesimerkiksi seuraavalla ohjeella (huom! Burgerit toimivat hyvin myös ilman pihviä):

Burgeripihvit

400-500 g jauhelihaa
1 pussi Ranskalainen sipulikeitto -pussikeitto
1 dl vettä
1 kanamuna
0,5 dl korppujauhoja (gluteeniton sopii)
suola, pippuri yms.

Sekoita ainekset kulhossa, mausta halutessasi ja anna turvota muutama minuutti. Muotoile taikinasta palloja, aseta uunipellille leivinpaperin päälle ja painele pallot esim. lasinpohjalla pihveiksi. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

2. Paista sipulirenkaat öljyssä pannulla, noin 5 minuuttia.
3. Paista sämpylänpuolikkaat uunissa tai pannulla, jos haluat rapeutta. Jos lämpö riittää, niin turvaudu mikroon.
4. Sivele sämpyläpohjan päälle viikunahilloa.
5. Lado päälle kuuma pihvi ja asettele päälle valkohomejuusto (Tässä vaiheessa pystyt vielä lämmittämään mahdollisesti jäähtyneen burgerin).
6. Lado sämpylöiden väliin babypinaatti, paistettu sipuli ja ohuiksi leikatut omenaviipaleet.

Voin kertoa, että kombo toimi niin hyvin. Ensi kerralla lisään pihviin vielä chiliä ja lisää mustapippuria ja ladon omenat ehkä pihvin alle lämpenemään. Halutessaan omenatkin voisi paistaa, mutta itse tykkäsin, että ne olivat raikkaina makupaloina burgereiden välissä.

Tämä oli itse asiassa ihkaensimmäinen kerta, kun syön burgerini valkohomejuustolla. Sinihomejuustohamppareita on tullut maistettua useasti, mutta tämä oli aivan uusi juttu. Jatkoon!

Herkullista viikkoa. Muistetaan nauttia keväästä ja juhlia sitä riittävästi!

-Henriikka

1.5.2016

Työläisten juhla

–

elämä, juhlapyhät, perheTags: kesämökki, mökkitalkoot

Huijasin! Väitin eilen, että Kouvolan tienoilla tulee satamaan koko vappuaaton. Mutta kuinkas kävi: sadepilvet kiersivät mökkimme muutaman kilometrin päästä säästäen perheen kastumiselta. Saimme kaksi tehokasta talkoopäivää Valkealan kauniissa maisemissa. Kahdeksan henkeä puunasi ja kunnosti piparkakkutalon kesäkuntoon niin nopeasti, ettei ehtinyt kissaa sanoa.

Ajamme juuri kotiin. Autoilemme niin harvoin, että se tuntuu harvinaisen kivalta, vaikka ekologiseen elämäntapaan pyrkivän ei kuuluisikaan sanoa näin. Mutta aurinko laskee niin kauniisti ja laina-auto hyrrää. Pikkusisko laulaa takapenkillä tapansa mukaan.

Helsingin lämmin vappu meni sivu suun. Oli kuulemma miesmuistiin kuuminta ja kivointa. Ei haittaa, sillä meillä oli mökin takka ja vaahtokarkit.

Olin teini-ikäisenä se meidän perheen kapinallinen, joka jäi kotiin riekkumaan kavereiden kanssa, kun muu perhe lähti mökkeilemään. Voi kuinka ajat ovatkin muuttuneet! Kavereista pidän edelleen, mutta nykyisin kutsun heidät mökille mukaan.

Suunnitelmissa on elokuun viikonlopun mökkijuhlat, joissa syödään pitkän pöydän ääressä ja laitetaan illan tullen vintillä jalalla koreasti. Aamulla herätän kaikki vasta, kun olen keittänyt kahvit ja kattanut aamiaisen pöytään.

Kotiovi lähestyy. Toivottavasti teillä oli juuri sellainen vappu kuin halusittekin sen olevan. Tai vähän parempi.

-Henriikka

30.4.2016

Homssuinen vappukööri

–

juhlapyhät, juhlat, nostalgia, perheTags: foliopallo, lapsuuskuva, vappu, vappupallo

En tiedä, missä teidän vappuhurvittelu tapahtuu, mutta minä olen vanhempien luona Kouvolassa. Koko sisaruskööri on kokoontunut mökkitalkoisiin ja vettä tulee koko taivaankannen leveydeltä. Turha luulla, että illaksi selkenee: 30 kilometriä leveä sadealue kulkee pystysuoraan juuri kesämökkimme yli.

Vappuasussani ei ole kehuttavaa: äitin vanhat raitatuulihousut ja muotonsa menettänyt verkkatakki. Kerroksia kerrosten päälle, että lämmityksettömässä mökissä pärjää. Onneksi lounaaksi on varattu burgereita, minkä voimalla luuttuan ja lakaisen kuin Poppasen M.

Kuvassa sisarusköörimme oli vielä yhtä vähäisempi. Itkettää katsoa kuvaa. Miten ihania vappuja saimme viettää jo lapsena. Muistan, kuinka rakas läpikuultava Ariel-pallo minulle oli. Tunsin oloni prinsessaksi, kun kuljin kaupungilla ja pallo oli sidottu napinläpeen.

Kuva todistaa, että olin hivenen homssuisempi prinsessa kuin muistoissani. Yhtä ehta silti!

Vappuriemua kaikille!

-Henriikka

28.4.2016

Melkein kuin päiväkahvit Pariisissa

–

kahvilla, matkustus, ruoka ja juoma, yhteistyöTags: cafe au lait, kahvin valmistaminen pressopannulla, maitokahvi, paulig

Yhteistyössä Asennemedia ja Paulig

Marokon matka oli ja meni. Lomaviikko meni vilauksessa, kun taas jälkipyykkiä voi pestä viikkotolkulla: katsella kuvia, muistella hetkiä, miettiä mikä onnistui ja minkä tekisi ensi kerralla toisin. Mihin paikkoihin haluaisi vielä Marokossa palata ja mitä uusia paikkoja valloittaa. Varsinaiset matkakertomuksetkin ovat vielä kirjoittamatta, mutta taatusti tekeillä.

Matkani määränpää on kuitenkaan harvoin sama kuin viime reissulla. Haluan uusia paikkoja, uusia kokemuksia. Vaikka haluaisin palata kaikkialle, kiinnostus uutta kohtaan voittaa lähes aina. Poikkeuksiakin kuitenkin on: esimerkiksi Kööpenhamina, Göteborg ja Marseille tuntuvat kaupungeilta, joiden tunnelmaan on pakko päästä takaisin.

Marokon jälkeen mielessä on pyörinyt kuitenkin eritoten Pariisi, rakkauden kaupunki. Haaveen ympärille luodut teemapäiväkahvit tuovat unelmakohteen astetta lähemmäs.

Olen käynyt Pariisissa kahdesti. Ensimmäisen kerran ekalla interrailillani 19-vuotiaana vuonna 2010 ja tokan kerran toisella reililläni vuonna 2013 (silloin kävelimme sateenvarjojen kanssa romanttisesti, koimme kaupungin tunnelmaa puistoissa ja istuimme yötä ulkoilmaleffassa).

Nyt haaveissani on lähteä sinne ihan varta vasten, ilman reilirinkkaa ja vielä useaa etappia edessä. Ottaa pikkusisko mukaan, käyttää remmisandaaleja ja rypistymättömiä kukkamekkoja, makoilla viltillä puistoissa syöden persikoita ja jäädä jokaiseen kulmakuppilaan juomaan kaunis kahvi.

Onneksi Pariisin tunnelmaa saa luotua kotiinkin. Ostin kaupasta mansikoita, keksejä ja purkin Nutellaa ja ihanaa valkohomejuustoa, jonka pakkauksessa oli Eiffelin kuva. Sen jälkeen valmistin pressopannulla Café au Laitin Paulan ohjeella.

Café au Lait pressopannulla

1. Mittaa pressopannuun tarvittava määrä kahvia. Huom! Hyvä nyrkkisääntö: yksi kahvimitallinen (7-8g) kuppia (1,25dl) kohden. Muista käyttää tasamitallisia. Café au lait valmistetaan tummapaahtoisesta kahvista.
2. Kaada kuuma vesi (vasta kiehahtanut) pressopannuun.
3. Sekoita.
4. Jätä pressopannun mäntä ylös ja anna kahvin uuttua muutaman minuutin verran. Paina mäntä alas.
5. Kaada suureen kahvikuppiin ensiksi kahvi ja sen jälkeen kuumennettu maito. Mitä rasvaisempaa maitoa käytät, sitä täyteläisempi juomasta tulee.

Om-nom-nom. Voin kertoa, että marokkolaiselta tarjottimelta katosi hyvin nopeasti kaikki ranskalaiset eväät. Ja vaikka yleensä juon kahvini mustana, muutaman välivaiheen kautta valmistettu maitokahvi maistui kyllä tosi hyvältä.

Ja jotta pääsisin todelliseen tunnelmaan, oli minulla sama mekkokin päällä kuin kolme vuotta sitten Pariisissa.

On siinä naapureilla ihmettelemistä, kun tuulisena päivänä naapurirapun asukas istuu tupakkaparvekkeella punaisissa huulissa ja nauttii elämästä. Mä sanon
”heippa vaan hei ja kokeilkaa tekin”.

-Henriikka

27.4.2016

Suppilovahvero-tomaatti-chilipasta (tai sama herkkusienillä)

–

kirjat, ruoka ja juomaTags: sienikastike, suppilovahveroresepti, vege, vege-kasviskeittokirja

Mitä jos söisit tänä iltana vähän sieniä? Ei tekisi kasvisruoka sinullekaan varmasti yhtään hassumpaa.

Suppilovahvero-tomaatti-chilipasta

500 g tuoreita suppilovahveroita pilkottuna
1 rkl oliiviöljyä kuulottamiseen
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 mieto tuore punainen chili hienonnettuna (tai 1/2–1 tlk kuivattua chilimurskaa)
(2 dl kuohukermaa)
3 rk tomaattipyreetä (esim. Mutti)
suolaa
pippuria
500 g nauhapasta (esim. tagliatelle tai spagetti)
2 rkl sileälehtistä persiljaa hienonnettuna

Kuivapaista suppilovahveroita laakealla paistinpannulla niin, että niistä alkaa irrota nestettä. Lisää lämpöä ja haihduta sienten neste niin, että ne ovat lähes kuivia. Laske pannun lämpötilaa ja lisää oliiviöljy sienten päälle, sitten valkosipuli ja chili (ja kerma, jos haluat). Sekoita.

Lisää joukkoon tomaattipyree. Kypsennä kastiketta n. 7–10 minuuttia, lisää suola ja pippuri ja ota pois lämmöltä.

Keitä pasta ohjeen mukaan. Kun pasta on al dente, kaada vesi pois, mutta ota talteen noin 2 dl keitinvettä. Kaada pasta pienissä erissä kastikkeen päälle pannulle ja sekoita. Jos kastike on liian kuivaa, lisää joukkoon keitinvettä vähän kerrallaan. Viimeistele pasta persiljalla.

Resepti on Alex Niemisen ja Riikka Sukulan Vege! -kirjasta. Keittokirja on tätä nykyä keittiömme käytetyin fyysinen reseptilähde ja olen opuksen suuri fani.

Pakko nauraa tähän väliin vähän! Googlasin kesken kirjoituksen lisätietoa kirjasta ja mitä mitä mitä! Klikkasin auki oman kirjoitukseni. Olenkin siis kirjoittanut kirjasta jo aiemmin, en siis paasaa pitkään.

Tänään kirjasta julkaistiin kuitenkin jo neljäs, laajennettu painos. Yksi liian helposti epäonnistuva resepti on poistettu ja jo valmiiksi jykevään kirjaan on lisätty vielä yli 20 uutta reseptiä.

Koska soveltaminen on ruoanlaiton a ja o, ei annoskuvissakaan näkyvä ruoka ole aivan ohjeen mukainen. Koska tuoreita suppiksia on ~~huonosti~~ olemattomasti tähän aikaan saatavilla, käytin pois jääkaapin herkkusienet.

Peruspastan sijasta käytin Clearspringin riisipastaa ja maitopohjaisen kerman sijasta soijavalmistetta. Päälle raastoin parmesaania.

Yhtäkkiä minusta on tullut ruoka- ja ravintolaihminen. Toki olen sitä aina ollut, mutta ihan uudella levelillä. Löydän itseni nykyisin yllättävän usein fiilistelemässä valkosuklaalla kuorrutettua pihlajansilmua tai graavattua munankeltuaista.

Kohta varmaan paljastan keittiöpaheenikin kuin ruokabloggaajat konsanaan.

Hyviä sienihetkiä!

-Henriikka

kirja saatu arvostelukappaleena

26.4.2016

Mieskin saa kitkeä

–

DIY, kukat, yhteistyöTags: basilika, kekkilä, luonnonmukainen yrttimulta, minttu, multa, persilja, puutarha, timjami, yrttejä ikkunalaudalle, yrttien istutus, yrttien kasvatus

Yhteistyössä Kekkilä

Janne tässä moi!

Kirjoitan tämän päivän blogipostauksen, koska sain viimein toteutettua yhden pitkäaikaisista all talk, no action -tavoitteistani. Pidän ruoanlaitosta, minkä vuoksi olen pidemmän aikaa suunnitellut helppojen ruokakasvien kasvattamista omalla ikkunalaudallamme. Laiskuudestani johtuen se on kuitenkin aina jäänyt. Yllättäen Kekkilä heitti muutama viikko sitten aiheeseen liittyvää haastetta huvittavasti vaimoni ohi suoraan minulle, joten pakkohan siihen oli tarttua.

Työnsin siis kädet multaan.

Tiesin heti, että mitään kovin kunnianhimoista en halua alkaa kasvattaa. Parvekeettoman 43-neliöisen kerrostalokotimme puutarhapuitteet eivät ole mielettömät, mutta eivät toki olemattomatkaan. Tavoitteena oli istuttaa jotain sellaista, joka voisi olla lähes jokapäiväisessä käytössä, mutta jonka hoitamisen ainakin pitäisi olla suhteellisen helppoa. Tämän vuoksi valitsin kohteekseni yrtit, jotka mielestäni tekevät ruoasta kuin ruoasta aina astetta parempaa.

On hauska fakta, että olen itse saanut isoimmat keittiöviljelyvaikutteet nimenomaan miehiltä.

Isäni on todella kova viherpeukalo, eikä todellakaan rajoita intohimoaan pelkästään ruukkukukkiin. Meillä on vanhempien luona iso piha, jossa isä on käytännössä aina, jos ei ole töissä tai TV:stä ei tule hiihtoa. Puutarhasta löytyy aina viljeltävää, kitkettävää, siistittävää ja korjattavaa. On marjapensaat, omenapuut, kukat, kurkut ja yrtit. On ollut aina kivaa, kun ruokapöydästä on usein löytynyt itsekasvatettua ruokaa.

Toisena inspiraationa on ollut eräs hyvä turkulainen ystäväni, joka on luonteeltaan käsityömies henkeen ja vereen. Luonne näkyy myös keittiössä: omavaraisuutta arvostetaan. Muistan joitain vuosia sitten, kun hän fiiliksissään selitti itujen kasvattamisesta itse, kun minä kitkin vasta villeissä unissani. Inspiroiva kaveri.

Valitsin uhreikseni neljä perusyrttiä: monikäyttöisen timjamin, jokaiseen jälkkäriin sopivan mintun, suomalaisen perusyrtin persiljan ja lempivihannekseni tomaatin parhaan kaverin basilikan. Näistä jokaisen voi istuttaa ja kasvattaa ihan siemenestä asti, mutta koska halusin päästä helpommalla, ostin ne valmiina tuoreyrttinä ja siirsin ruukkuihin.

Yrttien siirtäminen ja kasvattaminen ei ole mitään rakettitiedettä: valmiiksi kasvatettu yrtti siirretään juurineen päivineen ruukkuun ja täytetään tyhjät kohdat mullalla. Viisi olennaista knoppia kannattaa kuitenkin pitää mielessä.

1.   Jos ruukun pohjassa ei ole reikää, pitää pohjalle ehdottomasti heittää lekasoraa tai jonkinlaista kivimurskaa salaojitukseksi. Tätä saa onneksi lähes joka kukkakaupasta.
2.   Mullan pitää olla tarpeeksi hiekkaista, joten esimerkiksi ihan tavallinen kukkamulta ei tähän hommaan käy. Kekkilä teki omassa tapauksessani homman helpoksi nimenomaan yrttien kasvattamiseen tarkoitetulla mullalla.
3.   Yrtit tykkäävät valosta. Itään tai länteen päin katsovat ikkunat ovat valon määrän suhteen näin kesän yli ideaaleja, eteläisillä ikkunoilla saattaa tulla liian kuuma. Toisaalta, jos ikkunat ovat vanhat ja kovin vetoiset, kannattaa pitää huolta, ettei yrtit palellu.
4.   Yrtit juovat aika paljon, joten päivittäinen kastelu on tärkeää. Lannoitettakin voi lisätä välillä – nestemäinen versio on aika simppeli vaihtoehto.
5.   Käytä yrttejä säännöllisesti ruoanlaitossa, niin ne pysyvät terveinä ja jaksavat kasvaa.

Oikeastaan ainoa hyvin vaikeaksi kokemani asia oli ruukkujen valitseminen. Ei kuitenkaan siksi, että yrteille pitäisi valita jokin todella spesiaali ruukku vaan siksi, että valikoimaa on hurjasti ja niiden ulkonäölle pitäisi saada vaimonkin hyväksyntä. Onnistuin mielestäni aika hyvin!

Tuossa ikkunalaudalla nuo yrtit nyt mukavasti viheriöivät – persiljaa ja minttua olen jo ehtinyt käyttääkin. Kaikki apu on kuitenkin tarpeen, joten jos joku siellä ruudun toisella puolella osaa kertoa jotain nokkelia vinkkejä minulle ja kaltaisilleni aloittelijoille, otamme ne äärimmäisen kiitollisina vastaan.

Myös helppoihin lajikkeisiin – niin yrtteihin kuin muihinkin – liittyviä ehdotuksia olisi kiva kuulla. Minkä kasvattaminen olisi hauskaa ja helppoa puuhaa? Korianteri ja ruohosipuli ovat itselläni seuraavina listalla, jahka nyt ensin selviydyn rinnakkaiselosta näiden kanssa vähän pidempään. Vaatii aikaa, huolenpitoa ja säännöllistä googlettelua, niin kuin parisuhde konsanaan.

Tässä puutarhanhoidon huumassa hankin itselleni lisääkin tekemistä. Nämä pienet kaktukset pääsevät seuraavaksi uusiin ruukkuihin. Ehkä ne ovat jonkinlainen itsetunnon vakuutus: käsittääkseni kaktukset ovat aika sitkeitä eliöitä, joten jos nuo yrtit tuosta nuupahtavat, niin ei tarvitse aivan täysin pettyä itseensä.

-Janne

25.4.2016

Kirjan ja ruusun päivän lahja

kommentoi

–

kirjatTags: kirjan ja ruusun päivä, sydämenlyönneissä ikuisuus

Lauantaina vietettiin kansainvälistä kirjaa juhlistavaa vuosipäivää. Aloitin perjantaina pienestä pätemisen tarpeesta keskustelun kotona:

”Huomenna on Kirjan ja ruusun päivä.”
”Ai on? En muistanutkaan. Mikäs siinä olikaan se juju?”
”Miehet antaa naisille ruusuja, naiset miehille kirjoja.”
”Ainiin olikin.”
”Otan sitten mieluummin kirjan kuin ruusun. En ole ruusutyttöjä. Kuihtuvat niin pian. Mutta mieluummin ruusu kuin ei mitään.”

Heitin viimeisen kommentin ihan ilmaisena vinkkinä vaan. En todella ajatellut sen jäävän mieleen itämään. Mutta kuinka kävi? Näimme lauantaipäivänä Kampissa, ja Janne saapuu minua halaamaan kirja kädessä: ”Tässä tämä kirja nyt sitten.”

Sydämenlyönneissä ikuisuus on ainutlaatuinen lukukokemus omaa tietään etsiville, itämaisesta mystiikasta kiinnostuneille ja kaukomaille havittelijoille. Maailmalla suurmenestykseen noussut romaani on lempeä ja inhimillinen tarina kohtalon erottamista rakastavaisista ja rakkauden voimasta.

Voi elokuinen kesälomani! Sinä olet kirjoja varten. Kasvatan virtuaalisten ja paperisten kirjojeni pinon niin suureksi, ettei sen takaa näy siivoton koti, joka saattaisi houkutella pyyhkimään pölyjä ja imuroimaan lankkuja loma-aikaan.

Lahjasta innostuneena myös minä hain Jannelle kirjan. Ostin kaksi, sillä koin ~~vähän~~ paljon huonoa omatuntoa, kun ne olivat oikeastaan ~~enemmän~~ kokonaan minulle: Koko perheen kattaus ja Gluteenittomat pullat, kakut ja piirakat.

Kirjalahja olikin enemmän kuin pari kirjaa: pikemminkin lupaus pullasta!

-Henriikka

24.4.2016

Kauniit ja gluteenittomat vapputarjoilut piknikille

–

juhlapyhät, juhlat, kaverit, ruoka ja juoma, yhteistyöTags: brunssi, diaryfree, fria, fria suomi, gluteeniton, glutenfree, maidoton, piirakka, piirakkaohje, piirasohje, piknik, resepti, suolainen piiras, vappu

Yhteistyössä Asennemedia ja Fria gluteeniton

Vappu on ihan pian täällä! Miten se tuleekin joka vuosi niin yllättäen? Vappu on ilon, kevään ja valon juhla. Olen pitänyt sen rentoudesta lapsesta saakka. Sateenkaarenväriset paukkuserpentiinit jätän muille, mutta herkullinen ja helppo ruoka, ystävät ja ulkonaolo tekevät oman vappuni.

Valmistelimme eilen inspiraatioksi tulevaan vappuviikonloppuun kauniin ja helposti pihalle mukaanotettavan vappubrunssin. Brunssivalmisteluiden takana oli lisäkseni Noora & Noora, joista Noora K:n kotona saimme ihan huipusta ruoasta myös nauttia.

Koko menu toteutettiin gluteenittomasti ja maidottomasti Frian tuotteiden pohjalta. Itselleni Frian tuotteet ovat erittäin tuttuja ja vakituisessa arkikäytössä, mutta Noorat saivat tutustua kertarysäyksellä yrityksen tuotteisiin. Kerta toisensa jälkeen Frian tuotteet yllättävät kyllä kokeilijansa: ”Ovatko nämä muka gluteenittomia?”

Gluteeniton ja maidoton vappumenu

– Kinkkupiiras (resepti postauksen lopussa)
– Frian puolukka-karpalo– ja porkkana-ruusunmarjavuokaleivät
– Kikhernetahna (resepti tulossa huomenna Noora & Noora -blogiin)
– Täytetyt Fria chia-siemensämpylät (kasvisrasvalevite, vihannekset, salami)
– Fria omena– ja sitruunamuffinit, kinuskikastiketta ja hopeakuulia
– Fria mutakakku mustikoilla ja banaanilla, soijajäätelön ja mintun kanssa
– Pensasmustikoita
– Viherpirtelöt
– Lisäleivänpäällisiä
– Kahvia, mehua ja kuohuvaa

Koko kattaus valmistui kolmen kiireisen naisen toimesta vikkelästi. Leivoin piirakan edellisiltana ja kaiken muun saimme kasaan muutamassa hetkessä ennen juhlavieraittemme Ullan ja Juulian saapumista.

Alkuperäinen suunnitelma oli syödä pihalla, mutta kun aamulla tuli taivaan täydeltä rakeita ja räntää, katoimme pöydän suosiolla sisälle. Aurinko kuitenkin heitti muutamat lohtusäteensä sateesta toipuvalle takapihalle ja saimme kuin saimmekin kippistellä vapulle pihalla!

Muutama vapputarjoilua helpottava vinkki

– Yksittäispakatut viherpirtelöt ja muut smoothieherkut saa kätevästi mukaan piknikille. Laseihin (etenkin kuoharilaseihin) kaadettuna homma tuntuu kuitenkin astetta juhlallisemmalta!

-Pakkaa täytetyt leivät paperipusseihin. Suodatinpussit ajavat saman asian, jos visuaalisuudesta on varaa tinkiä.

-Piiras on helppo eväs piknikille. Siirrä piirakka kevyeen kertakäyttövuokaan, jotta piinaavan painavaa vuokaa ei tarvitse kantaa mukana koko vappua.

-Vältä tarjoiluja ja koristeluja, jotka eivät kestä piknikkorin armoilla. Frian mutakakku banaaneilla ja pensasmustikoilla on hyvä esimerkki näyttävännäköisestä, mutta erittäin helposta ja toimivasta vaihtoehdosta jälkiruoaksi.

En ollut koskaan ennen tehnyt maidotonta suolaista piirasta ja väitän, että tällä ohjeella onnistuu kuka vain!

Gluteeniton ja maidoton piiras

pohja:
1 pkt Fria lehtitaikinaa (voitaikinamainen koostumus)

täyte:
n. 150 g kinkkusuikaleita
2 – 2,5 dl soijakermaa
3 kananmunaa
pippuria maun mukaan
200g maidotonta juustoraastemaista valmistetta (esim. Tofutti)
1/2 punasipuli
kirsikkatomaatteja

Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Kylmää taikinaa on helpompi käsitellä kuin lämmintä, joten sulata maltilla.

Sekoita kinkku, ”kerma”, munat, pippuri ja ”juustoraaste” keskenään ja kaada täytteen päälle. Pilko tomaatti ja sipuli ja asettele ne piirakan päälle. Paista piirakka 200 asteessa 30–45 min. tai niin kauan, että pinta on kypsän ruskea.

Täytteen aineksia voi vaihdella maun mukaan. Kinkun voi korvata vaikka broilerilla tai kasviksilla.

Frian chia-siemensämpylät ovat ihan huippuhyvä tuote. Ottaisin niitä piknikkoriini koska vain. Myös puolukka-karpaloleipä on suosikkini, vaikka yleensä kierrän gluteenittomat vuokaleivät kaukaa. Noora H:n valmistama kikhernetahna oli brunssin vihreä kunkku ja odotan jo, että he jakavat huomenna sen teko-ohjeen blogissaan.

Parasta vapussa on tietysti seura, niin kuin tällä brunssillakin oli. Hyvällä menulla saa kuitenkin hyvästä seurasta vielä enemmän irti ja kompensoitua kehnoa seuraa. Kannattaa siis pelata korttinsa oikein.

Iloista vapunodotusta!

-Henriikka

23.4.2016

Uudet (ihanat) hiukset !

–

hiuksetTags: blondi, elielinaukio, elina, hiusväri, kampaaja, kampaamo, kansalaistori, kylmä vaalea, naps eliel, naps yrjönkatu, parturi, tukka, vaaleat hiukset

Kyllästyin hiuksiini ja iänikuiseen Elovena-lookiin. Jos satuin vahingossakin samaan näkökenttään pellon kanssa, niin joku oli jo hihkumassa, että sopisit kansallispuvussa viljojen keskelle hypppelehtimään. Se on toki hyvä rooli, mutta hyvä on toisinaan vaihtaa.

Kyselin neuvoja teiltäkin, ja kommenttinne olivat erittäin varteenotettavia. Kiitos, taas kerran. Polkkaa tai pitkää polkkaa en tahtonut, sillä sen olisin varmasti tehnyt vain tämän hetken trendipäissäni. Aprikoosia ja ruusukultaista päätä harkitsin, mutta totesin lopulta sen riitelevän värikkään pukeutumismieltymykseni kanssa. En halua loistaa liian värikkäänä ja pelkkiin mustiin ja harmaisiin pukeutuminen tuntuu rangaistukselta.

Yhden lukijan ehdottoman permanentin siirsin vielä tulevaisuuteen, mutta eräs toinen kehui, miten hyvin minulle sopii tosi vaalea tukka. Joku toinen ehdotti vaaleaa, kylmää harmaata. Ja sitä jäin miettimään pitkään.

Voi olla, ettei lopputuloksesta tullut ihan se, mitä kommentoija ehdotti, mutta olen itse ihan super tyytyväinen.

Olo on ihan uusi, freesi, keväinen. En ole ollut näin blondi pitkään aikaan enkä juuri tämänsävyinen koskaan. Minulla oli viitisen vuotta sitten hopeanhohtavat hiukset, mutta ne olivat jo niin överit, ettei sitä lasketa. Lisäksi purkkalatvat leikattiin ja tasattiin nipsnaps. Kymmentä senttiä ei kovin selkeästi näin pitkissä hiuksissa huomaa, mutta oli ihana päästä kaksihaaraisista ja tunkkaisesta, takkuuntuvasta latvasta.

Vakkarikampaajallani Elinalla (Naps Eliel) oli tekemistä, kun raitatoiveisiin tottuneena hän saikin värjätä hiukset kauttaaltaan. Kolme tuntia ja vartti riitti koko urakkaan. Otin värjäyksen ja leikkauksen lisäksi olaplex-hoidon hiusten turvaksi, mikä tietenkin otti oman aikansa.

Värjäyskierrettähän tämä tarkoittaa, mutta hiusteni ollessa luonnostaan kovin vaaleat ja kesän olevan tulossa, en usko palaavani takaisin kampaajanpenkkiin muutamaan kuukauteen, ehkä puoleen vuoteen. Kotikäyttöön ostin vielä blondaavan hoitoaineen, jotta hiukset eivät taittaisi keltaiseen tulevaisuudessakaan.

Olo on niin uusi, voi että! Otsikko on siitä hämäävä, että samat vanhat hiuksethan nämä ovat, tuntuvat vain ihan uusilta. Eniten pidän siitä, että väri ei ole tylsän tasainen, vaan seasta löytyy raitaa ja vaihtelevuutta. Enkä pane yhtään pahakseni, että hiusten värjäämisen sijasta näytän pikemminkin siltä kuin olisin käynyt solariumissa.

Mitä sanotte? Toivottavasti tykkäätte, sillä sen minä vaan kerron, että nämä hiukset rokkaa!

-Henriikka

Ps. Olen kertonut tämän ennenkin, mutta eikö ole aivan mahtava stoori, että olemme tutustuneet Elinan kanssa tanssiessa? Jyväskylässä asuessani treenasimme ja tanssimme samassa muodostelmajoukkueessa streetin SM-kisoissa. Hopeaa tuli!

21.4.2016

Mitä Marokosta kannattaa ostaa? Astioita!

–

astiat, matkustusTags: astiat, casablanca, marokko, marokon tuliaiset, marrakech, tinkiminen, tuliaiset

En halua missään tapauksessa kotimme muuttuvan sellaiseksi tavaraläjäksi, jossa on kymmenittäin Afrikasta kannettuja puisia elefantteja, korurasia pullollaan Aasian rannoilta kerättyjä kiviä ja joka hyllynreuna matkamuistoja täynnä. En tahdo kantaa matkoiltani kotiin mitään, joka ei sovi arkeen ja kotimme miljööseen.

Pidän kuitenkin siitä, että reissuilta voi tuoda mukanaan tuliaisia, jotka ujuttautuvat saumattomasti muuhun elämään ja muistuttavat samalla hyvistä hetkistä matkoilla. Marokosta kannoin mukanani muun muassa teetä, pyyhkeitä ja astioita.

Kirjoitan muista tuliaisista myöhemmin, mutta nyt keskitytään astioihin, Marokon ylpeyksiin.

Et voi kulkea Marrekechin Medinan katuja näkemättä astioita. Niitä on kasoittain, tuhansittain, miljoonittain pienillä sokkelokujilla ja voin vain kuvitella, kuinka paljon minulta jäi näkemättä. Näyttävimpiä lautasia ja kulhoja roikutetaan seinällä, pienemmät ovat riveissä ja kasoissa hyllyillä ja maassa, osa kadulla saakka.

Paras paikka suorittaa ostoksia Marrakechissa on Medina ja sen vieressä sijaitseva Mellah. Djemaa el-Fna -aukiolta alkavat souk-markkinakojut ovat varsin hyvä paikka kuluttaa roposiaan.

Kannattaa huomioida, että myös laadutonta tavaraa liikkuu paljon. Ystävämme ostivat mielettömän kauniin astian Marokon tuliaiseksi, mutta se päästi väriä heti ensimmäisen vesipesun yhteydessä. Myös maalausjäljissä on paljon eroa. Ensimmäisestä kojusta ei välttämättä kannata hamstrata, vaan tutkia hetki ja tehdä päätöksiä myöhemmin. Kaikkea ei voi tietenkään tietää etukäteen, mutta kannattaa pyrkiä tarkistamaan tuotteet kunnolla.

Tingi pois ainakin puolet, luultavasti enemmän. Mitä sinnikkäämpi olet ja mitä enemmän ostat, sitä halvemmalla saat. Joissain paikoissa on kiinteät hinnat, mutta sellainen on harvinaista.

Löysimme itse mukavan paikan ja mukavat myyjät, jotka olivat valmiita neuvottelemaan hinnoista ja olivat niin avuliaita, että ostimme mielellämme juuri heiltä. Ylläolevista suuremmista kulhoista maksoimme noin viisi euroa, alla olevista pienistä kipoista 1–2 euroa. Ensimmäisen kuvan lautaset olivat 2–3 euroa.

Kun olimme tehneet ostoksemme, sain vielä yllätykseksi valita kaupasta minkä tahansa pienen asian lahjaksi. Ihanaa! Valitsin pienen korurasian.

Astioita olisi ollut vaikka minkävärisiä. Pyrimme itse pysymään melko hillityissä väreissä ja tarkassa kuviossa, sillä boheemeimmat ja räiskyvimmät astiat jäisivät varmasti keittiössämme huomiotta.

Keraamisten astioiden lisäksi ihastuin ikihyviksi antiikkisiin tarjottimiin. Tarjolla oli sekä uusia että vanhoja metalliastioita, joista ne vanhat, painavammat ja laadukkaammat ovat ehdottomasti kauniimpia.

Valtavasta kultaisesta tarjottimesta pyydettiin aluksi 80 euroa, mutta sain tingittyä sen noin 15 euroon. Pienemmät olivat molemmat alle 10 euroa.

Nämä ovat kaikki sellaisia astioita, joille tulee varmasti käyttöä. Se tuntuu kivalta. Etenkin tarjottimista on ollut meillä vähän pulaakin ja nyt on ihana nostaa kahvikupit kaunille, vanhalle hopeatarjottimelle.

Ja astioista puheenollen, koti- ja sisustusjutut ovat vihdoin edenneet! Ruokapöydättä olemme vieläkin, mutta löysimme mieluiset vaatekaapit ja sängyn teettämällä. Vaatekaappeja tullaan huomenna kasaamaan, ja saamme vihdoin kaikki pahvilaatikot pois nurkista. Sänky tulee toukokuun alkupuolella ja pääsemme lattiatasosta ihanaan valkoiseen puusänkyyn. Lupaan kertoa tarkemmin näistäkin, kunhan asiat asettuvat.

Ihanaa iltaa, nautitaan auringosta.

-Henriikka

Ps. Ja iik! Jännittävä päivä. Menen ensi kertaa kokeilemaan treenejä yli 2,5 kuukauden tauon jälkeen.

20.4.2016

Työelämän tavoitteista ja vuorenhuipuista

–

elämä, opiskeluTags: manifesto, pr toimisto, työ, viestintätoimisto, viestintätoimisto manifesto

Minulla on tänään juhlapäivä. Syy juhlaan on ihan sellainen omakeksimä, mutta kuitenkin tosielämästä kumpuava: olen työskennellyt viestintäkonsulttina nyt tasan vuoden päivät.

Kun hain viime maaliskuussa uutta työtä Manifestosta avoimella hakemuksella, en edes kovin tarkkaan tiennyt mitä viestintätoimistoistassa tehdään. Totta kai tiesin raameja, mutta yksityiskohdat olivat aivan pimennossa. Intuitioni kuitenkin huusi, että viihtyisin viestintämaailmassa ja että minulla on sitä osaamista, mitä kentällä tarvitaan: kirjoittaminen on intohimoni, sosiaaliset taidot parhaita puoliani, kalenteri ja listat rakkaita ystäviäni, mutta luovuus kuitenkin lähellä sydäntäni.

Googlettelin millä tittelillä kannattaisi hakea ja valmistelin pitkään ja hartaasti hakemustani viestintäkonsultiksi. Kävin kahdessa pitkässä, mutta mielyttävässä työhaastattelussa ja huhtikuun 20.päivä aloitin työt. Jännitti, mutta olin täynnä intoa kehittyä ja oppia uutta, hyppäämään täysin uudenlaiseen työkulttuuriin, uusien työkavereitten ja koko kentän koulintaan.

Työskentelin ennen yliopistossa ja reilu 10 hengen organisaatioon hyppääminen oli tosiaan uutta. Avokonttori, etätyömahdollisuus, ei kellokortteja. Palavereja ympäri Helsinkiä ja välillä Helsingin ulkopuolellakin. Satunnaisia iltatöitä, hyvin satunnaisia viikonlopputöitä. Avoin, puhelias työyhteisö ja yllättävän paljon naurua kesken päivänkin, välillä ihan ilman syytä. Niin kuin varmaan rivien välistä kuuluu, olen viihtynyt tosi hyvin ja kävellyt joka ikinen aamu töihin kiitollisena.

Uudella on ollut myös kääntöpuolensa, pesti ei ole ollut pelkkää perjantaikuohuvaa. Olen joutunut haastamaan itseäni yhä enemmän mukavuusalueen ulkopuolelle: olen opetellut työkenttää ja sen tapoja. Olen käynyt presentoimassa ja pitänyt muutaman koulutuksenkin. Lukenut lehtiä, kuunnellut uutisia ja selannut Twitteriä, että pysyn uudessa kiinni. Olen tahallisesti hämärryttänyt työn ja vapaa-ajan rajaa, jotta saan irti itsestäni mahdollisimman paljon. Toisinaan eteeni on heitetty isot saappaat asteltaviksi ja olen hypännyt niihin, vaikka olisin mahtunut yhteen saappaanvarteen koko tyttö. Tämä on kuitenkin ollut aina vain hyvä asia. Olen oppinut valtavasti.

—

Minua ei kiinnosta olla mikään uraohjus. Vaikka työnteko on minulle äärimmäisen tärkeää, haluan että minua määrittää ihmisenä paljon muukin. Kyynerpäät haluan pitää alhaalla loppuun saakka, kun taas hyvät ideat jaan mieluusti kaikille. Siinä missä moni näkee nykyään työuransa korkeana vuorena, jota kivutaan ylöspäin, minulle se on enemmänkin kuin vuoristo: on monia huippuja, joita valloittaa ja monia antoisia alamäkiä, joita kavuta alas happea hakemaan. Laaksosta voi löytyä paljon uutta ja hienoa, mitä ei vuorenhuipulla ole.

En välttämättä tavoittele työssäni aina mitään seuraavaa etappia, joka on vähän ”korkeammalla” kuin edellinen. Saatan myös joskus tulevaisuudessa kokeilla jotain työtehtävää ja palata sitten vanhaan, jos uusi ei vastaakaan odotuksiani. Pyrin löytämään mielekkäitä työtehtäviä, joista voin löytää riittävästi haasteita ja joiden kautta voin kehittyä ja kehittää. Erityisesti jälkimmäistä. Haluan tehdä töitä muitakin kuin itseäni varten. Toivotaan, että töitä riittää.

-Henriikka

Ps. Ostin kuvissa olevan julisteen Papershopista itselleni juhlapäivän lahjaksi, kiitokseksi itselleni hyvästä vuodesta. Olen ylpeä itsestäni.

Kuvat: Papershop

← edelliset 1 … 7 8 9 10 11 12 13 … 15 seuraavat →