arkisto:

helmikuu 2016

7.2.2016

Hoida tulppaaneita ja itseäsi

–

randomTags: keltainen tulppaani, keltaiset tulppaanit, leikkokukkien hoito, maljakko, paperipussimaljakko, tulppaani, tulppaanien hoito, tulppaanikimppu

Tulppaaniaika! Toiset odottavat loppukevään pioneita, mutta minulle tulppaanit ovat tuplasti rakkaampia. Pioniaikana kun on valoa ja iloa muutenkin, näin talventaitteeseen saapuvat tulppaanit tuovat lupauksen pian päälle karkaavasta keväästä.

Tulppaanien hoidon pikaopas:

– Osta tulppaanit nupullaan.
– Katkaise varsista veitsellä 1-2 sentin vino pala (ei saksia!). EDIT: Varret leikataan ehkä sittenkin suoraan. Netistä löytyy molempia tietoja. Kuka tietää oikein?
– Laita tulppaanit kylmään, matalaan veteen (noin 10 cm).
– Leikkaa kasvaneet varret parin päivän välein.
– Huolehdi, että vesi ei pääse loppumaan, mutta pidä vettä matalana, jottei varret kasva liikaa.
– Siirrät kukat halutessasi yöksi viileään, jotta ne säilyvät pidempään.
– Ekstrahuolenpitoa tarjoilee kukkavirkiste.

On kahden koulukunnan tulppaaniväkeä: niitä, jotka pitävät ensimmäiset tunnit tulppaaneita kääreessään, jotta varsien ryhdikkyys säilyy. Sitten ovat niitä, jotka pitävät enemmän rennommista kukkasista, poistavat kääreet ja antavat kukkien taipuilla ja kumarrella mielensä mukaan. Olen välillä ensimmäisestä ja välillä toisesta leiristä, mutta tällä kertaa innostuin uuden kodin onneksi tuoduista, kevään ensimmäisistä keltaisista tulppaaneista niin, että riuhtaisin suojakääreet pois samantien.

Kunnollinen tulppaanimaljakko puuttuu kodistamme täysin. Sellainen pitäisi löytyä, tai oikeastaan kaksi: sellainen, johon mahtuu siro ja pieni kimppu, sekä toinen isolle kasalle tulppuja.

Ihmisten hoidon pikaopas:

– Valmista valtava aamiainen sekä lauantaina että sunnuntaina.
– Syö aamiainen ystävien tai omasta seurasta nauttien hitaasti ja hartaasti.
– Pyöri ähkyssä loppupäivä.
– Älä kadu.
– Ole onnellinen.
– Toista tasaisin väliajoin.

—-

Rauhallista sunnuntai-iltaa toverit. Välitetään leikkokukista ja itsestämme.

-Henriikka

6.2.2016

Viuhahdus jääköön ensi vuoteen

–

muoti, oma tyyli, tapahtumatTags: blogger, gaala, leather, leather dress, some awards, someawardsfi, sosiaalinen media, style, tyyli, vanha ylioppilastalo

Kuinka monta kertaa Robinin levyn voi kuunnella läpi yhden lauantaiaamun aikana? Ystävä oli aamiaisella, ja sen aikaa kuuntelin vielä jotain ikäisilleni suunnatumpaa. Heti oven pamahdettua kiinni vaihdoin Robbarin leiriin. Bileet pystyyn. Toisaalta Robinhan vaihtoi uuden sinkkunsa kautta ikäryhmäänsäkin, joten voin varmasti tulla ulos kaapista (ikään kuin siellä koskaan olisin ollutkaan).

Torstaina juhlittiin Some Awards -gaalaa ja nämä kuvat otettiin muutamaa minuuttia ennen kuin hilpaisen pihalle. Räppiletit kiinnosti ja pitäydyin visiossa. Ystäväni Laura testasi aamulla Hiushuone Dandyssa hiottuja kampaajantaitojaan leijonanharjaani, ja lopputulos oli käsittämättömän hieno. Kunpa voisin kulkea tällaisessa tukassa joka päivä!

Harkitsin killerikorkoja, mutta pyh pyh pyh! Eihän sellaiset ole itselleni ominta maaperää. Valitsin lopulta fläteista fläteimmät adidas Gazellet sinisillä raidoilla. Enkä valehtele, kun kerron kuulleeni yli 10 kertaa juhlissa: ”Ootko sä noin lyhyt! En mä tiennyt, että sä olet noin lyhykäinen?”

Mekoksi nappasin vajaa viisi vuotta sitten ostetun alerekin löydön. Nahka on aina nahka. Kokonaisuus ei ehkä ollut imartelevuudeltaan sellainen, jota naistenlehdet olisivat minulle suositelleet, mutta minulla oli vaatteissa mukava olla. Ei ihme, että jaksoin sosialisoida reippaasti yli puolenyön.

Virallinen nahka-asu eli uhkailemani viuhahdus jääköön ensi vuoden gaalaan.

-Henriikka

mekko / Gina Tricot, kengät / adidas, kaulakoru / & Other Stories, käsikoru / Syster P.

3.2.2016

Tyyli huomiseen gaalaan?

–

juhlat, muoti, oma tyyliTags: fashion, some awards, stockholm street style, style, tyyli

Huomenna juhlitaan Some Awards -gaalaa Vanhalla ylioppilastalolla. Gaalassa palkitaan vuoden 2015 someonnistujat. Kutsussa luvattiin, että luvassa on kutkuttava ilta täynnä tiukkaa reaalimaailman läsnäoloa, laavaakin kuumempaa somepresenssiä ja riemukasta juhlafiilistä. Suuria lupauksia, sanoisinko. Saas nähdä kuinka kemut onnistuvat.

Tulin juuri kotiin ja tajusin, että nakupellenä tuskin pääsee sisään. Pukukoodi on rennon juhlava. Menin selailemaan tukholmalaisia tyylitaitureita ja tajusin, että kaikki näyttivät aika pelleiltä. Leveitä lahkeita ja värikkäitä printtejä. En tiedä miksi olen näin skeptisellä tuulella, mutta viuhahtaminen tuntuu tällä hetkellä parhaalta idealta. Se takaisi kutsun ensi vuodellekin! Luulen, että minut palkittaisiin viraalihitin vuoksi vuoden 2016 someonnistujana.

Jos totta puhutaan, löysin myös muutaman vallan mukavan tyylin. Tarkkaan ottaen kymmenen kappaletta, jotka tässä nyt kuvien muodossa teille tarjoilen.

Masennuin, kun selasin kuvat uudestaan läpi. Lähes kaikilla näistä mimmeistähän on takit päällä! Eihän minua päästetä narikasta eteenpäin, jos meinaan pyyhältää sisätiloihin joku kelsiturkki päällä. Näen itseni tivaamassa narikkaukkelin kanssa: ”Kyllä, kyllä. Tämä villakangastakki on mun rennon juhlava gaala-asu. Ja joojoo, nämä villahousut myös. Ja myssy.”

Ei ole onneksi niin vakavaa. Voihan olla, etten saa purkamattomista muuttolaatikoista kiskaistua mitään muuta kuin collegepaidan ja rikkinäiset farkut. Voi kuulkaa kuulkaa. Minä en halua pukea yhtään mittään. Nakupelle a.k.a nakke it is!

-Henriikka

Kuvat: Carolines Mode / Stockholm Street Style

2.2.2016

Hetken jo luulin, ettei kiirettä lainkaan

–

elämä, oma tyyli, opiskeluTags: alexander mcqueen, etätoimisto, etätyö, lintucollege, lintupaita, työ

Pidin eilen etätyöpäivää kotona. Piti ottaa lounaan yhteydessä asukuvat voimapaidastani, jossa valkoiset linnut lentävät uljaina ja vapaina harmaata collegekangasta vasten. Sitten tuli puhelua puhelun perään, viestiä viestin perään. Uskollinen kuvaaja odotti, odotti ja lopulta turhautui. Syntyi kuvat minusta työn äärellä.

Hyvä puoli tietysti on, että linnut näkyvät. Paita tuli kuvatuksi. Huono puoli on, että työskentelyn luoma ilmapiiri ei ehkä tee oikeutta lintujen ylväälle vapaudelle. Olin ajatellut, että kuvaamme kallion kielekkeellä tuulen tuivertaessa hiuksissa ja viipyilevien ajatuksien leijaillessa alas kalliolta mereen.

Pakko se on myöntää, että olen huomattavan paljon useammin työntekotilanteessa kuin kallion kielekkeellä liehumassa. Ajatukset viipyilevät päässäni keskimäärin kolme sekuntia, osa sitäkin vähemmän aikaa.

Olen taas onnistunut täyttämään kalenteriani ihanilla jutuilla enkä valita. Maanantai-iltaisin käyn laulutunneilla haastamassa itseäni kauas, kauas mukavuusalueelta. Keskiviikkoisin on trampoliini- ja telinekurssi, jonne ilmoittauduimme siskoni kanssa. Pää alaspäin moni asia näyttää aivan erilaiselta.

Tiistaina pyrin Helsinki Core Trainersille treeneihin Kanervan rääkättäväksi ja jos suinkin löydän viikosta enemmänkin aikaa, pyrin sinne useammin. Seikkailukerho on aloittanut legendaariset racket ball -vuoronsa ja vakiojuoksukaverin kanssa on paiskattu kättä päälle, että vähintään kerran viikossa lenkille.

Sitten on tietysti brunssit, teatterit, kahvilat, taidenäyttelyt, kulttuuririennot, juhlat, illanistujaiset, konsertit ja laatuaika ystävien kanssa. Karkelot, hipat, ulkoilut, rentoilut ja könnäily kotona. Ja sitten on tietysti tämä blogi! Ainiin ja kokopäiväinen työ!

Kuviin on tallennettu puhelu, jonka ensilainit menivät aikalailla näin:

Soittaja: ”Moi. Onko ihan hyvä hetki?”
Minä: ”Moi. On on.”
Soittaja: ”Onko kiirettä?”
Minä: ”No ei oikeastaan. Tai siis, ei liikaa.”
Soittaja: ”Hyvä! Minä jo hetken luulin, ettei kiirettä lainkaan. Se kuulosti jo aika pelottavalta. Ihan kun olisit vaan sohvalla laiskottelemassa etkä tekisi mitään.”

Nyökyttelin soittajalle ymmärtävästi. Tiesin täsmälleen mitä hän tarkoitti. Jälkeenpäin palasin kuitenkin keskusteluun. Eihän se nyt hyvänen aika voi olla pelottavaa, jos ei ole yhtään kiire! Sehän on ideaalia. Sehän on tavoiteltavaa, sehän on ihanaa.

Niin kuin olen ennenkin kirjoittanut, niin siinä on vissi ero, että onko kiire vai ainoastaan paljon tekemistä.

-Henriikka

Ps. Ainiin se paita! Turhaan jemmasin kaapissa monta kuukautta ilman käyttöä. Se on säkä-ale-löytö Alexander McQueenilt, ihan lemppari.

1.2.2016

Asennemimmejä, asennekakkua

–

blogit, juhlat, kaveritTags: asennemedia, blogiagentuuri, blogiportaali, blogiyhteisö, roba lounge, say it with a cake, syntymäpäivät

asennemedia-roba-lounge-group_color- kopio

Lauantaina juhlittiin blogiagentuurimme Asennemedian ja Ullan syntymäpäiviä. Vuoden täyttänyt yhteisö kerää yhteen isolla ilolla ja asenteella varustettuja mimmejä. Joukkoon mahtuisi toki miehiäkin, jostain syystä asennetta on löytynyt paljon enemmän naisten keskuudesta (niin kuin ehkä blogejakin, hih).

Sinänsä hassua ajatella, että ylläolevan kuvan naiset ovat työkavereitani. Tuolla lailla ryhmään aseteltuna näytämme aika identtisiltä, vaikka blogien sisältö onkin varsin laajaa. Pukeutumisen värikoodi tuli kaikilta tahattomasti. Ilmeisesti mieltemme kiemurat kulkevat samoja ratoja.

Parasta syntymäpäivissä oli seura ja keskustelut. Mutta jos tätä oletettavaa faktaa ei lasketa, annan kaikkien sormieni ja varpaitteni äänet kakulle. Vau, mikä kakku! Ja miten hyvää. Ajattelin taas keväällä syödä vähän vähemmän sokeria, mutta en sentään niin vähän, ettenkö olisi ottanut reilua palaa maailman kauneinta kukkakakkua.

Itse olin koko ajan niin suupalttina, ettei minusta saanut yhtään onnistunutta kuvaa. Luulen, ettei kuvaaja edes lopulta yrittänyt tallentaa minua muistikortilleen, kun viuhdoin käsillä ja höpötin lakkaamatta. Hiljaa olin vain, kun söin kakkua eikä sekään kovin kuvauksellista ole.

Näiden mimmien kanssa on kivaa vaihtaa blogikuulumisia ja tehdä yhdessä somehommia. Vaikka kaikilla onkin ihan omat sivut ja oma meininki, on kivaa että voi välillä vaihtaa ajatuksia alati muuttuvasta maailmasta. Hyvästä yhteisöstä kertoo se, että pitää kaikista. Ja se on paljon sanottu.

Ei kyynerpäitä, ei kyynisyyttä, ei kilpailua tai kateutta. Tämän kaiken tilalle hymyä, laatua, lempeyttä, asennetta. Kiitos mimsellit.

-Henriikka

Kuvat: Sami Jämsén

31.1.2016

Kaikki asut vuodelta 2015

–

muoti, nostalgia, oma tyyliTags: asukuvat 2015, bloggaaja, ootd, päivän asu, tyyli, vaatteet

Tammikuun viimeisen päivän kunniaksi pamautan linjoille kaikki viime vuoden asukuvat.

Blogi on muuttunut paljon sitten vuoden 2011, jolloin aloitin bloggaamisen lähinnä jakaakseni tyyli-inspiraatiota ja päivän asukuvia. Vaatteet ja tyyli ovat itselleni kuitenkin edelleen yksi intohimo ja tärkeä osa elämää. Blogiin päätyy enää vain muutaman kokonaisuudet, sillä nykyään käytän samaa kokonaisuutta useammin kuin kerran. Haha. Lisäksi vaatteiden rinnalle on tullut niin monta muutakin mielenkiinnonkohdetta, joista on kuvattavaa ja kirjoitettavaa.

Hihkaise, kun kaikista kivoimmat ja hirveimmät asut ja vaatteet ovat löytyneet.

TAMMIKUU

HELMIKUU

MAALISKUU

HUHTIKUU

TOUKOKUU

KESÄKUU

HEINÄKUU

ELOKUU

SYYSKUU

LOKAKUU

MARRASKUU

JOULUKUU

Itseäni naurattaa pahemman kerran tuo kesäkuu ja Siperian reissun vaatteet. Samat appiukon vanhat farkkusortsit (jotka sittemmin repesivät takapuolesta), juna-asemalta ostetut, liian suuret sandaalit ja kaikkea muuta yhtä reissu-hehkeää.

Asukuvien kautta muistaa mukavia hetkiä. Muistaa missä on ollut, kenen kanssa on ollut ja miltä on tuntunut. Miltä on tuoksunut, miltä on maistunut.

No, löytyikö lemppari?

-Henriikka

Asut vuodelta 2012: osa 1, osa 2, vuodelta 2013, vuodelta 2014

Kuvat 2, 8, 9, 13 ja 18: Dora Dalila

30.1.2016

Vanhoja polkuja, uusia alkuja

–

elämä, kahvilla, sisustusTags: aamutakki, aamutossut, hamam, kahvikuppi, tohvelit

Tänään oli pitkä lauantaiaamu. Aloin raotella silmiäni vasta kahdeksan jälkeen ja puoli yhdeksältä könysin ylös. Puin aamutakin ja ilahduin verhot avatessani: ei ole enää lainkaan niin pimeä kuin joulun alla. Kahvit oli keitetty puolestani, ja mustikka-mustaherukkasmoothie lasissa odotti pitkiä kulauksia.

Eilen ja tänään on ollut vahvasti sellainen olo, että aina voi aloittaa uudestaan. Vaikka elämä on tämä vanha sama, niin aina on mahdollista ottaa uusi startti. Se voi tarkoittaa uutta alkua ruokavalioon, uutta alkua ihmissuhteeseen, uutta alkua ihan ylipäänsä: syvemmillä hengityksillä ja leveämmällä hymyllä. Ehkä rohkeammalla asenteella? Eikä aina tarvita puhdasta paperia, vaan joskus pienet muutoksetkin toimivat uudistaen sopivasti.

Nappasin viimeviikkoiselta Viron reissultani mukaan hotellin kertakäyttötohvelit. Ne ovat tuntuneet minulle jollain tavalla uudelta alulta.

Kun muutimme uutena vuotena uuteen kotiin, puhkuin intoa. Halusin saada kaiken valmiiksi ja pian! Nyt arki on pakottanut laittamaan kaiken tärkeysjärjestykseen ja kodista puuttuu edelleen vaatekaapit, sänky, ruokapöytä, kirjoituspyötä, tv-taso ja vaikka mitä muuta. Ehdin jo eräs ilta paiskoa sydäntäni pitkin poikin nyyhkyttäen, ettei tästä mitään tule. Että kuka tällaisessa läävässä muka haluaa tai mahtuu asua. Joka paikka on kuorrutettu vaatepinoin, joille ei vielä ole paikkaa. Joka nurkka näyttää sotkuiselta, vaikka tästä muutosta piti tulla valkoinen, puhdas sivu. Ja nimenomaan kaunis sellainen.

Ja nyt tuntuu, kun pujautan valkoiset tohvelit jalkaani, että elämä sotkunkin keskellä on aika luksusta. Aika kivaa. Hiippailen tavarakasoja väistellen pehmein askelin kohti laitettua asuntoa ja kirkasta tulevaisuutta.

Eilen kävin toisen ystävän kanssa juoksemassa, toisen ystävän kanssa pelaamassa racket ballia. Kummallakin ystävällä on mukava ote elämään. Toisen kanssa saunoimme yömyöhään, ja kuten aina, myös tällä kertaa täysin absurdit ja yli-idealistiset aivohyrrämme alkoivat hyrräämään vauhdilla. Syntyi ideoita, suunnitelmia, unelmia, tavoitteita.

Huomasin taas, miten paljon paremmin pysyy raiteillaan, kun antaa muidenkin vähän auttaa: Vähän tökkiä oikeaan suuntaan ja korjata omissa, vähän liian tiiviissä ajatuksissa kieroutuneet luulot.

Aina on uuden alun mahdollisuus. Elämässä ei ole sellaista hetkeä, joka ei olisi risteyspaikka.

-Henriikka

28.1.2016

TEDx Youth: Puhumassa pelosta

–

elämä, opiskelu, tapahtumatTags: gloria, helsinki, kolmikulma, kulttuurikeskus, pelko, presentaatio, puhe, puhuja, rohkeus, tedx, tedx youth

Istun juuri kaakaolla. Randomisti valikoitunut kahvila, mutta sillä ei ole merkitystä. Kaako on nimittän palkinto itselleni siitä, että olen itsestäni ylpeä. Tässä on kermaavahtoakin. Ja otan ehkä santsinkin.

Olin juuri puhumassa TEDx Youth -tapahtumassa. Tapahtuman aihe oli pelko ja rohkeus, joista minä valitsin pelon. Toisesta en ole oppinut vielä riittävästi.

Kirjoitin syyskuussa esiintymispelostani ja puheestani Markkinointiviestinnän viikoilla. Ikään kuin rangaistuksena siitä, että kirjoitin rohkeasti pelostani, sain kutsun puhumaan TED:iin. Reilua? No, olisin tietysti saanut kieltäytyä.

Jännitin taas. Pelkäsin. Aivan kamalasti. Nukuin viime yönä huonosti enkä pystynyt syömään normaaliin, reippaaseen tahtiini tänään. Oli ensimmäinen kerta, kun pidän julkisen henkilökohtaisen puheen. Jossain vaiheessa meni niin tunteisiin, että mietin mielessäni: ”Viimeinen asia mitä nyt kannattaa tehdä on porata.” En sentään onneksi puhjennut kyyneliin.

Lohdullista oli kuitenkin, että olin puhumassa pelosta. Se antoi anteeksi pienen polvien tutinan. Sitä paitsi vakoilin Twitteristä, että kuulijoiden mielestä meni oivallisesti.

Sain niin paljon voimaa intensiivisistä, herkeämättömistä katseista yleisön joukossa. Kaikki tuntuivat kuuntelevan niin keskittyneesti. Puheen jälkeen saatu positiivinen palaute meni suoraan tallennettuihin ajatuksiin ja muistivihkoon.

Nyt hetken levähdys ja takaisin mukavuuslueelta pelkojen ääreen.

-Henriikka

28.1.2016

Mádaralle pikkusisar: Mossa-luonnonkosmetiikka

–

kosmetiikka, yhteistyöTags: eco, ekosertifikaatti, ekosertifioitu, kosmetiikka, luonnonkosmetiikka, madara, mossa, mossacosmetics, natural goods company, sertifioitu

yhteistyössä Asennemedia ja Natural Goods Company

Uusi, raikas ja laatuunsa nähden edullinen luonnonkosmetiikkasarja has landed. Suomen markkinoille on saatu uusi tulokas: Tervetuloa Mossa!

Samalta tehtaalta Mádaran kanssa saapuva oma kosmetiikkamerkki on vielä hippasen Mádaraa edullisempi.

Mossa luottaa pohjoisessa kasvaneista marjoista saataviin vitamiineihin ja aktiiviaineisiin. Tuotteissa käytetään uutteita sekä viljellyistä että villinä kasvavista marjoista kuten vadelmista ja tyrnimarjoista.

Ainakin itseeni vetoaa nuo selkeän yksinkertaiset pakkaukset herkullisilla marjojen ja hedelmien kuvilla. Lakka ja karhunvatukka ovat vastustamattomia.

Mustikka, karhunvatukka, valkoherukka, vadelma, tyrni, lakka ja ruusunmarja. Aikamoinen tehokombo. Joskus tuntuu, että luonnonantimien kuvilla minulle voisi myydä miltei mitä vaan, mutta ehkä tällaisessa luonnollisessa tuotteessa ainesosien järkevään käyttöön luottaa astetta enemmän.

Sarja on ekosertifioitu eivätkä tuotteet sisällä keinotekoisia aineita. En valitettavasti ole sellainen turhantarkka kosmetiikansyynääjä vaan haluan että perusasiat ovat kunnossa. Syynäsin toki läpi lähipäivinä mediassa pyörineet myrkkylistat, mutta en ole kävelevä tietopaketti, joka osaa pitää tunnin luennon jokaisesta ainesosasta erikseen. Ihonhoidossa luotan luonnonkosmetiikkaan ja muutamiin valittuihin muihin.

Tähänastiset suosikkini Mossa-sarjasta ovat:

-Mattapinnan iholle jättävä, sävyttävä BB-kosteusvoide kaikille ihotyypeille (yllä kuvassa)
-Aktiivisesti ihoa uudistava tiiviste. 10 tehokasta kasviöljyä sekä vadelman ja tyrnin ravitseva vitamiiniseos (alla kuvassa)
-Luonnollinen puhdistava misellivesi, joka sisältää vitamiineja vadelmasta
-Luonnollinen yövoide, joka sisältää karhunvatukan Omega 3-6 rasvahappoja

Rakastan itse, kun kosmetiikka tuoksuu. Tuoksusta saa sellaisen luksushetken päivän alkuun tai ennen nukkumaanmenoa. Enkä puhu mistään esanssituoksuista vaan sellaisista luonnollista tuoksuista. Myös vahvat tuoksut menevät, mutta muutamassa Mossan tuotteessa huomasin jonkun ominaistuoksun, joka ei omassa nenässäni toiminut. Samaan aikaan ystäväni hehkutti: tämä tuoksuu niin ihanalta. No, makuasioita. Kaupoissahan niitä saa usein nuuhkutella.

Ja mistä Mossaa saa? Ruohonjuurista sekä suurimmista Sokoksista ja Emotioneista tammikuun lopusta lähtien.

Ruohonjuurissa on helmikuun ajan käynnissä Mossa-kampanja, jossa seuraavia tuotteita myydään tarjoushinnoin kaikissa liikkeissä: Puhdistusvaahto, Nutritive Antioxidant Day Cream, Youth Defence Restoring Night Cream (oma suosikki!).

Lisäksi suurimmissa Sokoksissa ja Emotioneissa on 26.1.–25.2. kaikki Mossa-tuotteet –10 %, ja Hyvän Olon viikolla (viikko 6) misellivesi (oma suosikki myös!) erikoistarjouksessa hintaan 8,90 €.

Hei vielä: Idakin kirjoitti Mossasta. Lue siitä täällä. Hänen lähestymistapansa asiaan on super-pro, kun omani on enemmän sellainen: ”opetellaan hiljalleen ja parannetaan maailmaa askel askeleelta.” Molempia ryhmiä varmasti tarvitaan. Mutta jos olet kaltaiseni ikuinen amatööri, niin liity joukkoon iloiseen. Testaile rauhassa ja löydä luonnonkosmetiikan lempparisi.

Iloa torstaihin. Tänään olisi mulla luvassa jotain aivan superjännittävää: puhun TEDx Youth -tapahtumassa! Luultavasti kuolen. Toivottavasti en.

-Henriikka

Ps. Voin lämpimästi suositella aviomiestäni Jannea kosmetiikkakuvaajaksi kaikille. Anna kosmetiikkapurkit käteen ja kehota kissanpentukatseen kera ostamaan somisteet, asettelemaan ne ja nappaamaan kuvat. Aika hyviä, eikö?

26.1.2016

Ravintolasuositus Tallinnaan: Ravintola MEKK

–

matkustus, ruoka ja juomaTags: ravintola mekk, ravintolasuositus, ravintolavinkki, restoran, tallinn, tallinna

Ravintolasuositus numero 2 tulee tässä: Kävimme Visit Tallinnan ehdotuksesta Ravintola MEKK:issä Tallinnan Vanhankaupungin laidalla, Suur-Karja-kadulla.

Kävimme Viron reissullamme kahdessa oikein hyvässä ravintolassa. Toisen esittelin eilen (F-Hoone), toisen tänään. Kävimme myös muutamassa ei-niin-ihmeellisessä, ja jotta te voisitte suunnistaa saman tien näihin verrattomiin, suositan lukemaan.

Ravintola MEKK on Savoy Boutique Hotellin ja Tallinnan Vanhankaupungin kyljessä majaileva ravintola. Tunnelma on lämmin ja sisustus pehmeä ja tummahko, mutta ei lainkaan tunkkainen. Moderni, mutta historiallinen.

Koska kyseessä oli kansainvälisten bloggaajien matka (jota sain siis olla houstaamassa), halusi keittiöpäällikkö Rene Uusmees viettää koko illan seurueen kanssa esitellen ruokaa ja ravintolaa. Keittiöpäällikkö oli hienolla tavalla ylpeä työstään, ravintolastaan ja sen työntekijöistä. Puheista tuli läpi intohimo työtä kohtaan. Sellaista on ilo kuunnella ja illan aikana ravintolasta ja modernista, virolaisesta keittiöstä saikin oppia yhtä sun toista. Kaiken keskiössä oli herkullinen, riittävän yksinkertainen ruoka. Erityisesti jäi mieleen, kun keittiömestari kuvaili, että haluaa ruoan olevan tunnistettavissa lautaselta.

MEKK tituleeraa itseään ”uudeksi, nykyaikaisia virolaisia herkkuja tarjoaksi ravintolaksi”:

”Virolaista keittiötä kuvailtaessa kannattaa muistaa, että virolaiset ovat keränneet keittiöönsä kaikkien niiden kansojen keittiöiden parhaimmiston, joiden kanssa virolaiset ovat vuosisatojen ajan eläneet rinnakkain. Ruotsalaisten rauhallisuus, tanskalaisten terve järki, saksalaisten määrätietoisuus ja venäläisten usko itseensä ovat jättäneet jälkensä jokaiseen virolaiseen.

Samaan tapaan myös virolainen keittiö on omaksunut muiden keittiöiden parhaimmisto, lisännyt siihen oman sävynsä sekä pyrkimyksen tasapainoon, ja lopputuloksena onkin todella jännittäviä ja monipuolisia makuelämyksiä tarjoava keittiö.”

Kaikki modernissa virolaisessa keittiössä käytettävät raaka-aineet ovat tuoreita, ja mahdollisimman laajasti pyritään käyttämään myös virolaisia luomutuotteita. Ruokalista kertoo virolaisten juustojen, lihan sekä kalan käytöstä ja aterioiden kanssa tarjottu leipä leivotaan itse.

Söimme pitkän ja mielettömän menun. Ehdottomasti parhaita ateriakokonaisuuksia, joita olen koskaan syönyt. Alkudrinkeiksi saimme vihreän kurkkuviinimaljan, jonka rinnalla pieniä kala-perunacocktailpaloja. Alkuruoaksi oli lohta, toisena alkuruokana vuohenjuustovaahtoa punajuurilla ja kolmantena sienien päälle vaahdotettua maa-artisokkakeittoa, jonka sai koristella haluamillaan lisukkeilla.

Pääruokana oli pyreen lisäksi kaksi pihviä. Pihveiksi todella hyviä, mutta muistin taas, miten olen alkanut karsastaa punaista lihaa. Jostain syystä se ei ole maistunut aikoihin kunnolla. Maistuu suussa oudolta enkä kaipaa sitä. Tiedän kuitenkin, että lihaksi se oli erittäin hyvin valmistettu ja hyvänmakuista. Itsepä en tilannut kalaa tai kasvista!

Kaiken kukkuraksi jälkiruokajätski: tyrnijäätelöä suklaakakkupaloilla ja rinnalla hyvä jälkkäriviini. Jälkiruoka oli varmaan koko aterian paras osuus.

Harvemmin ravintolassa tulee syötyä kokonaisuutta, jossa kaikki annokset toimivat erinomaisesti. Usein alkuruoat tapaavat olla pääruokaa parempia tai jälkiruokaan pettyyn muun ollessa kunnossa. Nyt sai kuitenkin nauttia eheän, laadukkaan annoksen. Eikä ole ollenkaan paha hinta, sillä neljän ruokalajin valmiin menun hinta on ravintolassa noin 40 euroa. Johan monista brunsseistakin saa maksaa nykyisin jo yli 20 euroa.

Viron tuntijat, kertokaa te. Pitääkö ravintolan nettisivuilta löytynyt sitaatti paikkansa?

”Virolainen keittiö on täynnä vastakohtia, mutta kuitenkin olemukseltaan rauhallinen ja tasapainoinen – aivan kuten virolaiset itsekin.”

-Henriikka

Ps. Ravintola ymmärsi hyvin gluteenittomuuden päälle. Pisteet!

25.1.2016

Tallinna, Telliskivi: Ravintola F-Hoone

–

matkustus, ruoka ja juomaTags: F-hoone, hyvä ravintola tallinnassa, ravintola, tallinn, tallinna, telliskivi

Terviseks! Kippis! Skål! Hölökyn kölökyn!

Voi kuinka sitä ollaankaan kippistelty viime viikon aikana. Monilla kielillä ja monilla juomilla. Tiedättehän millaisen riemunpurskauksen aiheuttaa, kun ymmärtää virolaisen huudahduksen, ”terviseks”, kuulostavan aivan kuin sanoisi dirty sex?

Ylläolevassa kuvassa kippistetään tyrnilimsaa suoraan pullosta Tallinnan Telliskiven alueen F-Hoone-ravintolassa. Limsaksi juoma oli vallan hyvää, kun en mikään limonadin ystävä ole. Tämän ravintolan ystävä minusta tuli heittämällä. Edullinen, laadukas, rento, hyväntuulinen.

(kuvissa Matt & Becki)

F-Hoonesta on puhuttu paljon. Kun Tallinnan Telliskiven alue alkoi puolisen vuosikymmentä sitten kehittyä vauhdilla, oli F-Hoone luullakseni sen ensimmäinen ravintola. Suurikokoinen, valoisa ravintola tarjoilee rennolla, modernilla otteella 6–10 euron pääruokia ja alkupaloja, snäksejä, jälkkäreitä ja esimerkiksi keittoja.

Menua tutkaillessa kannattaa etsiä paikan spesiaaleja. Tyrnilimukin löytyi aivan sattumalta listaa plärätessä.

Varaus on hyvä tehdä etukäteen. Lauantaina vieraillessamme saimme todistaa, kun 15 hengen seurue yritti spontaanisti tulla syömään ilman pöytävarausta. Tuhoontuomittua.

Otimme alkupalaksi jaetut snäksilautaset ja suurin osa seurueesta valitsi pääruoaksi furgerit (nimi tulee olettaakseni sanayhdistelmästä ”F-hoonen burgerit”).

Itse valitsin gluteenittoman naked furgerin, joka oli burgeri ilman sämpylää. Erittäin maistuva kahdeksan euron purilainen. Maksaisin Suomessa tuplasti. Yleisimmät allergiat ja erityisruokavaliot on muutenkin listalla selkeästi, mistä suuri plussa.

Myös muut kehuivat auliisti omia annoksiaan. Jälkiruoaksi otettu suklaajuustokakku ei ollut parasta ikinä, mutta oli sentään sekin gluteenitonta. Kokonaisuus nappi.

Miinusta tuli, kun alkuruoat ja pääruoat tuotiin jostain kummallisesta väärinkäsityksestä pöytään samanaikaisesti. Jälkikäteen asiaa tultiin kuitenkin pahoittelemaan ja hyvä ruoka ja ystävällinen palvelu pyyhkivät miinuksen ainakin tällaisen ei-niin-kriittisen asiakkaan mielestä.

Hivenen haparoimista oli myös gluteenittoman ruokavalion kanssa.

”Is the cake really gluten free?”
”I can ask!”
”Thank you so much”
…

”It should be gluten free.”
”Yes, I know that it should be, but is it for sure?”
”Yes. I think so.”

…

Ja tämä oli siis ystävällista keskustelua, ei nenäkästä. Gluteenittomana asiakkaana en oleta saavani kaikkea listalta. Haluan kuitenkin tietää, mikä oikeasti on gluteenitonta. Mutta toistaen: erinomaista ruokaa, hyvää palvelua.

Tallinna on huippu. Haluaisin heti uudestaan. Voisin hyvin mennä F-Hooneelle tilailemaan vähän sitä sun tätä ystävien kanssa. Voisimme ostaa kaikkia vähän eri juttuja ja jakaa annoksia yhdessä. Mums, mums, mums.

Järjetön nälkä. Munakas tulille. Ei ihan ravintolatasoa, mutta eiköhän sillä vatsan täytä.

Palaan huomenna toimistolle työpöydän ääreen ja alan käydä reissukuvia läpi. Siis kuulemme taas!

-Henriikka

24.1.2016

The times we HAD

–

matkustus, yhteistyöTags: koska mä voin, koskamävoin, liittymä virossa, netin käyttö virossa, puhelimen käyttö ulkomailla, puhelimen käyttö virossa, roam your story, sonera

Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Sonera

Näette kuvissa häämatkamme hetkiä vuodelta 2011. Tulee haikea, onnellinen olo kuvia katsellessa. Olimme neljän päivän honeymoonilla Virossa. Kaikki ihmettelivät, miksi haluamme sinne. Me ihmettelimme kyselijöitä: miksi emme tahtoisi?

Sonera valitsi matkamessujen yhteydessä matkabloggaajien joukosta minut yhdeksi lähettilääkseen kertomaan tarinani, jonka olisin halunnut jakaa samantien, mutta en voinut. Minun tarinani on häämatkamme Euroopan helmeen, Viroon.

Neljä ja puoli vuotta sitten heinäkuussa kajahti tuplasti tahdon ja juhlien jälkeen odotti pitkän viikonlopun mittainen hääloma. Ystäväporukkame kaasoineen ja bestmaneineen odotti meiltä ehkä toista kohdemaata, ehkä jotain Afrikan valtiota, Siperian perukoita tai suurta Aasiaa. Päätimme kuitenkin lähteä Tallinnaan.

Miksi? Se on lähellä, se on helppo. Lisäksi kaupunki oli hirveässä nosteessa. Hihkuimme asiaa ystävillemme, mutta he eivät vielä silloin uskoneet piskuisen, vanhan Viron nousevan Tallinnan myötä Euroopan kiinnostavimpien matkakohteiden joukkoon. Kalamaja kehittyi, Telliskiven aluetta ahkeroitiin. Designkaupat ja -yrittäjät alkoivat heräillä. Ruoka oli 90-luvun tapaan edelleen edullista, mutta perinteimpään keittiöön oli tuotu yhä enemmän myös uusia, raikkaampia vaikutteita: sesonkikasviksia, marjoja ja vaikutteita ympäröivistä maista.

Majoituimme vanhan kaupunkin katveessa, mutta teimme retkiä ympäri kaupunkia. Löysimme juuri avattuja, kivoja vaatekauppoja, kävimme museoissa ja gallerioissa ja vietimme monta iltaa suosikiksi nousseessa suklaakahvilassa, joka oli kuin Pieni suklaapuoti -elokuvasta. Kaakao oli aidosta, tummasta suklaasta ja tuoreesta chilistä.

Muistan ajatelleeni monesta, jos vain voisin jakaa näitä hetkiä kohdemaatamme epäilleille! Silloin ei ollut vielä älypuhelimia ja wifiäkään ei vielä juuri missään. Kamerakin oli unohtunut kotiin ja nämä kuvissa olevat hetket on tallennettu kertakäyttökameralla. Jouduin odottamaan siis hetken jos toisenkin, ennen kuin pääsin kertomaan tilanteista perheelle ja ystävilleni.

Ai miksi Sonera haluaa kuulla tarinoita, joiden muistoja ei päässyt samantien jakamaan? Siksi, koska ajat ovat muuttuneet. The Times we had sopii kirjoitukseen prikulleen, sillä ajat ovat tosiaan toiset.

Olemme tällä hetkellä Virossa. Olen laittanut Snapchattia ja Instagramia siihen tahtiin tulemaan, että oksat pois. Miksikö? Koska mä voin.

En ennen tätä projektia todellakaan tiennyt, että Soneran liittymällä voi käyttää puhelinta Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa vapaasti ilman lisäkuluja. Kuukausimaksuun sisältyy kaikki puhelut, viestit ja netin käyttö sisältyvät liittymäsi kuukausimaksuun. Etu kuuluu automaattisesti Sonera Sopiva-liittymiin, jollainen minullakin on ollut nyt reissussa käytössä. Roamata voi vapaasti niin paljon kuin sielu sietää.

En usko olevani ainoa, joka ei tietänyt eikä tiedä tästä edusta. Keskustellessamme Soneran kanssa tästä yhteistyöstä he tiesivät sanoa, että moni jolla tämä etu on, ei ymmärrä käyttää sitä. Käyttäjät eivät yksinkertaisesti tiedä, että näin voi tehdä. Soneralla myös uskottiin lukijoitteni joukossa olevan suhteellisen monta seikkailijaa ja matkustajaa, joille tieto on erittäin tarpeellinen. Anyone?

Koska häämatka ja Viron ihmeellisyys jäi silloin vajaa viisi vuotta sitten vain meidän tietoomme, aion ottaa tästä Viron matkasta vaarin. Pistäkäähän vähintään Snapchat ja Instagram (molemmat: @aamukahvilla) tulille, niin pääsette livenä mukaan tämän reissun huippuhetkiin.

Eiliseen sisältyi esimerkiksi Seaplane Harbour, käppäilyä vanhassa kaupungissa ja lounas F-Hooneella. Myös snäpit autenttisesta vodkatastingista on nähtävissä iltaan saakka. Instagramiin kerään ne kruunut, kaikkein herkullisimmat hetket, niin kuin eilisen lounaan tyrnilimsan.

Tästä päivästä en vielä paljon tiedä. Pysyykää linjoilla, niin saatte tietää.
Matkakertomus coming, coming!

-Henriikka

#koskamävoin #roamyourstory

24.1.2016

Vastaa kun ehdit. Kukkia työpöydälle.

–

matkustusTags: espoo, haltia, luontokeskus haltia, nbe, nbe finland, nordic blogger experience, nuuksio

Viimeisiä päiviä viedään. Terveisiä Virosta. Nordic Blogger Experience on pian ohi ja palaan maanantaina takaisin Helsinkiin. Olen niin väsynyt, etten lähestulkoon tunne raajojani. Viikko on ollut äärimmäisen pitkä ja erittäin onnellinen. Lähdin viikko sitten lauantaina Ahvenenmaalle ja tuntuu, että siitä olisi ikuisuus. Host-bloggaajan rooli on ollut sellainen kokemus, johon aion änkeä itseni tulevanakin vuonna, jos minut vain huolitaan.

Odotan, että pääsen kotiin siivoamaan ja töihin lepämään. Että kaipaankin työkavereitani! Yhteisiä lounaita ja arjen rutiineita. Haluaisin tyhjentää työpöytäni työtehtävistä, palata takaisin kartalle. Mutta nautin vielä maanantaihin asti, sillä olemme kartanokylässä keskellä Viron maaseutua ja hetket ovat hienoja. Pienestä pilkkimsestä huolimatta täysikuu näyttää kauniilta ja virolainen vodka-tasting naurattaa.

Nämä kuvat ovat eiliseltä. Olimme koko satapäisen NBE-jengin kanssa Nuuksiossa nauttimassa kuumasta glögistä laavulla, lumikenkäilystä, hiihdosta ja metsämeditaatiosta. Oli hienoa nähdä, miten monen ulkomaisen ystävän leuka loksahti luonnon hiljaisuudesta ja kauneudesta. En turhan paljon ole ollut hiljaa itsekään lähiaikoina. Aika opetella sitäkin.

Viikon hektisyydestä kertoo minun ja veljeni mieletön WhatsApp-keskustelu:

Keskiviikko, Oskari: ”Mikä on teidän osoite nykyään?”
Torstai, Oskari: ”?”
Torstai, Henriikka: ”Ok!”
Torstai, Oskari: ”Ei toi vastannut kysymykseen *nauruitku-emojeita. Oot vissiin aiika hektinen. Vastaa kun ehdit. Kukkia työpöydälle *kukka-emojeita.”
Perjantai, Oskari: ”Haloo… Taitaaa olla aika tiukka viikko menossa?
Perjantai, Henriikka: ”Meinaan pyörtyä. Noi kukat oli ihanimmat.”
Perjantai, Oskari: ”Pystyisitkö pyörtymiseltäsi kertoo sen osoitteen kuitenki?”

Kun pääsen maanantaina kotiin, olen hetken hiljaa. Istuin vain, juon ehkä inkivääriteetä. Olen vain hiljaa ja vedän niin syvään henkeä, ettei niin syvää pitäisi ollakaan.

Vedän sisälleni kaiken sen hyvän, minkä olen viikon aikana saanut. Puhallan ulos kaiken sen valituksen, huonosti nukutut yöunet ja tilanteet, jotka olisin voinut hoitaa paremmin.

Tiistaina olen valmis toimistopäiviin ilman kaunista, pehmeää talvivaloa, kymmeniä kameroita ja ihmisiä ympäri maailmaa. Yritän muistaa, miten kauniina kaikki näkivät arkiset asiat ja miten korvapuustin kaltainen asia voi olla jonkun toisen silmissä uskomaton.

-Henriikka

22.1.2016

5 himotuinta matkakohdetta juuri nyt

–

matkustusTags: beijing, china, kiina, kiinan muuri, matkailu, matkakohde, matkakohteet, peking

Hello there! Terveisiä matkamessuilta.

On vähän hälinää, mutta kirjoitus-flow löytyy joskus yllättävästä paikasta. Vaikka koen olevani todella monissa tilanteissa myös yllättävän introvertti, voisin allekirjoittaa kyllä omalla kohdallani ”extroverttiuden” täysin sillä perusteella, että he pystyvät yleensä keskittymään täysin omiin tekemisiinsä miljöön häiriöistä huolimatta.

Olisi muutama himottu matkakohde jakaa. Nämä viisi ovat nousseet juuri nyt kiinnostavimpien kohteiden listalle.

1. Suomi/ Nuorgam

Kävin juuri juttelemassa lempeän naisen kanssa Nuorgamin lomakylän tiskillä. Näin kuvia aavasta, rauhallisesta pohjoisesta ja totesin, että sinne pitää päästä ensi kesänä. Ja syksynä. Ja talvena. Ja kaamosaikana. Ja juhannuksena.

Ehkä muutan sinne. Sinnekin.

2. Suomi / Kuhmo

Voi Kuhmo! Kainuu! Miksi olen viettänyt aikaa vain keskustassa ja kesämökin läheisyydessä? Aion myydä itseni uistimilla veljeni seuraksi kanoottiretkelle kalastamaan ja kelailemaan muutenkin (hehe).

3. Japani

Haluaisin tietää, onko Japani yhtä seesteisen toimiva ja rauhallinen kuin luulen. Haluaisin tietää, koenko yhtä vahvaa yhteyttä paikallisiin kuin koen täällä Helsingissä asuviin japanilaisiin. Haluaisin myös ehkä tuoda kotiin mukavan design-kipon ja -kupon.

4. Marokko

Tämä on joku yleinen villitys. Jostain syystä tietyt maat nousevat jostain mystisestä syystä kaikkien ajatuksiin. Sitä luulee olevansa ainoa uniikin kohteensa kanssa ja sitten kun kerrot suunnitelmistasi, huomaat kaikkien aikovan samaa. Kun kerroin Marokko-haaveestani ystäville, kaksi pariskuntaa heistä oli jo varannut lennot. Median aivopesu? Visuaaliset trendit? En tiedä, mistä moinen ilmiö johtuu.

5. Turkki

Voi Turkki, kuinka sinua kaipaan. Syksyllä jäi niin monta ystävällistä ihmistä tapaamatta ja monta asiaa tekemättä. Haluaisin sporttailla, vaeltaa, nähdä lisää merta. Syödä hyvin ja nukkua kauniin taivaan alla. Aktiivista, mutta samalla seesteistä Turkkia ikävöiden.

Voi tosin olla, että huomenna lista on taas täysin uusi. Ei pysy nyt pää ihan mukana tämän messumaailman menossa.

Sain kotoa viestin: Oon iloinen kun diggaat elää ja tehdä töitä. Ja kun suhun on purrut matkakärpänen!

Vastasin, että kohta on lopetettava kaikki työnteko, että ehdin vain matkustaa. Sain vastaukseksi niitä legendaarisia itku-nauru-emojeita.

Luotan siihen, että kotona jollain on järki tallella.

-Henriikka

Kuvat: Alina & Juuso / Gipsy Hearts

21.1.2016

Messuhurmiossa: MATKA 2016

–

Helsinki, matkustus, tapahtumatTags: bloggers, finland, matka, nbe, nbe finland, nordic travel fair

Sori kaverit, on vähän kehnoja päiviä bloggaamisen suhteen. Ensi viikolla näyttää kirkkaalta, mutta nyt kuljen suuressa messuhurmiossa. Huulet maalattuina ja ajatukset matkoissa. Kainalossa mukava malesialainen (terveisiä kotiin, no ei sentään kuin pienen ohimenevän hetken).

Helsingissä on alkanut MATKA, suuret matkamessut. Matkakuume viilettää jossain miljoonalukemissa. Ei pysty keskittymään kunnolla yhteen kohteeseen, kun aidan takana jo vihertää vihreämpi nurmi. Turun saariston ständi kiinnostaa ja toisaalta lähellä siintävät Espanjan prosyyrit. Turkin matkailu esiintyy isosti ja kotikaupunki Kouvola kiinnostaa. ”Myydään meidän uusi asunto, muutetaan pakettiautoon ja kierretään maailmaa hamaan tappiin saakka!” Tuntuu kuin kulkisi minimatkan koko maailman halki, joskin tässä maassa Suomi on suhteessa suhteettoman suuri.

Messuilla minuun iskee aina sekoaminen. Olen työskennellyt messuilla monta vuotta tietääkseni mitä on sietämätön messukäyttäytyminen (julmettu karkin hamstraus vaivihkaisesti, puhuen samalla aiheesta muka kiinnostuneena, kuulakärkikynien anastaminen luvatta…), en sentään mene niin pitkälle. Mutta menen sellaiseen tilaan, että oikeasti osallistun moniin arvontoihin ja vieläpä uskon voittavani. Jokaisen. Kaikki ympärillä vaikuttaa kiinnostavalta ja keräilen infolehdyköitä, joita sitten kotimatkalla luen kuin romaania.

Onneksi en käy usein messuilla, eivät selkeästi tee hyvää sydämelleni.
Kuvan malesialainenkin hekotteli yhtä lailla: You crazy Finnish people.

-Henriikka

19.1.2016

Talvinen Ahvenanmaa, check!

–

matkustusTags: ahvenanmaa, ahvenanmaa talvella, åland, bloggers, finland, nbe, nordic blogger experience, nordic countries, sweden, travelling, visit åland

Voi katsokaa tuota abborre-maata! Siellä se pieni ja sitkeä saari sitkuttelee.

Mietin lähtiessäni, että Ahvenanmaa on kyllä omassa mielessäni jotenkin upea ja eksoottinen, kuitenkin tuttu ja lähellä. En ole edes tajunnut miten arkista nimeä se kantaa. On se onni, ettei meillä Hauenmaata, Siianmaata tai Kuhanmaata, vaikka olisihan niihinkin nimiin varmasti yhtä lailla tottunut. Ahvenanmaa kuulosta niin mukavalta suussa.

Palasimme tänään aamulla takaisin satamaan. Kymmenhenkinen, kansainvälinen ryhmämme vaikutti aika väsyneeltä. Osasyy voi olla kaksipäiväinen, pitkälti ulkona tapahtunut talviähellys. Toisena syynä nostaisin ehkä Viking Linen tanssilattian, jonka rytmit vei eilisyönä mennessään.

Kolme yötä reissussa tuntui pitkältä, kun tekemistä riitti aamusta iltaan. Eikä oikeastaan niinkään tekemistä vaan näkemistä ja kokemista. Yhdeksään uuteen ihmiseen tutustuminen ottaa aikansa. Omalta osaltaan haastetta tuo, että vain yksi joukosta puhuu natiivista englantia ja muut omalla, uniikilla tavallaan. Kaikki puhuivat tosin erittäin hyvin, joten sinänsä ongelmaa ei ollut, mutta äidinkieli on aina äidinkieli.

En ollut ennen hypännyt pois laivasta Maarianhaminassa aamuyöllä! Klo 04:25 riitti väsynyttä porukkaa silloinkin. Näiden väsyneiden hetkien väliin mahtuu nyt kuitenkin monta muistoa, joista laitan kuvia ja tekstiä satamaan myöhemmin.

Oli niin kaunista. Sellaista satumaailmaa, jota esittelee mielellään ulkomaisille vieraille. Seilasimme lautoilla ja kuuntelimme ratisevaa, nitisevää jäätä rannalla. Kaikki näytti kovin siniseltä ja vasta muiden ihmetellessä ymmärtää itsekin, miten vähän valoa Suomeen oikeasti joulu-tammikuussa tipahtaa.

Seikkailin kaikenkattavassa nuhassa koko kolme päivää. Aamulla kotiin palatessani peilistä katsoi kasvot, joiden keskellä, nenän ympärillä paistoi punainen alue. Loppuu niistetty naama on saanut nyt rasvaa viitisen tuntia putkeen, alkaa hiljalleen helpottaa. Voitte kuvitella millaista huumoriarvoa kerää suomalainen, joka aivastelee alvariinsa ja kiskoo nenäsumutetta salaa pöydän alla.

Vitsailivat, että olen niin tottunut 20 asteen pakkasiin, että leudompaan saaristoon mentäessä iskee vieroitusoireet päälle. Tämä tarina kuulostaa kivemmalta kuin liian pitkä flunssa. Olkoon siis niin.

-Henriikka

18.1.2016

Termarikahvin lämpö

–

Helsinki, kahvilla, kaverit, ruoka ja juoma, yhteistyöTags: brahen kenttä, brahenkenttä, brazil, luistelu, paulig, termari, termarin käyttö, termoskahvi, termospullo, termospullon käyttö

Yhteistyössä Asennemedia ja Paulig

Luisteluretket ja termarikahvit ovat maailman parhaimpien asioiden listalla. Tiedättehän sen itsekin, jos ymmärrätte hyvän päälle. Ja tiedänhän minä, että ymmärrätte.

Luisteluretkien mahtavuus ei millään tavalla korreloi niiden määrään. Useimpina talvina pääsen viilettämään luistinradalle toverien kanssa käsikynkässä ehkä kerran vuodessa. Tänä vuonna olen kuitenkin ottanut huikean startin ja saanut haalittua porukan kokoon jo peräti kahdesti. Tai ehkä he ovat haalineet minut. Ensimmäisen kerran Rautatientorin Jääpuistoon ja viime perjantaina Brahenkentälle.

Luisteluretkien onnistuminen on kiinni kolmesta asiasta: hyvästä seurasta, lämpimistä vaatteista, terävistä luistimista ja hyvistä eväistä. Oho, niitä olikin neljä!

Hyvän seuran tunnistaa spontaaneista pirueteista ja hyvästä, sitkeästä yrityksestä. Perjantain jengiä ei voi ainakaan yrityksestä nuhdella. Kehitystä oli havaittavissa niin makkaraluistelussa kuin syväkyykyssä.

Hyvät eväät taas tunnistaa siitä, että ne ovat yksin syy lähteä luistelemaan. Ei ole termarikahvin voittanutta, mutta tällä kertaa ostin kyytipojaksi lähikahvilan croissantteja. Vegaanille ja keliaakikolle hunajatonta raakasuklaata: sosiaalisten ruokatilanteiden haastajan muistaa helposti, kun on itsekin sellainen.

Kuinka valmistaa maailman parasta termarikahvia?

Retkellä kaikki maistuu hyvältä, mutta jos nautinnon haluaa maksimoida, on muutama tipsi tarpeen.

– Käytä hyvälaatuista, tuoretta kahvia, kylmää vettä ja puhtaita valmistuslaitteita.
– Valitse jauhatusmenetelmään jauhatukseltaan sopiva kahvi ja annostele oikein (tasamitat!).
– Lämmitä termospullo ennen juoman kaatoa (kuuma kraanavesi, kiehuva vesi).
– Sulje pullo samantien täytön jälkeen.
– Täytä termospullo juomallasi täyteen, vajaa pullo luovuttaa eniten lämpöä.
– Kaataessasi juomaa, avaa pullo rakoselleen, älä kierrä sitä kokonaan auki.
– Pese termospullo jokaisen käytön jälkeen.
– Kahvista ja teestä pinttynyt haju ja tumma sävy lähtee usein konetiskiaineella tai ruokasoodalla (tunnin liotus).
– Kanna kahvimaitoa ja muita maitotuotteita erillisessä pullossa.

Kahvi on parhaimmillaan 30 minuutin sisällä valmistuksesta. Kovin pitkään ei kivoimpienkaan luisteluretkien kahvitaukoa kannata siis odotuttaa. Retkillä säännöt ovat kuitenkin vähän niin ja näin. Luulen, että perjantain pakkasessa ei olisi haitannut, että kahvi olisi odotellut puolisen päivääkin termarissa. Maistui hyvältä joka tapauksessa.

Kahvi oli tällä kertaa Brazilin tummapaahtoista, äitini suosikkia. Pakkaus freshautui viime keväänä, mikä on mukavaa, sillä vaikka olenkin tummien kahvien ystävä, en pitänyt yhtään edellisen paketin ulkonäöstä. Samalla kauppoihin tuli myös kahvin tummempi versio.

Vaadin luistelurevanssia. Jalkani olivat keskiviikon treenien jälkeen vielä perjantain lounasluisteluissa niin kipeät, ettei puisilla jaloillani paljon liidelty ja leijailtu jään pinnalla. Punaiset luistimet pikemminkin nykivät vaivoin ystävien perässä. Vanhempien innostuksen myötä myös retkiluistelu on alkanut kiinnostaa. Termospullot on putsattu seuraavaa settiä varten ja ajatukset ladattu harkitsemaan seuraavaa mukaan haalittavaa ystäväsakkia.

Aamukahvin aika!
Aurinkoista alkanutta viikkoa.

-Henriikka

16.1.2016

Mitä on matkustus?

–

matkustusTags: ahvenanmaa, finland, nbe, nbe finland, nordic blogger experience, suomi

Olen Ruotsin laivalla. Silti tuntuu, että olen lähdössä reissuun, ”ihan oikealle matkalle”. Aion viipyä pois kotoa neljä yötä. Eikun kolme! Olen poissa kolme vaivaista yötä ja silti tuntuu, että nyt pakataan reppu ja lähdetään. Eihän niin lyhyellä matkalla edes tarvitse juuri mitään! Minulla on vain pieni reppu pakattuna täyteen asioita, joita en edes välttämättä tarvitsisi.

Ahvenanmaa on tuossa ihan kulman takana. Sinnehän polkisi vaikka pyörällä, jos sille päälle sattuisi. Mutta ehkä matkustamisessa onkin paljon enemmän kyse asenteesta ja kulttuureista kuin välimatkoista. Joskus tuntuu, että yhden yön telttaretki lähimetsään on uskomaton reissu. Toisaalta taas parin päivän työmatka Amsterdamiin ei välttämättä ole reissu eikä mikään.

Kun on lähdössä reissuun, kytkee usein löytöretkeilijän vaistot päälle ja tarkkailee kaikkea paljon tarkemmin. Pää pyörii kuin pöllöllä ja kotisuomen saaristokin muuttuu kiehtovaksi paikaksi jota tarkkailla. Ja olen monesti tänne kirjoittanut haaveesta hypätä joku kesäinen vapaapäivä Helsingin hop on hop off -bussin kyytiin viilettämään. Aivan varmasti tuntuisi matkustukselta, etenkin jos yöpyisi kodin ulkopuolella ja pakkaisi reppuun eväitä.

Videobloggaaja Timo Wilderness (ainoa videobloggaaja, jonka videoita oikeasti odotan innolla) teki videon inspiraationaan kysymys ”kuinka lähelle pystyy matkustamaan?”. Aivan mielettömän hyvä pätkä. Olen jo päättänyt toteuttaa videon naapurihaasteen jossain muodossa, mutta vielä en ole uskaltanut. Tarvitsen muutaman rohkaisun viikon ja uunista juuri tulleet korvapuustit.

Ehkä matkustus on mielentila. Ehkä matkustus on uuteen ympäristöön tai kulttuuriin astuminen. Tai vaihtoehtoisesti vanhaan ympäristöön tai kulttuuriin astuminen uudella asenteella.

Vanha kunnon Ahvenanmaa avautuu varmasti uusin, vähän vajain silmin huomenna, kun saavumme satamaan klo 04:25. Nyt nukkumaan.

-Henriikka

15.1.2016

Nordic Blogger Experince // Welcome to Finland!

–

blogit, elämä, HelsinkiTags: blog conference, blogger, finland, finnish, international, nbe, nordic blogger experience

Lumimyrskylle ei olisi voinut olla parempaa hetkeä. Ensi viikolla täällä Helsingissä järjestetään matkamessut, joiden yhteydessä Suomessa järjestetään myös iso, kansainvälinen matkablogitapahtuma, Nordic Blogger Experience. Olen itse mukana NBE:ssä suomalaisena host-bloggaajana ja mikä olisikaan parempi tapa toivottaa kaikki 55 bloggaajaa tervetulleeksi kuin tällainen määrä lunta.

NBE:n tavoitteena on saada kansainväliset matkabloggaajat ja sosiaalisen median vaikuttajat tapaamaan toisiaan ja kiinnostavia yhteistyökumppaneita ja kiinnostumaan Suomen matkailusta. Varsinainen ohjelma järjestetään MATKA-matkamessujen yhteydessä: on luentoja, workshopeja, erilaisia tapaamisia, saunomista ja illastamista. Messuja edeltävänä ja seuraavana viikonloppuina on kuitenkin erikseen järjestetyt teemalliset tutustumiskierrokset Suomen ja parin lähimaan eri elämyksiin ja paikkoihin.

Itse suuntaan huomenna Ahvenanmaalle yhdeksän bloggaajan kanssa:

”Archipelago experience in the Åland Islands. We will explore the nature and meet locals during your pre tour to Åland. You will be able to try sauna, cross-country skiing, island hopping, nature life and good local food.”

Jännittää. Olen ainoa suomenkielinen, vaikka host-bloggaajaparini Hendrik ymmärtää kyllä suomea. Mutta ennen kaikkea on äärimmäisen kivaa. Huomenna keikumme Ruotsin laivalla ja toivon sydämeni pohjassa, ettei kukaan nuku pommiin, kun aamuyöllä pitää hypätä maihin. Olen käynyt Ahvenanmaalla monia kertoja kesällä, mutta talvinen versio on jotain täysin uutta.

Ensi viikko meneekin messujen hälinässä ja etätoimiston paikkaa vaihtaessa. Viikon päästä launtaina suuntaan esittelemään ylpeydellä naapurimaata, Viroa:

”Come and allow yourself a little bit of luxury in the Estonian countryside. We offer you relaxation and spa treatments in a centuries old historic manor, delicious local organic gourmet food and memorable moments in beautiful Estonian nature. It is the best way to get an overview of the Estonian history, culture and life-style. Welcome!”

Miten kivaa! Niin kivaa. Lupaan päivittää blogia, instaa ja snäppiä (@aamukahvilla) niin usein, että pääsette reissuille ja riennoille mukaan.

Rentoa viikonloppua ja welcome international social media influencers!

-Henriikka

14.1.2016

Rehellisiä urheilukuulumisia

–

urheiluTags: adidasheimo, helsinki core trainers, liikunta, tfw, tfw helsinki, trampoliini

Urheilija-minäni hävettää. Usein. Useimmiten onneksi naurattaa.

Aina sama laulu! Innostun, riehaannun, huudan koko maailmalle uutta lajiani, saliani, löytöäni, uutta urheilijaelämääni. Ajattelen, että nyt se on vihdoin täällä: HENRIIKKA 2.0.

Kelataanpa pari vuotta taaksepäin:

Kevät 2014. Innostun adidasheimon myötä juoksemisesta ja projektin päätteeksi päässäni rullaavat ajatukset: juoksu on niin mun laji. Siitä voi hyvin tulla mun koko elämä. Projekti loppuu kesäkuun alussa. Juoksen kesä–elokuussa yhteensä kaksi kertaa.

Syksy 2014: Aloitan salitreenauksen ensi kertaa elämässä. Ostan vuoden kortin ja varaan personal trainerilta viisi kertaa, jotta pääsen kunnolla alkuun. Alan haaveilla, miten atleettiseksi muutun, kuinka voittamattomaksi kehityn. Käyn vähintään kolmesti viikossa, jonka lisäksi käyn salilla aamuisin virtuaalispinningissä. Juoksen juoksumatolla ja tutustun salin väkeen. Olen se hullu, joka on lauantaisin seitsmältä siivojan kanssa salilla. Tätä jatkuu noin neljä kuukautta.

Kevät 2015: Rantarunko! !! Löydän TFW Helsingin ja parhaan valmennuksen, jota olen koskaan saanut. Tiedän, että tässä tämä nyt on: elämäni sali, elämäni laji, elämäni valmentajat ja soturitoverit. Käyn kahden kuukauden intensiivikurssin niin lujalla meiningillä, että reisiini tulee raskausarpia lihasten kasvun myötä. Kehityn valtavasti ja opin uutta. Rantarunko it is!

Tulee touko- ja kesäkuu, jolloin en tee mitään. En yhtään mitään.

Jollain ihmeen kaupalla (kevään treenihöyryissä maksetun kausimaksun takia) sain itseni takaisin elokuussa ja jatkoinkin tasaisen tappavaan tahtiin lokakuun lopulle saakka. Vedän 10 leukaa, nautin jokaisesta treenistä. Sitten tulee marras- ja joulukuu: kiire ja pimeys. Muutto, jonka vuoksi päädyn suht kauaksi salista. Jään kyydistä.

Viime marras-joulukuun aikana en tehnyt urheilun saralla juuri mitään. Jäin vain kelkasta. Enkä edes jäänyt vaan jättäydyn. Ei tällaiset asiat ole kenenkään muun kuin itsensä vastuulla. Minut saa urheilun pariin sellaisella innolla, ettei vastaanlaista usein näe. Rakastan tehdä suunilleen aivan kaikkea. Aivan täysillä.

Minut saa pois urheilun parista kuitenkin lähes yhtä helposti. Ei tarvita kuin pari epäaktiivisempaa viikkoa, jotta rutiininomainen urheilu katkeaa ja homma lässähtää. Ei tarvita kuin muutamat repsahdukset, niin niitä saattaa hyvinkin seurata kahden kuukauden hiljaiselo.

Arvatkaa mikä naurattaa aivan kamalasti? Kirjoitin vuosi sitten lähes identtisen kirjoituksen eikä mikään ole muuttunut. Sama jojoileva Henriikka 1.0 täällä hei.

Vaikka tuntuu, että kuntotasoni palautuu aina lähtöpisteeseen heittäytyessäni pariksi kuukaudeksi breikille, onneksi jotain on muuttunut myös pysyvästi. Jokaisesta super-riemu-into-urheilupyrähdyksestäni saan aina mukaani kasan tietoa, toisen kasan taitoja. Vaikka välillä olisinkin totaalinen luuseri, en voi väittää ettei mitään olisi jäänyt käteen.

Tällä hetkellä tuntuu, että kaipaan urheilua, joka ei enää entisestään suurenna lihaksiani. Hauiksellani on tapana kasvaa päätäni suuremmaksi, jos yhtään intoudun voimatreenistä. Haluaisin olla osaavampi, tiiviimpi, ketterämpi ja nopeampi. Sellainen arjen ohjus. Haluaisin monipuolista, taitokeskeistä, sosiaalista ja viihdyttävää urheilua. Lisäksi kehonhuoltoon ja venyttelyyn, sekä ruokavalioon tulisi keskittyä aivan erityisesti.

Ja voin paljastaa, että muuttuneen asuinlokaation myötä olen löytänyt läheltä kaksi aivan uutta urheilujuttua: Ensimmäisenä Helsinki Core Trainers. Kävin eilen testitunnilla ja luulen, että Kanervan vetämässä bootcampissa saattaisin saada sopivasti kyytiä persuksiin. Takataskussa polttelee testikortti myös Esport Bristoliin, jonne aion suunnata vielä ennen tammikuun loppua. Lisäksi aloitimme eilen siskoni kanssa trampoliini- ja telinekurssin. Eilen alkeiskurssin ensimmäisellä kerralla harjoiteltiin muun muassa puolivolttia permannolla ja voltteja trampoliinilla. Sydän hakaten, aivan fiiliksissä yritin pysyä vanhan liiton sirkusopettajan perässä. Huomenna olen menossa isoveljeni kanssa kiipeilemään.

Ja tiedättekö mitä? Nyt tuntuu, että olen vihdoin löytänyt lajini, salini, uuden urheilijaelämäni. Nyt se on vihdoin täällä: HENRIIKKA 2.0.

-Henriikka

Kuvat: onevision.fi
(kuvat otettu syksyllä 2014, elämäni oudoimmista treeneistä jäänmurtajalla)

← edelliset 1 … 11 12 13 14 15 seuraavat →