arkisto:

huhtikuu 2016

Kun minulta kysytään lempiruokaa

_MG_1026 kopio

Tiedättekö, mikä on parsamenuakin paljon, paljon parempaa? Ja voittaa mennen tullen blinikauden, pieksee kevyesti rapujuhlat ja peittoaa jäätelökesän ylivoimaisesti?

Vastaus kuuluu: kesämökkikausi ja Kuhmo-menu.

Isäni haaveilee tasaisin väliajoin tuovansa mökillemme ulkomaisia turisteja. Oppisivat tuntemaan hiljaisuuden luissa ja ytimissään, voisivat kerätä itse mustikat aamupuuroonsa ja saisivat onkiessaan ehkä elämänsä ensimmäiset ahvenet. Sitten ne paistettaisiin kauniin kullanruskeiksi ja haukattaisiin muina Nuuksamuikkuisina tikun varresta.

_MG_1034 kopio _MG_1101 kopio _MG_1107 kopio_MG_1141 kopio _MG_1160 kopio _MG_1168 kopio

Kuhmo-menu on paras, kun veljet ja isä ovat laittaneet kalat ja äiti paistanut letut. Lettuihin saa tulla kunnolla väriä ja oikein rapeaksi paistunut pinta. Sisään mustikoita, lakkoja ja niin paljon kermavaahtoa, että letun rullaaminen on miltei mahdotonta. Jos syliin tippuu, ei haittaa. Suurin moka on, jos loppuu kesken. Mutta niin ei ole vielä koskaan käynyt ja tuskin käykään.

Vappuna aloitetaan grillikausi toisella kesämökillä. Uskon niistä hetkistä syntyvän ihan uudenlaisen menun. Kuka tietää, jos vielä paremman. Vaikea tosin uskoa.

-Henriikka

Pistaasi-kirsikkajugurtti

_MG_0229 kopio

Kevään eka pihajätski katosi suuhun lauantaina. Stockmannin eteisen Roberts Coffeen gelato maistui suussani silkalta onnelta, kuin olisin päässyt hetkeksi ajasta ikuisuuteen.

Olin epäileväinen pistaasin suhteen, ne kun tuppaavat aina maistumaan vain alkoholilta, mutta turhaan: suussa maistui ihkaoikea, kunnon pistaasinmaku (vaikkei tietenkään Katajanokan Signora Delizian voittanutta). Toiseksi mauksi valitsin kirsikkajugurtin, nam sillekin!

_MG_0235 kopio

En voi väittää, etteikö olisi tehnyt mieli hilpaista eteisen lämmityksen syleilyyn syömään. Iltakuuden aurinko paistoi kuitenkin vielä juuri ja juuri vanhojen kerrostalojen takaa. Siristin silmiäni ja kuvittelin olevani Toscanassa. Saatoin melkein tuntea lämmön virtaavan villakangastakkini sisään ja villahuivini alle.

Ja minulla oli kuitenkin matalavartiset sukat! Ensimmäistä viikkoa.

_MG_0256 kopio

Voi miten rakastankaan jäätelöä. En yleensä saa minkäänlaisia etukortteja täyteen, mutta Ciao Gelatolta olen saanut jo ainakin neljä ilmaista jäätelöä etukorttien täytyttyä jätskileimoista. Se on kyllä sääli, että kotiin hankitusta litrapakkauksesta saa siitäkin vain yhden leiman.

Jos saisin valita minkälaisia makuja vaan tulevalle kesälle, niin kaipaisin inkivääri-kinuskia ja tyrni-salmiakki-suklaata. Ja kolmanneksi vaikka minttu-valkosuklaa.

Nam.

-Henriikka

kengät/Nike, hattu&paita/second hand, takki/Twist & Tango, farkut/Tiger of Sweden

Marokkolainen pariskunta-hamam

_MG_1003 kopio

Yksi Marokon matkan ikimuistoisimmista kokemuksista oli perinteinen marokkolainen hamam (tai hammam, kuinka sitä tahtoo kutsua). Jos totta puhutaan, niin perinteisessä marokkolaisessa hamamissa miehet ja naiset kylpevät kyllä aina erikseen. Me päätimme kuitenkin kokeilla tätä traditionaalista touhua yhdessä ja koimme jotain aivan uutta: pari-hamamin!

Miltä tuntuu katsella, kun marokkolaisnainen puhdistaa miestäsi ja pesee hänen hiuksiaan? Varsin hauskalta, voin kertoa. Eikä puoliksikaan niin luonnottomalta kuin se näin kirjoitettuna kuulostaa.

_MG_0975 kopio

Marokon riadissamme oli oma hamam, jota saimme käyttää vapaasti. Siellä istuessamme meillä ei ollut kuitenkaan minkäänlaista ymmärrystä siitä, kuinka homma toimii. Oli sientä ja mustaa mönjää, mutta emme tienneet milloin mitäkin laittaa ja mihin. Halusimme rinnalle kokemuksen, jossa joku tekee mitä hommaan kuuluu ja auttaa tietämättömiä turisteja.

Ranskaa, arabiaa tai berberiä taitava saa varmasti ohjeistusta tavallisessakin paikassa, mutta tällaiset englannilla pärjäämään pyrkivät suuntasivat suomalaisten ystävien suosituksesta paikkaan, joka kiikkuu TripAdvisorin ykkösenä: Hammam Rosa Bonheuriin.

Paikkaan oli vaikea löytää, mutta kun varasimme hoitomme sähköpostilla, henkilökunta ehdotti hakevamme meidät erään pääaukion kahvilan, Café Francen edestä. Se sopi erinomaisesti. Ilta oli kunnon investointi yleiseen hintatasoon nähden. Otimme 2,5 tunnin paketin: hamamin, 1h 15 min hieronnan ja vielä vartin jalkahoidon päälle. Koko potti maksoi 80 euroa hengeltä, mikä on suomalaiseen tasoon nähden erittäin huokea, mutta paikalliseen verraten hintava.

_MG_0977 kopio _MG_0983 kopio

Kun pääsimme paikalle, saimme kuumaa minttuteetä juotavaksemme. Eräs paikan työntekijöistä myös nimesi meidät samantien marokkolaisin nimin. Kertoi sen olevan kohtelias tapa. Janne ristittiin nimellä Gabor (”it means good quality!”) ja minä sain Tanirt-nimen valon mukaan.

Sitten alkoi hoitorumba. Kävelimme portaat ylös yläkertaan, jossa meitä opastettiin riisumaan vaatteemme ja pukemaan kylpytakit päälle ja kertakäyttöstringit sekä sandaalit jalkaan. Heitimme kaiken omaisuutemme koreihin ja kävelimme koreinemme alakertaan, josta meidät opastettiin pohjakerroksen kuumiin ja kosteisiin hamam-tiloihin.

Hamamissa vastassa oli monia hymyileviä ja hikisiä naisia. Voin kuvitella, ettei saunaolot ole kovin kiitolliset työskentelyyn, mutta se ei vaikuttanut työntekijöitä häiritsevän. Tavaramme lukittiin kaappeihin ja meidät opastettiin omaan pieneen saunahuoneeseemme, jossa kylpytakit napattiin pois. Istuimme huvittuneen hämmentyneinä kaakelilauteille, tulikuumien seinien ympäröimiksi.

_MG_0994 kopio_MG_0991 kopio

Meitä pesseet marokkolaisnaiset eivät puhuneet englantia, joten elekielellä mentiin. Hihitimme aina välillä, jos varpaita koskettiin yllättäen. Janne oli myös hyvä turva, jos halusin joskus varmistaa jotain: ”miten päin mun nyt oikein pitää kääntyä?!

Kuumaa vettä sankokaupalla päälle, jonka jälkeen iholle levitettiin mustaa, paksua voidetta. Välillä istuimme, välillä seisoimme, välillä pötkötimme mahallamme, välillä selällämme. Voiteet päällä makoilime vajaan vartin verran, kunnes alkoi kunnon harjaus. Aivan uudet työntekijänaiset astuivat huoneeseen ja alkoivat kuuraamaan: kuollut iho poistettiin karkealla pesusienelle.

Kuolleet ihokerrokset lähtivät rullautuen irti ja pesijäni katsoi iloisesti suoraan minua silmiin, osoitti ihopötköjä ja nauroi: ”spagetti!” Uskoakseni paikalliset tajuavat puhdistautua perusteellisesti vähän meitä useammin.

Kuorinnan jälkeen loikoilimme kaakelipenkeille vielä toiset kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen hiuksemme pestiin ja kaikki huuhdottiin kunnolla. Vettä tunnuttiin läträävän joka välissä aika lailla. En ole itse mikään suuri kuumuuden ystävä, joten kovin paljon kauempaa en olisi kestänyt. En kuitenkaan usko kovin monen suomalaisen hätkähtävän kuumuutta.

Hamam-kokonaisuus oli tosi rentouttava ja mielenkiintoinen. Kun saimme vajaa tunnin kestoisen prosessin jälkeen kylpytakit takaisin päällemme, fiilis oli ihanan raukea. Pesijämme hymyilivät silmät vilkkuen ja jatkoivat seuraavien asiakkaiden pesuun.

Note to self! Poista silmämeikki ennakkoon, jottet saa kaikessa tohinassa maskaraa silmääsi.

_MG_0985 kopio_MG_0978 kopio

Hamamin jälkeen alkoi pitkä hieronta. En ole eläissäni ollut niin perusteellisessa hieronnassa: tuntui, että yhden pohkeen hieronta kesti pidempään kuin yleensä koko hierontani. Sain päättää kolmesta vaihtoehdosta: relax, medium, hard. ”Medium or hard”, vastasin.

Pötkötin uusissa, kuivissa kertakäyttöstringeissä hierontapöydällä: välillä mahallani, välillä selälläni. Huone oli pimeänä ja rauhoittava musiikki soi. Olimme Jannen ja hierojiemme kanssa ainoat huoneessa. Välillä hierojat hyppäsivät hajareisin päällemme, mutta pysyivät pääosin lattiatasossa. Kaikki (intiimialueita lukuunottamatta hah) käytiin läpi ja hiuksetkin saivat arganöljyhoidon.

_MG_0980 kopio

Lopulta hieronta ja jalkahoito kesti yhteensä melkein kaksi tuntia. Koko paketti kesti puoli tuntia yliaikaa, kolmisen tuntia, mikä ei haitannut meitä lainkaan. Hieronta oli niiiiin mahtava. Hierojat jättivät meidät vielä tokenemaan ja nousimme jonkun hetken päästä takaisin tähän maailmaan.

Puimme vaatteet takaisin päällemme ja hilpaisimme alas. Joimme vielä parit lasilliset minttuteetä, maksoimme (eurot käyvät yhtä lailla) ja poistuimme tyytyväisinä.

Iso suositus tälle! Jos tämän lisäksi (mieluiten tämän jälkeen) on mahdollista suunnata vielä paikallisten keskuuteen ”perus-hamamiin”, niin vielä parempi!

-Henriikka

Maailman tylsimmät hiukset

_MG_1889 kopio

Olen jo jonkun aikaa katsonut itsestäni otettuja kuvia ja miettinyt, miksi minulla on tuollainen luomureuhka kannettavanani. Minulla on taatusti Suomen tylsin tukka. Siinä se vaan valuu olkapäille vaaleana ja mitäänsanomattomana ainoana viestinään: ”olen tylsä, minulla ei ole kenellekään mitään kerrottavaa. En paljasta kantajastani mitään, en ainakaan mitään hyvää.”

Väriltään ne ovat hyvin lähellä omaa. Joitain kuukausia sitten olen ottanut sekaan vaaleita raitoja. Latvat alkavat harottaa, katkeilla ja venyä kuin purukumi, muuten kuontalo on vähän liiankin hyväkuntoinen. Sileä, suomalainen, hiuksia hirveästi, mutta jokainen ohut kuin vauvan vastaava. Haluisin, että hiukseni saisivat oloni tuntemaan paremmaksi, eivätkä vain roikkuisi flegmaattisesti menossa mukana.

Olin kokeillut vaikka mitä punaisesta puolikaljuun, kun muutama vuosi sitten rauhotuin ja jätin hiukset löytämään oman värinsä ja kasvamaan pituutta rajatta. Nyt saa luonnollisuus riittää! Mitä tälle päälle voisi keksiä?

Olen varannut ensi viikolle kampaaja-ajan: nöyrät 3,5 tuntia muistaakseni. Voin siis tehdä ihan mitä haluan. Mutta mitä se voisi olla? En tiedä. Haaveilin pitkään haaleanpersikasta ja vaalensinisestä tukasta (värit siis erikseen, ei yhdessä), mutta tuskin hamuan mitään niin villiä. Permanentti kiehtoo, mutta ei ihan vielä. Voi olla, että kunnon vaalennus tekisi terää. Kunhan nyt jotain.

Tell me!

-Henriikka

Ps. Minulla on kaksi aivan ihanaa ja taitavaa vakiokampaajaa Helsingissä ja suosittelen heistä molempia: Laura Hiushuone Dandysta ja Elina Elielinaukion NAPS:sista!

Viikonloppuvinkki: RUPLAN vegebrunssit

Helsingin aamiais- ja brunssitarjonta sen kuin kasvaa. Tällä kertaa joukkoon on ilmestynyt matalan kynnyksen selkeä ja rehellinen vegebrunssi, jota tarjoillaan kahdessa paikkaa Helsingissä molempina viikonlopun päivinä. Tämä on siitä poikkeuksellinen brunssi, että se on tarjolla buffetista koko aukioloajan.

Tapasin eilen uuden ihmisen, ja kun kättelimme esittäytyäksemme, tämä uusi kaveri sanoi: ”Aijoo, etkös sä ole aika usein Ruplassa?” Vastasin hämmentyneen myöntävästi ja kerroin, että tämä on kyllä ensimmäinen kerta, kun joku muistaa minut kahvilan mukaan.

Joka tapauksessa brunssit järjestetään juuri kyseisessä paikassa: RUPLA Helsingissä, Kalliossa, sekä Plootu-huonekaluliikkeen yhteydessä olevassa RUPLA Rööperissä, Punavuoressa.

RUPLA aloitti brunssinsa toissa viikonloppuna. Olin itse sunnuntaina Punavuoressa tekemässä töitä läppärin kanssa brunssin äärellä koko aukioloajan.

Brunssi tuntui moniin Helsingin brunsseihin verrattuna ihanan helpolta. Menin yksin ja varsin rumannäköisenä, likaisissa hiuksissa ja väsyneenä. Ei haitannut! Ei tarvinnut laittaa hienoa mekkoa, kilistellä kuohuvaa tai hifistellä ruoalla (niin paljon kuin näistäkin aina toisinaan pidän). Sai vain ryystää kahviaan rauhassa, tankata lisää kun huvitti ja asetella hauskan yksinkertaiset antimet lautaselleen nätisti.

Brunssi on täysin vege ja sopii myös vegaaneille: jugurtin ja maidon saa vegaanisena, leivän päälle voi laittaa esimerkiksi hummusta. Keliaakikot ovat myös hyvin huomioitu: brunssi toteutetaan yhteistyössä Urtekramin kanssa ja heidän tuotteensa sopivat myös gluteenittomaan ruokavalioon. Normaalin leivän sijasta on myös gluteenitonta vaihtoehtoa sekä riisikakkuja. Urtekramin tuotteet ovat lisäksi ekologisia ja luomua.

Kahdentoista euron buffetissa on tarjolla muun muassa hummusta, tahinia, pestoa, vihersalaattia, jugurttia, soijajugurttia, myslejä, leipää, tuoreita ja kuivattuja hedelmiä, mehua ja oman paahtimon kahvia.

RUPLAn brunssi
12€, alle 12-vuotiaat 6€

RUPLA Helsinki
Helsinginkatu 16, Helsinki
la-su klo 12–17
(tarkista Kalliolle tyypilliset poikkeusajat facesta)

RUPLA Rööperi / Plootu
Iso Roobertinkatu 32
Helsinki
la klo 11–16
su klo 12–16

Brunssille voi tehdä pöytävarauksen, mutta se ei ole pakollista.

Palvelu oli hyvää, iloista ja hymyilyttävän inhimillistä. Kahvilapojat eivät olleet välttämättä hahmottaneet, miten asetellaan tuotteet visuaalisesti tarjoilupöytään. Myhäilivät itsekin, kun asettelivat tuotteita riveihin.

Erityismaininta siitä, että kävijöitä oikeasti kuunnellaan. Hintaa tiputettiin palautteen mukaan ensimmäisen viikonlopun jälkeen parilla eurolla ja tarjontaakin tarkistettiin kävijöiden kommenttien perusteella. Tällaisia lähikahviloiden ja -ravintoloiden kuuluisi ollakin.

Iloa viikonloppuun!

Terkuin Henriikka
(se joka on aina Ruplassa)

Kevät, minä ja Tommi Läntinen

_MG_2997 kopio

Naa-na-na-na-na-naa
Naa-naa-na-na-naa
Naa-na-na-na-na-naa
Naa-naa-na-na-naa

Naa-na-na-na-na-naa
Naa-naa-na-na-naa
Naa-na-na-na-na-naa
Naa-naa-na-na-naa

_MG_3032 kopio_MG_3014 kopio _MG_3054 kopio_MG_3080 kopio

Ei mikään oo niin ihanaa
kuin kulkea öisiä katuja,
mmmmm, kevätaikaan,
kun maa alkaa tuoksua.
Ja niin minä kävelen
kohti meren rantaa,
missä jäät alkaa lähteä
ja aalloilleen tilaa antaa.

On pimeys ohi, taas kuljetaan valoon päin.
Kevät ja minä, mikä pari, valon lapset käsikkäin.
On pimeys ohi, taas kuljetaan valoon päin.
Kevät ja minä, mikä pari, valon lapset käsikkäin.

——

Olen häkeltynyt keväisestä Helsingistä ja valon määrästä.
Eikös lierihattu ja Läntisen Tomppa sovi hetkeen kuin hetkeen?
Naa-na-na-na-na-naa….

-Henriikka

hattu/KN Collection (saatu), neule/second hand, kengät/Vagabond, tekoturkistakki/Twist & Tango (saatu), housut/Tiger of Sweden, huivi/Balmuir

SPR:n ystävätoiminta – Ystäväksi tuntemattomalle?

Yhteistyössä Asennemedia ja Suomen Punainen Risti_MG_0012 kopio

Näette näissä kuvissa minut ja minulle tuntemattomia ihmisiä. Kuljin ympäri Kampin Narinkkatoria ja pyysin vastaantulevia kanssani kaverikuvaan. Halusin kuviin saman idean kuin tämän kirjoituksen aiheessa: SPR:n ystävätoiminnan tarkoituksena on saattaa ystäviksi toisilleen entuudestaan tuntemattomia ihmisiä ja tarjota seuraa niille, jotka tuntevat yksinäisyyttä.

Vaati yllättävän paljon voimia ja rohkeutta kysyä ympärillä olevia kanssani kuvaan. Jos muutaman sekunnin ystävyyskin vaati veronsa, voin vain kuvitella kuinka suuri kynnys on kertoa olevansa oikeasti yksinäinen.

Toivon, että asiasta uskallettaisiin puhua enemmän ja että kaikki rohkeasti asian myöntäneet voivat saada itselleen seuraa ystävätoiminnan avulla. Sitä paitsi yksinäisyyttä hävetään ja piilotellaan aivan liikaa. Kaikki ovat varmasti tunteneet joskus yksinäisyyttä (minä myös!) ja esimerkiksi elämäntilanteiden muutokset voivat johtaa siihen, että on mukava saada uusien ystävyyssuhteiden luomiseen järjestettyä jelppiä.

_MG_0022 kopio

Olen itse harkinnut vapaaehtoiseksi ystäväksi ryhtymistä jo useamman vuoden. Varmasti joku muistaa, kun kirjoitin asiasta reilu vuosi sitten. Helsinkiin muutettuani sukulaismummoni asui muutaman talon päässä. Ehdin istua hänen luonaan ruusukuvioisen, kultareunaisen kahvikupin äärellä muutamia kertoja ennen kuin hänen matkansa tässä maailmassa päättyi. Muistan, kuinka iloisesti yli 90-vuotias ystäväni aina hihkaisi: ”Sinä se vasta olet vinha!” Jäljelle jäi uuden ystävän mentävä kolo.

Mikä minua on estänyt? Suurimpana syynä on aivan varmasti ollut ajan puutteen ja sitoutumisen pelko. Tämän yhteistyön myötä taklattiin nämäkin esteet. Kun sain tietää lisää Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnasta, hahmotin vasta, ettei ystäväksi ryhtyminen vaadikaan enempää kuin itsellään on tarjota.

Ystävätoimintaan voi tulla mukaan matalalla kynnyksellä. Minulle luvattiin, että oma aika riittää varmasti töiden, opintojen ja muiden menojen ohella.

_MG_0018 kopio

Tein nuorena paljon vapaaehtoistöitä: kävin laulamassa ja jakamassa ruusuja vanhainkodissa, keitin kahvia tilaisuuksissa ja partioin jopa joskus perjantaisin kaduilla auttamassa muutamia liian juhlimisen myötä fysiikkansa kadottaneita tai ojaan nuukahtaneita. Seurakunta, partio ja muut aktiiviset tahot tarjosivat helpot puitteet oman avun tarjoamiselle. Lukion jälkeen lähdin muutamaksi kuukaudeksi Etiopiaan vapaaehtoiseksi: hoidin lapsia, valokuvasin, kirjoitin ja olin mukana erilaisissa kehitysapuprojekteissa.

Tällainen aurinkoista ja paikoitellen kovin mustavalkoistakin auttamisenhalua ja maailmanpaloa pursuava Henriikka on kuitenkin muuttunut iän myötä. Tahto auttamiseen on kuitenkin jäljellä. Haluaisin kovasti löytää ystävän, jonka vierellä voisin olla. Ehkä nuoren, ehkä vanhuksen, ehkä ihan omanikäisen? Ehkä vammaisen? Ehkä juuri maahaan muuttaneen? Olisin mieluusti ystävänä jollekin, joka kaipaisi seuraa ja jonka silmillä minä näkisin elämää taas varmasti eri kantilta, uutta oppien, toinen toistaan tukien. Ystävyys on aina kahden kauppa.

Päätin tämän yhteistyön myötä, että osallistun ystäväkurssille vielä tämän vuoden aikana. Tulen varmasti kirjoittamaan siitä, kun kurssi on ohi. Rohkeasti yksinäisyydestään blogissaan kirjoittanut Jenni osallistui kurssille nyt muutama viikko sitten ja kirjoitti ajatuksiaan aiheesta täällä. Kurssin käyminen on ensimmäinen askel vapaaehtoiseksi ystäväksi alkamisessa.
_MG_0030 kopio

SPR:n ystäväkurssille ja vapaaehtoiseksi ystäväksi voi lähteä kuka tahansa. Mitään ei tarvitse tietää etukäteen eikä kurssille mennessä tarvitse olla edes varmuutta siitä, että haluaa tai pystyy ottamaan arkeensa ystävän. Kurssilla saa kaikki tarvittavat lisätiedot vapaaehtoisena ystävänä toimimisesta ja ystävätoiminnan eri vaihtoehdoista. Kursseja on eri mittaisia, kolmen tunnin tutustumisilloista parin päivän kursseihin, ja niitä järjestetään eri puolella Suomea.

Ystävätoiminnan pohjalta syntynyt ystävyys voi olla monenlaista. Ystäväksi voi alkaa esimerkiksi nuorelle, vanhukselle, maahan muuttaneelle, mielenterveyskuntoutujalle, vangille tai vammaiselle. Ystävänä voi olla yhdelle ihmiselle tai useammalle, muun muassa keikka-avun tai ryhmätoiminnan kautta. Joku voi kokea luontevaksi henkilökohtaisen ystävän sijasta käydä toisinaan ryhmän kanssa esimerkiksi vanhainkodissa tai maahanmuuttokeskuksessa. Toinen voi haluta antaa aikaansa nuorten peli-iltaa ohjaten. Kaikille löytyy varmasti se luonnolliselta tuntuva tapa, joka tuo iloa myös itselleen.

Odotan isolla innolla tulevaa kurssia. Luulen, että kurssi avaa jo itsessään paljon lisäajatuksia aiheesta. Ja kuka tietää, jos jo kurssilaisten joukosta löytyy uusia kavereita?

Lisätietoa kurssista saa osoitteesta: www.oleystava.fi.

_MG_0038 kopio

Ja arvatkaa mitä? Jo nämä kuvissa olevat ystävät antoivat minulle iloa ja voimaa moniksi päiviksi. Edelleen hymyilyttää näitä kuvia katsellessa. Mukavuusalueelta ulosastuminen toi paljon iloa sekä hermohiessä ihmisiä kuviin kyselevälle bloggaajalle, että sattumalta hänen reitilleen astuneille tuntemattomille. Yllätyin, miten avoimesti ja iloisesti ihmiset nyökkäsivät ehdotukselle ja tarrasivat lapaseeni.

Kuvan vihreätakkinen rouva empi hetken ehdotukseni jälkeen. Sen jälkeen hän antoi minun napata kauppakassinsa, kampasi hiuksensa ja hymyili kameralle. Juttelimme sen jälkeen pitkän tovin. Hän kysyi, voisinko teettää meistä otetun valokuvan ja lähettää sen hänelle postissa. Hän haluaisi muistaa iloisen hetken yksinäisinä hetkinä. Suostuin tietenkin.
Ehkä uskallan ehdottaa hänelle kahvihetkeä lähitulevaisuuteen?

-Henriikka

Uusi viikko on alkanut täälläkin

_MG_0561 kopio

Uusi viikko on alkanut siellä, niin kuin on alkanut täälläkin.

Täällä aurinko laskee kahdeksan maissa, nousee kuudelta takaisin taivaalle. Heräsimme juuri, paikallista aikaa puoli seitsemän. Lähdemme yhdeksän bussilla rannikolle katsomaan merta ja syömään kalaa suoraan katugrillistä. Pitkistä aamuista emme kuitenkaan tingi, aamukahville appelsiinipuiden alla on jätettävä aikaa.

Riadimme katolla on ollut hyvä hiippailla. Siellä saa rauhassa kuikuilla alla vilisevää kaupunkia. Pienten kujien elämä näyttää välillä ihan Sims-peliltä. Ranskan ja arabian kieletkin alkavat helposti kuulostaa keksityiltä pelikieliltä, kun niitä ei ymmärrä.

_MG_0567 kopio_MG_0550 kopio

Rukouskutsut kaikuvat yli kaupungin. Jokaisella kutsujalla on varmaan tapansa, mutta minun korvaani ne kuulostavat kaikki samalta. Oppisin varmasti erottamaan sanoja ja tapoja, jos päätyisin tänne pidemmäksi aikaa. Tai sitten ne tulevat kaikki nauhalta, tiedä sitä. Muutaman kuukauden Etiopiassa ollessani hahmotin lopulta jo kuka kutsuu ortodokseja ja kuka muslimeja rukoukseen. Kaikki vaatii aikaa.

Janne meinaa aina aloittaa rukouskutsun imitoimisen, sillä melodiat ovat niin tarttuvia. Minä tökkään kylkeen, sillä en ole varma, koetaanko sellainen parjaavaksi.

_MG_0565 kopio

Minä ja liian pitkäksi kasvanut fledani lähdetään nyt aamiaisen viettoon. Leipää, lettuja, hilloja, voita, levitettävää juustoa, kahvia ja munakasta. Jos sillä pärjäisi parin tunnin bussimatkan rannalle asti.

Mukavaa viikkoa kaikille. Kiva kun luette.

-Henriikka

Marrakech auringon noustessa

_MG_1058 kopio

Miltä tuntuu kulkea ennen seitsemää Marrakechin kaduilla? Väsyneeltä, absurdilta, lempeältä.

Samalla tavalla ne asiat pyörivät Marokossakin: roskat lakaistaan muiden nukkuessa, kauppojen ovia ei avata aamuvirkkujen vuoksi. Katukissoja on satakertainen määrä, mutta katit ovat rauhallisia ja hymyileviä, eivät sellaisia pelättävän päällekäyviä.

Roskankerääjä tervehtii ranskaksi. Moottoripyöräilijä tervehtii ranskaksi. Kaikki ne puhuvat meille vain ranskaa, ja harmittaa vietävästi, etten osaa enempää kuin ”päivää-kiitos-kyllä”. Päätän harmitella samalla, etten osaa myöskään kiinaa, venäjää tai espanjaa. Harmitus kestää noin kolme sekuntia, kunnes siirrän sen sivuun.

_MG_1067 kopio_MG_1095 kopio_MG_1059 kopio _MG_1063 kopio _MG_1100 kopio_MG_1074 kopio

Eilinen aamuhetki oli tähänastisen reissun paras. Vauhdilla taivaalle itsensä kiskova aurinko ja lähes tyhjät kadut. Kukaan ei pyydä putiikkiinsa, kaupittele tuoreita taateleita tai toistele iloisesti: ”my friend, my friend!” Niin paljon kuin hälinästä pidänkin, sopii tällaiset hetken sen kaiken sulatteluun.

En ole ainakaan vielä saanut lainahatustani täitä ja kaikki muukin on sujunut mutkitta. Anopille terveisiä: täällä voidaan hyvin! Esimiehelle terveisiä: palaan kyllä!

-Henriikka

Käärmeenlumoajat, savupommit ja tuhannet moottoripyörät

_MG_1036 kopio

Jos Marrakechin Djemaa el Fna –aukiolle eksyy perjantai-illalla, saattaa luulla, että silmien edessä avautuva tilanne on karannut käsistä. Savupommien lailla taivaalle nousevat ruokakojujen höyryt, kymmenet tuhannet kanssakulkijat, transsissa tanssivat ja rumpua lyövät ihmiset, käärmeenlumoajat ja ohi surraavat moottoripyörät saattavat luoda vaikutelman, ettei kaikki ole aivan hallussa.

Tilanteen laita on kuitenkin aivan toinen. Niin paikalliset kuin turretkin elävät sulassa sovussa viikonlopun alkua juhlien. Kyynärvarresta kiskovat hennatatuointien tekijät, sinnikkäästi tinkivät lomalaiset ja mattojaan myyvät marokkolaiset toteuttavat kaikki omia suunnitelmiaan ainakin suht systemaattisesti. Ihmismäärästä ja kauas, kovin kauas, kantavasta melusta huolimatta kaikki näyttää olevan hyvin.

_MG_1041 kopio_MG_1031 kopio _MG_1042 kopio _MG_1030 kopio_MG_1046 kopio _MG_1054 kopio

Kuljen muutaman hedelmämyyjän ohi toivoen, että joku heistä antaisi minulle jälkiruoaksi kaipaamani maistiaistaatelin. Onnistaa vasta, kun Janne jää kuvaamaan katukissaa jonnekin kauemmas. Saan kuivatun aprikoosinkin ja kolme sokeroitua mantelia, kaiken kaikkiaan kelpo saalis.

Mutta vilinän melskeestä on kiva tulla kotiin. Enkä tarkoita nyt Suomen kotia, vaan Marrakechin riadiamme. Koti se on hetkenkin koti.

Arvatkaa millainen koti meillä tänään on? Teltta aavikolla.

-Henriikka

Ihan oikeiden appelsiinipuiden alla

_MG_0155 kopio

Terveisiä Marokosta! Perillä ollaan, ihan ehjinä ja onnellisina.

Kello on kaksi tuntia vähemmän kuin siellä, joten minulla on somelakosta huolimatta vielä pari tuntia armonaikaa laittaa teille päin kuulumisia. Parempi kuitenkin jakaa aamun fiilistelykuvat samantien, että nekin teistä, jotka ottivat offline-haasteen vastaan, pääsevät Marrakech-tunnelmiin vielä tänään.

_MG_0113 kopio_MG_0165 kopio

Majapaikkamme on ihana Riad Misria (lukijan suosituksesta löytynyt!). Sisäpihalla on vilvoitteluallas ja ihan oikeita appelsiinipuita. En ole ennen ollut aamukahvilla appelsiinipuiden varjossa, tänään sain senkin kokea.

Katolla on terassi, josta näkyy pitkälle. Rakennukset ovat vanhoja, kauniita ja lämpimissä sävyissä. Kaikkialla on kauniita kaakeleita, niin kuin haaveilinkin. Lämpöasteita on noin 25 celsiusta: ei liian viileä, ei liioin kuuma. Löysin kattoterassilta lierihatun, jota sain luvan lainata. Kuljen hattu päässäni varmaan koko viikon.

_MG_0162 kopio_MG_0123 kopio _MG_0172 kopio

Huomioita ensimmäiseltä päivältä:

– Marokkolaiset ovat ystävällisiä. Ihanaa.
– Myyjät ymmärtävät melko nopesti ei:n tarkoittavan kieltävää vastausta. Ihanaa.
– Ihmiset ovat kaikkialla loppujen lopuksi samanlaisia. Ihanaa.

Rakkaudella,
Henriikka

Offline-aika – Rajoja someriippuvaiselle

Yhteistyössä Asennemedia ja IF_MG_0113 kopio

Moi olen Henriikka, olen someriippuvainen. Se tuntuu tosi nololta. Tekee mieli selitellä, että lähes kaikki muutkin ovat, että oma häpeä tuntuisi kevyemmältä. Mutta minä olen vain omista teoistani vastuussa ja vähintään myönnän sen. Ja ei, en tärise tai natise liitoksissani, jos en pääse katsomaan uusia Instagram-tykkäyksiäni tai Facebookin inboxiin jätettyjä viestejä. Internetin ja sosiaalisen median käytön rajoittaminen on vain minulle hankalaa, lähes mahdotonta.

Siksi otin vastaan haasteen: Seuraavat kuusi viikkoa olen offlinessa joka päivä klo 22–07 välisen ajan. En katso puhelinta, en tietokonetta, en whatsappaa enkä lue sähköposteja. En kirjoita blogia, viestittele ystävien kanssa tai päivitä Instagram-feediä. En nukahda puhelin kädessä enkä vietä päivän viimeisiä hetkiä sinisen valon äärellä.

_MG_0162 kopio

Kaikki liittyy IF:in offline-aika-unikokeiluun, johon minut haastettiin mukaan. Mukana on myös muita someriippuvaisia: Mikko Leppilampi, Roope Tonteri ja meistä bloggaajista lisäkseni Jenni, Ida ja Jonna. Kokeilun keskiössä on univajeen ongelma. Univaje heikentää terveyttä ja aiheuttaa onnettomuuksia. Nukumme vähemmän kuin koskaan ja yksi syy on näyttöruutujen valo, joka häiritsee kehon luonnollisen unihormonin, melatoniinin, tuotantoa.

Kampanja on saatu liikkeelle näkyvästi: eilistä Hesaria koristi etusivun mainos, telkkari- ja Spotify-mainokset pyörii. Olen tästä todella innoissani, sillä ollaan erittäin tärkeän aiheen äärellä. Yhtäkkiä lähes kaikki ovat niin somekoukussa, että on ihan ok olla laittamatta rajoja. Siinä missä 90- ja 2000-luvulla vielä mietittiin päiväkohtaisia näyttöaikasuosituksia, on tällainen rajoittaminen nykyään vain ääri-ihmisten touhua. Saatan itsekin olla ruudun äärellä yli 10 tuntia päivässä. Ihan kamalaa.

_MG_0184 kopio_MG_0074 kopio

Tänään, keskiviikkona, on haasteen kolmas päivä. Hävettää kertoa, että tämä on paljon vaikeampaa kuin osasin koskaan kuvitella. Tunnen itseni niin tyhmäksi: juuri sellaiseksi tosi-tv-tähdeksi, joka kertoo julkisesti miten vaikeaa hänellä on, ja telkkarin ääressä olevan ihmiset nauravat, miten mitättömästä asiasta telkkarin sekopää on tehnyt itselleen ongelman.

Lähdin projektiin mukaan henkseleitä paukutellen. Kerroin muille, että eihän minulla ole tässä mitään ongelmaa. Käyn lähes aina viimeistään klo 23 nukkumaan ja otan puhelimen tosi harvoin iltaisin sänkyyn.

Kuinka väärässä olinkaan? Olen tajunnut, että juuri silloin kymmenen jälkeen vilkuilen puhelintani jatkuvasti. Teen kyllä jotain muutakin, syön iltapalaa tai juttelen päivän kuulumisista Jannen kanssa. Mutta olen koko ajan online. Viestitän ystäville, vastailen työmaileihin, katson snäpistä nopeasti muutaman videon. Maanantaina kävin nukkumaan jo klo 22, mutta miten vaikeaa olikaan eilen, kun vietin somettoman tunnin ennen unta. Käsi hakeutui luurille ja mieli kiemurteli levottomana.

Huolestuttavan ja usein täysin turhan ilta-somettamisen lisäksi tajusin herääväni joka aamu luuriin valon avulla. Käyn läpi yön aikana tulleet viestit ja vastaan välillä jo ensimmäisiin sähköposteihinkin, kun vielä pötkötän silmät sirrissä peiton alla. Luurin valo aktivoi aivot taas ajattelemaan. Mutta kai minä nyt haluan, että mieluummin luonnonvalo, vieressä pötköttävä mies tai vaikka musiikki on luurin sijasta ensimmäinen aivoni herättävä asia?

_MG_0051 kopio

Varmaan arvaattekin: Haastan teidät kaikki mukaan. Offline-aika klo 22–07. Itse aion olla kuusi viikkoa, mutta voit aloittaa vähemmällä, jos viikkomäärä kauhistuttaa.

Ja tiedän, että tekosyitä riittää. Tosi monelle se on se, että ”en minä ole lainkaan pahimmasta päästä. Joku tarvitsee tuota haastetta paljon minua enemmän”.

Minä luulin ihan samoin. Luulin, ettei tällainen aktiivinen ulkoilmaihminen ja kovissa tietokonerajoissa lapsuutensa viettänyt voisi olla näin onlinen orja. Olen kauhuissani miten väärässä olin.

-Henriikka

Onko nutturapäisestä miehestä hyötyä Marokossa?

mara5

Huomenna nousemme siiville. Ensin Helsingistä Madridiin ja siitä luoteis-Afrikkaan. Marokon kuningaskunnassa kellon pitäisi olla lähellä keskiyötä, ja kyyti hotellille onneksi jo odottamassa. Kyllä jännittää.

Marokko on maailman neljänneksi suurin arabimaa. Perinneruokia ovat kuskus ja tajinet, juomaksi on usein makeaa minttuteetä. Vuonna 2004 maan pohjoisosassa sattunut maanjäristys surmasi yli 600 henkeä ja jätti 15 000 kodittomiksi. Marokon pääkaupunki on Rabat ja suurin kaupunki Casablanca. Casablanca on Marokon taloudellinen keskus.

Me menemme sisämaahan, Marrakechiin. Siellä on yli 1,5 miljoonaa asukasta.

Marokko on osallistunut Eurovision laulukilpailuun kerran: vuonna 1980, jolloin maata edusti Samira Saïd kappaleellaan ”Bitakat Hob”

mara2 mara7

Mitä pidemmälle opaskirjaa selaan, sitä enemmän jännittää. Ja toisaalta samaa tahtia kasvaa myös reissukuume.

Maan pinta-ala on noin 446 550 km². Rantaviiva on yli 1 800 kilometriä pitkä, pohjoisessa Välimeren rannikko ja lännessä Atlantin valtameri. Suuri osa Marokosta on vuoristoista. Marokossa on tavattu 460 lintulajia ja ainakin 104 matelijalajia, kuten gekkoja, kobria ja espanjankilpikonnia. Nisäkkäisiin kuuluvat antiloopit, gasellit ja aavikkorotat. Vuoristossa elää myös makakeita.

Marokon virallinen kieli on arabia, puhekieli on marokonarabia eli darija ja 12 miljoonaa Marokon asukasta puhuu äidinkielenään berberikieliä. Marokon väkiluku on noin 32 miljoonaa, ja heistä 58 % asuu kaupungeissa.

mara3mara4

Millaisia vaatteita oikein pakkaan? Pitääkö paikkansa, että vanhan marokkolaisen uskomuksen mukaan kaikki vaalehiuksiset ovat prostituoituja? Onko vuoristo tosiaan niin kaunis kuin sanotaan? Onko aavikko yhtä henkeäsulpaava kuin on luvattu?

Kannattaako ratsastaa kamelilla jos on välilevynpullistuma? Onko nutturapäisestä miehestä enemmän haittaa vai hyötyä?

Maatalous työllistää 45 % marokkolaisista, mutta tuottaa vain 17 % sen bruttokansantuotteesta. Maatalouden tuotteita ovat ohra, sitrushedelmät, vihannekset, oliivit, viini ja karja. Maa on merkittävä kannabiksen ja hasiksen tuottaja. Viljely keskittyy maan pohjoisosaan Rifin vuoristoon.

Marokon merkittävimpiä vientituotteita ovat tekstiilit, kala, epäorgaaniset kemikaalit, transistorit, mineraalit, lannoitteet. öljytuotteet, hedelmät ja vihannekset.

mara6
Marokon ruokakulttuuri on tyypillisen pohjoisafrikkalainen, jossa käytetyimpiä mausteita ovat korianteri, juustokumina ja minttu. Erityisesti jälkiruokien maustamiseen käytetään usein ruusuvettä ja appelsiininkukkavettä.

Marokossa on rautateitä yhteensä 1 907 kilometriä ja valtateitä 57 625 km.

Nyt pakkaamaan. Woh.

-Henriikka

Kuvat: Mara Hoffman – A Maroccan dream
Lähde: No arvaapa!

Mossa-luonnonkosmetiikan kokeilukokemuksia

Yhteistyössä Asennemedia ja Natural Goods Company_MG_1641 kopio

Näissä kuvissani ihoni on ilman meikkiä, sellaisena kuin se on puhtaana ja puhdistettuna saunan jälkeen. Vähän punaisena, vähän ihonpintaa kiristävänä. Etenkin leuassa, poskissa ja nenässä on selkesti läiskikkään punertavaa. Silmäluomissa ja ohimoilla taas paistavat verisuonet, niin kuin aina superohuen ihoni alta. Nenä kesii lähes aina, kesästä talveen.

Parin tunnin päästä helposti rasvoittuva ihoni on jo kiiltelevä. Kuivasta ihosta tiedän vain atooppisesta ihosta kärsivän Jannen vuoksi, vaikka pintakuivuutta esiintyy minunkin ihollani toisinaan.

Olen nyt käyttänyt pari kuukautta Mossa-luonnonkosmetiikkasarjaa, jonka lanseerauksesta ja ensikäyttökokemuksistani kirjoitin alkuvuodesta. Mossa otettiin Suomen markkinoille aikamoisella ryminällä vastaan ja monesta myyntipaikasta tuotteet ehtivät loppua kovan kysynnän vuoksi. En ollut lainkaan ihmeissäni, että edullinen luonnonkosmetiikka kiinnostaa kuluttajia.

_MG_1705 kopio

Mossa on ollut toimivaa, ihanan yksinkertaista ja helppoa. Ei mikään 5+5+5-sarja, jossa kosmetiikkakerroksia pitää lisätä kerros kerrokselta aina välissä kuivatellen ja odotellen. Haluan helppoutta, raikkautta ja mielellään vielä ihania, selkeitä tuoksuja. En kestä vahvoja parfyymeja, mutta toivon käyttämäni kosmetiikan olevan kuitenkin tuoksuvaa ja tuovan tuoksulla käyttöhetkeen paremman mielen.

Tammikuussa listasin sen hetkiset suosikkini, mutta nyt pidemmän käytön jälkeen olen löytänyt listalle pari lisää. Toisaalta yksi on myös jäänyt lemppareista pois: en ole oppinut käyttämään öljyjä, vaikka kuinka yritän.

Puhdistava mousse

Valkoherukan AHA-hedelmähappoja sisältävä puhdistusvaato puhdistaa kasvot nopeasti ja tehokkaasti, mutta moniin puhdistusvaahtoihin verraten hellävaraisesti. Ainoa miinus siitä, että purkissa oleva valkoherukka näyttää mielestäni sipulilta ja ajaa ajatukset väkisinkin sipulikosmetiikkaan.

Misellivesi

Tätä on tunnuttu hehkuttavan joka paikassa ihan hirveästi. Hyvä, raikas perustuote ja ihana vadelmankuva kyljessä. Itselläni misellivesi on usein sellainen tasapainottaja ja viimeistelijä, jonka jätän huuhtelematta. Meikin poistan vaahdolla tai muulla puhdistusaineella.

_MG_1676 kopio

Korjaava yövoide

Täyteläinen yövoide ravitsee ja pehmentää. Karhunvatukkaöljy kosteuttaa ihoa unen aikana. En ole aivan varma olenko tuoksun suurin fani, se on juuri sellainen luonnonkosmeettinen tuoksu, josta en osaa sanoa varmaa mielipidettä. Tehoja voiteessa tuntuu ainakin olevan.

Korjaaava silmänympärysvoide

Olen ruvennut vihdoin käyttämään silmänympärysvoidetta! Hurraa. Onnea on ikääntyä mukavien kosmetiikkapurnukoiden kanssa. Karhunvatukkaöljy ilmeytyy nopeasti silmänympärysiholle ja freshaa mukaavasti.

_MG_1775 kopio

BB-kosteusvoide

Niin kuin tiedätte (ainakin oletan että tiedätte), meikkaan kovin vähän. Siitäkin huolimatta, että olen kovin vaalea, en jaksa tuhrata kovin vahvoja pakkeleita kasvoille. En pidä paksuista meikkivoiteista ja siksi käytänkin aina jotain ohutta ja suht läpikuultavaa. Mossan säväyttävä BB-voide on sopinut itselleni tosi hyvin.

Ylläolevassa kuvassa näkyy määrä, millaisen määrän voidetta iholleni laitan. Toisinaan laitan enemmänkin. Alemmassa kuvassa näkyy lopputulos. Kaikki ihon ”virheet” (en pidä sanasta, koska eiväthän ne mitään virheitä ole) eivät peity, mutten toisaalta koe, että kaiken pitäisikään peittyä.

Tuotteen luvataan tekevän ihosta mattapintaisen, mutta ainakin oma herkästi pintarasvoittuva ihoni jää kuultavaksi – en tosin kaipakaan mattaihoa. Näissä kuvissa BB-voiteen alla on kosteusvoide, mutta sen voisi myös jättää pois ihon kosteutustarpeesta riippuen.

_MG_1857 kopio

Joku ihoasiantuntija siellä ruudun toisella puolella osaisi varmaan analysoida jo kuvien perusteella, millaisia tuotteita ihoni kaipaan.

Sen verran tällainen amatöörikin osaa sanoa, että tälle kalpealle, punakukkaiselle iholle ei varmasti tee huonoa Marokon aurinko, jonka alle pääsen muutaman päivän päästä! Ohuen ihoni kanssa kannattaa kuitenkin olla tuplatarkka, etten mene polttamaan ja tuhoamaan sitä, mitä näin huolella olen koko talven puhdistanut ja kosteuttanut.

Oletteko te jo kokeilleet Mossaa? Mitkä tuotteet on nousseet suosikeiksi?

-Henriikka

Ps. Pari pientä vinkkiä: Hyvinvoinnin tavaratalossa on koko viikon ajan kaikki Mossa-tuotteet –25 %. Ja jos Mossaan haluaa tutustua tarkemmin, kannattaa muistaa ensi viikonlopun Luonnonkaunis-messut. Uskoisin messuilta löytyvän myös kivoja messutarjouksia Mossalta.

Pääsiäinen perheen kanssa puolijoukkueteltassa

_MG_1483 kopio

Pääsiäisyö perheen kesken puolijoukkueteltassa – uhka vai mahdollisuus?

Kun tulimme pääsiäisenä anoppilan rauhasta vanhempieni luo, oli meitä yllätys odottamassa. Olimme muistelleet lämmöllä viime pitkäperjantain yllätystä, kun surffasimme tekoaalloilla surffisimulaattorissa. Jotain yllättävää uumoilimme siis olevan tulossa, mutta isä ja äiti vetivät taas kunnialla maton alta:

Menemme ensi yöksi koko perhe Lappalanjärven rannalle telttailemaan!

Mikäs siinä sitten. Puolijoukkueteltta oli vuokrattu ja koko jengi valmiina kaminan lämmitykseen ja kipinävuoroihin. En ollut koskaan ennen ollut yötä kuin ihan perinteisissä telttaviritelmissä ja makuupussissa taivasalla. Lumihangen keskellä en ollut nukkunut vielä koskaan ja se oli ollut tavoitteeni ikävuodelle 25. Viimeiset hetket olivatkin tavoitteen toteuttamiseen kieltämättä käsillä.

_MG_1196 kopio_MG_1214 kopio _MG_1257 kopio_MG_1232 kopio_MG_1249 kopio

Isä oli tietysti retkikunnan johtaja, sillä me muut olemme kaikessa eräilyyn liittyvässä kovin untuvikkoja häneen verraten. Lapio viuhui ja telttapaikka tyhjeni lumesta. Vaikka lähtötilanteen maahan levitetty teltta kaikkine oransseine naruneineen näytti tuhoontuomitulta, pian saatiin tukipuut pystyyn ja narut viritettyä.

Laskeva ilta-auringo värjäsi kaislikon ihan kullanväriseksi ja selkävammaisena sain monesti muiden ahertaessa salaa ihailla maisemia, auringonlaskua ja ahkeraa perhekuntaani. Pakastuva ilta istutti telttakepit tukevasti lumiseen maahan ja lopuksi kohti taivasta nousi myös korkein tukipuu kera kaminan. Oli pakahduttavan kaunista ja sinistä.

_MG_1276 kopio_MG_1296 kopio_MG_1265 kopio _MG_1315 kopio_MG_1342 kopio _MG_1347 kopio _MG_1371 kopio _MG_1388 kopio _MG_1418 kopio _MG_1457 kopio

Iltapala lämpeni yllättävän nopeasti syttyneellä nuotiolla (sytytysnestettä mukana hihi hii) ja valvoimme tulen ääressä melkein keskiyöhön saakka.

Ihan uskomatonta, miten pimeää voi olla, kun ei ole kaupungin valot ympäröimässä. Tuohon meidänkin spottiin riitti kyllä vähän lähialueiden valoja, mutta silti tuli pilkkopimeää kun sammutti otsalamput. Yksin olisi saattanut pelottaa, kun välillä joku oksa rasahti tai kaislikko kävi suhisemaan.

Uni tuli nopeasti ja toisin kuin vaikka veljeni, nukuin ihanan sikeästi kymmeneen saakka. Janne herätti kympiltä huudellen, että isällä on jo munat ja pekonit muurikalla paistumassa. Kahvitkin oli jo valmiina. Ei hassumpaa retkeilyä.

_MG_1548 kopio_MG_1487 kopio _MG_1502 kopio _MG_1505 kopio _MG_1513 kopio _MG_1518 kopio _MG_1539 kopio _MG_1564 kopio _MG_1573 kopio _MG_1577 kopio_MG_1552 kopio _MG_1606 kopio _MG_1617 kopio _MG_1625 kopio_MG_1596 kopio

Juuri kerroin ystävälleni tänään tästä telttaretkestä ja totesin, että tämä oli sellainen kokemus, joka oikeasti tuntui yhtä hyvältä siinä itse hetkessä kuin jälkeenpäinkin. Usein eräilyhommissa tuntuu, että monesti aika kultaa muistoja ja hommaan kuuluu huonosti nukutut yöt ja hetkessä ränsistyminen. Tämä pikakeikka oli silkkaa luksusta. Istuin aamukahvini kanssa yli tunnin nuotin äärellä ja kurjet ujelsivat mukavasti. Kaukanahan tämä nyt olikin jostain extreme-outdoor-touhusta, mutta telttailua yhtä kaikki.

Mahdollisuus tämä oli ehdottomasti uhkaa enemmän. Suosittelen kokeilemaan.

-Henriikka

Kehtaavat kutsua kahvikupiksi tuota munakuppia

_MG_0230 kopio

Yökyläkaverin parhaita puolia on, että hän jättää jälkeensä sohvalle levitetyt vierasvuodevaatteet. Ylimääräinen sänky olohuoneessa kutsuu hyppäämään päiväunten maille. Melkein kuin retkelle lähtisi, kun punkkaakin tutun ja turvallisen tuplapeiton sijaan yksinäisen vieraspeiton alla.

Peittomajasta voi sitten huudella tutulle ja turvalliselle kämppikselle, että saisko tänne nyt sitä puolukkasmoothieta. Ja kahvia kans. Paljon ja mustana.

Vaikka juon kyllä määrällisesti nykyään melko vähän aamukahvia. Olen ostanut jopa muutaman 2 desilitraa vetävän mukin, vaikka pidin niitä ennen maailman suurimpana vitsinä. Purskahdin aina nauruun sellaisen nähdessäni. ”Kehtaavat kutsua kahvikupiksi tuota munakuppia!

_MG_0191 kopio _MG_0194 kopio_MG_0212 kopio_MG_0224 kopio

Jos yökyläkaveri on niin läheinen kuin sisko, ei peittomajan valtaamista tarvitse odottaa vieraan lähtöön. Sitä voi olla heti aamusta sopuisasti lusikassa ja tilata tarjoilijalta kahvit ja puolukkasmoothiet molemmille.

Tuntuu kuin olisi teille paljonkin kirjoitettavaa, mutta oikeastaan pää on viikonloppua vasten aika tyhjä. Tunteita kyllä on, mutta ei sanoja niitä kuvatakseen. Ja tarvitseeko sitä aina kaikkea sanoiksi purkaakaan?

Nyt vaihdan avaruustakin farkkuihin ja farkkupaitaan. Ystäväni antoi minulle joulukuussa synttärilahjaksi ”puuhapäivän”. En tiedä päivän sisällöstä muuta kuin, että tapaamme 11:55 tietyssä osoitteessa ja tarvitsen mukaani tyhjän vatsan ja iloista mieltä. Iik!

Nautitaan viikonlopusta, auringosta, aukikirjoittamattomista tunteista.

-Henriikka

Café Regattan keskisormi

Kello läheni kuutta ja pääsin laulutunniltani. Päässä soi korvamatona harjoittelubiisimme, Beatlesin Let it be. Järjettömän hyvä biisi kaikessa yksinkertaisuudessaan, vaikkei minun laulamanani aivan yhtä timanttinen.

Mustassa nahkarepussa oli omena evääksi ja toiveena hyvä kahvi. Olimme päättäneet toverini Joonaksen kanssa mennä avaamaan Café Regattan kahvilakauden, vaikka meinasin ensin mamistella sisäilmakahvilaehdotuksin. Kalevankadun Gran Delicato tekee niin hyvää kahvia ja tarjoilee niin hyvää palvelua, että sinne tekee mieli luikkia joka päivä. Myöskään Kokon kahvi ei ole vielä pettänyt, eikä suosikkilounaspaikkani Cafferino Oban.

Mutta mitä! Regatta on kiinni huoltotöiden vuoksi ja toivottelee alla olevan kuvan kyltillä iloista päivää. Kun on ottanut illan tehtäväkseen vaeltaa Töölön rannalle istumaan, tuntuu hyväntuulinen tervehdys lähinnä keskisormenheilutukselta. Hah.

 

Mutta lempeästä keskisormesta huolimatta korvamato jatkaa kulkuaan: ”Let it be, let it be, let it be… whisper words of wisdom, let it be…”.

Eiköhän tässä olla yksi jos toinen synnytty Luojan lellikkilapsiksi. Jos kahvilanovet joskus sulkeutuvat nenän edestä, voi toisen kahvilan ovet hyvinkin aueta samalla hetkellä.

Regatta, I love you.

-Henriikka

Tästäkin talvesta selvittiin

_MG_1912 kopio

Sanokaa mitä sanotte, mutta minä tuuletan jo talven taittumista. Selkäkipujen vuoksi jouduin peruuttamaan parin viikon päässä odottaneen lumilautailureissun Tärnabyhyn, Ruotsiin, mikä tietysti harmittaa vietävästi (kiitos mielettömästi kaikista eilisistä tsemppiviesteistä!). Olen kuitenkin päättänyt keskittää energiani mieluummin kevään riemuun ja ajatella myönteisesti: tämän vuoden kylmät lumijutut olivat nyt sitten tässä.

Pärjäsin talven yli kuvissa olevan takin, vahvan kahvin ja kesän mökkikuvien avulla. Harmaa parkatakki näkyikin ainakin Tuusulan ulkoilukuvissa, mutta vielä en ole siitä mitään kertonut. Tyylikäs, yksinkertainen, kaupunki- ja metsäuskottava ja kaiken lisäksi ihan superlämmin. Sain takin alkuvuodesta Haglöfsiltä eikä ole tarvinnut hytistä villakangastakissa pakkasilla sen jälkeen.

_MG_1859 kopio_MG_1894 kopio

Jos joku asia on muuttunut merkityksellisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana, niin se, etten jaksa enää palella. En yksinkertaisesti jaksa. Työmatkani ei ole tätä nykyä edes kilometriä, mutta vuoraudun silti huolella. On niin ihana kulkea kylmässä tuntematta kylmää.

On minulla porsaanreikiä pukeutumistoiminnassani: saatan kulkea pää paljaana ja pitkät kalsarit puen vain ääriolosuhteissa. Pitkä takki on minunlaiselle pukeutujalle must. Tällaisella laiturintapilla ei jää paljon kinttuja paljaaksi, kun on kunnon kengät ja pidempi takinhelma.

Toinen muuttunut seikka on määrän korvaantuminen laadulla. Yritän löytää vaatteita, jotka toimivat mahdollisimman monessa tilanteessa: niin metsäretkellä räntäsateessa kuin kaupunkivilinässä ja asiakastapaamisissa. Siljan-parkatakki kestää tuulta ja vettä, siinä on huppu ja reilusti erilaisia taskuja. Tarrat hihansuissa on mukava yksityiskohta.

EDIT: Ystäväni kyseli takin huonoja ominaisuuksia ja ajattelin kommentoida asiaa tännekin, jos joku miettii takin ostoa. Jos jotain pitäisi kaivamalla kaivaa, niin päänsuu on aika tiukka, jos vetskari on kiinni ja sisäkangas on värillinen/kuosillinen, jos etsii yksiväristä. Molemmat ominaisuudet nähdään käyttäjästä riippuen varmasti joko huonoina, neutraaleina tai hyvinä ominaisuuksina.

_MG_1939 kopio _MG_1883 kopio

Urheilun ja ulkoilun myötä löytää niin paljon brändejä ja tuotteita, jotka tukevat myös ihan perusarkea. Päivistä tuntuu tulevan automaattisesti aktiivisempia, kun vaatteet ovat kunnossa. Olin pitkään sellainen, että panostin vain urheiluvaatteisiin siitäkin huolimatta, että työ- ja arkivaatteissa vietän moninkertaisesti enemmän aikaa.

Ja taas paljastan porsaanreiän: Kesä saa tosin olla sitä huolenta aikaa, jolloin päällä voi olla joku hippihiutulamekko ja jaloissa narusandaalit, jos niitäkään.

Kesää ja vaatekapinointia odotellessa. Selän paranemista odotellessa.
-Henriikka

Saisinpa selkäni takaisin

sykkyra

Turhautumiseni on pian räjähtämässä käsiin. Olen ollut nyt helmikuun alusta lähtien puolikuntoinen ja kieltämättä tuntuu, että sen aikaa tätä elämää on elänyt vain puolikas minä. Tuntuu, etten ole pystynyt tekemään mitään kivuttomasti moneen, moneen viikkoon. Selkäkivut alkoivat salakavalasti ja voimistuivat muutaman päivän ajaksi sietämättömiksi. Kävin hierojalla ja fysioterapeutilla. Viime viikolla kaksi lääkäriä diagnosoivat selässäni välilevyn pullistuman.

Kun säteilevä kipu alkoi, ajattelin sen olevan vain jotain lihasjumitusta. Olin flunssan vuoksi sairaslomalla ja seisomapöytään tottuneelle muutaman päivän istumis- ja pötköttämisloma pakotti paikkoja. Kun kipu äityi niin pahaksi, että pystyin hädin tuskin kävellä, varasin akuutin ajan hierojalle. Hän teki tutkimuksensa ja uumoili kivun menevän ohi parissa päivässä. Vaan ei mennyt. Seuraavaksi fysioterapeutille: tunnin jumppa- ja tutkimussessioilla paljastui yhtä ja toista, muttei selkäkivuilleni syytä: ”Otat nyt rauhassa ainakin viikon verran.”

Olen ottanut rauhassa pian kaksi kuukautta. Se on pitkä aika, kun on tottunut tekemään kaikenlaista ja urheilemaan vähintään neljästi viikossa. Viimeviikkoinen lääkäri totesi rauhallisena, että välilevyssä on ongelmaa, tarkemmin sanottuna pullistuma, ja määräsi tulehduskipulääkekuurin lisäksi täyttä lepoa urheilusta ja kaikesta, joka tuo painetta selkään.

Ja minä vain huudan: Antakaa selkäni takaisin! Antakaa aktiivinen elämäni takaisin! Haluan kivuttoman kenkien laiton ja vessassa käynnin. Haluan mennä pelaamaan kössiä, haluan juosta. Haluan takaisin trampoliinikurssille ja lukea sohvalla hetken kirjaa kivutta. Haluan herätä taas niin, ettei heti ensimmäiseksi satu.

Mistä tällainen johtuu? Vaikea sanoa. Mitään tapaturmaa ei ole taustalla. Ehkä huonoista patjoista, joilla nukuimme muuton jälkeen? Ehkä asentovirheistä, joita toteutan töissä tai urheillessa? Ehkä ei mistään erityisestä. Selkäni rakenteet ovat vain päässeet heikentymään.

Mitä tämä eniten vaatii? Pään lujuutta. Olen ollut mielestäni urhea, mutta pikkuhiljaa alkaa rakoilla. Kipu on hirveää, mutta sen kanssa pystyy elämään. Jos tietäisin kivulle takarajan, ei olisi mitään paniikkia. Pahinta on, kun päähän luikertelee ajatus siitä, että joudun elämään puolikkaana koko lopun elämää. Että kipu ei koskaan lähdekään. Neuvoja on jokaisen asiantuntijan lisäksi jokaisella vastaantulijalla: kaikki mielestään oikeassa ja kaikki keskenään aivan eri mieltä.

Ja minä vain huudan: antakaa selkäni takaisin!

-Henriikka

Kuva: River of Bones

Perheen perinteiset pilkkikisat 2016

_MG_1051 kopio

Tätä kirjoittaessa iskee väistämättä deja vu: Aivan kuin olisin kokenut vastaavan kilpailutilanteen ennenkin. Ja niin totta vie olen, sillä perheen perinteiset pääsiäispilkit järjestettiin jo kolmatta kertaa.

Parit arvottiin puolueettomasti paperilapuilla, valmiiksi numeroidut pilkit samoin. Pyrimme pelaamaan rehellisin kortein, puhtaat jauhot pussissa. Aina tasaisin väliajoin jollekin iskee halu käyttää vilpillisiä keinoja, mutta huijaamalla ei näistä kisoissa selviä. Kalan on sätkittävä ylösnostettaessa, jotta voidaan todistaa, ettei takataskussa ole kannettu mukana kalatiskin kuollutta ahventa.

Minä sain parikseni isän, mikä enteili hyvää. Olimme pari ensimmäisellä kerrallakin, kun kiskoin jään päälle pilkkikilpailun ainoan kalan tuulettaen kirkasta kultaa.

_MG_0846 kopio _MG_0849 kopio _MG_0861 kopio _MG_0891 kopio _MG_0903 kopio _MG_0922 kopio _MG_0929 kopio _MG_0947 kopio _MG_1060 kopio _MG_0959 kopio _MG_0982 kopio _MG_0996 kopio _MG_1000 kopio_MG_1008 kopio

Kahvitauolla ei ollut kilpailhenkisimmillä hymy herkässä. Paitsi tietysti siskollani, joka johti mittelöä kahdella ahvenella. Kukaan muu ei ollut saanut nykäyksen nykäystä, saati kalaa. Olimme kuulleet pro-pilkkijöiltä, että talvi oli ollut onneton pilkkikausi, mutta olimme silti uskoneet nostavamme koko perheen voimin illallisen jään alta pöytään.

Voinko tarpeeksi hehkuttaa, miten uskomaton sää oli? Jäätä oli onneksi vielä reilusti, vaikka avovesi virtasikin näkyvissä. Suklaakeksin ja kahvin voimalla siirryimme toiseen puoliaikaan.

_MG_1019 kopio _MG_1031 kopio_MG_0955 kopio _MG_1061 kopio

Odottaneen aika on pitkä, mutta kyllä kannatti odottaa. Olin vaihtanut pilkkireikää ehkä kymmenesti, mutta viimeisellä alkoi tapahtua. Aikaa oli jäljellä kymmenisen minuuttia, kun pilkki nyki minimaalisesti ja nostin pikkuruisen ahvenen ylös. Sitä seurasi kolme särkeä, joiden avulla pyyhälsin vielä yksilökisan voittoon suurimman kalan kilvassa.

Voittolukemiksi kirjattiin 4–3–2–0. So long suckers! Wou-wou-wou ! Pilkkimestari 2016!

_MG_1073 kopio _MG_1080 kopio_MG_1082 kopio

Palkintoseremonia oli mieletön. Voitettuani isän kivi-paperi-sakset-pelissä, sain valita palkintopöydältä ensimmäiseksi: My Little Pony -suklaamuna löysi voittajan hellään syleilyyn.

Juuri kun olin kirjoittamassa tietäväni, ettei ketään ehkä kiinnosta pilkkivoittoni erityisen paljon, niin Janne huutaa makuuhuoneesta: ”Oli se uskomatonta, kun tyyppi vei sen pilkkikisan ihan viime metreillä!

Kai tässä siis saa edes jokusen viikon juhlia?

-Henriikka

Edelliset kilpailut: vuosi 2012, vuosi 2013