Yhteistyössä Solidaarisuus & Asennemedia
Ylläolevassa kuvassa on Elizabeth, joka tulee Masai-heimosta. Hänet oli määrä ympärileikata 9-vuotiaana ja naittaa 11-vuotiaana 65-vuotiaalle miehelle. Hän karkasi. Suurin osa ei karkaa.
Joka minuutti kuusi tyttöä on vaarassa joutua sukupuolielinten silpomisen uhriksi. Kun edes yritän ajatella tätä faktaa, pääni meinaa seota. En voi käsittää, miten paljon vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta naisten ympärileikkaukseen kuuluu. Olen vihainen, neuvoton ja pohjattoman surullinen. Olen ollut kyyneleet silmissä asian kanssa monta kertaa, sillä aihe on liian rankka ja käsittämätön.
Asuin 18-vuotiaana muutaman kuukauden Etiopiassa ja osa tämän kirjoituksen kuvistakin on otettu silloin. Sinne työskentelemään saapuneesta suomenruotsalaisesta kätilöstä tuli silloinen paras ystäväni. Hän itki lähes joka ilta kaikkea sitä kauheutta, jonka hän joutui kohtaamaan työssään. Synnytykset olivat hengenvaarallisia sekä äidille että lapselle, ja koko kauheus konkretisoitui synnytyssaleissa. Aihe oli silloin vaikea ja se on sitä edelleen.
Tiedän tiedän, olen tähän maailmaan verrattuna pumpulissa kasvanut nainen. Mutta kai mekin voimme yrittää auttaa jotenkin?
Huom! Seuraava teksti sisältää paikoitellen karua ja yksityiskohtaista kuvausta naisten ympärileikkauksesta.
Mitä silpominen on?
Silpomisen äärimmäisessä muodossa naiselta poistetaan kaikki ulkoiset sukupuolielimet: klitoriksen huppu, klitoris sekä pienet ja suuret häpyhuulet limakalvojen puolelta, ja alue ommellaan umpeen. Ommeltava avohaava saattaa olla nyrkinkokoinen. Virtsalle ja kuukautisverelle jätetään pieni ulostuloaukko.
Naisen sukupuolielimissä on paljon hermopäätteitä ja verisuonia, mikä tekee toimenpiteestä äärimmäisen kivuliaan ja verenvuodosta runsasta. Kivunlievityksenä on usein pelkkä kylmä vesi ja välineenä epähygieninen veitsi, lasinsiru tai partakoneen terä.
Keniassa kiisiläisten keskuudessa silpominen tehtiin aiemmin murrosikään tulleille 12–14-vuotiaille tytöille avoimessa seremoniassa, jossa silpoja oli perinteinen ympärileikkaaja. Nykyään silpominen tehdään yhä useammin klinikoilla ja jo alle 9-vuotiaille tytöille, jotka eivät osaa vielä vastustaa toimenpidettä. Välineet ovat usein likaisia ja tyttöjä silvotaan useampi kerralla. Silpomisen kieltämisen jälkeen toimenpidettä suoritetaan myös entistä enemmän salaa kodeissa.
Kenian kisii-yhteisössä tyttöjen sukupuolielinten silpominen on pitkään elänyt perinne. Siellä jopa 96% tytöistä silvotaan, vaikka se on Kenian laissa kiellettyä. Somalimaassa 98% 6–9-vuotiaista tytöistä joutuu silpomisen uhriksi.
UNICEF:in mukaan maailmassa on tällä hetkellä noin 200 miljoonaa silvottua tyttöä ja naista, yli 30 maassa. Näistä 200 miljoonasta yli puolet asuvat Indonesiassa, Egyptissä ja Etiopiassa. 44 miljoonaa silvotuista on alle 15-vuotiaita ja nuorimmat ovat alle viiden vanhoja.
En pysty käsittelemään surua ja vihaa, joka sisälläni on, kun luen faktoja aiheesta. Tämä on oikeasti totta.
Ylläoleva kuva: Seitsemäsluokkalainen Mercy oli määrä ympärileikata ja naittaa eräälle vanhalle miehelle. Hän oli nähnyt, miten hänen isosiskonsa oli leikattu ja joutunut naimisiin. Mercyn äiti sopi pastorien kanssa, että Mercy karkaisi. Äiti auttoi tytärtään, vaikka tiesi joutuvansa kotikylässä suuriin vaikeuksiin, jos tytär katoaa. Äidille oli kuitenkin tärkeintä, että Mercy pääsee kouluun. Ympärileikatut tytöt joutuvat naimisiin eivätkä voi jatkaa koulunkäyntiä.
Miksi tyttöjä ympärileikataan?
Luulin ennen syvempää perehtymistä asiaan, että silpomisen juuret johtavat uskontoon. Näin ei kuitenkaan ole. Ikivanha perinne on ollut olemassa jo kauan ennen islamia ja kristinuskoa, eikä sille ole lääketieteellistä eikä uskonnollista perustetta. Jo Egyptin faaraoiden ajan muumioista on löytynyt todisteita silpomisesta.
Kyseessä on syvälle kulttuuriin juurtuneesta perinteestä. Silpomista pidetään normina niillä alueilla, joilla sitä tehdään. Perinnettä on vaikea verrata mihinkään kulttuurissamme olevaan asiaan. Vaikka harjoittaminen olisi lain vastaista, siitä ei raportoida poliisille, sillä se tehdään kaikille.
Näin oli Etiopiassakin. Tiesin prosenttien valossa, että kaikki ympärilläni olivat silvottuja. Kaikki paikalliset ystäväni olivat silvottuja, ja vain minä olin silpomaton, joka tuossa kulttuurissa on haukkumasana. Silpomattomien tyttöjen uskotaan olevan moraalittomia ja ajautuvan kunniattomaan elämään kuten prostituoiduiksi.
Silpomisen uskotaan olevan tytölle hyväksi ja sen uskotaan vahvistavan. Kunniallinen ja siveellinen tyttö on aina ympärileikattu, eikä terveyshaittoja yhdistetä silpomiseen.
Ylläoleva kuva: 13-vuotias Serina pakeni kylästään kolme vuotta sitten, ettei häntä ympärileikattaisi. Hän unelmoi lentäjän ammatista.
Kuinka äidit voivat alistaa tyttärensä julmalle toimenpiteelle?
Vaikka sitä on vaikea käsittää, niin äidit antavat tyttärensä ympärileikattaviksi, koska haluavat heille parasta ja parhaan mahdollisen elämän. Varmasti monilla tätä tekstiä lukevillakin on lapsia, ja voin vain kuvitella, miten pahaa tämän tekstin lukeminen tekee.
Köyhissä yhteisöissä naiset ja tytöt ovat usein heikomassa asemassa, ja vain avioliitto voi taata hyvän elämän. Avioliiton varmistamiseksi tytöt silvotaan, sillä leikkaamaton tyttö voi jäädä yhteisön ulkopuolelle ja häntä voidaan pitää naimakelvottomana, siveettömänä ja epäkunniallisena. Leikkaamaton nainen voidaan raiskata.
Kun kätilöystäväni keskusteli Etiopiassa paikallisen ystävänsä kanssa asiasta toivoen, että tämä voisi muuttaa mieltään asiasta oman tyttärensä suhteen, vastaus oli selkeä: totta kai tytär silvotaan. Koska muuten hän ei saa elämässään mitään.
Ylläoleva kuva: Maasai-heimon Isina ja Naserian päivää ennen heidän ympärileikkaustaan.
Silpomisen terveysvaikutukset
Voin pahoin, kun vain ajattelenkin itse toimenpidettä. Kuvitella, että äidit katsovat vierestä ja mahdollisesti pitävät väkisin kiinni, kun omaa tytärtä ympärileikataan.
Itse silpomisesta johtuneen tuskan ja välittömien komplikaatioiden, kuten verenhukan, verenmyrkytyksen ja kipushokin lisäksi toimenpiteestä seuraa pysyvät henkiset ja psyykkiset traumat sekä lukuisia muita terveyshaittoja.
Likaiset välineet levittävät HIV-tartuntaa ja tulevista synnytyksistä tulee hengenvaarallisia sekä äidille että vauvalle. Sisäsynnytintulehdukset ovat yleisiä, samoin krooniset virtsatieinfektiot. Virtsa voi pakkautua niin sanotuiksi vaginakiviksi ja kuukautisveri voi pakkautua ja aiheuttaa tulehduksia ja kovia kipuja.
Seksuaalisen nautinnon saaminen on vaikeaa, usein mahdotonta. Äärimmäisen muodon läpikäynneillä virtsaaminen on hidasta ja yhdynnät äärimmäisen vaikeita.
Miksi kirjoitan aiheesta?
Siksi, että mikään ei ole pitkään aikaan tuntunut näin tärkeältä.
Kun olin osallistunut Solidaarisuus-järjestön aiheesta informoivaan tapahtumaan, tiesin heti että haluan käyttää omaa blogiani aiheen esilletuomiseen. Haluan yrittää autttaa, jotta perinteen kierre saadaan katkaistuksi.
Solidaarisuus on tehnyt silpomisen vastaista työtä Somalimaassa kymmenen vuotta ja tänä vuonna he ovat siirtyneet myös Keniaan. Vuodet ovat näyttäneet, että perinne voidaan katkaista lisäämällä yhteisöissä tietoa silpomisen haitoista ja vaikuttamalla asenteisiin. Somalimaassa 86 % koulutuksiin osallistuneista koululaisista kertoi, että he puhuvat nyt silpomisperinnettä vastaan. Keniassa vasta alkanut työ on tuottanut jo tulosta: paikalliset opettajat haluavat silpomisen vastaisen teeman koulujen viralliseen opetussuunnitelmaan.
Kaiken keskiössä ovat yhteisöt. Pelko huonosta elämästä ja yhteisön ulkopuolelle jäämisestä on valtava. Perinteen hylkääminen vaatii yhteistä päätöstä luopua siitä, jotta jokainen perhe voi luottaa muidenkin luopuvan tavasta. Yhteisön asennemuutos luo hiljalleen uuden normin, jossa silpomattomalla on yhtä vahva sosiaalinen status kuin silvotuilla.
Miten silpomisen vastaista työtä tehdään?
En usko siihen, että perinne katkaistaan sillä, että me yksin menemme paikalle kertomaan asioista, joissa emme itse ole sisällä. Eikä usko Solidaarisuuskaan.
Ensiksi sopivat kumppanijärjestöt koulutetaan silpomisen vastaiseen työhön. Olennaisina tekijöinä muutoksessa toimivat kuitenkin kumppanien kouluttamat vapaaehtoiset, jotka ovat paikallisia aktiiveja. He kiertävät kylissä ja kouluissa levittämässä tietoa silpomisen haitoista ja toimivat kuten ensimmäisen kuvan Elizabeth: he puhuvat aktiivisesti silpomista vastaan erilaisissa tilaisuuksissa.Vapaaehtoisten pitämissä keskustelutilaisuuksissa ihmiset oppivat puhumaan tabusta, kun taas samaan aikaan kumppanit järjestävät koulutuksia päättäjille ja viranomaisille.
Yllättäväkin seikka oli, kun Solidaarisuus-järjestön yhteyshenkilöni kertoi monen aktiivin olevan nimenomaan miehiä. Kun tietoisuus siitä on levinnyt, että silpomaton nainen voi oikeasti nauttia seksistä ja että naiset ovat terveempiä ja onnellisempia ympärileikkaaamattomina, myös miehet ovat alkaneet nousta vastarintaan silpomista vastaan.
Myös moni uskonnollinen päättäjä puhuu nyt silpomista vastaan. Heidän vaikutuksensa ja mielipiteensä ovat tietysti moninkertaisesti vahvempia taistelussa vanhaa perinnettä vastaan. Vaikka Solidaarisuus tarjoaa kumppaneille tukea, rahoitusta ja asiantuntemusta, pysyvään muutokseen tarvitaan nimenomaan yhteisön sisällä tapahtuvaa vaikuttamista ja keskustelua.
Työ on äärimmäisen raskasta ja vaikeaa, mutta sukupolvi sukupolvelta ollaan lähempänä tilannetta, jolloin silpominen ei enää määritä tyttöjen asemaa eikä vastaavanlaista väkivallantekoa tarvitse enää suorittaa yhdellekään tytölle.
Ylläoleva kuva: Doreenin isoäiti ja äiti olivat molemmat ympärileikkaajia. Hänen äitinsä säästi hänet kuitenkin silpomiselta eikä hän aio nyt ympärileikata omia lapsiaan. ”Tunnen itseni vahvaksi ja ylpeäksi lasteni takia. Minulle vapaus tarkoittaa valinnan- ja sananvapautta”
Tarkoitukseni ei ole pelotella, tarkoitus ei ole moralisoida. Tarkoitukseni on kertoa faktoja vallitsevasta todellisuudesta ja levittää tietoutta asiasta. Olen keskustellut asiasta niin perheeni, ystävieni kuin tuntemattomienkin ihmisten kanssa ja tuntuu, että tämä työ on todella sellaista, jossa haluan olla pitkäjänteisesti mukana. Tuntuu, että oma sydämeni palaa juuri tälle aiheelle. Haluan olla mukana auttamassa näitä naisia ja näitä tyttöjä.
Solidaarisuus-järjestöllä on käynnissä #silpomaton-kampanja, ja kampanjasivulta löytyy lisätietoa aiheesta. Bloggaajista aiheesta on kertomassa minä ja Jenni, ja muita vaikuttajia ovat muun muassa Meeri Koutaniemi, Iina Kuustonen ja Tarja Halonen. Aloitin tänään itse kuukausilahjoittajana ja toivon mahdollisimman monen tekevän samoin. Myös kertalahjoituksia otetaan kiitollisena vastaan.
Jutellessani Solidaarisuus-järjestöllä kampanjasta, yhteyshenkilö kertoi vaipuvansa joskus hetkellisesti masennukseen. Tuntuu, ettei mitään ole tehtävissä. Mutta sitten hän kertoi, että huomio on siirrettävä kaikesta siitä tapahtuvasta julmuudesta siihen muutokseen, joka on jo tapahtunut. Tämän postauksen kuvatekstillisissä kuvissa on selviytymistarinoita ja häivähdyksiä kirkkaammasta tulevaisuudesta, jolloin tyttöjä ei enää yritetä kontrolloida väkivallan teoin.
Kertokaa ihmeessä kommentein, millaisia ajatuksia aihe teissä herättää.
-Henriikka
Kuvat 1, 5, 7, 8, 11: Meeri Koutaniemi
Muut kuvat: Etiopian matkaltani vuonna 2009
Päivä on mennyt chillisti. Se ei ole ihme, sillä en ole koskaan käynyt paikassa, jossa tuntuisi näin uskomattoman chilliltä. Koko paikka huokuu chilliyttä. Tulee hypnoottinen olo katsoessa, kuinka ihmiset vaeltavat skeitti- ja surffilautojensa kanssa ympäriinsä. Ja toisaalta luo väkisinkin epätodellisen kuvan miljööstä, sillä ylenpalttinen rentous ympärillä antaa ymmärtää, ettei kukaan tekisi koskaan töitä.
Käynnissä on erittäin pitkä matkustuspäivä. Istun juuri Lontoon lentokentällä ja iloitsen ilmaisesta verkosta. Jos kaikki menee hyvin, olen perillä Honolulussa paikallista aikaa klo 22:43. Mutta 13 tunnin aikaeron vuoksi Suomessa kello lähestyy silloin jo sunnuntain puoltapäivää. Ensimmäinen lento Helsingistä Lontooseen lähti tänään ennen kahdeksaa, joten matkustusta kertyy tälle päivälle leppoisat 28 tuntia. Yritän ajatella toiveikkaana, että tällä kertaa en myöhästy lennoilta,
Vietin koko lauantaipäivän Nuuksiossa opetellen retkeilyn alkeita. Oma retkeilyni perustuu pitkälti sellaiseen hyväksi, mutta toisinaan kettumaiseksi todettuun ”learning by doing” -metodiin. Oppimisprosessit kulkevat monivaiheisen kokeilun ja hyvin usein myös kantapään kautta. Tänä kesänä olen todennut, että makaronin voi keittää kahvipannussakin ja ettei makuupussissa ole suinkaan lämpimintä ilkosillaan.
Tänä syksynä ajattelin kuitenkin olevan korkea aika kuulla, olenko tehnyt retkilläni edes jotain oikein: osallistuin 
Luvattu oli, että noin neljän tunnin kestoisen kierroksen jälkeen osallistujilla olisi valmiudet lähteä metsäretkelle yön yli. Omien aavistelujen mukaan moni oli sen varmasti jo tehnytkin ja haki vain minun ja Jannen lailla vähän lisävarmuutta ja pientä hiomista tekemiselleen. Mutta joukossa oli myös vasta-alkajia, joita retkeily oli alkanut kiinnostaa ja jotka eivät olleet saaneet omiin eräreppuihinsa vanhempien kullanarvoisia neuvoja.
Olisin kyllä toivonut näkeväni vielä enemmän nuoria ja nuoria aikuisia kurssilla. Missä olitte? Kynnys on matala ja meinininki leppoisa.
Olen tänä syksynä viettänyt ennätysajan metsässä. Sienien keksiminen herätteli primitiivisiä keräilijäihmisen tunteita esiin ja vei suppilovahveroiden luokse. On ollut myös todettava, ettei kahvi maistu missään muualla yhtä hyvältä kuin metsän siimeksessä.