Olen lopenkyllästynyt ihmisiin, jotka luulevat toisten kehumisen tai auttamisen olevan itseltään pois. Onneksi maailma osaa vielä yllättää: sain ystäväni kautta olla osana niin mieletöntä hyvän puhumisen ketjua, että on pakko kertoa siitä teillekin.
Kaikki alkoi, kun sain ystävältäni ryhmäviestin, joka oli osoitettu noin kymmenen hengen porukalle:
”Moikka! Kuten olette aavistelleetkin, olen etsimässä uutta urasuuntaa tai paikkaa ammatillisen osaamisen syventämiseksi. Seuraavan liikkeen kartoittamiseksi olen mukana vuoden kestävässä mentorointiohjelmassa, jossa saan kuukausittain tehtäviä pohdittavaksi. Viimeisin tehtävä on osoittautunut haastavaksi ja tarvitsisin apuanne. Tehtävänä on kartoittaa ne persoonallisuuteni erityisominaisuudet, jotka voisivat tuoda lisäarvoa hakuvaiheessa muuten tasavahvassa tilanteessa.
Mentorini hylkäsi ensimmäiset ajatukseni (mm. maalaisjärki ja työtä pelkäämätön) liian latteina. Jos ennätät maanantai-iltaan mennessä kirjoittaa yhden (tai vaikka viisikin!) ominaisuuttani tai taitoani, niin olisin mitä suurimmin kiitollinen.
Te kaikki olette tässä samassa viestissä, koska arvostan ja ihailen suuresti teidän rohkeutta ja omistautuneisuutta olla juuri sellaisia kuin olette ja juuri siinä missä nyt olette.”
Viestin perässä oli monen monta riviä anteeksipyyntelyjä, hyvittelytarjouksia ja sen sellaista: ”Anteeksi kun nyt tällä lailla vaivaan.”
Turhia anteeksipyyntelyitä! Vastauksia alkoi tipahdella. Eivätkä ne olleet mitään huitaisuja, vaan harkittuja ja lukijaakin voimauttavia ajatuksia:
”Voihan nenä. Mä en edes tiedä mistä aloittaa. Aloitetaan vaikka sun sitoutuneisuudesta. Kun alat johonkin hommaan, et ala siihen puolivillaisesti. Siitä voi jatkaa sun suureen sydämeen, jota kuljetat mukana kaikissa elämän mutkissa ja näytät sen mitä tunnet.”
”Et oo sosiaalisesti laiska vaan näet aina vaivaa, että saisit ihmiset viihtymään ja tutustumaan. Oot aidosti monipuolisen kiinnostunu maailmasta.”
”Sulla on mieletön itsekuri, kyky suunnitella omia töitäsi ja omaa ajankäyttöäsi ja pysyä suunnitelmissasi.”
Jo tässä vaiheessa viestiketjun aloittanut ystäväni oli vetistellyt teekuppiinsa niin paljon, että se oli läikkynyt yli äyräiden.
”Saat kaikki ihmiset saamaan parhaat puolensa esille. Musta tuntuu sun kanssa, että oon aina parhaimmillani, enkä usko sen johtuvan yhtään itsestäni vaan nimenomaan sun kyvystä olla läsnä.”
”Innostut. Ja innostut (esim. projekteista) kokonaisvaltaisesti niin, että olet motivoitunut alusta loppuun, etkä niin, että vain kivoimmat työtehtävät tulisi tehtyä.”
”Et oo marttyyri vaan pidät puoles ja tunnet rajas.”
”Nämä tuli nyt ekana mieleen! Jos tulee lisää, laitan vielä huomenna!” Ja sydän perässä. Niin kuin monessa muussakin viestissä.
Tässä kirjoituksessa on pieni murto-osa kaikista niistä taidoista, ominaisuuksista, persoonallisuudenpiirteistä ja lahjoista, joita ryhmään kirjoitettiin ja joita tuossa ystävässäni piilee hänen itsensä ymmärtämättä. Kymmenlukuinen ystäväpiiri nosti keskenään samanlaisia, mutta myös täysin erilaisia asioita esille. Jokainen koki ystävänsä uniikilla tavalla löytäen lukemattomia erityispiirteitä vahvuuksiksi työnhakuun.
Joten te ihmiset, jotka kadehditte ja laitatte kapuloita kaverin pyörän rattaisiin: Muuttukaa. Kasvakaa. Ymmärtäkää. Minäkin lupaan, jos sellaiseen joskus syyllistyn tai olen syyllistynyt.
Ollaan mieluummin sellaisia, jotka käyvät kiinnittämässä kaverin pyörään iloisen värisen viirin, jotta kaikki ympärilläkin huomaisivat, miten erityislaatuinen ja upea kaveri on.
-Henriikka
Kuvat: Dorit Salutskij
Siitä olen iloinen, että 
